Konsulinsaaren ravintola – entisaikojen viihdekeskus Tammerkoskessa

Konsulinsaari_ravintolaKonsulinsaaren ravintola keskellä Tammerkosken keskiputouksen kuohuja lännen ja Finlaysonin tehtaiden suunnasta. Konsulinsaari jäi osittain v. 1900 valmistuneen Satakunnansillan alle suunnilleen kuvassa näkyvän huvimajan kohdalta. Ruotsinkieliset korttikuulumiset ovat kulkeneet Keuruun kautta Helsinkiin vuonna 1906. Kortti painettu Saksassa, Knäckstedt & Näther, Hamburg.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Konsuli F. E. Wahlgrenin saari eli Konsulinsaari

Ferninand Eugen Wahlgren (1830-1883, ks. kuva Koskesta voimaa -sivustolla) oli Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 1869 vuoteen 1881 toimittuaan sitä ennen kauppiaana Porissa. Hän oli syntyjään ruotsalainen ja toimi Ruotsin ja Norjan varakonsulina. Pellavatehtaan isännöitsijänä hän hoiti Tammerkosken keskiputouksessa sijainnutta Koivusaarta, minkä vuoksi saarta alettiin kutsua Wahlgreninsaareksi ja Konsulinsaareksi,  millä nimellä se vielä nykyäänkin tunnetaan. Saaren nimi on vaihdellut aikojen saatossa: Voionmaan Tampereen historiassa mainitaan I. J. Inbergin koskikartalla v. 1871 sen nimen olleen Marieholm. Vanhoissa sanomalehdissä saarta nimitetään myös Koskensaareksi ja ”Pikkusillan vieressä olevaksi saareksi”. Ruotsin kielellä saari on tunnettu nimillä Konsulsholmen ja Strömparterren.

”Ei wäkewäin juomain anniskelulaitos” Konsulinsaarelle

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti keväällä 1881 rakennuttaa saarelle kahvilahuoneiston, ”ei wäkewäin juomain anniskelulaitoksen” ja vuokrata sen sitten eniten tarjoavalle. Kahvilaa tarjottiin vuokralle jo saman vuoden kesänä siinä vielä kuitenkaan onnistumatta. Seuraavana keväänä tarjottiin julkisella huutokaupalla kahviravintolaoikeutta saareen, jonka sai Johan Brynolf Grönqvist. Tampereen Sanomat uutisoi 15.4.1882:

”Kahwirawintolanpito Konsulin saarella myönnettiin toissapäiwänä hotelli Suomen pitäjälle hra Grönqwist’ille 271 m:kalla wuotuista weroa.”

Kahvila avattiin heti toukokuussa 1882.  Aamulehti uutisoi 3.6.:

”Luonnon ihana ja wirkistäsaari koskessa ja sen kahvila owat kunnioitettavan yleisön käytettäwänä joka päikello 8:sta aamulla kello 10:een asti illalla. Henkilöt, joiden säädyllistä käytöstä epäillään, owat kielletyt saareen tulemasta.”

Saari_Koskessa_Konsulinsaari_valaistuAsiakkaiden viihtyvyyteen panostettiin alusta alkaen. Etenkin loppukesän tummina iltoina Konsulinsaari värillisine lyhtyineen keskellä Tammerkoskea on varmasti ollut tunnelmallinen näky. Ohessa ravintoloitsijan kaksikielinen ilmoitus paikallislehdessä loppukesästä 1882.

Ilmeisesti kahvilanpito saarella osoittautui ensimmäisenä vuonna lupaavaksi, koska sen jälkeen Grönqvist anoi saarta 12 vuodeksi vuokralle, mihin seuraavana keväänä 1883 kaupungin valtuusmiesten kokouksessa myönnyttiin. Grönqvist sai myös jatkossa kahvila-ravintolalleen anniskeluoikeudet.

Tampere-lehti kuvailee uutta ravintolarakennusta ja kaunistettua saarta toukokuussa 1883:

”N. k. ”Konsulin saari” Tampereen koskessa on saanut muhkean ja soman rakennuksen, jonka saaren wuokraaja, rawintolan pitäjä hra Grönqwist on rakennuttanut. Rakennus sisältää, paitsi pienempiä itse tarwittawia huoneita, kuudella akkunalla warustetun ison waloisan ja kauniiksi maalatun salin, joka on rawintola wieraita warten, rakennettu kahden saaren päälle siten, että koski wirtaa alatse. Hra Grönqwist aikoo sen ensi sunnuntaina awata yleisölle täytäntöön. — Saari sijaitsee luonnon ihanalla paikalla, juuri Tampereen kosken kowimman kuohun pyörteessä; on muutenkin kaunistettu ja istuimilla warustettu, joten wirwoitusta haluawain kelpaa huwitella itseänsä raittiissa suwilmassa ja ihailla kuohuwan kosken hyrskyn nostamia sekä auringon säteiden heijastamia eriwärisiä wesipisaroita, jotka luowat ihanan näyn katselijalle. Paitsi sitä kaunistetaan saarta tuuheakoivupuistolla, joka kesän helteeltä varjostaa huwittelijaa.”

