Vesikioskit kaupunkilaisten kesäkeitaina Tampereen puistoissa

1903_Vesikioski_Tammerkoski_Koskipuisto_webKoristeelliset vesikioskit olivat tuttu näky Tampereen postikorttinäkymissä. Vuonna 1903 lähetetyssä kortissa on vesikioski Koskipuistossa. Takana Tammerkoski tehtaineen ja mm. Tampereen mylly. Kustantaja Isak Julinin Kustannusliike ja Kirjakauppa, Tampere

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kirkon näköiset vesikioskit Tampereen kaupunkikuvassa

Monissa 1800- ja 1900-lukujen vaihteen postikorteissa on kuvattuna kaupunkinäkymissä koristeellisia, ”pienen kirkon näköisiä” puukioskeja. Suuri osa näistä vesi- eli virvoitusjuomakioskeista sijaitsi Tampereellakin puistoissa ja niillä on ollut merkittävä osa kehittyvää puistokulttuuria.

Tampereen keskustan puistojen synnystä 1800-luvulla – Kaunistuskomitea kaupunkia komistamaan

Vuonna 1865 Tampereella syttyneen suuren tulipalon jälkeen laadittiin uusi asemakaava. Senaatti vahvisti lääninarkkitehti C. A. Edelfeltin (1818-69) asemakaavan v. 1868, joka pohjautui arkkitehti C. L. Engelin (1778-1840) v. 1830 laatimaan kaavaan. Vahvistetussa kaavassa Esplanadi eli nykyinen Hämeenpuisto levennettiin paloturvallisuuden vuoksi 60 metriin, joka on myös Hämeenpuiston nykyinen leveys. Esplanadin lisäksi kaavassa esitettiin rakennettavaksi useita muitakin puistokatuja tulipalojen leviämisen estämiseksi.

Samoihin aikoihin säätyläiset ja porvaristo alkoivat kiinnittää yhä enemmän huomiota kaupungin ulkoasuun ja siisteyteen. 1868 perustettiin kaupungin kaunistamista varten nk. Kaunistuskomitea, joka sai rahoituksensa 1930-luvulle asti kaupungin anniskeluosakeyhtiön voitoista. Komitean tehtävänä oli suunnitella ja huolehtia kaupungin istutusten kunnosta. 1800-luvun lopulta lähtien alettiin palkata kaupunginpuutarhureita suomalaisiin kaupunkeihin. Kaupunginpuutarhurit vastasivat lähinnä kaupunkien puu- ja pensasistutusten hoidosta, mutta lisäksi useimmiten myös uusien puistoalueiden suunnittelusta. Tampereen ensimmäiseksi kaupunginpuutarhuriksi nimitettiin K. J. Gauffin (1846-1906).

Lisääntynyt vapaa-ajanvietto puistoissa – kioskien arkkitehtuuri kaupungin koristukseksi

1800-luvun loppupuolella vapaa-aikaa alettiin viettää entistä enemmän kodin ulkopuolella. Uudenlaisen elämäntavan ympärille syntyi ulkoilmaravintoloita, virvoitusjuoma- ja sanomalehtikioskeja. Myös Tampereella alettiin rakentaa kiinteitä kioskeja yleensä puistoihin tai aukioiden reunoille.

Monissa aikakauden postikorteissa näkyy puistoissa vapaa-aikaansa viettäviä ihmisiä ja kaupunkikuvaan on ilmestynyt kioskeja, kuten alla.

1900_Esplanaadi_vesikioski_webKesäpäivää viettäviä rouvia ja lastenhoitaja lastenvaunuineen vesikioskin lähellä Esplanadilla eli nykyisessä Hämeenpuistossa

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen puurakenteisissa kioskeissa silmiinpistävää on niiden koristeellisuus. Kioskien samoin kuin puistorakennusten, huvimajojen ja paviljonkien tuli olla kauniita, kaupungin koristuksia. Niiden arkkitehtuurin tuli houkutella ostajia ja edistää niissä tapahtuvaa kauppaa. Tampereella kioskeja rakensi ainakin Tampereen Sorvariteollisuus Osakeyhtiö. Aamulehdessä se markkinoi toimittavansa Tampereen ja Helsingin myymälöistään mm. vesikioskeja ja huvimajoja ja erikoisalansa olevan ”spiraali, ovaali ja kulmikkaat sorvaukset”. Kioskien ulkonäössä oli persoonallisia eroja ja esim. Selinin vesitehtailijan mukaan puusepät saivat käyttää vapaasti mielikuvitustaan.

