Joselininniemen kesäkahvila Pyynikillä

Pyynikin Joselininniemessä kesäkahvilana v. 1905-1907 toiminut entinen soittopaviljonki ”Tampere. Joseliinin niemi” -postikortissa. Onnittelut ovat kulkeneet Hiljalle Tyyneltä ns. nyrkkipostina kansanlaulun sanoin: ”Sä kasvoit neito kaunoinen, isäsi majassa, kuin kukka kaunis suloinen, Wihreellä nurmella.” Kortti Förlag Max Stein Berlin S. 14. No. 588.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Emanuel ja Emilia Joselinin ravintola Joselininniemessä vuodesta 1867

Ravintoloitsija Emanuel Joselin (1836-1873) rakensi ravintolansa vuonna 1867 Pyynikin niemeen tulitikkutehtaan isännöitsijän, kauppias Knut Oskar Laurénin (1836-1874) vuokramaalle. Paikalla sijaitsee nykyisin Pyynikin kesäteatteri. Niemen nimeksi vakiintui Joselininniemi. Joselinin ravintola-hotelli oli suosittu musiikki- ja juhlatilaisuuksineen, biljardeineen ja keilaratoineen. Ympäristössä järjestettiin lisäksi soutu- ja uintikilpailuja sekä talvisin hiihto- ja luistelukilpailuja. Emanuel Joselinin kuoltua vain 36-vuotiaana hänen puolisonsa Emilia Sofia Joselin (1839-1910) jatkoi menestyksekkäästi ravintolan pitoa vielä reilut parikymmentä vuotta.

Joselininniemen kärjessä sijainnut Pyynikin laivalaituri, jossa Pyhäjärvellä kaupungin ja Viikinsaaren väliä liikennöineet höyryalukset poikkesivat. ”Lämmin tervehdys Idalle ja monta ilosta Idan päivää siellä, toivoo Aina.” Onnittelut postitettu Idalle 14.9.1907. Kortti M. St. Berlin 14. No. 632.

Ravintola tuhoutuu tulipalossa joulukuussa 1897

Lauantaina 18.12.1897 oltiin Joselinin ravintolassa valmistelemassa hääjuhlaa. Kesken valmistelujen salin suuri kattokruunu putosi lattialle ja öljylampuista levinnyt tuli poltti ravintolarakennuksen nopeasti maan tasalle. Tammerfors Nyheter uutisoi tulipalosta 21.12.1897 seuraavasti: Eldsvåda. Senaste lördag kl 5,40 e. m. ljödo brandsignaler. Snart erfors, att eld utbrutit i enkefru Joselins sommarrestaurant i Pyynike. De väldiga flammor, som kort efter det signalerna hörts, syntes mot västra horisonten, gåfvo vid handen, att elden tagit god fart och att alt släckningsarbete skulle aflöpa resultatlöst. Ett par timmar senare återstod af Joselins villa knapt annat än förkolnade rester. Den i villan befintliga lösegendomen blef äfvenså nästan totalt lågornas rof. Uthusbyggnaderna lyckades däremot brandkåren, ehuru’ icke utan svårighet, rädda. Fru Joselins villa var försäkrad i allmänna brandstodsbolaget för landet till 20,000, lösegendomen och dryckesvarorna i Svea för 12,000 mk. Orsaken till eldens löskomst var den att en takkrona nedföll och oljan i dess lampor fattade eld. Försök att dämpa elden gjordes, men aflupo fruktlöst.”

Lyhyt suomennos edelläolevasta uutisesta: Tulipalo. Viime lauantaina klo 5,40 iltapäivällä kaikuivat palohälytykset. Pian saatiin tietää, että palo oli syttynyt leskirouva Joselinin kesäravintolassa Pyynikillä. Pari tuntia myöhemmin oli Joselinin huvilasta jäljellä tuskin muuta kuin hiiltyneet jäänteet. Huvilan irtaimisto tuhoutui tulipalossa lähes täysin. Palokunnan onnistui sen sijaan, vaikkakaan ei vaikeuksitta, pelastaa ulkorakennukset. Rouva Joselinin huvila oli vakuutettu. Syy tulen irtipääsyyn oli, että kattokruunu putosi ja öljy sen lampuissa syttyi tuleen.

Päivälehdestä löytyy Emilia Joselinin ilmoitus tulipaloa seuraavana keväänä 22.5.1898: Herrat Ravintoloitsijat Huomatkaa! Lähellä Tamperetta luonnonihanalla paikalla sijaitseva vuokratontti (huvila Joselin) Pyynikillä sekä muutamat palon jälkeen jälellä olevat rakennukset myydään nyt heti. Tontilla, jonka kaupunki on luovuttanut yleiseksi kävelypaikaksi, on kolmekymmentä vuotta harjoitettu ravintolaliikettä ja on siinä kaupunkilaisia hyvin runsaasti käynyt. Vuokra-aikaa on vielä kaksikymmentä vuotta. Lähempiä tietoja antaa rouva E. Joselin, Tampere.”

J.V. Saloharjun kesäkahvila Joselinin soittopaviljonkiin kesäksi 1905

Joselinin ravintolan tulipalosta jäi jäljelle ulkorakennuksia. Liikkeenharjoittaja Johan Vihtori Saloharju (1866-1957) piti kahvilaa palolta säästyneessä soittopaviljongissa kolmena kesänä vuosina 1905-1907. Kahvilassa oli tilava ja avoin terassi, jolle johtivat päädystä rakennuksen molemmilta puolilta nousevat portaat. Kahvi- ja teeannoksien lisäksi tarjolla oli monipuolisesti virvoitusjuomia asiakkaille, joita vieraili kahvilassa runsaasti etenkin iltaisin ja sunnuntaisin.

J.V. Saloharju piti aikanaan kahviloita Tampereella Hämeenkatu 4:ssä ja 7:ssä ja sittemmin Hämeenpyörä-hotellia. Myöhemmin hänen omistuksessaan ja hoidossaan oli kaupunkitaloja.

Näkymä Joselininniemeen lahdenpoukaman (ent. Viipurinlahti) vastarannalta. Kesäkahvila vasemmalla lähellä nykyistä Pyynikin kesäteatteria. Lapset Pyynikin rantakallioilla koreineen viettämässä kesäpäivää. Kortti on lähetetty Helsingistä Tampereelle vuonna 1911. M St Berlin S 14 No. 1171.

Kahvilan ilmoittelua sanomalehdissä

Saloharjun kahvilalla on ollut monta nimeä, kuten ilmoitukset tamperelaisissa sanomalehdissä osoittavat. Kahvilaa on kutsuttu Pyynikin raittiuskahvilaksi, Pyynikin kahvilaksi sekä Joselinin kahvilaksi.

Pyynikin raittiuskahvila avattiin ensimmäisenä kesänä v. 1905 jo pääsiäiseksi, joka ajoittui sinä vuonna huhtikuun loppupuolelle. Ilmoitus Tampereen Uutisissa 21.4.1905.

Virvoitusjuomavalikoima oli monipuolinen: kruunuoluen lisäksi myös simaa mainostettiin olevan aina saatavilla. Ilmoitus Tampereen Sanomissa 10.6.1905.

Kahvila oli toiminnassa vielä kolmantena kesänä v. 1907, jolloin se avattiin Vapunpäivänä. Ilmoitus Aamulehdessä 1.5.1907.

Joselininniemen entistä paikannimistöä: Likosaari, Kaisaniemi, Viipurinlahti

Kyllikki Helenius kertoo kirjassaan Tarinoita Tampereelta, että alueen vanhimman nimitiedon mukaan nykyinen Joselininniemi on ollut saari, Likosaari. Ennen vakiintumistaan Joselininniemeksi niemi on ollut nimeltään Kaisaniemi. Kauppias Robert Magnus Lindholm (1817-1863) oli nimennyt huvilarakennustaan varten vuonna 1857 vuokraamansa niemen Kaisaniemeksi puolisonsa Katarinan (Kaisa) mukaan. Kyseinen 50 vuoden vuokrasopimus oli ensimmäinen Tampereen kaupungin tekemä vuokrasopimus alueesta. Myöhemmin leskeksi jäänyt rouva Lindholm myi huvilaniemen vuokraoikeuden ja alueen rakennukset kauppias Gustaf Oskar Sumeliukselle vuonna 1874.