Konsulinsaaren_ravintola_pikkusilta_pellavatehdas

Konsulinsaaren ravintola vasemmalla ja vuonna 1858 rakennettu puinen jalkasilta, Pikkusilta, joka johti Uudenkadun eli nykyisen Satakunnankadun päästä kosken yli suoraan kuvan Pellava- eli liinatehtaalle. Pikkusillalta oli myös yhteys Konsulinsaarelle. Postikortti vuodelta 1901. Granbergs K.A. Stockholm.

Konsulinsaaren ravintolanpitäjä J. B. Grönqvist

Johan Brynolf Grönqvist toimi Tampereella eri toimialoilla. Vuokratessaan Konsulinsaaren ravintolan hän piti myös Hotelli Suomi -nimistä majoitusliikettä Kauppakadun ja Esplanadin (nyk. Hämeenpuiston) kulmassa sijainneessa ns. Spriitehtaan talossa. Samoihin aikoihin v. 1883 hän perusti myös säilykekaupan, joka oli lajissaan ensimmäisiä Tampereella.

Viihdetarjontaa soitosta ilotulituksiin

Konsulinsaari ravintoloineen oli avoinna kesäisin yleensä toukokuusta aina lokakuulle asti. Sanomalehdet kertovat monipuolisesta viihdetarjonnasta Konsulinsaarella. Asiakkaiden viihdyttämiseksi oli ruoka- ja juomatarjoilun lisäksi erilaisia konsertteja, kesäjuhlia, ilotulituksia, raketteja, Bengalin tulia. Vuonna 1886 Tampereen Sanomat kirjoitti uudesta viihdykkeestä:

”Uudenaikaisen palloradan on herra Grönqwist awannut yleisölle Konsulinsaaressa. Tällainen rata olikin, luullaksemme, usealta kaupunkilaiseltamme ikäwällä kaiwattu.”

Tampereen musiikkielämässä merkittävästi vaikuttanut saksalaissyntyinen kapellimestari Ernest Schneewoigt (1835-1905) soittokuntineen esiintyi myös monesti Konsulinsaaressa. Alla pari esimerkkiä ilmoittelusta:

 Päivällisiä ja soitantoa Herra Schneevoigtin toimittamana Konsulinsaaressa. Torvimusiikkia ja ilotulitusta Konsulinsaaressa. Ernst Schneevoigt     

Konsulinsaaren mainontaa 1880-luvulla suomen- ja ruotsinkielellä:
Päivällisiä ja soitantoa herra Schneevoigt’in soittokunnan toimittamana, torvimusiikkia ja ilotulitusta.

Konsulinsaaren vetonaulojen Matti- ja Maija-hylkeiden seikkailut Tammerkoskessa

Toukokuussa 1891 Tampereen Uutisissa huomio kiinnittyi ilmoitukseen, jossa kerrotaan  Konsulinsaaren avaamisesta kesäkaudelle.  Aterioiden lisäksi ravintoloitsija J. B. Grönqvist mainitsee tarjottavan ”kuuttisia”. Kuuttisia Konsulinsaaressa 1891Samoihin aikoihin uutisoitiin Pietarsaaresta kotoisin olleen kalastajan myyneen kaksi hylkeenpoikasta eli kuuttia ravintoloitsija Grönqvistille sijoitettavaksi Konsulinsaareen. Hylkeille oli rakennettu saareen aitaus keskelle kosken pyörteitä. Totta vai tarua, mutta ainakin mielenkiintoisia juttuja näistä Matiksi ja Maijaksi kutsutuista hylkeistä saivat tamperelaiset lehdistä lukea.

Kauaa hylkeet eivät uutisointien mukaan saaressa pysyneet. Ensin kesäkuussa karkasi Tammerkoskeen Maija-hylje, myös Maijuksi kutsuttu. Muutama päivä myöhemmin kirjoitettiin oudosta vesieläimestä, jonka oli nähty uiskentelevan jo kauempana Pyhäjärvellä, mm. Maivaselällä. Vedenpinnan yli päätään kohottanut eläin oli lähelle veneitä tullessaan säikytellyt ihmisiä. Kyseessä arveltiin olevan herra Grönqvistin Maija-hylkeen. Aamulehti uutisoi pari viikkoa myöhemmin 7.7.1891 Matti-hylkeen lähteneen Maijan perään:

Matti, Koskensaarenhylje, on lähtenyt toissa yönä Maijaansa hakemaan Pyhäjärven wesistöstä. Oli vähitellen järsinyt karsinansa seinään lowen, josta koskeen ja alkoi wiereskellä alas. Maanantaina aamupäivällä oli sitä nähty werkatehtaan kohdalla, vaan kiinni ei saatu mitenkään. Wapaus kaiketi tuntui hauskalta.”

