Nokikolareita ja nokivalkeita vanhan Tampereen savupiipuissa

1902_Kauppatoria_nuohoojaNuohooja astelee Kauppatorilla (nyk. Keskustori) kohti Sandbergin taloa, jonka katolla näkyy toistakymmentä savupiippua. Nimipäiväonnittelut ovat kulkeneet Eliisabetilta 26.10.1902 Amandalle Tampereelle. Kortin kustantaja W. Toivosen kirjakauppa, Tampere

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Postikortin kertomaa 1800- ja 1900 -lukujen vaihteen Kauppatorilta

Nuohouksella oli yhä tärkeämpi merkitys paloturvallisuuden kannalta kehittyvässä savupiippujen ja tehtaiden kaupungissa. Postikortissa näkyy nuohooja astelemassa keskellä Kauppatoria (nyk. Keskustoria) kohti Sandbergin taloa (nyk. Kekäleen taloa), jonka katolla näkyy toistakymmentä savupiippua. Nuohooja varusteineen on helposti tunnistettavissa. Nuohoojien harjat, käsiluudat ja pidemmät laskuluudat tehtiin koivunvarvuista vielä 1900-luvun alkupuoliskolla. Harjat sidottiin varvuista ennen työhön lähtöä ja mukaan kainaloon otettiin koivunvarpuja harjan rikkoontumisen tai palamisen varalta.

Postikortin näkymä on talviselta Kauppatorilta, mikä on suhteellisen harvinaista, koska valtaosa aikakauden korteista kuvaa kesäisiä näkymiä. Torilla näkyy torikauppiaita ja muita kulkijoita hevosineen.

Keskeisenä rakennuksena kortissa komeilee apteekkari Thomas Wilhelm Clayhillsin (1844-1908) rakennuttama ja Tampereen kaupunginarkkitehti Frans Ludvig Caloniuksen (1833-1903) suunnittelema Sandbergin talo. Rakennus valmistui kolmessa vaiheessa vuosina 1882, 1892 ja 1897. Viimeisin vaihe, postikortissa näkyvä Kauppatorin puoleinen siipirakennus, valmistui 1897. Tästä voidaan päätellä, että postikorttikuva on otettu vuosien 1897 ja 1902 välisenä aikana. Vasemmalla kortissa näkyy kulma Tampereen Raatihuoneesta, joka valmistui 1890 arkkitehti Georg Schreckin (1859-1925) suunnittelemana. Äärimmäisenä oikealla näkyy osa apteekkari Karl Molinin (1842-1919) vuonna 1875 rakentamaa puutaloryhmää, joka tunnettiin Molinin talona.

Nuohouksen historiaa Tampereella

Tampere oli saanut vuonna 1826 vahvistetun palojärjestyksen, joka velvoitti maistraatin palkkaamaan nuohoojan. Nuohouksen olivat aiemmin hoitaneet talonomistajat sekä kiertävät nuohoojat. Lämmitysuunien ja takkojen savuhormit piti nuohota talvisin joka toinen kuukausi ja liesien hormit kerran kuussa ympäri vuoden. Nuohoojia oli aluksi vajaan 2000 asukkaan kaupungissa yksi kun taas pareittain kaupunkia kiertäviä palovartijoita eli ”pranvahteja” kahdeksan. Tampereen kaupungin vuosikirjojen 1881-1882 mukaan vuodesta 1873 lähtien kaupunki oli jaettu kahteen palotoimiston alaiseen nuohouspiiriin ja nuohoojia oli kaksi kun taas palovartijoiden määrä oli noussut 20:een.

Nuohoojien velvollisuutena oli myös tulisijojen ja hormien tarkastus ja niistä havaituista puutteista piti tehdä ilmoitus. Vuoden 1899 palojärjestyksessä myös mainittiin, että nuohooja joutuisi maksamaan sakkoa huolimattomasti tehdystä työstä.

Nokivalkeat eli nokipalot vaarana paloturvallisuudelle

Vuonna 1893 nuohoojien palotoimistolle tekemän ilmoituksen pohjalta Tampereella ryhdyttiin ehkäisemään lisääntyneitä nokipaloja polttamalla savujohtojen ja -hormien pinnalle tarttunutta pikeä, jota ei nuohouksella onnistuttu irroittamaan. Polttaminen oli vaarallista puuhaa: mukaan oli varattava tarvittavat sammutuskalut ja miehistö tulipalojen varalta. Talonomistajat velvoitettiin hankkimaan paikalle vettä ja talon paloruiskut omalla kustannuksellaan.

Kuulutus. Koska kaupungin nuohoojat ovat palotoimistolle ilmoittaneet kaupungista löytywän paljon sawujohtoja, joista ilmaantuwista nokiwalkeista he eiwät woi wastata niiden pinnalle kokoontuneen tahmean terwan tähden ja joka nuohoomalla ei lähde pois, on Palotoimisto päättänyt antaa nuohoojain polttaa terwa pois näistä piipuista, jollei talonomistaja toisella muodolla tahdo piippua puhdistaa ja tulee heidän mukanaan olemaan tarpeelliset sammutuskalut ja miehistö mahdollisesti tapahtuwan tulipalon ehkäisemiseksi. Talonomistajien on piippuja poltettaessa hankkiminen lämmintä wettä, talon ruiskun y.m. paikalle. Kustannukset yllämainituista töistä tulewat Talonomistajien maksettawaksi. Yleisölle huomautetaan, ettei näiden sawujohtopolttojen tähden palokuntia hälytetä. Tampereella 1 p. helmik. 1893. Palotoimiston puolesta: Fredrik Procopé.”

Nokivalkeita eli nokipaloja tapahtui ympäri kaupunkia. Nokitulia 1899Lokakuussa 1899 Tampereen Sanomat kirjoitti palokunnan hälytyksistä mm. pastori Grönbladin luokse Läntiselle Pitkäkadulle eli nykyiselle Näsilinnankadulle sekä taloon Läntisen Puistokadun varrelle silloiselle Esplanadille eli nykyiseen Hämeenpuistoon. Nokivalkeiden syttyessä pyydettiin välttämään palokellojen soittamista, jotta koko palokunta ei joutuisi lähtemään liikkeelle: ”parasta on telefoonin kautta ilmoittaa palokunnalle asiasta”.

Nokikolari onnistui sammuttamaan nokivalkean hoitolaitoksen naapurissa Aamulehden mukaan helmikuussa 1894:

”Nokiwalkea tuprutteli keskiwiikkoiltana kauan kipinöitään Aleksanterin asylin wiereisessä rakennuksessa Mustanlahden kadulla. Wasta paikalle haettu nokikolari sai sen sammumaan. Kuumuudesta oli uuninpiippu jo kuitenkin saanut halkeaman.”

Rakennustavan haasteita nuohoukselle

Vuonna 1906 ilmestyneessä Brandluren, Palotorvi -lehden artikkelissa nuohooja ilmaisi huolensa tulipesien rakennustavasta. Nokiluukkuja ei rakennettu lähinnä ulkonäöllisistä syistä tulisijoihin riittävästi tai ne olivat nuohouksen kannalta väärissä paikoissa. Hankaluutta aiheuttivat myös liian pienet ja epäselvät savujohdot. Kun nuohooja ei päässyt tekemään asianmukaista puhdistustyötä savukanavissa, syntyi helposti nokipaloja. Nuohooja muistuttaa, että arkkitehtien ja uuniseppien tulisi toiminnallaan mahdollistaa nuohoojien työ. Nuohoojien kanssa olisi tarpeellista neuvotella jo talon rakennusvaiheessa savu- ja ilmatorvien, tulisijojen ja kattojen järjestämisestä ”nytkin tehdään katot sellaisiksi ettei niillä enää kunnollisesti pysy linnutkaan”,

Brandluren / Palotorvi 1906Tuohon aikaan kiinnitysvaljaiden käyttö ei ollut vielä tunnettua korkealla työskenneltässä, kuten nykyään. Tampereen Sanomat kirjoitti lokakuussa 1890 nuohoojille tapahtuneesta tapaturmasta:

”Täällä Tampereella heitti myrsky kaksi nuohoojaa savupiipulta alas, toisen maahan asti, toisen katolle. Maahan heitetty oli nuohoojan sälli, Matti Newalainen, joka nuohosi puutarhuri Gauffinin sawipiippua, josta lensi pitkälle maahan, niin että jalka ja poski loukkaantuiwat arweluttawasti. Katonpäälle heitetylle nuohoojalle ei mitään tapaturmaa sattunut.”

Kolmas nuohooja virkaansa 1899

Vuonna 1895 Tampereella oli kaksi nuohoojaa kahdessa nuohouspiirissä. Aamulehdessä kirjoitettiin 30.1.1895 Talonomistajain yhdistyksen kokouksesta, jossa oli ilmaistu huoli kahden nuohoojan riittävyydestä ja päätetty ehdottaa kolmannen ottamista. Lisäksi oli päätetty seuraavaa:

”Tämän yhteydessä päätettiin kääntyä palotoimiston puoleen pyynnöllä, että tämä ryhtyisi sellaisiin toimenpiteisiin, että nuohoojat käyttäisiwät korottomia jalkineita nuohoomassa ollessaan, ettei kuten nyt on tapahtunut kattohuova särkyisi heidän allaan ja he siten tuottaisi tuntuwan wahingon talojen omistajille”. 

Kolmas nuohouspiiri perustettiin ja kolmas nuohoojan virka laitettiin hakuun, mistä kertoo oheinen ilmoitus Tampereen Sanomissa marraskuussa 1898. Virkoja_haettavana_1898Virkaan pyrkijän tuli olla palotoimiston vaatimusten mukaan joko nuohoojamestari tai nuohoojan sälli eli apulainen.

Tampereen Uutiset kertoi joulukuussa 1898 kolmannen nuohoojan palkkaamisesta ”Kolmanneksi nuohoojaksi kaupunkiin otti palotoimisto eilen pitämässään kokouksessa 18 hakijasta nuohoojan sällin Bruuno Heleniuksen Helsingistä”.

Virranta kirjoittaa Nuohoojan käsikirjassa nuohoustoiminnan ajautuneen Tampereella kriisiin 1910-luvulla nokipalojen lisäännyttyä merkittävästi. Työt jäivät näiden takia tekemättä ja paloturvallisuus vaarantui. Kunnallinen nuohouslaitos aloitti Tampereella 10 nuohoojan voimin vuonna 1920.

Lähteitä:

  • Aulis Holmala: Keskustorin kiinteistöt – vuosisata kaupunkikuvaa. Kiinteistötoimisto Seppo Leuku Oy LKV, Tampere 2010
  • Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, Tampereen museoiden julkaisuja 51, Tampere 1999
  • Petteri Virranta (toim.), Nuohousalan keskusliitto: Nuohoojan käsikirja. Savuhormien savuhormien ja tulisijojen nuohous ja tarkastus. Opetushallitus, Keuruu 2009
  • Sanoma- ja aikakauslehdet:
    • Aamulehti, ks. artikkeli
    • Brandluren / Postitorvi, ks. artikkeli
    • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
    • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s