Tampereella komissionimaanmittarina toiminut Henrik Reinhold Klingstedt (1810-1892) on piirtänyt alueelta kartan vuonna 1857. Karttaan on lisätty myöhemmin paikannimiä. Saatuaan vuokraoikeuden kauppias Lindholm merkitsi Kaisaniemeksi nimeämänsä huvilaniemen myös karttaan. Niemen länsipuolen lahdesta on tullut Badhusviken (Uimahuoneenlahti). Samaan karttaan merkityn niemen idänpuoleisen, nykyisin nimettömän lahden nimi on ollut Wiborgsvik (Viipurinlahti). Kyllikki Helenius kirjoittaa lahden nimestä seuraavasti: ”Kun sitten purjehduksesta kehittyi suosittu kesähuvi, tehtiin niemen itäsuunnan lahdesta purjehdussatama. Siinä tilanteessa lahti sai nimen Wiborgsvik, Viipurinlahti. Nimi merkittiin myös Klingstedtin piirtämään karttaan. Lahdelle nimeä pohdittaessa lienee ravintoloitsijalle tullut mieleen syntymäseudultaan Suomenlahden itäosasta Viipurinlahti, joka selittää oudon nimen Pyynikin maisemissa. Lahti menetti nimensä taas Joselinien jälkeen ja on edelleen nimeä vailla.”

Joselininniemi purjeveneineen ja huvimajoineen idästä purjehdussatamana toimineen taannoisen Viipurinlahden (Wiborgsvik) vastarannalta. Nyrkkipostia Signe Liljalle Emmaukseen Tampereelle. Kortti M L Carstens Verlag Hamburg, Serie 104, Nr.2.

Lähteitä:

  • Kyllikki Helenius: Tarinoita Tampereelta, Tampere-Seuran julkaisuja 63, Tampere 1991
  • Uuno Sinisalo: Joselininniemen vaiheita, Tammerkoski 9/1957
  • Uuno Sinisalo: ”Koskahan minä pääsen Tampereelle?”, J.V. Saloharjun haastattelu, Tammerkosken Joulu 1954
  • J.V. Saloharju, Tammerkoski 9/1957
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia III, Tampere 1932
  • Aamulehti, ks. artikkeli
  • Päivälehti, ks artikkeli
  • Tammerfors Nyheter, ks. artikkeli
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
  • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Tulitikkutehtailua Pyynikillä Pyhäjärven rannalla

Onnellisen uuden vuoden 1907 toivotukset Tampereen Tulitikkutehdas –aiheisessa postikortissa. Pyynikillä sijainnut tulitikkutehtaan kolmikerroksinen rakennus oikealla Pyhäjärven rannassa. Siitä vasemmalla  huvilarakennus, jonka edessä rannassa matalana erottuu tehtaan räjähdysainevarasto.Onnellisen uuden vuoden 1907 toivotukset Tampere – Tulitikkutehdas –aiheisessa postikortissa (M. St., Berlin S. 14. No. 548). Pyynikillä sijainnut tulitikkutehtaan kolmikerroksinen rakennus oikealla Pyhäjärven rannassa. Siitä vasemmalla  huvilarakennus, jonka edessä rannassa matalana erottuu tehtaan räjähdysainevarasto.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Tampereelle ensimmäiset tulitikkutehtaat 1850-luvulla

Tulitikkuja alettiin Suomessa valmistaa tehdasmaisesti 1840-luvulla. Tampereen ensimmäisen tulitikkutehtaan perusti kauppias Henrik Eliander (1815-1892) vuonna 1852 Näsijärven rantaan savipiipputehtaansa yhteyteen.  Tehdas toimi toistakymmentä vuotta ja Elianderin nimi on periytynyt paikalla nykyään sijaitsevalle uimarannalle.

Kauppias Akseli Selim Laurén perusti Tampereen toisen tulitikkutehtaan vuonna 1856 Pyynikille Pyhäjärven rannalle. Jo seuraavana vuonna  tehtaan 33 työntekijää valmisti 1 800 000 rasiaa tulitikkuja ja seuraavina vuosina tuotanto oli jo kolme miljoonaa rasiaa. Työntekijöitä oli enimmillään nelisenkymmentä, joista suuri osa lapsia.