Tamperelainen sanomalehti uutisoi huhtikuussa 1902 vesitehtailija Frans Selinille kesäksi rakennettavasta vesikioskista. Kioskin oli suunnitellut arkkitehti Yrjö Blomstedt Vesikioski_suomalaiseen_tyyliin_1902_web(1871-1912) Jyväskylästä ja sen rakensi Tampereen Sorvariteollisuus. Ote oheisesta ilmoitustekstistä:

Wesikioski suomalaiseen tyyliin. Wesitehtailija Frans Selinille täällä ruwetaan pian kaunginwaltuusmiesten antamalla luwalla rakentamaan wesikioski esplanaadille, Kauppakadun warrelle Aleksanterin kirkkoa wastakkain wanhan kioskin sijaan, joka puretaan. Uusi myymälä tulee erikoisempi kuin muut wesikioskit kaupungissamme. Se tulee muistuttamaan suomalaiskuosista huwilaa tukkanurkilla ja jyrkällä katolla. Wirwokkeita nauttiwain puolelle tulee tilawat werandat. 

Kivennäisvesiteollisuuden alkua Tampereella: apteekkarin terveellistä seltterivettä putelitta

Kivennäisvesiteollisuuden aloitti Tampereella v. 1877 apteekkari Thomas Clayhills (1844-1908). Clayhills mainosti vesitehtaansa tuotteita Tampereen Sanomissa keväällä 1879 oheisella Thomas_Clayhills_vesitehdas_mainos_Tampereen_Sanomatilmoituksella. Tarjolla oli alennetuilla hinnoilla ”Seltteri- ja Sodawettä” 15 penniä pullo, ”putelitta” eli ilman pulloa. Samoin myytävänä on ollut ”Limonaatia” sitruunan kanssa, putelitta. Asiakaspalvelu kotiinkuljetuksineen on toiminut jo tuolloin liki 140 vuotta sitten: kaupunkilainen on saanut tilata juomat ”luoksensa lähetetyiksi” ilmoittamalla toiveestaan vesitehtaassa tai sitten Clayhillsin pitämässä apteekissa.

Terveysvesillä oli jo 1800-luvun alussa vakiintunut maine monien sairauksien parantajana ja esim. Helsinkiin perustettiin ensimmäinen keinotekoisten kivennäisvesien valmistuslaitos 1831. Clayhillsin ilmoituksessaan markkinoima seltterivesi on monta sataa vuotta käytetty pöytä- ja terveysvesi, joka on alkujaan ollut Selters-merkkistä Saksassa pullotettua terveyslähteen kivennäis- ja soodavettä. Seltterivettä valmistettiin keinotekoisesti liuottamalla veteen suoloja ja puristamalla siihen hiilihappoa. Keski-Euroopassa seltterivedestä on sittemmin tullut mineraaliveden yleisnimi samoin kuin esim. Suomessa käytetään vichyvedestä. Ilmeisesti Thomas Clayhills apteekkarina osasi valmistaa vesitehtaassaan tällaista keinotekoista seltterivettä. Kivennäis- eli mineraalivettä on mahdollisesti kutsuttu Suomessa tuolloin yleisesti seltterivedeksi.

Clayhillsin vesitehtaan jälkeen ikäjärjestyksessä toinen oli J. G. Wennerstrandin perustama Tampereen vesitehdas v. 1885. Teollisuus laajentui tästä siten, että v. 1900 kaupungissa oli neljä kivennäisvesitehdasta, joissa oli 23 työntekijää. Myöhemmin toimivista virvoitusjuomatehtaista mainittavimmat ovat Selinin talon pihasiivessä Keskustorilla vuodesta 1887 toiminut Selinin vesitehdas sekä Voiman tehdas.

Virvoitusjuomia ja sanomalehtiä heti junan tultua – Tampereen ensimmäiset vesipaviljongit

Thomas Clayhills avasi vesipaviljongin kirkkopuistoon kesäkuun 1. päivästä alkaen v. 1880. Vesipaviljongista tarjottiin virvoitusjuomia, kuohuvaa simaa ja kivennäisvettä. Ilmeisesti Clayhillsin paviljonki palveli vielä ns. Vanhan kirkon puistossa, koska ns. Uuden eli Aleksanterin kirkon puisto rakennettiin vasta kirkon valmistuttua vuonna 1881.