Kovin hauskasti ja pitkään ei hylkeiden elämä kuitenkaan Pyhäjärven vesistöissä jatkunut. Elokuussa uutisoitiin Maijun joutuneen ilmeisesti ammutuksi. Liekö Mattikin sitten jakanut myöhemmin saman kohtalon. Aamulehti kirjoitti 12.8.1891:

”Maijun kohtalo. Kuten lukijamme muistanewat, karkasi kesäkuun alkupuolella Koskensaaresta hylje ”Maiju” ja heti sen jälkeen toinenkin, ”Matti”. Kauwan ei ”Maiju”-rukka saanut kuitenkaan wapauttaan nauttia. Wesilahden järwille suuntasi se matkansa, mutta joutui siellä ankaran wainon alaiseksi, peljättiin sen nimittäin kaikki kalat kadottawan. Useita kertoja sitä pyssymiehet ahdistiwat ja wihdoin se tawattiinkin kuolleena järwellä kellumasta. Suotiin toki ”Maijulle” kunniallinen hautaus. Se wietiin maihin ja haudattiin erääsen mäen rinteesen. Tämä tapahtui Pajulahden perukassa. ”Matti” kuuluu wiimeksi nähdyn Sorwan selällä ja antarasti sitäkin ahdistellaan samasta syystä kuin Maijuakin.”

Ilkivalta ravintoloitsijan riesana

Sanomalehdet kertovat toistuvista Konsulinsaaren ravintolaan kohdistuneista vahingonteoista: ikkunaruutuja viskottiin kivillä rikki vieressä kulkevalta Pikkusillalta, saareen johtavaa porttia retuutettiin pois paikoiltaan ja harjoitettiin kaikenlaisia ”vallattomuuksia ja rosvontöitä”. Ravintoloitsija Grönqvist lupasi palkkioita ilkitöiden harjoittajien todistettavasta ilmiannosta.

Kiinnisaatujen ilkityöntekijöiden rangaistukset olivat eri luokkaa kuin nykypäivänä. Tampereen Uutiset lokakuussa 1896 kirjoitti:

Ilkityöntekijät saaneet tuomionsa. Ne pojat jotka wiime wiikolla oliwat käyneet roswontöitä tekemässä Konsulinsaaren rawintolassa saiwat tuomionsa raastuwanoikeuden wiime keskiwiikkoisessa istunnossa. Työmiehen poika Matti Matinpoika Olkkala tuomittiin ensikertaisesta törkeästä warkaudesta pidettäväksi 4 kk. wankeudessa ja työm. poika Arwid Werner Andersson niinikään warkaudesta 4 kuukaudeksi wankeuteen sekä wahingonteosta 150 mk. sakkoon eli kaikkiaan 4 kk. 18 päiwäksi wankeuteen. Molemmat owat he sen jälkeen 2 wuotta todistajiksi kelpaamattomat. Neljä samassa rikoksessa osallisista pojista tuomituin kahtena päiwänä perätysten julkisesti piiskattawaksi ja 3 siirrettäwäksi kaswatuslaitokseen.”

Satakunnansillan rakentaminen lopettaa ravintolatoiminnan

Satakunnansilta_Konsulinsaari_Frenckellin_patoKonsulinsaari oikealla Satakunnansillan takana v. 1915 jouluntoivotuksena kulkeneessa postikortissa,  M. St Berlin. Vasemmalla Finlaysonin Kuusvooninkinen ja oikealla Pellavatehtaan rakennuksia. Etualalla Frenckellin paperitehtaan veden säästämiseksi rakennettu pato.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Insinööri Karl Snellmanin (1855-1928) suunnitteleman Uudenkadun sillan eli Satakunnansillan rakennustöiden alettua J. B. Grönqvistille ei enää myönnetty ravintolaoikeuksia Konsulinsaarelle kesäkaudeksi 1898. Uuden sillan valmistuttua syksyllä 1900 odotettiin vielä saaren avaamista yleisölle, kuten nimimerkki Koukku kirjoitti Tampereen Sanomissa:

”Vaikka uusi silta on nyt ilmoitettu olewan walmis ei se kuitenkaan sitä ole, sillä siitä puuttuu portaat Konsulinsaareen, waikka sellaiset päätettiin sillalta mainittuun saareen johtaa. Olisi wahinko jos niitä ei tehtäisi, sillä ihana ja hauska saari tulisi näin käyttämättömäksi. Toiwottawa on, että portaat saareen ensi kesänä tai mikä parempi jo tänä talwena tehtäisiin.”

Ravintolarakennus jäi tyhjilleen ja oli edelleen paikoillaan vielä vuosi Satakunnansillan valmistumisen jälkeen. Syksyllä 1901 rakennusta kaupattiin Grönqvistin konkurssihuutokaupassa ja 7.11.1901 Tampereen Uutiset kirjoitti rakennuksen purkamisesta:

”Niin katoo maailman prameus. Konsulinsaaressa täällä on alkanut häwityksen kauhistus. Tulisella kiireellä puretaan saaressa löytywää rawintolarakennusta ja tuskin kai tähän suosittuun saareen enään koskaan mitään mainittawampaa rakennusta kohoaa.”

Federleyn piirustukset uudeksi ”satulinnamaiseksi” Konsulinsaaren paviljonkirakennukseksi v. 1901

Professori Paula Kivinen kertoo teoksessaan arkkitehti Birger Federleyn tekemistä piirustuksista uudeksi Konsulinsaaren paviljonkirakennukseksi. Paviljonkisuunnitelman oli Federleyn laskun 7.11.1901 mukaan tilannut rouva Emmi Ivanoff Tampereelta. Suunnitelma on jostain syystä jäänyt toteuttamatta. Kirjassa nähtävistä muutamasta piirustuksesta Kivinen kirjoittaa:

”Piirustusten mukaan rakennus on hahmotettu saaren suuntaisesti ja myös sen muotoa noudatellen. Portaat laskeutuvat ravintolaan Satakunnansillan ensimmäisen ja toisen silta-arkun väliltä Tampellan puolelta lukien. Pääsisäänkäynti on lounaan puolella katetussa avovilpolassa. Ensimmäisen kerroksen tiloihin kuuluu eteisen yhteydessä oleva ”bufetti”, keittiö, juhlasali, johon aukeaa ”veranda”, sekä neljä pientä huonetta, kaikki uuneilla lämmitettäviä. Juhlasali on kahden kerroksen korkuinen, ja sen toisessa päässä on verannan yläpuolelle sijoitettu soittolava. Lisäksi on toisessa kerroksessa kuusi huonetta. Komero- ja saniteettitiloja on varattu molempiin kerroksiin. Perspektiivikuvasta selviää rakennuksen satulinnamainen romanttisuus. Näköalatasanteita on eri suuntiin, suurin Satakunnan siltaa korkeammalle nousevalla katolla. Täältä kuohujen keskeltä olisi Tammerkoski varmaan ollut mahtava näky.”

Nykyinen Konsulinsaari Tammerkosken kansallismaisemassa

Entisen loistonsa menettänyt, kooltaan kutistunut ja Satakunnansillan alle osittain jäänyt Konsulinsaari on hoitamattomana ja hylättynä metsittynyt. Allaolevia kuvalinkkejä klikkaamalla näet nykyisen saaren ympäristöineen VirtualTampereen panoraamakuvista koostetussa verkkopalvelussa:

Vasemmalla Konsulinsaari ilmasta käsin, oikealla kuvattuna Satakunnansillalta. Kuvat ja linkit VirtualTampereen verkkopalvelu

Alla videokuvaa risuttuneesta Konsulinsaaresta (video kuvattu Satakunnansillalta keväällä 2014):

Lähteitä:

  • Hermann Kauffman: Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä, Tampere 1939
  • Paula Kivinen: Tampereen Jugend, arkkitehtuuri-taideteollisuus, Keuruu 1982
  • Koskesta voimaa -verkkojulkaisu, Tampereen yliopiston historiatieteen laitos
  • Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998,  Tampere 1998
  • Väinö Voionmaa: Tampereen kaupungin historia, osat 2 ja 3, Tampere 1929 ja 1932
  • Sanomalehdet:
    • Aamulehti, ks. artikkeli
    • Tammerfors Aftonblad, ks. artikkeli
    • Tampere, ks. artikkeli
    • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
    • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Pajasta purjehduspaviljongiksi – Pajasaari postikorteissa

Pajasaari ja siinä sijainnut paja Tammerkosken niskalla Tampereen Rautatiensilta -aiheisessa postikortissa (W.T. 666). Oikealla vuonna 1895 avatun Tampere-Pori -rautatien silta. Pajasaaren ja Myllysaaren välissä laiva matkalla Näsijärvelle.
Kortti lähetetty Tampereelta Nokian kartanoon v. 1916.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Pajasaari-nimen alkuperästä

Pajasaari on saanut nimensä siellä sijainneesta pajasta. Paja on ilmeisesti paloturvallisuuden takia rakennettu erilliseen saareen 1800-luvulla. Varsinaista takomoa saaressa ei enää 1900-luvun puolella ollut, ainoastaan pajan ahjo eli tulisija jäänteenä menneiltä ajoilta. Viimeiset vuosikymmenet pajassa poltettiin koivuhaloista hiiliä, joita Pajasaaren lähellä kosken länsirannalla sijainnut viinapolttimo käytti viinan puhdistukseen.

Uusi rautatiesilta oli suosittu aihe 1900-luvun alun postikorteissa (MKH No. 1140). Vasemmalla Milavida-palatsi Näsikalliolla. Sillan molemmin puolin viinapolttimon rakennuksia. Oikealla polttimon päärakennus ja Pajasaari pajoineen.

Onnettomuuksia koskenniskalla

Tammerkosken virtaus yläjuoksulla, koskenniskalla, on ollut erityisen voimakasta. Etenkin kosken keskivirtaan joutuminen on aiheuttanut monia hukkumisia. Tampereen Sanomat kirjoitti 6.8.1878 Pajasaaren kohdalla sattuneesta onnettomuudesta seuraavasti:

”Hengenwaara lähellä. Wiime tiistaina tuli päiwälliselle Pajasaaresta erästä halkolaiwaa purkamasta yhdessä weneessä 8 waimo-ihmistä ja yksi mies. Laiwasta käwi tukewa nuora Mältinrannan laiturilla olewaan pylwääsen, jonka siwua pitkin wetiwät wenettään saaresta mannermaan rantaan. Muuan naisista sattui astumaan weneen laidalle, niin että siihen loiskahti wettä, se kaatui ja kaikki eläjät joutuiwat wesi-ajolle. Mies pelasti itsensä pulasta ja yksi nainen pääsi kumoutuneen weneen pohjalle, jossa alkoi lilliä kosken nielua kohti – sillä sama paikka on liki kosken niskaa -, mutta toiset jäiwät roikkumaan nuoraan, joka seitsemän hengen painosta laskeutui liki weden pintaa. Hätähuuto kuului, apua tuli ja jokikinen noukittiin läpimärkinä rannalle. Kertomus ei tiedä kiittiwätkö touwissa riippuneet pelastajiansa, waan siitä se on warma että weneenpohjalla makaaja, jonka wirta ohjasi kauniisti loukkaantumatta rantaan, sanoi maalle päästyään: ’luulin äsken juoneeni wiimoisen kahvikupillisen’.”

Näsijärven Purjehdusseura Pajasaareen

Vuonna 1898 perustettu Näsijärven Purjehdusseura – Näsijärvi Segelsällskap ry. oli ollut pitkään vailla vakituista satamapaikkaa. Ensimmäiseksi venesatamapaikaksi oli suunniteltu Kiikkisen saarta Aitolahdella. Suunnitelmasta kuitenkin pian luovuttiin pitkän matkan ja huonojen laivayhteyksien vuoksi. Vuonna 1899 seuralla oli käytössään Soukanlahdessa hirsistä tehty uiva aallonmurtaja, jonka päälle laitettujen kuusien piti lieventää kovaa Näsijärven aallokkoa. Rakennelma ei kuitenkaan käytännössä toiminut eikä täyttänyt aallonmurtajalle asetettuja vaatimuksia.

Vuonna 1908 seuran jäseneksi tullut insinööri K. J. Karlsson alkoi etsimään seuralle sopivaa venesatamapaikkaa ja tonttia pursimajalle.  Karlssonin ehdotus Pajasaaresta tarkoitukseen sopivana paikkana hyväksyttiin. Seuran hallituksen kokouksessa 20.5.1910 päätettiin teettää majaa varten luonnokset, jotka lupasi tehdä seuran jäsen arkkitehti Birger Federley (1874-1935) . Samana vuonna Tampereen kaupunki vuokrasi Pajasaaren purjehdusseuralle 40 vuodeksi 70 silloisen markan vuosivuokralla. Toukokuussa 1911 tehtiin päätös paviljongin rakentamisesta Pajasaareen ja syksyllä Federley esitteli seuran hallitukselle täydelliset piirustukset. Pajasaaressa sijainnut paja purettiin purjehduspaviljongin tieltä.

Purjehdusseuran paviljongin vihkiäiset 30.6.1912

Purjehdusseuran paviljonki valmistui aikataulussa 15.6.1912 mennessä arkkitehti Birger Federleyn piirustusten mukaan. Hän oli piirtänyt myös paviljongin huonekalut. Valmistunut paviljonki oli satulakattoinen punahonkarakennus, jossa nelikulmainen torni, avovilpola ja monikulmainen kuisti. Myöhemmin rakennus maalattiin vaaleaksi. Vuonna 1912 rakennettiin Pajasaaren edustalle myös aallonmurtaja.

Birger Federley oli seuran kommodori vuosina 1901-1904 ja 1923.  Muutettuaan Helsingistä Tampereelle vuonna 1898 hän oli myös pian liittynyt Näsijärven Purjehdusseuran jäseneksi ja siirtänyt Circe-veneensä Näsijärvelle.

Uuden paviljongin vihkiäisjuhlaan kokoonnuttiin 30.6.1912. Seuran historiikissa kerrotaan vihkiäistunnelmista seuraavasti: ”Sää oli kuten vihkiäisjuhlassa pitääkin, loistava! Aurinko loisti kirkkaansiniseltä taivaalta ja kevyet tuulenväreet vain vilvoittivat kesän lämmössä. Lähes kaikki seuran sekä purje- että moottoriveneet olivat ankkuroituina täydessä juhlaliputuksessa paviljongin edessä, purjeveneet yhdessä rivissä, moottoriveneet toisessa, arvo- ja arvokkuusjärjestyksessä.” – ”Kello 12 pamahti laukaus seuralle lahjoitetusta uudesta starttitykistä. Musiikin ja eläköönhuutojen saattelemana lippu nostettiin paviljonkitorniin.”

N.S.S. paviljong ingivning – Näsijärven Purjehdusseuran paviljongin vihkiminen kuvattuna postikortissa (Foto Atelier Laurent, Tammerfors). Purjehduspaviljongilta Helsinkiin 1.9. (vuosi/leima puuttuu) lähetetyissä terveisissä kerrotaan sunnuntaisesta kilpapurjehduksesta: ”Många hälsningar från Tammerfors Segelpaviljong. Wi ha kapsegling i Sönda. E.K. ”

Purjehduspaviljonki Tampereen Navigaatioseuralle

Näsijärven Purjehdusseuran toimittua Pajasaaressa viitisenkymmentä vuotta tilat olivat jäsenmäärän kasvettua käyneet pieniksi ja puutteellisiksi. Paviljonkia laajennettiin vuonna 1962 arkkitehti Jaakko Tähtisen piirustusten mukaan. Purjehdusseuran vuokrasopimus Tampereen kaupungin kanssa päättyi vuonna 1974 ja seuran lippu laskettiin Pajasaaressa viimeistä kertaa 20.9.1974. Paviljonki ja muut rakennelmat Pajasaaressa myytiin kaupungille. Näsijärven Purjehdusseura rakensi itselleen uudet tilat Jänissaareen, missä sen kotisatama on nykyäänkin.

Tampereen kaupunki vuokrasi paviljonkirakennuksen Tampereen Navigaatioseuralle, joka on perustettu vuonna 1966. Navigaatioseura toimii Pajasaaressa edelleen. Siellä on seuran toiminnallinen keskus, jossa järjestetään mm. laivuri- ja veneilykursseja. Pajasaari toimii myös seuran koulutusaluksen kotisatamana.

Katso nykyistä maisemaa Pajasaaresta ja sen ympäristöstä seuraavasta videosta:

Lähteitä:

  • Paula Kivinen: Tampereen Jugend, arkkitehtuuri-taideteollisuus, Keuruu 1982
  • Eino Nironen: Mältinrannan entisiä oloja ja elämää, Tammerkoski 2/1966
  • Näsijärven Purjehdusseura-Näsijärvi Segelsällskap ry 1898-1988, Mänttä
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli

Tulitikkutehtailua Pyynikillä Pyhäjärven rannalla

Onnellisen uuden vuoden 1907 toivotukset Tampereen Tulitikkutehdas –aiheisessa postikortissa. Pyynikillä sijainnut tulitikkutehtaan kolmikerroksinen rakennus oikealla Pyhäjärven rannassa. Siitä vasemmalla  huvilarakennus, jonka edessä rannassa matalana erottuu tehtaan räjähdysainevarasto.Onnellisen uuden vuoden 1907 toivotukset Tampere – Tulitikkutehdas –aiheisessa postikortissa (M. St., Berlin S. 14. No. 548). Pyynikillä sijainnut tulitikkutehtaan kolmikerroksinen rakennus oikealla Pyhäjärven rannassa. Siitä vasemmalla  huvilarakennus, jonka edessä rannassa matalana erottuu tehtaan räjähdysainevarasto.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Tampereelle ensimmäiset tulitikkutehtaat 1850-luvulla

Tulitikkuja alettiin Suomessa valmistaa tehdasmaisesti 1840-luvulla. Tampereen ensimmäisen tulitikkutehtaan perusti kauppias Henrik Eliander (1815-1892) vuonna 1852 Näsijärven rantaan savipiipputehtaansa yhteyteen.  Tehdas toimi toistakymmentä vuotta ja Elianderin nimi on periytynyt paikalla nykyään sijaitsevalle uimarannalle.

Kauppias Akseli Selim Laurén perusti Tampereen toisen tulitikkutehtaan vuonna 1856 Pyynikille Pyhäjärven rannalle. Jo seuraavana vuonna  tehtaan 33 työntekijää valmisti 1 800 000 rasiaa tulitikkuja ja seuraavina vuosina tuotanto oli jo kolme miljoonaa rasiaa. Työntekijöitä oli enimmillään nelisenkymmentä, joista suuri osa lapsia.

Näkymä Jalkasaaresta tulitikkutehtaan suuntaan v. 1905 Pyynikki – Tampere -postikortissa (Emil Lyytikäisen Kirjakauppa, Tampere). Etualalla Jalkasaaren ja rannan välisellä niemekkeellä tulitikkutehtaan työväen asuntorakennus.
Oikealla häämöttää kauppias Gustaf Oskar Sumeliuksen (1835-1895) huvila Joselininniemen kärjessä.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Vaarallista tehdastyötä fosforin parissa

Työ valkoisen ja punaisen fosforin parissa oli äärettömän vaarallista eikä työsuojelusta tuohon aikaan juuri ollut vielä puhetta. Kenraalikuvernöörin v. 1859 tekemän aloitteen pohjalta tehty tehdasolojen tutkimus paljasti tulitikkuteollisuudessa melkoisia epäkohtia, näin myös Tampereella. Vuonna 1865 saatiin Suomessa asetus fosforin käytöstä  tulitikkuteollisuudessa. Toimenpiteet jäivät tuolloin kuitenkin pitkälti vaivaishoidolle ja vaarallisessa työssä sairastuneita tulitikkutehtaalaisia joutui kaupungin elätettäväksi. Valkoisen fosforin käyttö tulitikkujen valmistuksessa ja niiden myynti kiellettiin v. 1872 Suomen suuriruhtinaskunnassa ensimmäisenä maailmassa. Esim. Ruotsissa myyntikielto tuli voimaan vasta v. 1901, mutta valmistus vientiin sai jatkua vielä vuoteen 1920. 

Jukka Sihvonen kuvaa Tekniikan Maailma -lehden artikkelissaan tulitikkujen fosforin aiheuttamia terveyshaittoja näin: ”Kolme neljä vuotta fosforihöyryjä työssään hengittäneille tulitikkutehtaan työläisille alkoi muodostua erilaisia luusairauksia sekä kasvoihin ylä- tai alaleuan kuolioita. Myrkytyksen saaneen kasvot vääristyivät, hampaat irtosivat, ikenet turposivat, iho alkoi vihertää ja muuttua mustaksi. Leukaluu saattoi alkaa hohtaa himmeästi pimeässä. Mitään lääkettä ei ollut, vain leikkauksia oli mahdollista tehdä. Tulitikkutehtaan tytöt erottuivat runneltuneista kasvoistaan jo kaukaa. Fosfori tuhosi heidän elämänsä.”

Sanomalehtiuutinen vuodelta 1889 kertoo järkyttävästä tapaturmasta tulitikkutehtaalla kuvaten samalla uhriksi joutuneen, lapsesta saakka tehtaalla työskennelleen työmiehen fosforista aiheutuneita vammoja.

Uutinen Hämäläinen-lehdessä 3.8.1889: ”Tapaturma. Maanantai-aamuna sattui Tampereen tulitikkutehtaalla, että erään työmiehen, Juho Lindroos’in, piti panna remmiä katossa olewaan pyörään, jolloin remmi kiskasi irti hänen wasemman kätensä, jonka heitti nurkkaan, pyöritti häntä itseänsä kaksi kertaa ympäri ja riisti nahan hänen seljästänsä, ennen kuin apuun päästiin. Käsi wietiin kirkkomaalle ja mies on itse lasaretissa. Hän oli jo pienestä saakka ollut tulitikkutehtaassa, jolla ajalla fosfori oli syönyt pois hänen alaleukansakin ja nauttii nyt eläkettä tehtaalta.”

Tulitikkuaskien valmistusta käsityönä kotona

Tikkuaskeja valmistettiin käsityönä myös työläisperheiden kotona, koska tehtaalla ei tuolloin vielä ollut askivalmistukseen tarvittavia koneita. Tätä kotityötä tekivät pääasiassa vaimot ja lapset ansaitakseen hieman lisärahaa perheen ylläpitoon.

Ilmoitus Tampereen Sanomissa, nro 41, 13.10.1874 ”Kelwolliset ja hywäksitunnetut henkilöt woiwat Pyynikin tulitikkutehtaalta saada helppoa tinkityötä, soweliasta sekä waimoille ja lapsille kodissansa tehtäwäksi.”

Tammerfors Tändsticksfabrik Ab eli Tampereen tulitikkutehdas Oy

Pyynikin tulitikkutehtaan perustajan A.S. Laurénin kuoltua tehtaan toimintaa Pyynikillä jatkoi hänen veljensä Knut Oskar Laurén (1836-1874). Tehdas paloi v. 1865 ja Laurénin kuoleman jälkeen tehdas siirtyi uudelle osakeyhtiölle, Tammerfors Tändsticksfabrik Ab:lle eli Tampereen tulitikkutehdas Oy:lle, jonka perustajina olivat Frans Wilhelm von Frenckell (1821-1878), Waldemar von Frenckell (1853-1936) ja Carl Zuhr (1823-1876). Tehtaan teknillisenä johtajana toimineen ruotsalaisen Walfrid Hultbergin johdolla tehdas alkoi merkittävästi menestyä.

”Paraffineerattuja ja waarattomia tulitikkuja”

Tulitikkuaskin etiketti: ”TAMPEREEN TULITIKKUTEHTAAN PRIMA Paraffineerattuja WAARATTOMIA TULITIKKUJA – TAMMERFORS TÄNDSTICKSFABRIKS PRIMA Paraffinerade SÄKERHETS TÄNDSTICKOR”

Tulitikkujen valmistuksessa alettiin käyttää punafosforia tavallisen fosforin sijasta ja tikut kyllästettiin parafiinilla. ”Tampereen tulitikkutehtaan paraffineeratut ja waarattomat tulitikut” saivat mainetta halki maan ja ulkomaita myöden. Tulitikut menestyivät myös useissa teollisuusnäyttelyissä saaden ensimmäisen palkinnon, kuten Helsingissä v. 1876, Moskovassa v. 1882, Pariisissa v. 1889 ja Lyypekissä v. 1900. Tehtaan tuotannon arvo nousi; vuonna 1885 se oli 63 000 silloista markkaa, kun v. 1900 se oli jo 232 000 mk eli liki nelinkertaistunut. Valmistusmäärä vielä esim. v. 1903 oli huomattava 30 miljoonaa tulitikkulaatikkoa.

Tampereen Uutiset nro 111, 21.7.1891: ”Uutta lajia tulitikkuja ruwettu walmistamaan Tampereen tulitikkutehtaalla. Niissä on tulipunainen tulipää ja laatikon päälle liisteröity leimakin on saanut punaisen pohjan, jolla on Suomen waakuna ja kolme palkintomitalia sekä sanat ”Tammerfors tändstickor. Suomi.” Onhan siinä nimeksi Suomeakin.”

Tehtaalla käytettiin ruotsalaista työvoimaa, minkä aiheuttamaa kritiikkiä kuvaa uutinen tamperelaisessa sanomalehdessä v. 1891.

Tampereen Uutiset nro 33, 28.2.1881: ”Tyttöjä tuodaan tänne Tampereelle tulitikkuja tekemään – Tukholmasta. Työtä tarvitsisiwat tosiaan tuumaamme, Tampereenkin tytöt”.

Tulipalon aiheuttamia korjauksia ”tulisimmalla kiireellä”

Tulipalot haittasivat ajoittain tehtaan toimintaa. Erään tulipalon aiheuttamasta nopeasta jälleenrakennuksesta arkkitehti Carl Birger Federleyn (1874-1935) piirustuksien mukaan uutisoitiin Tampereen Uutisissa vuonna 1899 seuraavasti: ”Tampereen tulitikkutehdas, joka, niinkuin muistettanee, joku aika sitten paloi ja osaksi turmeltui, on tulisimmalla kiireellä, noin 8 wiikossa, saatu käyntikuntoon. Rakennuksen korjauksessa on käytetty uusimpia työtapoja. Niinpä on wälikatot ja permannot rakennettu rautarakenteitten waraan ja missä kuormitus permannolla ei ole rasittawa, on puuansaitten alle lyöty wälikatto ”kokoliitti”-levyistä. Ylipäänsä rakennus on koetettu saada mahdollisimman warmaksi tulenwaaraa wastaan. Tehtaaseen tuotetaan ja osaksi jo pystytetäänkin uusia koneita. Rakennustyön on walvonut arkkitehti Birger Federley, joka myös on näiden uusien rakennusten piirustukset walmistanut.”

Näkymä Pyynikin rinteeltä Pyhäjärvelle ja Jalkasaareen v. 1903 lähetetyssä ”Pyynikke”-aiheisessa joulukortissa (Kirjakauppa Bärlunds Bokhandel, G.F. Lillia). Tulitikkutehtaan asuntorakennus vasemmalla. Nykyisin niemekkeen ja Jalkasaaren yhdistää pieni kivisilta.

Tehdastuotanto Pyynikillä lakkaa 1900-luvun alussa

Tampereen tulitikkutehtaan tuotanto lakkasi 1900-luvun alkuvuosina. Tehdasrakennus purettiin Pyhäjärven rannasta vuonna 1910. Edelleen tehtaan betonisista perustuksista on havaittavissa jäljet paikalla, jonka molemmin puolin nykyisin sijaitsee uimaranta.

Tulitikkutehdas Santalahdessa

Sittemmin Osuustukkukauppa perusti Tampereelle tulitikkutehtaan vuonna 1926 Näsijärven rantaan Santalahteen, Pispalan naapuriin. Tehdas toimi vuoteen 1969 asti OTK:n alaisena, minkä jälkeen siirtyi Keskon, OTK:n ja SOK:n yhteiselle Finn-Match Oy:lle. Tulitikkutehtailu ei jatkunut enää pitkään Suomessa, sillä tuonti ulkomailta oli halvempaa kuin kotimainen valmistus. Tehdas lopetti toimintansa 1970-luvun alkupuolella, minkä jälkeen kiinteistö siirtyi Autotalo Pekka Mäkisen omistukseen. Nykyään tulitikkutehtaan rakennus seisoo Santalahdessa tyhjillään ja ränsistyneenä.


Lähteitä:

  • Jukka Sihvonen: ”Syttyy miten sattuu, tulitikkuja etsimässä”, artikkeli, Tekniikan Maailma 18/2009
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Tyko Varto: Lapsuuteni Tampere, Tampere 1958
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia osat II ja III, Tampere 1929 ja 1907-1910, 1935
  • Hämäläinen 1889 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Sanomat 1874 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Uutiset 1870, 1891, 1899 (ks. artikkeli)
%d bloggers like this: