Näsilinna Hämeen museona

Näsilinnan palatsi Hämeen museona Tampereelta Saloon vuonna 1915 lähetetyssä ns. kehyspostikortissa (MKH N:o 111).

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Hämeen museo Näsilinnaan v. 1908

Vuonna 1899 valmistunut Karl August Wreden (1859-1943) suunnittelema, Peter von Nottbeckin (1858-1899) perheelleen yksityisasunnoksi rakennuttama uusi Milavida-palatsi myytiin Tampereen kaupungille vuonna 1905. Omistajavaihdoksen myötä Milavidan nimi muuttui Näsilinnaksi. Lue vanhan Milavidan puuhuvilasta sekä siinä pidetystä ravintolasta ja täysihoitolasta aiemmasta artikkelista täältä.

Näsilinnan tiloissa avattiin 18.4.1908 historiallinen ja kansantieteellinen Hämeen museo, joka oli perustettu paria vuotta aiemmin ja oli ollut vailla sijoituspaikkaa. Museolle löytyi tilat Tampereen kaupungin omistamasta Näsilinnasta.

Tampereen Sanomat uutisoi Hämeen museon avajaisista seuraavana päivänä: ”Hämeen museon awajaiset. Siikajoen taistelun wuosipäiwäksi sattui merkkitapaus Hämeen siwistyshistoriassa. Eilen awasi näet Hämeen museo kokoelmansa yleisön katseltawaksi. Tilaisuuteen oli saapunut runsaasti juhlapukuisia kutsuwieraita, jotka täyttiwät Näsinlinnan salit ja käytäwät ihastuksen huminalla. Museon runsaat ja arwokkaat aarteet jokaista hämmästyttiwät. Ne owat todistuksena siitä, ettei Tampereen kaupunki ole turhaan tehnyt suuria uhrauksia tämän laitoksen hywäksi. Kun juhlawieraat oliwat luoneet torwisoiton säestyksellä yleiskatsauksen kokoelmiin, toimitettiin yksinkertaisella juhlallisuudella museon awajaiset.”

Aloitteen museon perustamisesta oli tehnyt Helsingin Yliopiston Hämäläis-Osakunnan kuraattori Julius Ailio (1872-1933). Museoesineistön runko, n. 5200 esinettä, oli kerätty pääosin osakunnan oppilaiden ja opettajien keräysmatkoilla Hämeen maaseudulle. Museon kokoelmat siirtyivät museon avauduttua Hämäläis-Osakunnalta Hämeen Museoseuralle, jonka ensimmäinen puheenjohtaja oli Axel Tammelander (1865-1926). Kansantieteellisen osaston kiinnostavimpia nähtävyyksiä oli 1800-luvun alun asumistapaa kuvaava hämäläinen savupirtti, ”Hämeen Pirtti”. Museo oli myös tunnettu laajasta ryijykokoelmastaan. Hämeen museon ensimmäisenä intendenttinä toimi vuodesta 1908 vuoteen 1952 asti taiteilija, professori Gabriel Engberg (1872-1953).

Hämeen museon kokoelmat laajenivat vuosien myötä ja kattoivat 1950-luvun alussa koko Näsilinnan rakennuksen. Näyttely uudistettiin täysin vuonna 1952.

Hämeen museo suljettiin säästösyistä vuonna 1998, minkä jälkeen Näsilinna oli varastona. Nykyään se on tyhjillään.

Näsilinna sisällissodan taistelujen näyttämönä

Suomen sisällissodan aikana vuonna 1918 Näsilinna vaurioitui pahoin. Maaliskuussa 2012 saa ensi-iltansa Tampereen taisteluista kertova draamadokumentti Taistelu Näsilinnasta 1918.

Nykyinen Näsilinna virtuaaliesittelyssä

Astu sisään nykyiseen Näsilinnaan virtuaalisti tästä tai klikkaamalla allaolevaa kuvaa. Pääset palatsin sisätilojen virtuaaliesittelyyn VirtualTampereen vuorovaikutteisessa verkkopalvelussa.

Klikkaa kuvaa astuaksesi Näsilinnaan. Kuva ja linkki VirtualTampere -verkkopalvelu.

Näsilinnan säilyttämisen puolesta – Pro Näsilinna

Kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtonisesti merkittävä Näsilinnan palatsi ränsistyy hoitamattomana Tampereen Näsikalliolla. Adressi Näsilinnan pelastamiseksi löytyy täältä.

Lähteitä:

• Lauri Santamäki: Uudistettu Hämeen museo,
  Tammerkoski 1/52
• Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
• Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998,  Tampere 1998
• Tampereen Sanomat, ks. artikkeli

Tammerkoski, Tampereen Mylly ja pyykkilaitos 1890-luvulla

Talvista Tammerkosken maisemaa vuonna 1899 lähetetyssä ns. kuutamokortissa. Maisemakuvan pohjalta tehtyyn postikorttiin on taiteiltu öinen tähtitaivas täysikuineen ja kosken pintaan kuvastuva kuunsilta. Keskellä Tampereen Mylly, jonka edustalla pyykkilaitos. Oikealla vesijohtolaitoksen pumppuasema. Vasemmalla Frenckellin paperitehtaan rakennuksia, takana Finlaysonin puuvillatehtaan Kuusvooninkinen torneineen.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Tampereen Mylly ja pyykkilaitos Tammerkosken keskiputouksella

Tampereen Myllyn punatiilinen rakennus valmistui Tammerkosken keskiputouksen itäpuolelle vuonna 1891. Lähiseudun maanviljelijät hevosineen toivat viljojaan myllyyn jauhettavaksi. Myllyn siipirakennuksessa toimi alivuokralaisena sähkölaitos. Mylläri asui kosken itärannalla sijainneessa Myllypirtissä, jossa majailivat myös myllyllä kävijät. Mylly purettiin vuonna 1909 ja sen tilalle rakennettiin voimalaitos. Oikealla Tampereen Myllyn ilmoitus myytävistä tuotteistaan Tampereen Uutisissa maaliskuussa 1897 .

Tammerkoski palveli kaupunkilaisia myös pyykinpesupaikkana. Keväällä 1898 rakennettiin Tampereen Myllyn edustalle kosken alajuoksun puolelle pyykkilaitos, jota kutsuttiin myös pyykinvirutushuoneeksi. Tampereen Sanomat uutisoi asiasta 19.6.1898 seuraavasti: ”Uusi pyykkilaitos, joka kewäällä walmistui ja sijaitsee myllyn alapuolella kosken suwantowedessä, näyttää oleman kaikin puolin tarkoitustaan wastaawa. Se on noin puolitoistakymmentä metriä pitkä, lähemmäs 8 metriä leweä, ja sitäpaitsi katolla ja seinillä warustettu, jonne ei pesijäin tarwitse pelätä tuulta eikä säätä. Sisässä on lautta, joka on metrin werran erillään seinistä waatteitten huuhtelemista warten. Sen reunoilla on 24 noin puolen metrin sywyistä tynnyrimäistä aukkoa, joissa pesijät saawat olla huuhdellessaan pesujaan, tämän kautta ei nyt enää pesijöitten tarwitse polwillaan wedessä waatteita kartuta.” Pyykkilaitos purettiin samaan aikaan myllyrakennuksen kanssa.

Joulun ja uudenvuoden toivotukset on lähetetty Tampereelta jouluksi 1899 tohtorinna Sofie von Bonsdorffille Helsinkiin. Kyseessä mahdollisesti Tampereella piirilääkärinä toimineen
Karl Edvard von Bonsdorffin (1829-1894) puoliso.
Kortti: Wesanderin kirjakauppa, Wesanderska bokhandeln.

Lähteitä:

• Mylly toimi sähkölaitoksen paikalla, Sulo Virtasen haastattelu, Tammerkoski 1/1962
• Väinö Voionmaa: Tampereen historia III, IV, Tampere 1932, 1935
• Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, Tampere 1998
• Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
• Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Hämeensilta ja Koskipuisto 1900-luvun alun talvisessa postikorttimaisemassa

Talvinen näkymä Ruuskasen talon kulmalta kohti Kauppatoria (nyk. Keskustori) 1900-luvun alun väritetyssä postikortissa. Hämeensillalla erottuu hevosajuri eli vos(s)ikka. Huomaa myös kioski Koskipuistossa nykyisen ravintola Rosson paikkeilla.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Maisemapostikortissa on kuvattuna vuonna 1884 rakennettu Tammerkosken ylittävä Hämeensilta, joka tunnettiin alunperin nimellä Isosilta (erotukseksi jalankulkijoiden käyttämästä puisesta Pikkusillasta yläputouksella). Isosilta oli Tampereen ensimmäinen rautarakenteinen silta ja leveydeltään 12 metriä. Sen korvasi nykyinen vuonna 1929 rakennettu teräsbetoninen 28,5 metriä leveä Hämeensilta. Vanhan kirkon vieressä oleva tontti odottaa vielä tyhjillään Tampereen teatterin valmistumista vuonna 1912.

Postikortti on lähetetty uudenvuoden 1908 toivotuksena rouva Lindströmille  ”Wartiotornikadulle” Tampereelle. Kyseinen Vartiotorninkatu oli Kyttälän asemakaavassa vuodesta 1886 vuoteen 1936, jolloin se muutettiin nykyiseksi Huhtimäenkaduksi. Katu oli aikoinaan saanut nimensä alueelle suunnitellusta palovartiotornista.

Lähteitä:

• Akseli – Pirkanmaan teollisuushistoriaa -verkkojulkaisu, Tampere
• Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, Tampereen museoiden julkaisuja 51, Tampere 1999
• Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
• Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, Tampere 1998

Nyt loppuvat ”makiain leipäin päivät” – Hospits Emmaus postikortissa 7.1.1912

Hospits Emmaus kuvattuna 7.1.1912 lähetetyssä Tampere-postikortissa. Kristillisen matkailijakodin lisäksi talossa sijaitsi NNKY eli Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys. Oven yläpuolella näkyvän kyltin mukaan talossa oli myös Lakki- ja hattukauppa. Lue lisää Emmauksesta aiemmasta artikkelista täältä.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kortissa Göstan tervehdys Tampereelta herra Väinö Hakaselle Turkuun: ”Tampere 7/1-12 H.V! Monet kiitokset kortista! Nyt ne ovat taas pian lopussa ne makiain leipäin päivät, kohta siellä taas tavataan! Monet tervehdykset ja onnea vuodelle alkavalle”. Kortti Tampereen Kirkollinen Kirjakauppa.

Rauhallista joulua vuonna 1908 Tampereelta – Hospits Emmaus tonttupostikortissa

Joulutontut kävelyllä rautatieaseman tienoilla ja Hämeenkadun itäpäässä Tampere-aiheisessa joulukortissa. Taitaapa yksi tontuista vetää joululahjapaketteja reessään. Ruotsinkieliset rauhallisen joulun ja hyvän uudenvuoden toivotukset lähetettiin Tampereelta Uuteenkaupunkiin jouluksi 1908. Vasemmalla Hospits Emmaus, jonka kristillinen matkailijakoti avattiin syyskuussa 1907. Korttiaihe oli yksi kymmenestä tuon ajan vanhaa Tamperetta kuvaavasta tonttukortista.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Bauerin hotellista Hospits Emmaus syksyllä 1907

Tampereen kaupunginvaltuusto toimeenpani Tampereella kunnallisen kieltolain 1. kesäkuuta 1907 alkaen. Samalla päättyivät myös ravintoloitsija Nikolai Bauerin anniskeluoikeudet vuonna 1892 rakennetussa hotelliravintolassaan rautatieasemaa vastapäätä. Paikalla oli aiemmin sijainnut Bauerin jo vuonna 1883 perustama Hotelli Wasa, joka oli saanut nimensä Tampereelta Vaasaan valmistuneen rautatien mukaan.

Anniskeluoikeuksien lakkauttamisen vuoksi Bauer päätti myydä hotellirakennuksensa tontteineen, jotka siirtyivät samana kesänä Emmaus osakeyhtiölle eli Tampereen kaupunkilähetykselle, NMKY:lle ja NNKY:lle. Uudistustöiden jälkeen rakennuksessa avattiin Emmauksen kristillinen matkailijakoti 13. syyskuuta 1907. Aamulehdessä julkaistiin aiheesta ilmoitus:

Tampereen Sanomat kirjoitti ensivaikutelmistaan avajaisia seuraavana päivänä 14. syyskuuta 1907 seuraavasti: ”Käytyämme sisälle Rautatienkadun puoleisesta pääowesta, tulemme eteiseen, jossa tulijaa terwehtivät sanat: Terwetuloa Herran nimeen! Eteisestä oikealle owat ruokailu- ja kahwilahuoneet, kaksi tilawaa salia. Huonekalusto näissä on suoraa ja hauskaa tyyliä, maalattu waalean wiheriäksi. Seinällä on wertauskuwallisia maalauksia ja raamatunlauseita.”

Aamulehti totesi samana päivänä: ”Emmaus-yhtiö on todella tehnyt kiitettävän työn perustaessaan Tampereelle Hospits Emmauksen tapaisen majalan eli hotellin. Siellä voi rauhaa ja hiljaisuutta rakastawa matkustaja wiettää yönsä lewossa, tarwitsematta peljätä tawallisista hotelleista niin perin yleistä hälinää ja häiritsemistä juopottelewien hotelliwierasten puolelta.”

Hotelli Emmauksesta Suomen suurin hotelli

Arkkitehti F.L. Caloniuksen (1833-1903) Bauerille suunnittelema rakennus oli kulmastaan kaksikerroksinen kivirakennus, jonka molemminpuolin sijaitsi yksikerroksinen puurakennus. Emmauksen matkustajakoti laajeni lisätilojen ja -rakennusten myötä vajaan parinkymmenen vuoden aikana alun 12 huoneesta 60 huoneeseen.

Uuden rautatieaseman rakentaminen ja Hämeenkadun itäpään madaltaminen tekivät välttämättömäksi uuden hotellirakennuksen rakentamisen. Vanha Bauerin rakennus purettiin vuonna 1935 ja uusi Hotelli Emmaus valmistui seuraavana vuonna 1936 tarjoten hotellivieraille jo 117 huonetta. Suosittu hotelli kasvoi ja kehittyi vuosien myötä ja oli 1950-luvulla jo Suomen suurin hotelli. Hotelli Emmaus myytiin 80-luvun alussa Yhtyneille Ravintoloille ja tiloissa toimii nykyisin hotelli Scandic Tampere City.

Postileimojen mukaan rouva Ellen Nielsenille osoitettu joulupostikortti lähti matkaan Tampereelta 23.12.1908 klo 12 ja saapui Uuteenkaupunkiin kahden päivän kuluttua
joulupäivänä 25.12.1908.

Lähteitä:

• Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
• Väinö Voionmaa: Tampereen historia III, Tampere 1932
• Suomen suurin hotelli, Tammerkoski 10/1957
• Aamulehti, ks. artikkeli
• Tampereen Sanomat, ks. artikkeli

Vanha Milavida – Näsilinnan Ruoka- ja kahvisalit Mustanlahden kalliolla

Näsilinnan ruoka- ja kahvisalit kuvattuna vuonna 1915 Iidalta Pitkäniemestä neiti Bergille Kuopioon lähetetyssä Tampere-postikortissa (MKH No. 100). Rakennuksen seinässä olevassa kyltissä on alkuperäisessä kuvassa lukenut myös ”huoneita matkustavaisille”. Korttipainatuksessa tämä on poistettu.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Von Nottbeckien Milavida Tampereen kaupungille

Tampereen kaupunki oli ostanut Milavida-palatsin eli Näsilinnan sekä sen mukana puuhuvilan, vanhan Milavidan, vuonna 1905 Finlaysonia johtaneelta suvulta von Nottbeckeiltä. Perhettä kohdanneiden murheellisten tapahtumien seurauksena vastikään valmistunut uusbarokkityylinen palatsi oli jäänyt ilman asukkaitaan. Perheen molemmat vanhemmat olivat kuolleet lyhyen ajan sisällä, ensin äiti Olga von Nottbeck (1861-1898) kaksosten synnytykseen ja sitten isä Peter von Nottbeck (1858-1899) umpisuolentulehdukseen. Neljä pientä lasta jäi orvoiksi.

Milavidaa kaavailtiin sairaalakäyttöönkin. Näsilinnan palatsiin avattiin lopulta Hämeen museo v. 1908 ja puuhuvila annettiin vuokralle. Tampereen Sanomat kirjoitti valtuuston päätöksestä 28.4.1906: ”Waltuuston kokouksessa eilen illalla käsiteltiin seuraawia asioita: Milawidan puutalo. Sen johdosta että kysymys Milawidan käyttämisestä sairaalaksi on rauennut, esitti rahatoimikamari, että waltuusto waltuuttaisi kamarin wuokraamaan Milawidan puutalon kokonaan enintään 5 wuoden ajaksi wähintään 2,000 mk:n wuotuisesta wuokrasta. Rahatoimikamarin esitys hyväksyttiin.”

Peter von Nottbeckin perheen entinen asuinrakennus vanha Milavida sijaitsi Mustanlahden kallion eli nykyisen Näsikallion etelärinteellä silloisen Läntisenkadun, nykyisen Näsilinnankadun pohjoispään kohdalla.

Mustanlahden kallio ja Esplanadin, nykyisen Hämeenpuiston pohjoispäätä vuonna 1911 Tampereelta Helsinkiin lähetetyssä postikortissa (E.G.S.i.S.). Ylhäällä kalliolla v. 1899 valmistunut Karl August Wreden suunnittelema, Peter von Nottbeckin perheelleen rakennuttama Milavida-palatsi eli Näsilinna. Oikealla Näsilinnan Ruoka- ja kahvisalit vanhassa Milavidassa.

Vanha Milavida vuokrataan Raittiselle

Tampereen Sanomat kertoi 23.6.1906 rahatoimikamarin kokouksessa tehdystä päätöksestä: ”Milawidan eli Näsilinnan puurakennus on päätetty wuokrata kauppias N. Raittiselle.” Kahta kuukautta myöhemmin samasta lehdestä löytyi Emilia Raittisen ilmoitus ruokatarjoilun ja kahvilan avaamisesta yleisölle 1.9.1906 alkaen.

Emilia Raittinen (1867-1939) piti vanhassa Milavidassa ravintolaa ja täysihoitolaa vuosina 1906-09. Hänen miehellään kauppias Nikodemus Raittisella (1856-1916) oli Mustanlahdenkadulla eräs aikansa suurimpia sekatavaraliikkeitä  Tampereella, minkä lisäksi tämä harjoitti puutavarakauppaa. Yrittäjäpariskunta Nikodemus ja Emilia Raittisella oli suurperhe, 14 lasta (joista 2 kuoli pienenä). Perheen isän sairastuttua oli äidin ryhdyttävä toimeen perheen toimeentulon takaamiseksi, minkä vuoksi hän ensin ryhtyi pitämään ravintolaa ja täysihoitolaa. Myöhemmässä vaiheessa Emilia Raittinen taitavana ompelijana ryhtyi valmistamaan liivejä ja perusti Tampereen ensimmäisen korsettineulomon.

Suosittu ja viihtyisä täysihoitola ”kuin maalla”

Raittisen täysihoitola oli hyvin suosittu ja talon ruokasalissa pidettiin monenlaisia kokouksia sekä juhlatilaisuuksia häistä hautajaisiin. Puisessa Milavidassa oli täysihoitolaisille vuokrattavissa 6 huonetta isäntäväen oman asunnon ja palvelusväen asuntojen lisäksi. Kallion reunalla sijainneessa rakennuksessa keittiö ja palvelusväen asunnot olivat ensimmäisessä kerroksessa. Eräs täysihoitolassa asunut henkilö on muistellut viihtyisää asumista: ”Siellä oli kuin maalla. Ikkunastakin saattoi mennä sisälle. Ruokaa tarjoiltiin kolme kertaa päivässä ja täysihoito maksoi 65 mk kuukaudelta.”

Emilia Raittisen lopetettua täysihoitolan pitämisen, sitä jatkoi Ellen Gustafsson loppuvuodesta 1909. Aamulehdessä oli asiasta lyhyt uutinen 14.10.1909: ”Näsilinnan puurakennus. Wuokraoikeus Näsilinnan puurakennukseen on siirretty rouwa Ellen Gustafsonille”. Heinäkuussa 1913 rakennuksessa syttynyt tulipalo vaurioitti rakennusta siinä määrin, että talo sen jälkeen purettiin. Muistona vanhasta Milavidasta on rinteellä edelleen nähtävissä maakellari.

Videopäivitys maaliskuussa 2012, edellä mainittu maakellari:

Lähteitä:

• Helvi Jokinen: Milavidan herroja ja palvelijoita, Tammerkoski 8/1953
• Naemi Levas: Emilia Raittinen, Tammerkoski 10/1961
• Näsilinnan vaiheita 50 vuoden aikana, Tammerkoski 10/1948
• Hävinnyttä Tamperetta, Näsilinnan kahvila,
  Tammerkoski 9-10/1955
• Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
• Väinö Voionmaa: Tampereen historia IV, Tampere 1935
• Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
• Aamulehti, ks. artikkeli

Tulitikkutehtailua Pyynikillä Pyhäjärven rannalla

Onnellisen uuden vuoden 1907 toivotukset Tampere – Tulitikkutehdas –aiheisessa postikortissa (M. St., Berlin S. 14. No. 548). Pyynikillä sijainnut tulitikkutehtaan kolmikerroksinen rakennus oikealla Pyhäjärven rannassa. Siitä vasemmalla  huvilarakennus, jonka edessä rannassa matalana erottuu tehtaan räjähdysainevarasto.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Tampereelle ensimmäiset tulitikkutehtaat 1850-luvulla

Tulitikkuja alettiin Suomessa valmistaa tehdasmaisesti 1840-luvulla. Tampereen ensimmäisen tulitikkutehtaan perusti kauppias Henrik Eliander (1815-1892) vuonna 1852 Näsijärven rantaan savipiipputehtaansa yhteyteen.  Tehdas toimi toistakymmentä vuotta ja Elianderin nimi on periytynyt paikalla nykyään sijaitsevalle uimarannalle.

Kauppias Akseli Selim Laurén perusti Tampereen toisen tulitikkutehtaan vuonna 1856 Pyynikille Pyhäjärven rannalle. Jo seuraavana vuonna  tehtaan 33 työntekijää valmisti 1 800 000 rasiaa tulitikkuja ja seuraavina vuosina tuotanto oli jo kolme miljoonaa rasiaa. Työntekijöitä oli enimmillään nelisenkymmentä, joista suuri osa lapsia.

Näkymä Jalkasaaresta tulitikkutehtaan suuntaan v. 1905 Pyynikki – Tampere -postikortissa (Emil Lyytikäisen Kirjakauppa, Tampere). Etualalla Jalkasaaren ja rannan välisellä niemekkeellä tulitikkutehtaan työväen asuntorakennus.
Oikealla häämöttää kauppias Gustaf Oskar Sumeliuksen (1835-1895) huvila Joselininniemen kärjessä.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Vaarallista tehdastyötä fosforin parissa

Työ valkoisen ja punaisen fosforin parissa oli äärettömän vaarallista eikä työsuojelusta tuohon aikaan juuri ollut vielä puhetta. Kenraalikuvernöörin v. 1859 tekemän aloitteen pohjalta tehty tehdasolojen tutkimus paljasti tulitikkuteollisuudessa melkoisia epäkohtia, näin myös Tampereella. Vuonna 1865 saatiin Suomessa asetus fosforin käytöstä  tulitikkuteollisuudessa. Toimenpiteet jäivät tuolloin kuitenkin pitkälti vaivaishoidolle ja vaarallisessa työssä sairastuneita tulitikkutehtaalaisia joutui kaupungin elätettäväksi. Valkoisen fosforin käyttö tulitikkujen valmistuksessa ja niiden myynti kiellettiin v. 1872 Suomen suuriruhtinaskunnassa ensimmäisenä maailmassa. Esim. Ruotsissa myyntikielto tuli voimaan vasta v. 1901, mutta valmistus vientiin sai jatkua vielä vuoteen 1920. 

Jukka Sihvonen kuvaa Tekniikan Maailma -lehden artikkelissaan tulitikkujen fosforin aiheuttamia terveyshaittoja näin: ”Kolme neljä vuotta fosforihöyryjä työssään hengittäneille tulitikkutehtaan työläisille alkoi muodostua erilaisia luusairauksia sekä kasvoihin ylä- tai alaleuan kuolioita. Myrkytyksen saaneen kasvot vääristyivät, hampaat irtosivat, ikenet turposivat, iho alkoi vihertää ja muuttua mustaksi. Leukaluu saattoi alkaa hohtaa himmeästi pimeässä. Mitään lääkettä ei ollut, vain leikkauksia oli mahdollista tehdä. Tulitikkutehtaan tytöt erottuivat runneltuneista kasvoistaan jo kaukaa. Fosfori tuhosi heidän elämänsä.”

Sanomalehtiuutinen vuodelta 1889 kertoo järkyttävästä tapaturmasta tulitikkutehtaalla kuvaten samalla uhriksi joutuneen, lapsesta saakka tehtaalla työskennelleen työmiehen fosforista aiheutuneita vammoja.

Uutinen Hämäläinen-lehdessä 3.8.1889: ”Tapaturma. Maanantai-aamuna sattui Tampereen tulitikkutehtaalla, että erään työmiehen, Juho Lindroos’in, piti panna remmiä katossa olewaan pyörään, jolloin remmi kiskasi irti hänen wasemman kätensä, jonka heitti nurkkaan, pyöritti häntä itseänsä kaksi kertaa ympäri ja riisti nahan hänen seljästänsä, ennen kuin apuun päästiin. Käsi wietiin kirkkomaalle ja mies on itse lasaretissa. Hän oli jo pienestä saakka ollut tulitikkutehtaassa, jolla ajalla fosfori oli syönyt pois hänen alaleukansakin ja nauttii nyt eläkettä tehtaalta.”

Tulitikkuaskien valmistusta käsityönä kotona

Tikkuaskeja valmistettiin käsityönä myös työläisperheiden kotona, koska tehtaalla ei tuolloin vielä ollut askivalmistukseen tarvittavia koneita. Tätä kotityötä tekivät pääasiassa vaimot ja lapset ansaitakseen hieman lisärahaa perheen ylläpitoon.

Ilmoitus Tampereen Sanomissa, nro 41, 13.10.1874 ”Kelwolliset ja hywäksitunnetut henkilöt woiwat Pyynikin tulitikkutehtaalta saada helppoa tinkityötä, soweliasta sekä waimoille ja lapsille kodissansa tehtäwäksi.”

Tammerfors Tändsticksfabrik Ab eli Tampereen tulitikkutehdas Oy

Pyynikin tulitikkutehtaan perustajan A.S. Laurénin kuoltua tehtaan toimintaa Pyynikillä jatkoi hänen veljensä Knut Oskar Laurén (1836-1874). Tehdas paloi v. 1865 ja Laurénin kuoleman jälkeen tehdas siirtyi uudelle osakeyhtiölle, Tammerfors Tändsticksfabrik Ab:lle eli Tampereen tulitikkutehdas Oy:lle, jonka perustajina olivat Frans Wilhelm von Frenckell (1821-1878), Waldemar von Frenckell (1853-1936) ja Carl Zuhr (1823-1876). Tehtaan teknillisenä johtajana toimineen ruotsalaisen Walfrid Hultbergin johdolla tehdas alkoi merkittävästi menestyä.

”Paraffineerattuja ja waarattomia tulitikkuja”

Tulitikkuaskin etiketti: ”TAMPEREEN TULITIKKUTEHTAAN PRIMA Paraffineerattuja WAARATTOMIA TULITIKKUJA – TAMMERFORS TÄNDSTICKSFABRIKS PRIMA Paraffinerade SÄKERHETS TÄNDSTICKOR”

Tulitikkujen valmistuksessa alettiin käyttää punafosforia tavallisen fosforin sijasta ja tikut kyllästettiin parafiinilla. ”Tampereen tulitikkutehtaan paraffineeratut ja waarattomat tulitikut” saivat mainetta halki maan ja ulkomaita myöden. Tulitikut menestyivät myös useissa teollisuusnäyttelyissä saaden ensimmäisen palkinnon, kuten Helsingissä v. 1876, Moskovassa v. 1882, Pariisissa v. 1889 ja Lyypekissä v. 1900. Tehtaan tuotannon arvo nousi; vuonna 1885 se oli 63 000 silloista markkaa, kun v. 1900 se oli jo 232 000 mk eli liki nelinkertaistunut. Valmistusmäärä vielä esim. v. 1903 oli huomattava 30 miljoonaa tulitikkulaatikkoa.

Tampereen Uutiset nro 111, 21.7.1891: ”Uutta lajia tulitikkuja ruwettu walmistamaan Tampereen tulitikkutehtaalla. Niissä on tulipunainen tulipää ja laatikon päälle liisteröity leimakin on saanut punaisen pohjan, jolla on Suomen waakuna ja kolme palkintomitalia sekä sanat ”Tammerfors tändstickor. Suomi.” Onhan siinä nimeksi Suomeakin.”

Tehtaalla käytettiin ruotsalaista työvoimaa, minkä aiheuttamaa kritiikkiä kuvaa uutinen tamperelaisessa sanomalehdessä v. 1891.

Tampereen Uutiset nro 33, 28.2.1881: ”Tyttöjä tuodaan tänne Tampereelle tulitikkuja tekemään – Tukholmasta. Työtä tarvitsisiwat tosiaan tuumaamme, Tampereenkin tytöt”.

Tulipalon aiheuttamia korjauksia ”tulisimmalla kiireellä”

Tulipalot haittasivat ajoittain tehtaan toimintaa. Erään tulipalon aiheuttamasta nopeasta jälleenrakennuksesta arkkitehti Carl Birger Federleyn (1874-1935) piirustuksien mukaan uutisoitiin Tampereen Uutisissa vuonna 1899 seuraavasti: ”Tampereen tulitikkutehdas, joka, niinkuin muistettanee, joku aika sitten paloi ja osaksi turmeltui, on tulisimmalla kiireellä, noin 8 wiikossa, saatu käyntikuntoon. Rakennuksen korjauksessa on käytetty uusimpia työtapoja. Niinpä on wälikatot ja permannot rakennettu rautarakenteitten waraan ja missä kuormitus permannolla ei ole rasittawa, on puuansaitten alle lyöty wälikatto ”kokoliitti”-levyistä. Ylipäänsä rakennus on koetettu saada mahdollisimman warmaksi tulenwaaraa wastaan. Tehtaaseen tuotetaan ja osaksi jo pystytetäänkin uusia koneita. Rakennustyön on walvonut arkkitehti Birger Federley, joka myös on näiden uusien rakennusten piirustukset walmistanut.”

Näkymä Pyynikin rinteeltä Pyhäjärvelle ja Jalkasaareen v. 1903 lähetetyssä ”Pyynikke”-aiheisessa joulukortissa (Kirjakauppa Bärlunds Bokhandel, G.F. Lillia). Tulitikkutehtaan asuntorakennus vasemmalla. Nykyisin niemekkeen ja Jalkasaaren yhdistää pieni kivisilta.

Tehdastuotanto Pyynikillä lakkaa 1900-luvun alussa

Tampereen tulitikkutehtaan tuotanto lakkasi 1900-luvun alkuvuosina. Tehdasrakennus purettiin Pyhäjärven rannasta vuonna 1910. Edelleen tehtaan betonisista perustuksista on havaittavissa jäljet paikalla, jonka molemmin puolin nykyisin sijaitsee uimaranta.

Tulitikkutehdas Santalahdessa

Sittemmin Osuustukkukauppa perusti Tampereelle tulitikkutehtaan vuonna 1926 Näsijärven rantaan Santalahteen, Pispalan naapuriin. Tehdas toimi vuoteen 1969 asti OTK:n alaisena, minkä jälkeen siirtyi Keskon, OTK:n ja SOK:n yhteiselle Finn-Match Oy:lle. Tulitikkutehtailu ei jatkunut enää pitkään Suomessa, sillä tuonti ulkomailta oli halvempaa kuin kotimainen valmistus. Tehdas lopetti toimintansa 1970-luvun alkupuolella, minkä jälkeen kiinteistö siirtyi Autotalo Pekka Mäkisen omistukseen. Nykyään tulitikkutehtaan rakennus seisoo Santalahdessa tyhjillään ja ränsistyneenä.

Lähteitä:

• Jukka Sihvonen: ”Syttyy miten sattuu, tulitikkuja etsimässä”, artikkeli, Tekniikan Maailma 18/2009
• Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
• Tyko Varto: Lapsuuteni Tampere, Tampere 1958
• Väinö Voionmaa: Tampereen historia osat II ja III, Tampere 1929 ja 1907-1910, 1935
• Hämäläinen 1889 (ks. artikkeli)
• Tampereen Sanomat 1874 (ks. artikkeli)
• Tampereen Uutiset 1870, 1891, 1899 (ks. artikkeli)

Ilomäen näkötorni Pyynikillä – aikansa kuuluisa nähtävyys Tampereella

Pyynikin Ilomäen näkötorni kuvattuna väritetyssä Tampere-postikortissa. Nimipäiväonnittelut Sulolle 13.9.1902: ”Niin vähäinen ja halpa on lahjasemme tää, mut Sulon sydän hellä sen toki ymmärtää”. Kortti Emil Lyytikäisen kirjakauppa.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Puinen ns. Ilomäen näkötorni oli ensimmäinen näkötorni Pyynikin harjulla. Tampereen kaupunki rakennutti tämän n. 20 metriä korkean tornin vuonna 1888 osana merkittäviä valmisteluja yleisiä soitto- ja laulujuhlia varten arkkitehti Georg Schreckin (1859-1925) piirustusten mukaan.

Ilomäki sai nimensä jo vuonna 1868 ravintoloitsija Emanuel Joselinin (1836-1873)  tälle paikalle rakentaman huvihuoneen vihkiäisissä. Paikalla oli ollut jo aikaisemmin v. 1844 keräysvaroin rakennettu paviljonki, joka sittemmin tuhoutui tulipalossa. Tampereen Sanomat kirjoittaa vihkiäisistä viitaten samalla tuon aiemman rakennuksen ”katoamiseen sauhusta ja liekistä” 4.8.1868 (ks. allaoleva uutinen): ”Kauppias ja Rawintolan isäntä Joseliini tänä suvena rakennutti uuden huwihuoneen, edellyttämällä ett’ei yleisön oikeudentunto ole wähempi täällä kuin muuallakaan warjelemaan tätä yksinäistä huonetta kaikelta wäkiwallalta. Jonakuna päiwänä wihittiin huone wähäisillä pidolla, joihin hra Joseliini oli kutsunut usioita henkilöitä, ja annettiin niissä paikalle nimi Ilomäki”.

Ko. ravintoloitsijan nimestä löytyy kahdenlaista tietoa eri lähteistä – Tampereen Sanomien mukaan kyseessä on ollut Joselin, monessa muussa julkaisussa mainitaan kuitenkin Tallqvist.

Tampereen Sanomat 4.8.1868, uutinen ravintoloitsija Joselinin rakennuttaman huwihuoneen vihkimisestä ja paikan nimeämisestä Ilomäeksi.

Noin viikko ennen Ilomäen tornin valmistumista 9.6.1888 Aamulehti kirjoittaa seuraavasti – huolta on ollut jo tuolloin töhrijöiden aikaansaannoksista: ”Tornin huippuun on pääsy werrattain wähäwaivainen ja mukawia lepopaikkoja on välillä. Ylhäällä aukeaa peräti laaja ja waihteleva näköala, jonka ihailemiseksi saadaan wielä kiikari, yksityisten kaupunkilaisten harrastuksesta. Sanalla sanoen, torni tulee kaikinpuolin semmoiseksi kuin sen pitikin. Mutta toista on pysyykö se semmoisessa kunnossa kauankin. Tuskin oliwat portaat siksi paikoillaan, että huippuun woitiin kohota, kun sitä alettiin loaista kirjoituksilla. Ei kulune kauan, ennenkun lyijykynän asemasta tartutaan weitseen ja aletaan piirtää kirjaimia ja ruokottomia kuwia, jotka owat tämän pahan tawan ja huonon kekseliäisyyden wälttämättömiä seurakumppania”.

Aamulehti kertoo 19.6.1888 juuri valmistuneesta tornista näin: ”Näkötorni Ilomäellä on walmiina ja tänään ensi kertaa käytettäwänä. Pääsy maksaa hengeltä 10 penniä. Rakennus on soma, onnistunut, eikä huolimatta korkeudestaan, ollenkaan huoju. Kiikari, joka sinne on tilattu, ei wielä ole saapunut. Torni on rakennettu arkkitehti Schreckin piirustusten mukaan  ja seudun kaunistamista on johtanut puutarhuri Gauffin”.

Aamulehden uutinen 19.6.1888: Näkötorni Ilomäellä valmiina

Näkötorni on ollut alkujaankin melkoisen vetovoimainen nähtävyys, koska ensimmäisen viikon aikana siellä kävi peräti 3600 henkilöä (Tampereen Sanomat 25.6.1888).  Kävijöistä merkittävä osa tuolloin lienee ollut samaan aikaan Pyynikillä vietettyjen kolmipäiväisten laulu-ja soittojuhlien osanottajia.

Puinen torni palveli kävijöitä kolmisen vuosikymmentä, kunnes se vaurioitui vuoden 1918 taisteluissa. Sen paikalle rakennettiin vuonna 1929 nykyinen graniittinen näkötorni kaupungin 150-vuotisjuhlaan. Tämän 26-metriä korkean Pyynikin näkötornin on suunnitellut arkkitehti Vilho Kolho. Tornin juurella on Pyynikin näkötornin kahvila, joka on erityisesti tunnettu munkeistaan.
Lähteitä:

• Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
• Väino Wallin: Tampereen historia, osa II, Tampere 1903
• Väino Voionmaa: Tampereen historia, osa III, Tampere 1932
• Koskesta voimaa -verkkojulkaisu, Jouni Keskinen:
  Kaupunginosa VII: Pyynikki ja Pyynikinharju
• Museovirasto, verkkosivut
• Tampereen Sanomat 1868 ja 1888 (ks. artikkeli)
• Aamulehti 1888 (ks. artikkeli)

Tampere-postikortti Ruovedeltä 1907: ”Isä tulee kotiin Pohjola-laivalla”

Uusi höyrylaiva Pohjola miehistöineen ja matkustajineen Tampereella Mustanlahden satamassa Kortelahden laiturissa, väritetty Tampere-postikortti vuodelta 1907. Komentosillalla lienee itse laivan kapteeni Albert Sandell
(entinen Tampere-laivan kapteeni).

Kortti on kirjoitettu Ruovedellä 18.7.1907 ja se on postitettu Tampereelta Houtskäriin seuraavana päivänä. Isän viesti Fanny-tyttärelle: ”Isä lähtee nyt kotiin Pohjola-laivalla. Siellä tietysti on isälle kirjeitäkin, kyllä vastaan heti. Isä”

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Sisävesihöyrylaiva Pohjola valmistui vuonna 1905 vastaamaan alkaneen vuosisadan yhä vaativampaan liikennetarpeeseen ja olikin valmistuessaan Näsijärven laivaston suurin ja nopein. Rakentajana oli  tamperelainen konepajayritys Sommers, af Hällström & Waldens.

”Uusia höyrylaiwoja” -uutinen rakennettavasta Pohjola-laivasta Tampereen Konetehtaalla, Aamulehti nro 67, 21.3.1905 – klikkaa kuvaa suuremmaksi

”Höyrylaiwaliikenne Näsijärwellä” -uutinen juuri valmistuneen matkustajahöyrylaiwa Pohjolan ”koettelusta”, Aamulehti nro 129, 6.6.1905 – klikkaa kuvaa suuremmaksi

Pohjola-laiva liikennöi alusta alkaen Runoilijantietä, eli reittiä Tampere-Ruovesi-Virrat ja takaisin. Aamulehti 6.6.1905: ”Erittäinkin toiwottavaa olisi, että turistiliike yhä enemmän suuntautuisi näille seuduille, jotka kauneudessa wetäwät wertoja Suomen ihanimmille. Toiwomme uudelle yhtiölle parasta menestystä.”

Laivaliike Tampere-Ruovesi-Virrat – ilmoitus, Aamulehti nro 131 08.06.1905

Hupainen laivamatka uudella, aistikkaasti sisustetulla höyryalus ”POHJOLALLA” Kortelahden satamasta luonnonihanaan Ruoveden Jäminkiin, Aamulehti nro 153, 07.07.1905

Pohjolan matkustaja: ”Katson siis olevani welvollinen antamaan kaiken tunnustukseni sille siisteydelle ja hyvälle järjestykselle, joka wallitsee Pohjola-laiwalla sekä rawintolan suhteen että muuten ja myöskin sille ystävälliselle kohtelulle, jota laiwan päällikkö ja palwelijat osoittavat matkustavaisille.” Aamulehti nro 184 12.08.1905

Pohjola-laivan omistaja oli alkuaan Tampereen-Virtain Höyrylaiva Oy, myöhemmin Höyrylaiva-Osuuskunta Tarjanne. Vuodesta 1967 se siirtyi Runoilijan tie Oy:n haltuun.

Nykyisin laiva on lähes korjauskelvottomassa kunnossa maalle nostettuna Ruoveden Jäminkipohjassa (ks. kuvia).

Lähteitä:

• Koskesta voimaa -verkkojulkaisu, Jenni Hoikka:
  Tampereen Konetehtaan historia
• Arvo Ruohonen: Laivoja ja laivamiehia Tampereen vesillä
• Aamulehdet vuonna 1905 (ks. artikkeli)

Sandbergin talo – rautakauppaa Tampereella vuodesta 1882

Näkymä Kauppakadulle Kauppatorilta eli nykyiseltä Keskustorilta vuonna 1903 Tampereelta Helsinkiin lähetetyssä kortissa. Vasemmalla Raatihuone ja oikealla apteekkari Thomas Clayhillsin rakennuttama ja kaupunginarkkitehti Frans Ludvig Caloniuksen suunnittelema Sandbergin talo, joka rakennettiin paikalta purettujen puurakennusten tilalle kolmessa vaiheessa vuosina 1882-1897.

Apteekkari Thomas Clayhillsin myynti-ilmoitus tontillaan sijainneiden puurakennusten ”hajottamisesta ja pois vetämisestä” Tampereen Sanomissa 28.1.1880

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Rautakauppias Wilhelm Sandberg (1843-1887) piti rautakauppaa tässä tyyliltään uusrenesanssisessa talossa Kauppakadun ja Kauppatorin kulmassa vuodesta 1882 kuolemaansa asti vuoteen 1887, minkä jälkeen Sandbergin nimellä tunnettu rautakauppa toimi talossa aina 1960-luvulle asti.

Rautakauppias Wilhelm Sandbergin ilmoitus muutosta Kauppatorin ja Kauppakadun kulmaan Tampereen Sanomissa 20.5.1882

Wilhelm Sandbergin rautakaupan mainos Aamulehdessä 5.5.1883

Wilhelm Sandbergin kuolinilmoitus Tampereen Sanomissa 23.3.1887

Tampereen Sanomat 20.5.1887:

”Kauppias Wilhelm Sandberg kuoli täällä eilen iltapäivällä 43 vuoden ikäisenä. Vainaja oli aluksi konttoristina G.O. Sumeliuksella ja lähes 9 vuotta sitten perusti hän täällä oman rautakauppaliikkeen, joka heti laveni sangen suureksi ja jota hän kuolemaansa asti jatkoi, waikka ankara tauti häntä piti wuoteella sitte wiime kesän”.

Lähteet:

• Koskesta voimaa -verkkojulkaisu, Kaupunki 1870-1900, Niina Ketonen: Sandbergin talo, F.L. Calonius
• Aamulehti 5.5.1883 (ks. tekstit ed.)
• Tampereen Sanomat 1880 – 1887 (ks. tekstit ed.)

Onnea uudelle vuodelle 1897! Sommitelmapostikortti kuvaa wanhaa Tamperetta

Sommitelmakortti Tampereelta: kauppias, konsuli Johan Viktor Blomin lähettämät uuden vuoden 1897 onnentoivotukset
kauppias Antti Luutoselle Wisuvedelle.
Kortti H. T. Bärlund.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Tampereen vanhan vaakunan lisäksi postikortissa kuvattuna kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä:

• ”Uusi kirkko” eli nykyinen Aleksanterin kirkko
• Näkymä kohti Esplanadia eli nykyistä Hämeenpuistoa ja keskustaa Aleksanterin kirkon tornista kuvattuna
• Liina- eli pellavatehdas sekä Tammerkosken yli johtanut puinen Pikkusilta, ennen nykyistä v. 1900 rakennettua Satakunnansiltaa
• Tammerkosken yläjuoksua Frenckellin sekä Finlaysonin tehdasrakennuksineen, oikealla Tampereen Mylly
  

Postileimat kertovat kortin lähteneen Tampereelta 30.12.1896 ja saapuneen Ruovedelle seuraavana päivänä 31.12.1896

Korttiin liittyvien tamperelaisten liikkeiden ilmoittelua Tampereen Sanomissa joulukuussa 1896: 

• J. V. Blomin sekatavarakauppa: ”Myytävänä. Nyt sisääntullut: Mankeloituja ja mankeloimattomia 1:ma Kuiviakaloja…”, Tampereen Sanomat nro 146, 16.12.1896
• H. T. Bärlundin kirjakauppa: ”Joulunäyttely”, Tampereen Sanomat nro 145, 14.12.1896
  ”Tälläkin kertaa on näyttely, joka paitsi warsinaista puotihuoneustoa, on sijoitettu 3 muuhun huoneeseen, warsin arwokas ja miellyttäwä. Täällä on suuri warasto suomalaista ja ruotsalaista lasten kirjallisuutta, suomalaista ja ulkomaalaista kaunokirjallisuutta, hengellistä kirjallisuutta y.m. aistikkaasti näytteille järjestettynä. Paitsi kirjoja on sitte näytteillä kaikenlaisia kirjoitusmiehen tarpeita, joulukuusen koristeita, peliä, tupakkapöytiä, koristehyllyjä, kipsikuwia, naistenlaukkuja, kandelabereita, joulukortteja…”