Th_Clayhills_ilmoitus_1880Apteekkari Th. Clayhillsin vesipaviljongin avajaisilmoitus Tampereen Sanomissa 2.6.1880

Thomas Clayhillsin kirkkopuistoon avaama vesipaviljonki lienee aivan ensimmäisiä puistoon rakennettuja virvoitusjuomamyyntiin tarkoitettuja rakennelmia. Clayhills onkin ollut merkittävä kivennäisteollisuuden uranuurtaja ja ansaitsee tulla esille myös vesikioskeista puhuttaessa.

Muutamaa vuotta myöhemmin huhtikuussa 1886 Aamulehti kirjoitti Clayhillsin rakennuttavan uutta ”wirvoitusvesien myymälää Esplanaatiin Kauppakadun eteläisellä puolella olevalle hiekoitetulle kohdalle”. Kyseessä on myös mitä ilmeisimmin ollut kioskityyppinen myymälä. Tässä uudessa Tampereen Vesitehtaan myymälässä mainostettiin myytävän ”kaikkea laatua wirvoitusjuomia”. Merkille pantavaa on se, että Clayhillsin kioskista oli saatavilla oli myös valikoima sanomalehtiä: Helsingin lehdistä Uusi Suometar ja Nya Pressen heti ”junan tultua” ja tamperelaisista lehdistä Tammerfors Aftonblad ja Aamulehti niiden ilmestyttyä.

Tampereen_vesitehtaan_uudesta_myymälästä_1886_webTh. Clayhillsin uuden vesimyymälän avajaisilmoitus Aamulehdessä 25.5.1886

Vesikioskien valikoima limonadeista leivonnaisiin

Toimittaja Uuno Sinisalon (1904-1985) mukaan Tampereen puisto- ja katukuvaan ilmestyneet virvoitusjuomakioskit olivat ainoa kioskimuoto Tampereella 1920-luvulle asti. Kioskit olivat avoinna vain kesäisin ja niistä sai ostaa pääasiallisesti virvoitusjuomia ja niiden ohella myös makeisia, tupakkaa, leivonnaisia ym. Kioskiyrittäjät vuokrasivat ensimmäiset vesikioskinsa kaupungilta vuokraamilleen paikoille, joita oli vuonna 1900 vuokrattu 7 paikkaa 10 markan vuosivuokraa vastaan. Kioskin omistajia olivat Selinin vesitehdas, Näsijärven oluttehdas, Oy Pyynikin tehdas ja liikemies Otto Turtonen. Kioskien määrä lisääntyi tämän jälkeen vuoteen 1920 mennessä noin 20 kioskiin. Vuonna 1887 perustetulla Selinin vesitehtaalla oli Tampereella parhaimmillaan 17 kioskia vuoden 1922 paikkeilla useiden muiden omistamien kioskien siirryttyä sen omistukseen.

Sinisalo on kirjoittanut ylös artikkeliinsa muistelmia kioskeista. Virvoitusjuomakioskit avattiin keväällä yleensä vappuna ja suljettiin lokakuun lopussa. Ne avattiin aamuisin klo 8–10 aikaan ja olivat auki yleensä klo 22:een. Lämpimät sunnuntaipäivät olivat kiireisiä ja myyjän avuksi tarvittiin usein apulaista. Limonadikuormaa kuljettava vesitehtaan kuskipoika hevosineen oli katukuvassa tuttu näky. Limonadia sai ostaa pulloittain tai laseittain, mikä oli hyvin suosittua. Laseittain myymiseen tarvittiin huolellista hoitoa ja tarkkailua vaatineita happopannuja. Ne olivat tilavuudeltaan 20, 30 tai 40 litran vetoisia, kuparisia ja sisältä tinattuja astioita. Kioskin myyntipöydällä oli kolme lasista maljaa sisältäen punaista, keltaista ja valkoista mehua. Hanasta lasiin laskettu mehuannos täytettiin lopuksi happovedellä. Eniten myytiin punaista limonadia ja lasten erityinen suosikki oli mansikkalimonadi. Vähitellen pulloittain myynti yleistyi ja happopullot jäivät pois käytöstä.

Kioskien alkuaikoina kioskinhoitaja toi asiakkaalle juomat pöytään, mikä aiheutti varsinkin kiireisimpinä aikoina paljon lisätyötä. Sittemmin siirryttiin itsepalveluun, eli asiakas vei juomansa pöytään itse, ellei nauttinut sitä jo kioskin luukulla. Virvoitusjuomakioskeissa oli kaupan myös leivonnaisia, kuten munkkeja ja suuria munkkipossuja, samoin leivokset olivat suosittuja. Kioskien myynti ja hinnat vaihtelivat merkittävästi. Koskipuistossa sijainneista kioskeista oli edullisempi Hämeenkadun pohjoispuolella sijainnut kioski. Hämeenpuiston eteläpäässä liki rinnakkain sijainneista kioskeista Pyynikin ulkoilualueen puoleinen oli huomattavasti suositumpi.

Kuuntele mielenkiintoinen haastattelu pitkään Tampereella toimineen Selinin vesitehtaan vaiheista Yle Areenan sarjasta Kadonnut Tampere: Selinit huolehtivat tamperelaisten nestetasapainosta (klikkaa linkkiä).

Kioskien rakentaminen yksityisiltä kaupungille

1920-luvulla alkoi uusi vaihe kioskien rakentamisessa. Tähän asti yksityiset olivat vuokranneet kioskipaikat kaupungilta ja rakentaneet tai rakennuttaneet kioskit itse. Nyt kaupunki alkoi myös rakentamaan kioskeja. Ensimmäiset kaupungin rakennuttamat kioskit olivat pieniä makeiskioskeja, muodoltaan pyöreitä ja suhteellisen korkeita rakenteeltaan. Ne lienevät hävinneet kokonaan sota-aikana 1939-44. Vesikioskit hävisivät katukuvasta pääosin viimeistään 1950-luvulla.

Tampereen vesikioskeja postikorttinäkymissä

Seuraavassa esimerkinomaisesti muutamia postikorttien kuvaamia puistoja ja vesikioskeja Tampereella.

Esplanadin eli nykyisen Hämeenpuiston vesikioskit
Ensimmäiset puut Esplanadille eli nykyiseen Hämeenpuistoon istutettiin vuosina 1875–79. Tampereen ensimmäinen kaupunginpuutarhuri K. J. Gauffin vastasi Tampereella nykyisen Hämeenpuiston eli Esplanadin keskiosan istutuksista. Aleksanterin kirkon valmistuttua vuonna 1881 Gauffin suunnitteli kirkkoa ympäröivän Aleksanterin kirkkopuiston. Puiston kaunistamisella on ollut vaikutuksensa niiden käyttöön ja kaupunkilaisten viihtyvyyteen. Kaupunkilaisten vapaa-ajanvieton lisäännyttyä ulkona on kulkureiteillä ja puistoissa tarvittu myös virvokkeita, mihin vesikioskit toivat ratkaisun.

1890_Esplanadi_kioski_webPostikorttinäkymä 1890-luvun Esplanadille ja Aleksanterin kirkkopuistoon. Kuvassa erottuu rakennuksen edessä yksi ensimmäisistä vesikioskeista. Takana häämöttää Vanhan kirkon torni silloisella Kauppatorilla (nyk. Keskustori). Kustantaja W. Toivosen Kirjakauppa

Koskipuiston vesikioskit
Tampereen keskustassa Tammerkosken itärannalla sijaitseva Koskipuisto on olennainen osa Tampereen keskustan erityislaatuista teollisuusmaisemaa. Se on 1800-luvun lopun tyypillinen kaupunkipuisto, johon on vaikuttanut keskeisesti asemakaavoitus ja porvariston elämäntapaihanne. Koskipuiston puistoalue merkittiin asemakaavaan ensimmäisen kerran vuonna 1886. Puiston perustaminen aloitettiin kuitenkin yli kymmenen vuotta myöhemmin kaupunginpuutarhuri Onni Karstenin (1868-?) ensimmäisinä töinä kaupunginpuutarhurina.

Kosken itärannalla oli kaksi vesikioskia molemmin puolin Hämeenkatua ja yksi kioski nykyisen Satakunnankadun kulmassa Tammerinpuistossa, joka tuolloin vielä kuului Koskipuistoon.

Asemakarttaan 1896 merkityt Koskipuiston kioskit olivat keskeisesti kuvattuina postikorteissa. Alla olevassa korttikuvassa näkyy Hämeenkadun molemmin puolin sijainneet vesikioskit. Pohjoispuolen vesikioski on kuvattuna lähempää artikkelin alun postikortissa, toinen Hämeenkadun eteläpuolella sijainnut kioski näkyy allaolevassa kortissa.

Vesikioski_Hämeensilta_webHämeenkadun eteläpuolen vesikioski Hämeensillan eli Isonsillan kupeessa, takana Kauppatori (nyk. Keskustori) ja Vanhan kirkon torni sekä Finlaysonin tehdasrakennuksia. Huomaa kioskin verantaa varjostavat verhot/markiisit. Kadun toisella puolella häämöttää pohjoispuolella sijainnut vesikioski. Kustantaja Kunstanstalt Theodor Eismann, Leipzig

Pyynikin vesikioski
Selinin vesitehtaan Pyynikin näköalapaikalla Palomäellä sijainnut kioski oli sunnuntaikävelijöiden mieluisa kohde. Kioskista oli joku todennut: ”kaunis kirkko, mutta kovin pieni”. Kioski palveli vuosikymmeniä kunnes se purettiin v. 1953 monen kaupunkilaisen harmiksi.

1922_Pyynikin_vesikioski_webPalomäellä sijainneen vesikioskin verannalla oli Pyynikillä kävelijöiden mukava levähtää.  Takana siintää Pyhäjärvi.

Mustanlahden sataman vesikioski
Mustanlahden satamassa sijainneessa kioskissa kävi vilkkaasti kauppa laivaliikenteen ansiosta. Kioskissa myytiin myös sanomalehtiä, joita tuohon aikaan ei vielä myyty erillisissä lehtikioskeissa. Satamakioskista ostivat laivalla lähtijät myös vehnäleipää tuliaisiksi. Laivalla satamaan tulleet saattoivat myös jättää kioskille tavaroitaan säilytettäviksi kaupunkiasionnin ajaksi.

19xy_Vesikioski_Vahanta_Tervalahti_Pohjola_Mustanlahdensatama_webPostikorttinäkymässä Mustanlahden sataman suosittu kioski vasemmalla. Vilkkaassa satamassa ankkuroituneina mm. laivat Vahanta, Tervalahti ja Pohjola. Kuvaaja Rantakallio.

Lähteitä:

  • Julia Donner: Koskimaiseman puistot. Koskipuiston ja Kirjastonpuiston historiallinen selvitys. Toim. Ranja Hautamäki. Tampereen kaupunki, vihersuunnittelu, Tampere 2005
  • Helvi Jokinen: Ennen baarien aikaa: kirkon näköiset kioskit. Kaupunkilehti Tamperelainen nro 8/1984, artikkeli
  • Anne Mäkinen: Kioski – kipari – kiska – snagari: Helsingin kioskeja 1800- ja 1900-luvulla. Helsingin kaupunginmuseon tutkimuksia ja raportteja 1/2003.
  • Eila Siitarinen: Tampereen puistot 125 v. Tampereen kaupunki, Tekninen toimi, Puistoyksikkö, Tampere 1999
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kioskien historiaa. Tammerkoski-lehti nro 8/1959
  • Väinö Voionmaa: Tampereen kaupungin historia, osa 3, Tampere 1932
  • Yle Areena, Kadonnut Tampere -sarja: Selinit huolehtivat tamperelaisten nestetasapainosta
  • Sanomalehdet:
    • Aamulehti, ks. artikkeli
    • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
    • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Ilomäen näkötorni Pyynikillä – aikansa kuuluisa nähtävyys Tampereella

Ensimmäinen Pyynikin näkötorni, ns. Ilomäen näkötorni Tampere-kortissa 13.9.1902.Pyynikin Ilomäen näkötorni kuvattuna väritetyssä Tampere-postikortissa. Nimipäiväonnittelut Sulolle 13.9.1902: ”Niin vähäinen ja halpa on lahjasemme tää, mut Sulon sydän hellä sen toki ymmärtää”. Kortti Emil Lyytikäisen kirjakauppa.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Puinen ns. Ilomäen näkötorni oli ensimmäinen näkötorni Pyynikin harjulla. Tampereen kaupunki rakennutti tämän n. 20 metriä korkean tornin vuonna 1888 osana merkittäviä valmisteluja yleisiä soitto- ja laulujuhlia varten arkkitehti Georg Schreckin (1859-1925) piirustusten mukaan.

Ilomäki sai nimensä jo vuonna 1868 ravintoloitsija Emanuel Joselinin (1836-1873)  tälle paikalle rakentaman huvihuoneen vihkiäisissä. Paikalla oli ollut jo aikaisemmin v. 1844 keräysvaroin rakennettu paviljonki, joka sittemmin tuhoutui tulipalossa. Tampereen Sanomat kirjoittaa vihkiäisistä viitaten samalla tuon aiemman rakennuksen ”katoamiseen sauhusta ja liekistä” 4.8.1868 (ks. allaoleva uutinen): ”Kauppias ja Rawintolan isäntä Joseliini tänä suvena rakennutti uuden huwihuoneen, edellyttämällä ett’ei yleisön oikeudentunto ole wähempi täällä kuin muuallakaan warjelemaan tätä yksinäistä huonetta kaikelta wäkiwallalta. Jonakuna päiwänä wihittiin huone wähäisillä pidolla, joihin hra Joseliini oli kutsunut usioita henkilöitä, ja annettiin niissä paikalle nimi Ilomäki”.

Ko. ravintoloitsijan nimestä löytyy kahdenlaista tietoa eri lähteistä – Tampereen Sanomien mukaan kyseessä on ollut Joselin, monessa muussa julkaisussa mainitaan kuitenkin Tallqvist.

Ilomäen huwihuone rakennettu Pyynikille

Tampereen Sanomat 4.8.1868, uutinen ravintoloitsija Joselinin rakennuttaman huwihuoneen vihkimisestä ja paikan nimeämisestä Ilomäeksi.

Noin viikko ennen Ilomäen tornin valmistumista 9.6.1888 Aamulehti kirjoittaa seuraavasti – huolta on ollut jo tuolloin töhrijöiden aikaansaannoksista: ”Tornin huippuun on pääsy werrattain wähäwaivainen ja mukawia lepopaikkoja on välillä. Ylhäällä aukeaa peräti laaja ja waihteleva näköala, jonka ihailemiseksi saadaan wielä kiikari, yksityisten kaupunkilaisten harrastuksesta. Sanalla sanoen, torni tulee kaikinpuolin semmoiseksi kuin sen pitikin. Mutta toista on pysyykö se semmoisessa kunnossa kauankin. Tuskin oliwat portaat siksi paikoillaan, että huippuun woitiin kohota, kun sitä alettiin loaista kirjoituksilla. Ei kulune kauan, ennenkun lyijykynän asemasta tartutaan weitseen ja aletaan piirtää kirjaimia ja ruokottomia kuwia, jotka owat tämän pahan tawan ja huonon kekseliäisyyden wälttämättömiä seurakumppania”.

Aamulehti kertoo 19.6.1888 juuri valmistuneesta tornista näin: ”Näkötorni Ilomäellä on walmiina ja tänään ensi kertaa käytettäwänä. Pääsy maksaa hengeltä 10 penniä. Rakennus on soma, onnistunut, eikä huolimatta korkeudestaan, ollenkaan huoju. Kiikari, joka sinne on tilattu, ei wielä ole saapunut. Torni on rakennettu arkkitehti Schreckin piirustusten mukaan  ja seudun kaunistamista on johtanut puutarhuri Gauffin”.

Aamulehti 19.6.1888: Näkötorni Ilomäellä valmiina

Aamulehden uutinen 19.6.1888: Näkötorni Ilomäellä valmiina

Näkötorni on ollut alkujaankin melkoisen vetovoimainen nähtävyys, koska ensimmäisen viikon aikana siellä kävi peräti 3600 henkilöä (Tampereen Sanomat 25.6.1888).  Kävijöistä merkittävä osa tuolloin lienee ollut samaan aikaan Pyynikillä vietettyjen kolmipäiväisten laulu-ja soittojuhlien osanottajia.

Puinen torni palveli kävijöitä kolmisen vuosikymmentä, kunnes se vaurioitui vuoden 1918 taisteluissa. Sen paikalle rakennettiin vuonna 1929 nykyinen graniittinen näkötorni kaupungin 150-vuotisjuhlaan. Tämän 26-metriä korkean Pyynikin näkötornin on suunnitellut arkkitehti Vilho Kolho. Tornin juurella on Pyynikin näkötornin kahvila, joka on erityisesti tunnettu munkeistaan.
Lähteitä:

  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Väino Wallin: Tampereen historia, osa II, Tampere 1903
  • Väino Voionmaa: Tampereen historia, osa III, Tampere 1932
  • Koskesta voimaa -verkkojulkaisu, Jouni Keskinen:
    Kaupunginosa VII: Pyynikki ja Pyynikinharju
  • Museovirasto, verkkosivut
  • Tampereen Sanomat 1868 ja 1888 (ks. artikkeli)
  • Aamulehti 1888 (ks. artikkeli)