Näkymä Jalkasaaresta tulitikkutehtaan suuntaan v. 1905 Pyynikki – Tampere -postikortissa (Emil Lyytikäisen Kirjakauppa, Tampere). Etualalla Jalkasaaren ja rannan välisellä niemekkeellä tulitikkutehtaan työväen asuntorakennus.
Oikealla häämöttää kauppias Gustaf Oskar Sumeliuksen (1835-1895) huvila Joselininniemen kärjessä.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Vaarallista tehdastyötä fosforin parissa

Työ valkoisen ja punaisen fosforin parissa oli äärettömän vaarallista eikä työsuojelusta tuohon aikaan juuri ollut vielä puhetta. Kenraalikuvernöörin v. 1859 tekemän aloitteen pohjalta tehty tehdasolojen tutkimus paljasti tulitikkuteollisuudessa melkoisia epäkohtia, näin myös Tampereella. Vuonna 1865 saatiin Suomessa asetus fosforin käytöstä  tulitikkuteollisuudessa. Toimenpiteet jäivät tuolloin kuitenkin pitkälti vaivaishoidolle ja vaarallisessa työssä sairastuneita tulitikkutehtaalaisia joutui kaupungin elätettäväksi. Valkoisen fosforin käyttö tulitikkujen valmistuksessa ja niiden myynti kiellettiin v. 1872 Suomen suuriruhtinaskunnassa ensimmäisenä maailmassa. Esim. Ruotsissa myyntikielto tuli voimaan vasta v. 1901, mutta valmistus vientiin sai jatkua vielä vuoteen 1920. 

Jukka Sihvonen kuvaa Tekniikan Maailma -lehden artikkelissaan tulitikkujen fosforin aiheuttamia terveyshaittoja näin: ”Kolme neljä vuotta fosforihöyryjä työssään hengittäneille tulitikkutehtaan työläisille alkoi muodostua erilaisia luusairauksia sekä kasvoihin ylä- tai alaleuan kuolioita. Myrkytyksen saaneen kasvot vääristyivät, hampaat irtosivat, ikenet turposivat, iho alkoi vihertää ja muuttua mustaksi. Leukaluu saattoi alkaa hohtaa himmeästi pimeässä. Mitään lääkettä ei ollut, vain leikkauksia oli mahdollista tehdä. Tulitikkutehtaan tytöt erottuivat runneltuneista kasvoistaan jo kaukaa. Fosfori tuhosi heidän elämänsä.”

Sanomalehtiuutinen vuodelta 1889 kertoo järkyttävästä tapaturmasta tulitikkutehtaalla kuvaten samalla uhriksi joutuneen, lapsesta saakka tehtaalla työskennelleen työmiehen fosforista aiheutuneita vammoja.

Uutinen Hämäläinen-lehdessä 3.8.1889: ”Tapaturma. Maanantai-aamuna sattui Tampereen tulitikkutehtaalla, että erään työmiehen, Juho Lindroos’in, piti panna remmiä katossa olewaan pyörään, jolloin remmi kiskasi irti hänen wasemman kätensä, jonka heitti nurkkaan, pyöritti häntä itseänsä kaksi kertaa ympäri ja riisti nahan hänen seljästänsä, ennen kuin apuun päästiin. Käsi wietiin kirkkomaalle ja mies on itse lasaretissa. Hän oli jo pienestä saakka ollut tulitikkutehtaassa, jolla ajalla fosfori oli syönyt pois hänen alaleukansakin ja nauttii nyt eläkettä tehtaalta.”

Tulitikkuaskien valmistusta käsityönä kotona

Tikkuaskeja valmistettiin käsityönä myös työläisperheiden kotona, koska tehtaalla ei tuolloin vielä ollut askivalmistukseen tarvittavia koneita. Tätä kotityötä tekivät pääasiassa vaimot ja lapset ansaitakseen hieman lisärahaa perheen ylläpitoon.

Ilmoitus Tampereen Sanomissa, nro 41, 13.10.1874 ”Kelwolliset ja hywäksitunnetut henkilöt woiwat Pyynikin tulitikkutehtaalta saada helppoa tinkityötä, soweliasta sekä waimoille ja lapsille kodissansa tehtäwäksi.”

Tammerfors Tändsticksfabrik Ab eli Tampereen tulitikkutehdas Oy

Pyynikin tulitikkutehtaan perustajan A.S. Laurénin kuoltua tehtaan toimintaa Pyynikillä jatkoi hänen veljensä Knut Oskar Laurén (1836-1874). Tehdas paloi v. 1865 ja Laurénin kuoleman jälkeen tehdas siirtyi uudelle osakeyhtiölle, Tammerfors Tändsticksfabrik Ab:lle eli Tampereen tulitikkutehdas Oy:lle, jonka perustajina olivat Frans Wilhelm von Frenckell (1821-1878), Waldemar von Frenckell (1853-1936) ja Carl Zuhr (1823-1876). Tehtaan teknillisenä johtajana toimineen ruotsalaisen Walfrid Hultbergin johdolla tehdas alkoi merkittävästi menestyä.

”Paraffineerattuja ja waarattomia tulitikkuja”

Tulitikkuaskin etiketti: ”TAMPEREEN TULITIKKUTEHTAAN PRIMA Paraffineerattuja WAARATTOMIA TULITIKKUJA – TAMMERFORS TÄNDSTICKSFABRIKS PRIMA Paraffinerade SÄKERHETS TÄNDSTICKOR”

Tulitikkujen valmistuksessa alettiin käyttää punafosforia tavallisen fosforin sijasta ja tikut kyllästettiin parafiinilla. ”Tampereen tulitikkutehtaan paraffineeratut ja waarattomat tulitikut” saivat mainetta halki maan ja ulkomaita myöden. Tulitikut menestyivät myös useissa teollisuusnäyttelyissä saaden ensimmäisen palkinnon, kuten Helsingissä v. 1876, Moskovassa v. 1882, Pariisissa v. 1889 ja Lyypekissä v. 1900. Tehtaan tuotannon arvo nousi; vuonna 1885 se oli 63 000 silloista markkaa, kun v. 1900 se oli jo 232 000 mk eli liki nelinkertaistunut. Valmistusmäärä vielä esim. v. 1903 oli huomattava 30 miljoonaa tulitikkulaatikkoa.

Tampereen Uutiset nro 111, 21.7.1891: ”Uutta lajia tulitikkuja ruwettu walmistamaan Tampereen tulitikkutehtaalla. Niissä on tulipunainen tulipää ja laatikon päälle liisteröity leimakin on saanut punaisen pohjan, jolla on Suomen waakuna ja kolme palkintomitalia sekä sanat ”Tammerfors tändstickor. Suomi.” Onhan siinä nimeksi Suomeakin.”

Tehtaalla käytettiin ruotsalaista työvoimaa, minkä aiheuttamaa kritiikkiä kuvaa uutinen tamperelaisessa sanomalehdessä v. 1891.

Tampereen Uutiset nro 33, 28.2.1881: ”Tyttöjä tuodaan tänne Tampereelle tulitikkuja tekemään – Tukholmasta. Työtä tarvitsisiwat tosiaan tuumaamme, Tampereenkin tytöt”.

Tulipalon aiheuttamia korjauksia ”tulisimmalla kiireellä”

Tulipalot haittasivat ajoittain tehtaan toimintaa. Erään tulipalon aiheuttamasta nopeasta jälleenrakennuksesta arkkitehti Carl Birger Federleyn (1874-1935) piirustuksien mukaan uutisoitiin Tampereen Uutisissa vuonna 1899 seuraavasti: ”Tampereen tulitikkutehdas, joka, niinkuin muistettanee, joku aika sitten paloi ja osaksi turmeltui, on tulisimmalla kiireellä, noin 8 wiikossa, saatu käyntikuntoon. Rakennuksen korjauksessa on käytetty uusimpia työtapoja. Niinpä on wälikatot ja permannot rakennettu rautarakenteitten waraan ja missä kuormitus permannolla ei ole rasittawa, on puuansaitten alle lyöty wälikatto ”kokoliitti”-levyistä. Ylipäänsä rakennus on koetettu saada mahdollisimman warmaksi tulenwaaraa wastaan. Tehtaaseen tuotetaan ja osaksi jo pystytetäänkin uusia koneita. Rakennustyön on walvonut arkkitehti Birger Federley, joka myös on näiden uusien rakennusten piirustukset walmistanut.”

Näkymä Pyynikin rinteeltä Pyhäjärvelle ja Jalkasaareen v. 1903 lähetetyssä ”Pyynikke”-aiheisessa joulukortissa (Kirjakauppa Bärlunds Bokhandel, G.F. Lillia). Tulitikkutehtaan asuntorakennus vasemmalla. Nykyisin niemekkeen ja Jalkasaaren yhdistää pieni kivisilta.

Tehdastuotanto Pyynikillä lakkaa 1900-luvun alussa

Tampereen tulitikkutehtaan tuotanto lakkasi 1900-luvun alkuvuosina. Tehdasrakennus purettiin Pyhäjärven rannasta vuonna 1910. Edelleen tehtaan betonisista perustuksista on havaittavissa jäljet paikalla, jonka molemmin puolin nykyisin sijaitsee uimaranta.

Tulitikkutehdas Santalahdessa

Sittemmin Osuustukkukauppa perusti Tampereelle tulitikkutehtaan vuonna 1926 Näsijärven rantaan Santalahteen, Pispalan naapuriin. Tehdas toimi vuoteen 1969 asti OTK:n alaisena, minkä jälkeen siirtyi Keskon, OTK:n ja SOK:n yhteiselle Finn-Match Oy:lle. Tulitikkutehtailu ei jatkunut enää pitkään Suomessa, sillä tuonti ulkomailta oli halvempaa kuin kotimainen valmistus. Tehdas lopetti toimintansa 1970-luvun alkupuolella, minkä jälkeen kiinteistö siirtyi Autotalo Pekka Mäkisen omistukseen. Nykyään tulitikkutehtaan rakennus seisoo Santalahdessa tyhjillään ja ränsistyneenä.


Lähteitä:

  • Jukka Sihvonen: ”Syttyy miten sattuu, tulitikkuja etsimässä”, artikkeli, Tekniikan Maailma 18/2009
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Tyko Varto: Lapsuuteni Tampere, Tampere 1958
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia osat II ja III, Tampere 1929 ja 1907-1910, 1935
  • Hämäläinen 1889 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Sanomat 1874 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Uutiset 1870, 1891, 1899 (ks. artikkeli)

Ilomäen näkötorni Pyynikillä – aikansa kuuluisa nähtävyys Tampereella

Ensimmäinen Pyynikin näkötorni, ns. Ilomäen näkötorni Tampere-kortissa 13.9.1902.Pyynikin Ilomäen näkötorni kuvattuna väritetyssä Tampere-postikortissa. Nimipäiväonnittelut Sulolle 13.9.1902: ”Niin vähäinen ja halpa on lahjasemme tää, mut Sulon sydän hellä sen toki ymmärtää”. Kortti Emil Lyytikäisen kirjakauppa.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Puinen ns. Ilomäen näkötorni oli ensimmäinen näkötorni Pyynikin harjulla. Tampereen kaupunki rakennutti tämän n. 20 metriä korkean tornin vuonna 1888 osana merkittäviä valmisteluja yleisiä soitto- ja laulujuhlia varten arkkitehti Georg Schreckin (1859-1925) piirustusten mukaan.

Ilomäki sai nimensä jo vuonna 1868 ravintoloitsija Emanuel Joselinin (1836-1873)  tälle paikalle rakentaman huvihuoneen vihkiäisissä. Paikalla oli ollut jo aikaisemmin v. 1844 keräysvaroin rakennettu paviljonki, joka sittemmin tuhoutui tulipalossa. Tampereen Sanomat kirjoittaa vihkiäisistä viitaten samalla tuon aiemman rakennuksen ”katoamiseen sauhusta ja liekistä” 4.8.1868 (ks. allaoleva uutinen): ”Kauppias ja Rawintolan isäntä Joseliini tänä suvena rakennutti uuden huwihuoneen, edellyttämällä ett’ei yleisön oikeudentunto ole wähempi täällä kuin muuallakaan warjelemaan tätä yksinäistä huonetta kaikelta wäkiwallalta. Jonakuna päiwänä wihittiin huone wähäisillä pidolla, joihin hra Joseliini oli kutsunut usioita henkilöitä, ja annettiin niissä paikalle nimi Ilomäki”.

Ko. ravintoloitsijan nimestä löytyy kahdenlaista tietoa eri lähteistä – Tampereen Sanomien mukaan kyseessä on ollut Joselin, monessa muussa julkaisussa mainitaan kuitenkin Tallqvist.

Ilomäen huwihuone rakennettu Pyynikille

Tampereen Sanomat 4.8.1868, uutinen ravintoloitsija Joselinin rakennuttaman huwihuoneen vihkimisestä ja paikan nimeämisestä Ilomäeksi.

Noin viikko ennen Ilomäen tornin valmistumista 9.6.1888 Aamulehti kirjoittaa seuraavasti – huolta on ollut jo tuolloin töhrijöiden aikaansaannoksista: ”Tornin huippuun on pääsy werrattain wähäwaivainen ja mukawia lepopaikkoja on välillä. Ylhäällä aukeaa peräti laaja ja waihteleva näköala, jonka ihailemiseksi saadaan wielä kiikari, yksityisten kaupunkilaisten harrastuksesta. Sanalla sanoen, torni tulee kaikinpuolin semmoiseksi kuin sen pitikin. Mutta toista on pysyykö se semmoisessa kunnossa kauankin. Tuskin oliwat portaat siksi paikoillaan, että huippuun woitiin kohota, kun sitä alettiin loaista kirjoituksilla. Ei kulune kauan, ennenkun lyijykynän asemasta tartutaan weitseen ja aletaan piirtää kirjaimia ja ruokottomia kuwia, jotka owat tämän pahan tawan ja huonon kekseliäisyyden wälttämättömiä seurakumppania”.

Aamulehti kertoo 19.6.1888 juuri valmistuneesta tornista näin: ”Näkötorni Ilomäellä on walmiina ja tänään ensi kertaa käytettäwänä. Pääsy maksaa hengeltä 10 penniä. Rakennus on soma, onnistunut, eikä huolimatta korkeudestaan, ollenkaan huoju. Kiikari, joka sinne on tilattu, ei wielä ole saapunut. Torni on rakennettu arkkitehti Schreckin piirustusten mukaan  ja seudun kaunistamista on johtanut puutarhuri Gauffin”.

Aamulehti 19.6.1888: Näkötorni Ilomäellä valmiina

Aamulehden uutinen 19.6.1888: Näkötorni Ilomäellä valmiina

Näkötorni on ollut alkujaankin melkoisen vetovoimainen nähtävyys, koska ensimmäisen viikon aikana siellä kävi peräti 3600 henkilöä (Tampereen Sanomat 25.6.1888).  Kävijöistä merkittävä osa tuolloin lienee ollut samaan aikaan Pyynikillä vietettyjen kolmipäiväisten laulu-ja soittojuhlien osanottajia.

Puinen torni palveli kävijöitä kolmisen vuosikymmentä, kunnes se vaurioitui vuoden 1918 taisteluissa. Sen paikalle rakennettiin vuonna 1929 nykyinen graniittinen näkötorni kaupungin 150-vuotisjuhlaan. Tämän 26-metriä korkean Pyynikin näkötornin on suunnitellut arkkitehti Vilho Kolho. Tornin juurella on Pyynikin näkötornin kahvila, joka on erityisesti tunnettu munkeistaan.
Lähteitä:

  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Väino Wallin: Tampereen historia, osa II, Tampere 1903
  • Väino Voionmaa: Tampereen historia, osa III, Tampere 1932
  • Koskesta voimaa -verkkojulkaisu, Jouni Keskinen:
    Kaupunginosa VII: Pyynikki ja Pyynikinharju
  • Museovirasto, verkkosivut
  • Tampereen Sanomat 1868 ja 1888 (ks. artikkeli)
  • Aamulehti 1888 (ks. artikkeli)
%d bloggers like this: