Kynttilänpäivän terveiset Pyynikki-aiheisessa postikortissa

tulitikkutehtaan_rakennuksia_kynttilanpaivaKynttilänpäivätervehdys 1900-luvun alun kehyspostikortissa, jossa Pyynikin tulitikkutehtaan rakennuksia Pyhäjärven rannassa. Kustantaja Emil Lyytikäisen Kirjakauppa, Tampere/Hans A. Hanson, Lübeck

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Pyynikin tulitikkutehtaan rakennuksia kynttilänpäivätervehdyksessä

Kynttilänpäiväksi rouva Kivelle osoitetussa postikortissa on kuvattuna Pyynikin tulitikkutehtaan rakennuksia. Näkymä on Pyhäjärven Jalkasaaresta tulitikkutehtaan suuntaan. Etualalla Jalkasaaren ja rannan välisellä niemekkeellä on tulitikkutehtaan työväen asuntorakennus, josta vasemmalle näkyy tulitikkutehtaan isännöitsijän asuinrakennus kupolikattoineen. Taustalla oikealla erottuu Joselininniemi, jonka kärjessä sijaitsi kauppias Gustaf Oskar Sumeliuksen (1835-1895) huvila. Lue lisää Pyynikin tulitikkutehtaasta aiemmasta artikkelista täältä.

Kevättä kynttelistä

Helmikuun alussa vietettävä kynttilänpäivä on saanut alunperin nimityksensä siitä, että keskiajalla kynttilänpäivänä vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Kyse oli puhdistautumisesta, kynttilät karkottivat pahaa tulensa valolla. Wikipedian mukaan kynttilöitä vihitään edelleen katolisessa kirkossa.

Kynttilänpäivää on alunperin vietetty 40 päivää joulusta eli  helmikuun 2. päivänä. Nykyään kynttilänpäivää vietetään tätä seuraavana sunnuntaina. Mikäli tämä päivä sattuu laskiaissunnuntaiksi, kynttilänpäivä siirtyy viikkoa aikaisemmaksi.

Erityisesti kansatieteen ja talonpoikaisen kulttuurin asiantuntijana tunnettu akateemikko Kustaa Gideon Vilkuna (1902-1980) on kirjoittanut Vuotuinen ajantieto -teoksessaan kattavasti suomalaisesta kansanperinteestä, vanhoista merkkipäivistä ja kalenterista sääennustuksineen.

Kynttilänpäivää pidetään viimeisenä sydäntalven merkkipäivänä ja sen jälkeen aletaan odottamaan kevättä: ”Kevättä kynttelistä” tai ”ensimmäisestä suojasta kynttilän jälkeen on yhdeksän viikkoa sulaan veteen, jäiden lähtöön”.

Kynttilänpäivänä vallinneen säätilan mukaan on ennustettu säätä: ”Kun ei kylmä kynttelinä eikä pauku Paavalina, kylmää kynnet kyntäjältä” eli leuto kynttilänpäivä on povannut keväälle kylmiä kyntösäitä.

Kynttilänpäivä Tampereella vuonna 1908

tampereen-kaupunki-lahetys-lehti_1908

Tampereen kaupunkilähetys -viikkolehti ilmoitti kynttilänpäivänä v. 1908 esim. Johanneksen kirkossa eli Tuomiokirkossa pidettävän kolme saarnaa. Luterilaisella rukoushuoneella oli hengellinen iltama.

Lähteitä:

  • Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu 1982 (3. lis. p.)
  • Tampereen kaupunkilähetys -lehti 1908

Joulunaikaa 1900-luvun alun Tampereella – Commercen talo ja joulukuusi Kauppatorilla

Commercen talo, joulukortti 1903Commercen talo hevosajureineen ja -rekineen Kauppatorilla (nyk. Keskustorilla). Hyvän joulun 1903 ja siunatun uuden vuoden 1904 toivotuksena Pietarsaareen lähetetyssä postikortissa on ruotsinkielinen tervehdys Eerikiltä: ”God jul önskas Eder samt, ett välsignat godt nytt år.” Kustantaja/taiteilija A.E.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Uusi Commercen talo joulupostikortissa

Jouluksi 1903 lähetetyssä tunnelmallisessa postikortissa komeilee vastikään vuonna 1899 valmistunut Commercen talo, joka sijaitsee nykyisen Keskustorin, silloisen Kauppatorin länsilaidalla. Tämän varhaisjugendia edustavan asuin- ja liiketalon suunnitteli helsinkiläinen arkkitehtitoimisto Andersin, Jung ja Bomanson ja rakennuttajana oli Kiinteistöosakeyhtiö Commerce. Lue lisää Commercen talosta ja siinä sijainneesta Hotelli Centralista aiemmasta artikkelista täältä.

Jouluksi kettukin kenkärajansa kokoo

Tampereen Uutisten mukaan vuoden 1900 joulua vietettiin hiljaisemmin kuin aiemmin. Raskaan taloudellisen tilanteen vuoksi jouluvalmisteluihin ei uhrattu niin paljoa kuin ennen, mikä näkyi hiljaisuutena kauppapuodeissa. Samoin jouluksi sattunut kelirikko esti monen maalaisen saapumasta kaupunkiin ostoksille. Mutta kun jouluksi ”kettukin kenkärajansa kokoo”, tehtiin nytkin välttämättömät ostokset: ”joulupuurokset, sianliikkiöt, lipeäkalat y.m. ruoka-aineet sekä lelupari pienokaisille, waatekangas waimolle, pieni esine miehelle j.n.e.”

”Wäkijuomapuodit suljettiin jo monta päiwää ennen joulua. Olutta sensijaan särpästiin toisenkin kerran. Juhlanaattona ajoiwat juoksujalkaa oluttehtaitten parihewoset ajurinpiiskalla yllyttäessä kiirettä vauhtia puodista toiseen suurilla olutkuormilla warustettuna ja tuhkatiheään poikkesi olutpuoteihin miestä ja poikaa, josta sitten powi pullollaan palasiwat. Liiaksi ei kuitenkaan yleisesti oluttakaan maisteltu, koska elämä kaupungilla oli siiwonpuoleista.”

Vuoden 1900 joulu Tampereella oli lumeton. Tampereen Uutiset kirjoitti joulunvietosta 28.12.1900:

”Tapana on kaupungissakin ”ajaa Tapania”, mutta tällä kertaa ei siitä tullut mitään, kun kadut oliwat putipuhtaina lumesta ja kukapa sitä oli rämisewillä rattailla ilennyt ajaa. Tyhjinä saiwat sen tähden olla pika-ajurienkin ajopelit, ja eipä monta pika-ajuria kadunkulmissa seissytkaan, sillä tiesiwäthän hekin, ettei Tapanista nyt mihinkään ollut.”

Jouluna 1901 Tampereen Uutisten mukaan joulukuusia oli tuotu juhlamieltä kohottamaan niin vähän kaupaksi, että monet jäivät ilman joulukuusta. Aattopäivän varhaisaamuna niistä jouduttiin maksamaan jo kallista hintaa. Jouluilon hauskuutta pyrki ehkäisemään myös kirpaiseva pakkanen. Tapaninpäivänä alkanut tuuli lisäsi ilman purevuutta:

”Kun asuinhuoneet yleensä eiwät meillä ole warsin lämpimiksi laitettuja, tahtoi pakkanen tehdä kolttosiaan asuinhuoneissakin, jäätäen huoneitten nurkkia ja pyrkien hirsien warauksista sisään kylmää henkeään puhaltelemaan. Aikuiset aina joissakin määrin kylmältä säästywät, mutta pieniä lapsia se alkoi hätyytellä ja ahdistella.”

Vaivaistalon lasten ja aikuisten joulutunnelmaa kohottivat sirosti koristetut joulukuuset. Ruokajärjestys oli heilläkin jouluna erilainen: pöydässä oli tarjolla kahvia, riisiryynipuuroa, piirakaisia ym.  Aattoiltana ja joulupäivänä laitoksen johtaja luki ”postillasta hengellisiä lukuja asukkaitten henkiseksi tyydytykseksi”.

Vaivaishoito jakoi kaupungin köyhille koivupuita huoneitten lämmitykseksi. Kauppias Kusto Ojanen lahjoitti entiseen tapaan kaupungin köyhille ruoka-aineita, ryynejä, jauhoja, sokuria, kahvia ja teetä ym. Nuorten miesten kristillinen yhdistys järjesti kodittomille nuorille miehille illanvieton jouluaattoillaksi. Iltaa vietettiin hengellisiä lauluja laulamalla, mutta ruumiinravintoakaan ei unohdettu.

Värillisin sähkövaloin valaistu joulukuusi Tampereen torille v. 1894

Joulukuusi Tampereen torilla 25.12.1905Komea valaistu joulukuusi Vanhan kirkon edustalla Kauppatorilla, nykyisellä Keskustorilla, minne se edelleenkin pystytetään. Etualalla ajuri hevosrekineen, kaupunkilaiset ihastelevat kuusta sen ympärillä. Kuva Helsingin Kaiku -lehdessä tammikuussa 1905.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kauppatorille (nyk. Keskustori) pystytettiin ensimmäinen sähkölampuin koristettu kuusi tamperelaisten iloksi jo jouluksi 1894. Kuusen lahjoitti hyväntekeväisyystarkoituksin Finlaysonin puuvillatehtaan omistajasukuun kuulunut Lielahden kartanon patruuna Wilhelm Fredrik von Nottbeck (1850-1928). Hankkeen toteutti joulun alla perustettu toimikunta, jonka jäseninä olivat apteekkarin puoliso Ellen Clayhills (1862-1942), Tampellan pellavatehtaan konepajan johtajan puoliso Hilda Munsterhjelm (1857-1939), insinööri Josef Renggli, insinööri Karl Snellman¹ (1855-1928), kauppias Gustaf Selin (1830-1905) sekä apteekkari Karl Molin (1842-1919).

Joulukuusi-idean isänä lienee ollut sveitsiläissyntyinen insinööri ja arkkitehti Josef Renggli, joka ansioitui Tampereella mm. Finlaysonin tehtaan käyttömestarina. Rengglin kotiseudulla Sveitsin Baselissa oli ollut pitkään vastaavanlainen joulukuusiperinne.

Tampereen Uutiset kirjoitti joulun alla:

”Köyhäinlasten jouluiloksi aiottu suuri joulukuusi on jo pystytetty Kauppatorille Wanhankirkon edustalla ja tuorstai iltana walaistanee se ensi kerran. Muistutamme wielä armeliaita ihmisystawiä antamaan pikkulahjoja köyhiä lapsia warten. Lahjoja wastaanotetaan jo tuorstaina pitkin päiwää klo 10 alkaen aamulla kuusen luona. Lahjat jaetaan ensi maanantaina kl0 3 päiwällä.

Jouluaattona 1894 Hufvudstadsbladet-lehti uutisoi kuusessa palaneen yli 200 värillistä hehkulamppua. Kuusi oli lisäksi koristeltu mm. lipuin ja latvassa kimmelsi lamppujen valaisema tähti. Noin 2000 lahjan jako alkoi kuusen luona jouluaattona klo 15:n aikaan torvi-instrumenttien soittamalla virsisävelmällä. Torille oli tehty lahjojen jakamista helpottamaan aidattu kuja, jota pitkin lahjansaajat saattoivat kulkea kuusen ohi. Useat sadat köyhät lapset, äitinsä tai isänsä sylissä olevista vauvoista 12-13-vuotiaisiin, saivat leikkikaluja, vaatteita, hyödyllisiä pikkutavaroita, makeisia ym.

Viime vuosina Keskustoria on sinne pystytetyn valaistun joulukuusen lisäksi elävöittänyt tunnelmallinen Tampereen joulutori. Kuvassa vuonna 2016  joulukuusi loistaa joulutorin kojujen yllä:

Tampereen joulutori 2016

Lähteitä:

  • Sanomalehdet:
    • Hufvudstadsbladet, ks. artikkeli
    • Tammerfors, ks. artikkeli
    • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Vesikioskit kaupunkilaisten kesäkeitaina Tampereen puistoissa

1903_Vesikioski_Tammerkoski_Koskipuisto_webKoristeelliset vesikioskit olivat tuttu näky Tampereen postikorttinäkymissä. Vuonna 1903 lähetetyssä kortissa on vesikioski Koskipuistossa. Takana Tammerkoski tehtaineen ja mm. Tampereen mylly. Kustantaja Isak Julinin Kustannusliike ja Kirjakauppa, Tampere

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kirkon näköiset vesikioskit Tampereen kaupunkikuvassa

Monissa 1800- ja 1900-lukujen vaihteen postikorteissa on kuvattuna kaupunkinäkymissä koristeellisia, ”pienen kirkon näköisiä” puukioskeja. Suuri osa näistä vesi- eli virvoitusjuomakioskeista sijaitsi Tampereellakin puistoissa ja niillä on ollut merkittävä osa kehittyvää puistokulttuuria.

Tampereen keskustan puistojen synnystä 1800-luvulla – Kaunistuskomitea kaupunkia komistamaan

Vuonna 1865 Tampereella syttyneen suuren tulipalon jälkeen laadittiin uusi asemakaava. Senaatti vahvisti lääninarkkitehti C. A. Edelfeltin (1818-69) asemakaavan v. 1868, joka pohjautui arkkitehti C. L. Engelin (1778-1840) v. 1830 laatimaan kaavaan. Vahvistetussa kaavassa Esplanadi eli nykyinen Hämeenpuisto levennettiin paloturvallisuuden vuoksi 60 metriin, joka on myös Hämeenpuiston nykyinen leveys. Esplanadin lisäksi kaavassa esitettiin rakennettavaksi useita muitakin puistokatuja tulipalojen leviämisen estämiseksi.

Samoihin aikoihin säätyläiset ja porvaristo alkoivat kiinnittää yhä enemmän huomiota kaupungin ulkoasuun ja siisteyteen. 1868 perustettiin kaupungin kaunistamista varten nk. Kaunistuskomitea, joka sai rahoituksensa 1930-luvulle asti kaupungin anniskeluosakeyhtiön voitoista. Komitean tehtävänä oli suunnitella ja huolehtia kaupungin istutusten kunnosta. 1800-luvun lopulta lähtien alettiin palkata kaupunginpuutarhureita suomalaisiin kaupunkeihin. Kaupunginpuutarhurit vastasivat lähinnä kaupunkien puu- ja pensasistutusten hoidosta, mutta lisäksi useimmiten myös uusien puistoalueiden suunnittelusta. Tampereen ensimmäiseksi kaupunginpuutarhuriksi nimitettiin K. J. Gauffin (1846-1906).

Lisääntynyt vapaa-ajanvietto puistoissa – kioskien arkkitehtuuri kaupungin koristukseksi

1800-luvun loppupuolella vapaa-aikaa alettiin viettää entistä enemmän kodin ulkopuolella. Uudenlaisen elämäntavan ympärille syntyi ulkoilmaravintoloita, virvoitusjuoma- ja sanomalehtikioskeja. Myös Tampereella alettiin rakentaa kiinteitä kioskeja yleensä puistoihin tai aukioiden reunoille.

Monissa aikakauden postikorteissa näkyy puistoissa vapaa-aikaansa viettäviä ihmisiä ja kaupunkikuvaan on ilmestynyt kioskeja, kuten alla.

1900_Esplanaadi_vesikioski_webKesäpäivää viettäviä rouvia ja lastenhoitaja lastenvaunuineen vesikioskin lähellä Esplanadilla eli nykyisessä Hämeenpuistossa

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen puurakenteisissa kioskeissa silmiinpistävää on niiden koristeellisuus. Kioskien samoin kuin puistorakennusten, huvimajojen ja paviljonkien tuli olla kauniita, kaupungin koristuksia. Niiden arkkitehtuurin tuli houkutella ostajia ja edistää niissä tapahtuvaa kauppaa. Tampereella kioskeja rakensi ainakin Tampereen Sorvariteollisuus Osakeyhtiö. Aamulehdessä se markkinoi toimittavansa Tampereen ja Helsingin myymälöistään mm. vesikioskeja ja huvimajoja ja erikoisalansa olevan ”spiraali, ovaali ja kulmikkaat sorvaukset”. Kioskien ulkonäössä oli persoonallisia eroja ja esim. Selinin vesitehtailijan mukaan puusepät saivat käyttää vapaasti mielikuvitustaan.

Tamperelainen sanomalehti uutisoi huhtikuussa 1902 vesitehtailija Frans Selinille kesäksi rakennettavasta vesikioskista. Kioskin oli suunnitellut arkkitehti Yrjö Blomstedt Vesikioski_suomalaiseen_tyyliin_1902_web(1871-1912) Jyväskylästä ja sen rakensi Tampereen Sorvariteollisuus. Ote oheisesta ilmoitustekstistä:

Wesikioski suomalaiseen tyyliin. Wesitehtailija Frans Selinille täällä ruwetaan pian kaunginwaltuusmiesten antamalla luwalla rakentamaan wesikioski esplanaadille, Kauppakadun warrelle Aleksanterin kirkkoa wastakkain wanhan kioskin sijaan, joka puretaan. Uusi myymälä tulee erikoisempi kuin muut wesikioskit kaupungissamme. Se tulee muistuttamaan suomalaiskuosista huwilaa tukkanurkilla ja jyrkällä katolla. Wirwokkeita nauttiwain puolelle tulee tilawat werandat. 

Kivennäisvesiteollisuuden alkua Tampereella: apteekkarin terveellistä seltterivettä putelitta

Kivennäisvesiteollisuuden aloitti Tampereella v. 1877 apteekkari Thomas Clayhills (1844-1908). Clayhills mainosti vesitehtaansa tuotteita Tampereen Sanomissa keväällä 1879 oheisella Thomas_Clayhills_vesitehdas_mainos_Tampereen_Sanomatilmoituksella. Tarjolla oli alennetuilla hinnoilla ”Seltteri- ja Sodawettä” 15 penniä pullo, ”putelitta” eli ilman pulloa. Samoin myytävänä on ollut ”Limonaatia” sitruunan kanssa, putelitta. Asiakaspalvelu kotiinkuljetuksineen on toiminut jo tuolloin liki 140 vuotta sitten: kaupunkilainen on saanut tilata juomat ”luoksensa lähetetyiksi” ilmoittamalla toiveestaan vesitehtaassa tai sitten Clayhillsin pitämässä apteekissa.

Terveysvesillä oli jo 1800-luvun alussa vakiintunut maine monien sairauksien parantajana ja esim. Helsinkiin perustettiin ensimmäinen keinotekoisten kivennäisvesien valmistuslaitos 1831. Clayhillsin ilmoituksessaan markkinoima seltterivesi on monta sataa vuotta käytetty pöytä- ja terveysvesi, joka on alkujaan ollut Selters-merkkistä Saksassa pullotettua terveyslähteen kivennäis- ja soodavettä. Seltterivettä valmistettiin keinotekoisesti liuottamalla veteen suoloja ja puristamalla siihen hiilihappoa. Keski-Euroopassa seltterivedestä on sittemmin tullut mineraaliveden yleisnimi samoin kuin esim. Suomessa käytetään vichyvedestä. Ilmeisesti Thomas Clayhills apteekkarina osasi valmistaa vesitehtaassaan tällaista keinotekoista seltterivettä. Kivennäis- eli mineraalivettä on mahdollisesti kutsuttu Suomessa tuolloin yleisesti seltterivedeksi.

Clayhillsin vesitehtaan jälkeen ikäjärjestyksessä toinen oli J. G. Wennerstrandin perustama Tampereen vesitehdas v. 1885. Teollisuus laajentui tästä siten, että v. 1900 kaupungissa oli neljä kivennäisvesitehdasta, joissa oli 23 työntekijää. Myöhemmin toimivista virvoitusjuomatehtaista mainittavimmat ovat Selinin talon pihasiivessä Keskustorilla vuodesta 1887 toiminut Selinin vesitehdas sekä Voiman tehdas.

Virvoitusjuomia ja sanomalehtiä heti junan tultua – Tampereen ensimmäiset vesipaviljongit

Thomas Clayhills avasi vesipaviljongin kirkkopuistoon kesäkuun 1. päivästä alkaen v. 1880. Vesipaviljongista tarjottiin virvoitusjuomia, kuohuvaa simaa ja kivennäisvettä. Ilmeisesti Clayhillsin paviljonki palveli vielä ns. Vanhan kirkon puistossa, koska ns. Uuden eli Aleksanterin kirkon puisto rakennettiin vasta kirkon valmistuttua vuonna 1881.

Th_Clayhills_ilmoitus_1880Apteekkari Th. Clayhillsin vesipaviljongin avajaisilmoitus Tampereen Sanomissa 2.6.1880

Thomas Clayhillsin kirkkopuistoon avaama vesipaviljonki lienee aivan ensimmäisiä puistoon rakennettuja virvoitusjuomamyyntiin tarkoitettuja rakennelmia. Clayhills onkin ollut merkittävä kivennäisteollisuuden uranuurtaja ja ansaitsee tulla esille myös vesikioskeista puhuttaessa.

Muutamaa vuotta myöhemmin huhtikuussa 1886 Aamulehti kirjoitti Clayhillsin rakennuttavan uutta ”wirvoitusvesien myymälää Esplanaatiin Kauppakadun eteläisellä puolella olevalle hiekoitetulle kohdalle”. Kyseessä on myös mitä ilmeisimmin ollut kioskityyppinen myymälä. Tässä uudessa Tampereen Vesitehtaan myymälässä mainostettiin myytävän ”kaikkea laatua wirvoitusjuomia”. Merkille pantavaa on se, että Clayhillsin kioskista oli saatavilla oli myös valikoima sanomalehtiä: Helsingin lehdistä Uusi Suometar ja Nya Pressen heti ”junan tultua” ja tamperelaisista lehdistä Tammerfors Aftonblad ja Aamulehti niiden ilmestyttyä.

Tampereen_vesitehtaan_uudesta_myymälästä_1886_webTh. Clayhillsin uuden vesimyymälän avajaisilmoitus Aamulehdessä 25.5.1886

Vesikioskien valikoima limonadeista leivonnaisiin

Toimittaja Uuno Sinisalon (1904-1985) mukaan Tampereen puisto- ja katukuvaan ilmestyneet virvoitusjuomakioskit olivat ainoa kioskimuoto Tampereella 1920-luvulle asti. Kioskit olivat avoinna vain kesäisin ja niistä sai ostaa pääasiallisesti virvoitusjuomia ja niiden ohella myös makeisia, tupakkaa, leivonnaisia ym. Kioskiyrittäjät vuokrasivat ensimmäiset vesikioskinsa kaupungilta vuokraamilleen paikoille, joita oli vuonna 1900 vuokrattu 7 paikkaa 10 markan vuosivuokraa vastaan. Kioskin omistajia olivat Selinin vesitehdas, Näsijärven oluttehdas, Oy Pyynikin tehdas ja liikemies Otto Turtonen. Kioskien määrä lisääntyi tämän jälkeen vuoteen 1920 mennessä noin 20 kioskiin. Vuonna 1887 perustetulla Selinin vesitehtaalla oli Tampereella parhaimmillaan 17 kioskia vuoden 1922 paikkeilla useiden muiden omistamien kioskien siirryttyä sen omistukseen.

Sinisalo on kirjoittanut ylös artikkeliinsa muistelmia kioskeista. Virvoitusjuomakioskit avattiin keväällä yleensä vappuna ja suljettiin lokakuun lopussa. Ne avattiin aamuisin klo 8–10 aikaan ja olivat auki yleensä klo 22:een. Lämpimät sunnuntaipäivät olivat kiireisiä ja myyjän avuksi tarvittiin usein apulaista. Limonadikuormaa kuljettava vesitehtaan kuskipoika hevosineen oli katukuvassa tuttu näky. Limonadia sai ostaa pulloittain tai laseittain, mikä oli hyvin suosittua. Laseittain myymiseen tarvittiin huolellista hoitoa ja tarkkailua vaatineita happopannuja. Ne olivat tilavuudeltaan 20, 30 tai 40 litran vetoisia, kuparisia ja sisältä tinattuja astioita. Kioskin myyntipöydällä oli kolme lasista maljaa sisältäen punaista, keltaista ja valkoista mehua. Hanasta lasiin laskettu mehuannos täytettiin lopuksi happovedellä. Eniten myytiin punaista limonadia ja lasten erityinen suosikki oli mansikkalimonadi. Vähitellen pulloittain myynti yleistyi ja happopullot jäivät pois käytöstä.

Kioskien alkuaikoina kioskinhoitaja toi asiakkaalle juomat pöytään, mikä aiheutti varsinkin kiireisimpinä aikoina paljon lisätyötä. Sittemmin siirryttiin itsepalveluun, eli asiakas vei juomansa pöytään itse, ellei nauttinut sitä jo kioskin luukulla. Virvoitusjuomakioskeissa oli kaupan myös leivonnaisia, kuten munkkeja ja suuria munkkipossuja, samoin leivokset olivat suosittuja. Kioskien myynti ja hinnat vaihtelivat merkittävästi. Koskipuistossa sijainneista kioskeista oli edullisempi Hämeenkadun pohjoispuolella sijainnut kioski. Hämeenpuiston eteläpäässä liki rinnakkain sijainneista kioskeista Pyynikin ulkoilualueen puoleinen oli huomattavasti suositumpi.

Kuuntele mielenkiintoinen haastattelu pitkään Tampereella toimineen Selinin vesitehtaan vaiheista Yle Areenan sarjasta Kadonnut Tampere: Selinit huolehtivat tamperelaisten nestetasapainosta (klikkaa linkkiä).

Kioskien rakentaminen yksityisiltä kaupungille

1920-luvulla alkoi uusi vaihe kioskien rakentamisessa. Tähän asti yksityiset olivat vuokranneet kioskipaikat kaupungilta ja rakentaneet tai rakennuttaneet kioskit itse. Nyt kaupunki alkoi myös rakentamaan kioskeja. Ensimmäiset kaupungin rakennuttamat kioskit olivat pieniä makeiskioskeja, muodoltaan pyöreitä ja suhteellisen korkeita rakenteeltaan. Ne lienevät hävinneet kokonaan sota-aikana 1939-44. Vesikioskit hävisivät katukuvasta pääosin viimeistään 1950-luvulla.

Tampereen vesikioskeja postikorttinäkymissä

Seuraavassa esimerkinomaisesti muutamia postikorttien kuvaamia puistoja ja vesikioskeja Tampereella.

Esplanadin eli nykyisen Hämeenpuiston vesikioskit
Ensimmäiset puut Esplanadille eli nykyiseen Hämeenpuistoon istutettiin vuosina 1875–79. Tampereen ensimmäinen kaupunginpuutarhuri K. J. Gauffin vastasi Tampereella nykyisen Hämeenpuiston eli Esplanadin keskiosan istutuksista. Aleksanterin kirkon valmistuttua vuonna 1881 Gauffin suunnitteli kirkkoa ympäröivän Aleksanterin kirkkopuiston. Puiston kaunistamisella on ollut vaikutuksensa niiden käyttöön ja kaupunkilaisten viihtyvyyteen. Kaupunkilaisten vapaa-ajanvieton lisäännyttyä ulkona on kulkureiteillä ja puistoissa tarvittu myös virvokkeita, mihin vesikioskit toivat ratkaisun.

1890_Esplanadi_kioski_webPostikorttinäkymä 1890-luvun Esplanadille ja Aleksanterin kirkkopuistoon. Kuvassa erottuu rakennuksen edessä yksi ensimmäisistä vesikioskeista. Takana häämöttää Vanhan kirkon torni silloisella Kauppatorilla (nyk. Keskustori). Kustantaja W. Toivosen Kirjakauppa

Koskipuiston vesikioskit
Tampereen keskustassa Tammerkosken itärannalla sijaitseva Koskipuisto on olennainen osa Tampereen keskustan erityislaatuista teollisuusmaisemaa. Se on 1800-luvun lopun tyypillinen kaupunkipuisto, johon on vaikuttanut keskeisesti asemakaavoitus ja porvariston elämäntapaihanne. Koskipuiston puistoalue merkittiin asemakaavaan ensimmäisen kerran vuonna 1886. Puiston perustaminen aloitettiin kuitenkin yli kymmenen vuotta myöhemmin kaupunginpuutarhuri Onni Karstenin (1868-?) ensimmäisinä töinä kaupunginpuutarhurina.

Kosken itärannalla oli kaksi vesikioskia molemmin puolin Hämeenkatua ja yksi kioski nykyisen Satakunnankadun kulmassa Tammerinpuistossa, joka tuolloin vielä kuului Koskipuistoon.

Asemakarttaan 1896 merkityt Koskipuiston kioskit olivat keskeisesti kuvattuina postikorteissa. Alla olevassa korttikuvassa näkyy Hämeenkadun molemmin puolin sijainneet vesikioskit. Pohjoispuolen vesikioski on kuvattuna lähempää artikkelin alun postikortissa, toinen Hämeenkadun eteläpuolella sijainnut kioski näkyy allaolevassa kortissa.

Vesikioski_Hämeensilta_webHämeenkadun eteläpuolen vesikioski Hämeensillan eli Isonsillan kupeessa, takana Kauppatori (nyk. Keskustori) ja Vanhan kirkon torni sekä Finlaysonin tehdasrakennuksia. Huomaa kioskin verantaa varjostavat verhot/markiisit. Kadun toisella puolella häämöttää pohjoispuolella sijainnut vesikioski. Kustantaja Kunstanstalt Theodor Eismann, Leipzig

Pyynikin vesikioski
Selinin vesitehtaan Pyynikin näköalapaikalla Palomäellä sijainnut kioski oli sunnuntaikävelijöiden mieluisa kohde. Kioskista oli joku todennut: ”kaunis kirkko, mutta kovin pieni”. Kioski palveli vuosikymmeniä kunnes se purettiin v. 1953 monen kaupunkilaisen harmiksi.

1922_Pyynikin_vesikioski_webPalomäellä sijainneen vesikioskin verannalla oli Pyynikillä kävelijöiden mukava levähtää.  Takana siintää Pyhäjärvi.

Mustanlahden sataman vesikioski
Mustanlahden satamassa sijainneessa kioskissa kävi vilkkaasti kauppa laivaliikenteen ansiosta. Kioskissa myytiin myös sanomalehtiä, joita tuohon aikaan ei vielä myyty erillisissä lehtikioskeissa. Satamakioskista ostivat laivalla lähtijät myös vehnäleipää tuliaisiksi. Laivalla satamaan tulleet saattoivat myös jättää kioskille tavaroitaan säilytettäviksi kaupunkiasionnin ajaksi.

19xy_Vesikioski_Vahanta_Tervalahti_Pohjola_Mustanlahdensatama_webPostikorttinäkymässä Mustanlahden sataman suosittu kioski vasemmalla. Vilkkaassa satamassa ankkuroituneina mm. laivat Vahanta, Tervalahti ja Pohjola. Kuvaaja Rantakallio.

Lähteitä:

  • Julia Donner: Koskimaiseman puistot. Koskipuiston ja Kirjastonpuiston historiallinen selvitys. Toim. Ranja Hautamäki. Tampereen kaupunki, vihersuunnittelu, Tampere 2005
  • Helvi Jokinen: Ennen baarien aikaa: kirkon näköiset kioskit. Kaupunkilehti Tamperelainen nro 8/1984, artikkeli
  • Anne Mäkinen: Kioski – kipari – kiska – snagari: Helsingin kioskeja 1800- ja 1900-luvulla. Helsingin kaupunginmuseon tutkimuksia ja raportteja 1/2003.
  • Eila Siitarinen: Tampereen puistot 125 v. Tampereen kaupunki, Tekninen toimi, Puistoyksikkö, Tampere 1999
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kioskien historiaa. Tammerkoski-lehti nro 8/1959
  • Väinö Voionmaa: Tampereen kaupungin historia, osa 3, Tampere 1932
  • Yle Areena, Kadonnut Tampere -sarja: Selinit huolehtivat tamperelaisten nestetasapainosta
  • Sanomalehdet:
    • Aamulehti, ks. artikkeli
    • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
    • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Nokikolareita ja nokivalkeita vanhan Tampereen savupiipuissa

1902_Kauppatoria_nuohoojaNuohooja astelee Kauppatorilla (nyk. Keskustori) kohti Sandbergin taloa, jonka katolla näkyy toistakymmentä savupiippua. Nimipäiväonnittelut ovat kulkeneet Eliisabetilta 26.10.1902 Amandalle Tampereelle. Kortin kustantaja W. Toivosen kirjakauppa, Tampere

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Postikortin kertomaa 1800- ja 1900 -lukujen vaihteen Kauppatorilta

Nuohouksella oli yhä tärkeämpi merkitys paloturvallisuuden kannalta kehittyvässä savupiippujen ja tehtaiden kaupungissa. Postikortissa näkyy nuohooja astelemassa keskellä Kauppatoria (nyk. Keskustoria) kohti Sandbergin taloa (nyk. Kekäleen taloa), jonka katolla näkyy toistakymmentä savupiippua. Nuohooja varusteineen on helposti tunnistettavissa. Nuohoojien harjat, käsiluudat ja pidemmät laskuluudat tehtiin koivunvarvuista vielä 1900-luvun alkupuoliskolla. Harjat sidottiin varvuista ennen työhön lähtöä ja mukaan kainaloon otettiin koivunvarpuja harjan rikkoontumisen tai palamisen varalta.

Postikortin näkymä on talviselta Kauppatorilta, mikä on suhteellisen harvinaista, koska valtaosa aikakauden korteista kuvaa kesäisiä näkymiä. Torilla näkyy torikauppiaita ja muita kulkijoita hevosineen.

Keskeisenä rakennuksena kortissa komeilee apteekkari Thomas Wilhelm Clayhillsin (1844-1908) rakennuttama ja Tampereen kaupunginarkkitehti Frans Ludvig Caloniuksen (1833-1903) suunnittelema Sandbergin talo. Rakennus valmistui kolmessa vaiheessa vuosina 1882, 1892 ja 1897. Viimeisin vaihe, postikortissa näkyvä Kauppatorin puoleinen siipirakennus, valmistui 1897. Tästä voidaan päätellä, että postikorttikuva on otettu vuosien 1897 ja 1902 välisenä aikana. Vasemmalla kortissa näkyy kulma Tampereen Raatihuoneesta, joka valmistui 1890 arkkitehti Georg Schreckin (1859-1925) suunnittelemana. Äärimmäisenä oikealla näkyy osa apteekkari Karl Molinin (1842-1919) vuonna 1875 rakentamaa puutaloryhmää, joka tunnettiin Molinin talona.

Nuohouksen historiaa Tampereella

Tampere oli saanut vuonna 1826 vahvistetun palojärjestyksen, joka velvoitti maistraatin palkkaamaan nuohoojan. Nuohouksen olivat aiemmin hoitaneet talonomistajat sekä kiertävät nuohoojat. Lämmitysuunien ja takkojen savuhormit piti nuohota talvisin joka toinen kuukausi ja liesien hormit kerran kuussa ympäri vuoden. Nuohoojia oli aluksi vajaan 2000 asukkaan kaupungissa yksi kun taas pareittain kaupunkia kiertäviä palovartijoita eli ”pranvahteja” kahdeksan. Tampereen kaupungin vuosikirjojen 1881-1882 mukaan vuodesta 1873 lähtien kaupunki oli jaettu kahteen palotoimiston alaiseen nuohouspiiriin ja nuohoojia oli kaksi kun taas palovartijoiden määrä oli noussut 20:een.

Nuohoojien velvollisuutena oli myös tulisijojen ja hormien tarkastus ja niistä havaituista puutteista piti tehdä ilmoitus. Vuoden 1899 palojärjestyksessä myös mainittiin, että nuohooja joutuisi maksamaan sakkoa huolimattomasti tehdystä työstä.

Nokivalkeat eli nokipalot vaarana paloturvallisuudelle

Vuonna 1893 nuohoojien palotoimistolle tekemän ilmoituksen pohjalta Tampereella ryhdyttiin ehkäisemään lisääntyneitä nokipaloja polttamalla savujohtojen ja -hormien pinnalle tarttunutta pikeä, jota ei nuohouksella onnistuttu irroittamaan. Polttaminen oli vaarallista puuhaa: mukaan oli varattava tarvittavat sammutuskalut ja miehistö tulipalojen varalta. Talonomistajat velvoitettiin hankkimaan paikalle vettä ja talon paloruiskut omalla kustannuksellaan.

Kuulutus. Koska kaupungin nuohoojat ovat palotoimistolle ilmoittaneet kaupungista löytywän paljon sawujohtoja, joista ilmaantuwista nokiwalkeista he eiwät woi wastata niiden pinnalle kokoontuneen tahmean terwan tähden ja joka nuohoomalla ei lähde pois, on Palotoimisto päättänyt antaa nuohoojain polttaa terwa pois näistä piipuista, jollei talonomistaja toisella muodolla tahdo piippua puhdistaa ja tulee heidän mukanaan olemaan tarpeelliset sammutuskalut ja miehistö mahdollisesti tapahtuwan tulipalon ehkäisemiseksi. Talonomistajien on piippuja poltettaessa hankkiminen lämmintä wettä, talon ruiskun y.m. paikalle. Kustannukset yllämainituista töistä tulewat Talonomistajien maksettawaksi. Yleisölle huomautetaan, ettei näiden sawujohtopolttojen tähden palokuntia hälytetä. Tampereella 1 p. helmik. 1893. Palotoimiston puolesta: Fredrik Procopé.”

Nokivalkeita eli nokipaloja tapahtui ympäri kaupunkia. Nokitulia 1899Lokakuussa 1899 Tampereen Sanomat kirjoitti palokunnan hälytyksistä mm. pastori Grönbladin luokse Läntiselle Pitkäkadulle eli nykyiselle Näsilinnankadulle sekä taloon Läntisen Puistokadun varrelle silloiselle Esplanadille eli nykyiseen Hämeenpuistoon. Nokivalkeiden syttyessä pyydettiin välttämään palokellojen soittamista, jotta koko palokunta ei joutuisi lähtemään liikkeelle: ”parasta on telefoonin kautta ilmoittaa palokunnalle asiasta”.

Nokikolari onnistui sammuttamaan nokivalkean hoitolaitoksen naapurissa Aamulehden mukaan helmikuussa 1894:

”Nokiwalkea tuprutteli keskiwiikkoiltana kauan kipinöitään Aleksanterin asylin wiereisessä rakennuksessa Mustanlahden kadulla. Wasta paikalle haettu nokikolari sai sen sammumaan. Kuumuudesta oli uuninpiippu jo kuitenkin saanut halkeaman.”

Rakennustavan haasteita nuohoukselle

Vuonna 1906 ilmestyneessä Brandluren, Palotorvi -lehden artikkelissa nuohooja ilmaisi huolensa tulipesien rakennustavasta. Nokiluukkuja ei rakennettu lähinnä ulkonäöllisistä syistä tulisijoihin riittävästi tai ne olivat nuohouksen kannalta väärissä paikoissa. Hankaluutta aiheuttivat myös liian pienet ja epäselvät savujohdot. Kun nuohooja ei päässyt tekemään asianmukaista puhdistustyötä savukanavissa, syntyi helposti nokipaloja. Nuohooja muistuttaa, että arkkitehtien ja uuniseppien tulisi toiminnallaan mahdollistaa nuohoojien työ. Nuohoojien kanssa olisi tarpeellista neuvotella jo talon rakennusvaiheessa savu- ja ilmatorvien, tulisijojen ja kattojen järjestämisestä ”nytkin tehdään katot sellaisiksi ettei niillä enää kunnollisesti pysy linnutkaan”,

Brandluren / Palotorvi 1906Tuohon aikaan kiinnitysvaljaiden käyttö ei ollut vielä tunnettua korkealla työskenneltässä, kuten nykyään. Tampereen Sanomat kirjoitti lokakuussa 1890 nuohoojille tapahtuneesta tapaturmasta:

”Täällä Tampereella heitti myrsky kaksi nuohoojaa savupiipulta alas, toisen maahan asti, toisen katolle. Maahan heitetty oli nuohoojan sälli, Matti Newalainen, joka nuohosi puutarhuri Gauffinin sawipiippua, josta lensi pitkälle maahan, niin että jalka ja poski loukkaantuiwat arweluttawasti. Katonpäälle heitetylle nuohoojalle ei mitään tapaturmaa sattunut.”

Kolmas nuohooja virkaansa 1899

Vuonna 1895 Tampereella oli kaksi nuohoojaa kahdessa nuohouspiirissä. Aamulehdessä kirjoitettiin 30.1.1895 Talonomistajain yhdistyksen kokouksesta, jossa oli ilmaistu huoli kahden nuohoojan riittävyydestä ja päätetty ehdottaa kolmannen ottamista. Lisäksi oli päätetty seuraavaa:

”Tämän yhteydessä päätettiin kääntyä palotoimiston puoleen pyynnöllä, että tämä ryhtyisi sellaisiin toimenpiteisiin, että nuohoojat käyttäisiwät korottomia jalkineita nuohoomassa ollessaan, ettei kuten nyt on tapahtunut kattohuova särkyisi heidän allaan ja he siten tuottaisi tuntuwan wahingon talojen omistajille”. 

Kolmas nuohouspiiri perustettiin ja kolmas nuohoojan virka laitettiin hakuun, mistä kertoo oheinen ilmoitus Tampereen Sanomissa marraskuussa 1898. Virkoja_haettavana_1898Virkaan pyrkijän tuli olla palotoimiston vaatimusten mukaan joko nuohoojamestari tai nuohoojan sälli eli apulainen.

Tampereen Uutiset kertoi joulukuussa 1898 kolmannen nuohoojan palkkaamisesta ”Kolmanneksi nuohoojaksi kaupunkiin otti palotoimisto eilen pitämässään kokouksessa 18 hakijasta nuohoojan sällin Bruuno Heleniuksen Helsingistä”.

Virranta kirjoittaa Nuohoojan käsikirjassa nuohoustoiminnan ajautuneen Tampereella kriisiin 1910-luvulla nokipalojen lisäännyttyä merkittävästi. Työt jäivät näiden takia tekemättä ja paloturvallisuus vaarantui. Kunnallinen nuohouslaitos aloitti Tampereella 10 nuohoojan voimin vuonna 1920.

Lähteitä:

  • Aulis Holmala: Keskustorin kiinteistöt – vuosisata kaupunkikuvaa. Kiinteistötoimisto Seppo Leuku Oy LKV, Tampere 2010
  • Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, Tampereen museoiden julkaisuja 51, Tampere 1999
  • Petteri Virranta (toim.), Nuohousalan keskusliitto: Nuohoojan käsikirja. Savuhormien savuhormien ja tulisijojen nuohous ja tarkastus. Opetushallitus, Keuruu 2009
  • Sanoma- ja aikakauslehdet:
    • Aamulehti, ks. artikkeli
    • Brandluren / Postitorvi, ks. artikkeli
    • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
    • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Tammerkoski, Tampereen Mylly ja pyykkilaitos 1890-luvulla

Talvista Tammerkosken maisemaa vuonna 1899 lähetetyssä ns. kuutamokortissa. Maisemakuvan pohjalta tehtyyn postikorttiin on taiteiltu öinen tähtitaivas täysikuineen ja kosken pintaan kuvastuva kuunsilta. Keskellä Tampereen Mylly, jonka edustalla pyykkilaitos. Oikealla vesijohtolaitoksen pumppuasema. Vasemmalla Frenckellin paperitehtaan rakennuksia, takana Finlaysonin puuvillatehtaan Kuusvooninkinen torneineen.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Tampereen Mylly ja pyykkilaitos Tammerkosken keskiputouksella

Tampereen Myllyn punatiilinen rakennus valmistui Tammerkosken keskiputouksen itäpuolelle vuonna 1891. Lähiseudun maanviljelijät hevosineen toivat viljojaan myllyyn jauhettavaksi. Myllyn siipirakennuksessa toimi alivuokralaisena sähkölaitos. Mylläri asui kosken itärannalla sijainneessa Myllypirtissä, jossa majailivat myös myllyllä kävijät. Mylly purettiin vuonna 1909 ja sen tilalle rakennettiin voimalaitos. Oikealla Tampereen Myllyn ilmoitus myytävistä tuotteistaan Tampereen Uutisissa maaliskuussa 1897 .

Tammerkoski palveli kaupunkilaisia myös pyykinpesupaikkana. Keväällä 1898 rakennettiin Tampereen Myllyn edustalle kosken alajuoksun puolelle pyykkilaitos, jota kutsuttiin myös pyykinvirutushuoneeksi. Tampereen Sanomat uutisoi asiasta 19.6.1898 seuraavasti: ”Uusi pyykkilaitos, joka kewäällä walmistui ja sijaitsee myllyn alapuolella kosken suwantowedessä, näyttää oleman kaikin puolin tarkoitustaan wastaawa. Se on noin puolitoistakymmentä metriä pitkä, lähemmäs 8 metriä leweä, ja sitäpaitsi katolla ja seinillä warustettu, jonne ei pesijäin tarwitse pelätä tuulta eikä säätä. Sisässä on lautta, joka on metrin werran erillään seinistä waatteitten huuhtelemista warten. Sen reunoilla on 24 noin puolen metrin sywyistä tynnyrimäistä aukkoa, joissa pesijät saawat olla huuhdellessaan pesujaan, tämän kautta ei nyt enää pesijöitten tarwitse polwillaan wedessä waatteita kartuta.” Pyykkilaitos purettiin samaan aikaan myllyrakennuksen kanssa.

Joulun ja uudenvuoden toivotukset on lähetetty Tampereelta jouluksi 1899 tohtorinna Sofie von Bonsdorffille Helsinkiin. Kyseessä mahdollisesti Tampereella piirilääkärinä toimineen
Karl Edvard von Bonsdorffin (1829-1894) puoliso.
Kortti: Wesanderin kirjakauppa, Wesanderska bokhandeln.

Lähteitä:

  • Mylly toimi sähkölaitoksen paikalla, Sulo Virtasen haastattelu, Tammerkoski 1/1962
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia III, IV, Tampere 1932, 1935
  • Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, Tampere 1998
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
  • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Hämeensilta ja Koskipuisto 1900-luvun alun talvisessa postikorttimaisemassa

Hämeensilta (Isosilta) ja Koskipuisto Tampereen talvisessa maisemassaTalvinen näkymä Ruuskasen talon kulmalta kohti Kauppatoria (nyk. Keskustori) 1900-luvun alun väritetyssä postikortissa. Hämeensillalla erottuu hevosajuri eli vos(s)ikka. Huomaa myös kioski Koskipuistossa nykyisen ravintola Rosson paikkeilla.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Maisemapostikortissa on kuvattuna vuonna 1884 rakennettu Tammerkosken ylittävä Hämeensilta, joka tunnettiin alunperin nimellä Isosilta (erotukseksi jalankulkijoiden käyttämästä puisesta Pikkusillasta yläputouksella). Isosilta oli Tampereen ensimmäinen rautarakenteinen silta ja leveydeltään 12 metriä. Sen korvasi nykyinen vuonna 1929 rakennettu teräsbetoninen 28,5 metriä leveä Hämeensilta. Vanhan kirkon vieressä oleva tontti odottaa vielä tyhjillään Tampereen teatterin valmistumista vuonna 1912.

Postikortti on lähetetty uudenvuoden 1908 toivotuksena rouva Lindströmille  ”Wartiotornikadulle” Tampereelle. Kyseinen Vartiotorninkatu oli Kyttälän asemakaavassa vuodesta 1886 vuoteen 1936, jolloin se muutettiin nykyiseksi Huhtimäenkaduksi. Katu oli aikoinaan saanut nimensä alueelle suunnitellusta palovartiotornista.

Lähteitä:

  • Akseli – Pirkanmaan teollisuushistoriaa -verkkojulkaisu, Tampere
  • Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, Tampereen museoiden julkaisuja 51, Tampere 1999
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, Tampere 1998


Nyt loppuvat ”makiain leipäin päivät” – Hospits Emmaus postikortissa 7.1.1912

Hospits Emmaus kuvattuna 7.1.1912 lähetetyssä Tampere-postikortissa. Kristillisen matkailijakodin lisäksi talossa sijaitsi NNKY eli Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys. Oven yläpuolella näkyvän kyltin mukaan talossa oli myös Lakki- ja hattukauppa. Lue lisää Emmauksesta aiemmasta artikkelista täältä.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kortissa Göstan tervehdys Tampereelta herra Väinö Hakaselle Turkuun: ”Tampere 7/1-12 H.V! Monet kiitokset kortista! Nyt ne ovat taas pian lopussa ne makiain leipäin päivät, kohta siellä taas tavataan! Monet tervehdykset ja onnea vuodelle alkavalle”. Kortti Tampereen Kirkollinen Kirjakauppa.

Rauhallista joulua vuonna 1908 Tampereelta – Hospits Emmaus tonttupostikortissa

Hospits Emmaus Tampere-aiheisessa tonttupostikortissaJoulutontut kävelyllä rautatieaseman tienoilla ja Hämeenkadun itäpäässä Tampere-aiheisessa joulukortissa. Taitaapa yksi tontuista vetää joululahjapaketteja reessään. Ruotsinkieliset rauhallisen joulun ja hyvän uudenvuoden toivotukset lähetettiin Tampereelta Uuteenkaupunkiin jouluksi 1908. Vasemmalla Hospits Emmaus, jonka kristillinen matkailijakoti avattiin syyskuussa 1907. Korttiaihe oli yksi kymmenestä tuon ajan vanhaa Tamperetta kuvaavasta tonttukortista.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Bauerin hotellista Hospits Emmaus syksyllä 1907

Tampereen kaupunginvaltuusto toimeenpani Tampereella kunnallisen kieltolain 1. kesäkuuta 1907 alkaen. Samalla päättyivät myös ravintoloitsija Nikolai Bauerin anniskeluoikeudet vuonna 1892 rakennetussa hotelliravintolassaan rautatieasemaa vastapäätä. Paikalla oli aiemmin sijainnut Bauerin jo vuonna 1883 perustama Hotelli Wasa, joka oli saanut nimensä Tampereelta Vaasaan valmistuneen rautatien mukaan.

Anniskeluoikeuksien lakkauttamisen vuoksi Bauer päätti myydä hotellirakennuksensa tontteineen, jotka siirtyivät samana kesänä Emmaus osakeyhtiölle eli Tampereen kaupunkilähetykselle, NMKY:lle ja NNKY:lle. Uudistustöiden jälkeen rakennuksessa avattiin Emmauksen kristillinen matkailijakoti 13. syyskuuta 1907. Aamulehdessä julkaistiin aiheesta ilmoitus:

Tampereen Sanomat kirjoitti ensivaikutelmistaan avajaisia seuraavana päivänä 14. syyskuuta 1907 seuraavasti: ”Käytyämme sisälle Rautatienkadun puoleisesta pääowesta, tulemme eteiseen, jossa tulijaa terwehtivät sanat: Terwetuloa Herran nimeen! Eteisestä oikealle owat ruokailu- ja kahwilahuoneet, kaksi tilawaa salia. Huonekalusto näissä on suoraa ja hauskaa tyyliä, maalattu waalean wiheriäksi. Seinällä on wertauskuwallisia maalauksia ja raamatunlauseita.”

Aamulehti totesi samana päivänä: ”Emmaus-yhtiö on todella tehnyt kiitettävän työn perustaessaan Tampereelle Hospits Emmauksen tapaisen majalan eli hotellin. Siellä voi rauhaa ja hiljaisuutta rakastawa matkustaja wiettää yönsä lewossa, tarwitsematta peljätä tawallisista hotelleista niin perin yleistä hälinää ja häiritsemistä juopottelewien hotelliwierasten puolelta.”

Hotelli Emmauksesta Suomen suurin hotelli

Arkkitehti F.L. Caloniuksen (1833-1903) Bauerille suunnittelema rakennus oli kulmastaan kaksikerroksinen kivirakennus, jonka molemminpuolin sijaitsi yksikerroksinen puurakennus. Emmauksen matkustajakoti laajeni lisätilojen ja -rakennusten myötä vajaan parinkymmenen vuoden aikana alun 12 huoneesta 60 huoneeseen.

Uuden rautatieaseman rakentaminen ja Hämeenkadun itäpään madaltaminen tekivät välttämättömäksi uuden hotellirakennuksen rakentamisen. Vanha Bauerin rakennus purettiin vuonna 1935 ja uusi Hotelli Emmaus valmistui seuraavana vuonna 1936 tarjoten hotellivieraille jo 117 huonetta. Suosittu hotelli kasvoi ja kehittyi vuosien myötä ja oli 1950-luvulla jo Suomen suurin hotelli. Hotelli Emmaus myytiin 80-luvun alussa Yhtyneille Ravintoloille ja tiloissa toimii nykyisin hotelli Scandic Tampere City.

Hospits Emmaus Tampere-aiheisessa tonttupostikortissa, postileimatPostileimojen mukaan rouva Ellen Nielsenille osoitettu joulupostikortti lähti matkaan Tampereelta 23.12.1908 klo 12 ja saapui Uuteenkaupunkiin kahden päivän kuluttua
joulupäivänä 25.12.1908.

Lähteitä:

  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia III, Tampere 1932
  • Suomen suurin hotelli, Tammerkoski 10/1957
  • Aamulehti, ks. artikkeli
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli


Vanha Milavida – Näsilinnan Ruoka- ja kahvisalit Mustanlahden kalliolla

Näsilinnan ruoka ja kahvisalit vuonna 1915 lähetetyssä postikortissa Näsilinnan ruoka- ja kahvisalit kuvattuna vuonna 1915 Iidalta Pitkäniemestä neiti Bergille Kuopioon lähetetyssä Tampere-postikortissa (MKH No. 100). Rakennuksen seinässä olevassa kyltissä on alkuperäisessä kuvassa lukenut myös ”huoneita matkustavaisille”. Korttipainatuksessa tämä on poistettu.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Von Nottbeckien Milavida Tampereen kaupungille

Tampereen kaupunki oli ostanut Milavida-palatsin eli Näsilinnan sekä sen mukana puuhuvilan, vanhan Milavidan, vuonna 1905 Finlaysonia johtaneelta suvulta von Nottbeckeiltä. Perhettä kohdanneiden murheellisten tapahtumien seurauksena vastikään valmistunut uusbarokkityylinen palatsi oli jäänyt ilman asukkaitaan. Perheen molemmat vanhemmat olivat kuolleet lyhyen ajan sisällä, ensin äiti Olga von Nottbeck (1861-1898) kaksosten synnytykseen ja sitten isä Peter von Nottbeck (1858-1899) umpisuolentulehdukseen. Neljä pientä lasta jäi orvoiksi.

Milavidaa kaavailtiin sairaalakäyttöönkin. Näsilinnan palatsiin avattiin lopulta Hämeen museo v. 1908 ja puuhuvila annettiin vuokralle. Tampereen Sanomat kirjoitti valtuuston päätöksestä 28.4.1906: ”Waltuuston kokouksessa eilen illalla käsiteltiin seuraawia asioita: Milawidan puutalo. Sen johdosta että kysymys Milawidan käyttämisestä sairaalaksi on rauennut, esitti rahatoimikamari, että waltuusto waltuuttaisi kamarin wuokraamaan Milawidan puutalon kokonaan enintään 5 wuoden ajaksi wähintään 2,000 mk:n wuotuisesta wuokrasta. Rahatoimikamarin esitys hyväksyttiin.”

Peter von Nottbeckin perheen entinen asuinrakennus vanha Milavida sijaitsi Mustanlahden kallion eli nykyisen Näsikallion etelärinteellä silloisen Läntisenkadun, nykyisen Näsilinnankadun pohjoispään kohdalla.

Mustanlahden kallio ja Esplanadin, nykyisen Hämeenpuiston pohjoispäätä vuonna 1911 Tampereelta Helsinkiin lähetetyssä postikortissa (E.G.S.i.S.). Ylhäällä kalliolla v. 1899 valmistunut Karl August Wreden suunnittelema, Peter von Nottbeckin perheelleen rakennuttama Milavida-palatsi eli Näsilinna. Oikealla Näsilinnan Ruoka- ja kahvisalit vanhassa Milavidassa.

Vanha Milavida vuokrataan Raittiselle

Tampereen Sanomat kertoi 23.6.1906 rahatoimikamarin kokouksessa tehdystä päätöksestä: ”Milawidan eli Näsilinnan puurakennus on päätetty wuokrata kauppias N. Raittiselle.” Kahta kuukautta myöhemmin samasta lehdestä löytyi Emilia Raittisen ilmoitus ruokatarjoilun ja kahvilan avaamisesta yleisölle 1.9.1906 alkaen.

Tampereen Sanomat 23.8.1906: Ilmoituksia - Näsilinnan (Milavida) ruokatarjoilu ja kahvila avataan arvoisalle yleisölle 1 päivästä syyskuuta.

Emilia Raittinen (1867-1939) piti vanhassa Milavidassa ravintolaa ja täysihoitolaa vuosina 1906-09. Hänen miehellään kauppias Nikodemus Raittisella (1856-1916) oli Mustanlahdenkadulla eräs aikansa suurimpia sekatavaraliikkeitä  Tampereella, minkä lisäksi tämä harjoitti puutavarakauppaa. Yrittäjäpariskunta Nikodemus ja Emilia Raittisella oli suurperhe, 14 lasta (joista 2 kuoli pienenä). Perheen isän sairastuttua oli äidin ryhdyttävä toimeen perheen toimeentulon takaamiseksi, minkä vuoksi hän ensin ryhtyi pitämään ravintolaa ja täysihoitolaa. Myöhemmässä vaiheessa Emilia Raittinen taitavana ompelijana ryhtyi valmistamaan liivejä ja perusti Tampereen ensimmäisen korsettineulomon.

Suosittu ja viihtyisä täysihoitola ”kuin maalla”

Raittisen täysihoitola oli hyvin suosittu ja talon ruokasalissa pidettiin monenlaisia kokouksia sekä juhlatilaisuuksia häistä hautajaisiin. Puisessa Milavidassa oli täysihoitolaisille vuokrattavissa 6 huonetta isäntäväen oman asunnon ja palvelusväen asuntojen lisäksi. Kallion reunalla sijainneessa rakennuksessa keittiö ja palvelusväen asunnot olivat ensimmäisessä kerroksessa. Eräs täysihoitolassa asunut henkilö on muistellut viihtyisää asumista: ”Siellä oli kuin maalla. Ikkunastakin saattoi mennä sisälle. Ruokaa tarjoiltiin kolme kertaa päivässä ja täysihoito maksoi 65 mk kuukaudelta.”

Emilia Raittisen lopetettua täysihoitolan pitämisen, sitä jatkoi Ellen Gustafsson loppuvuodesta 1909. Aamulehdessä oli asiasta lyhyt uutinen 14.10.1909: ”Näsilinnan puurakennus. Wuokraoikeus Näsilinnan puurakennukseen on siirretty rouwa Ellen Gustafsonille”. Heinäkuussa 1913 rakennuksessa syttynyt tulipalo vaurioitti rakennusta siinä määrin, että talo sen jälkeen purettiin. Muistona vanhasta Milavidasta on rinteellä edelleen nähtävissä maakellari.

Videopäivitys maaliskuussa 2012, edellä mainittu maakellari:


Lähteitä:

  • Helvi Jokinen: Milavidan herroja ja palvelijoita, Tammerkoski 8/1953
  • Naemi Levas: Emilia Raittinen, Tammerkoski 10/1961
  • Näsilinnan vaiheita 50 vuoden aikana, Tammerkoski 10/1948
  • Hävinnyttä Tamperetta, Näsilinnan kahvila,
    Tammerkoski 9-10/1955
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia IV, Tampere 1935
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
  • Aamulehti, ks. artikkeli

Tulitikkutehtailua Pyynikillä Pyhäjärven rannalla

Onnellisen uuden vuoden 1907 toivotukset Tampereen Tulitikkutehdas –aiheisessa postikortissa. Pyynikillä sijainnut tulitikkutehtaan kolmikerroksinen rakennus oikealla Pyhäjärven rannassa. Siitä vasemmalla  huvilarakennus, jonka edessä rannassa matalana erottuu tehtaan räjähdysainevarasto.Onnellisen uuden vuoden 1907 toivotukset Tampere – Tulitikkutehdas –aiheisessa postikortissa (M. St., Berlin S. 14. No. 548). Pyynikillä sijainnut tulitikkutehtaan kolmikerroksinen rakennus oikealla Pyhäjärven rannassa. Siitä vasemmalla  huvilarakennus, jonka edessä rannassa matalana erottuu tehtaan räjähdysainevarasto.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Tampereelle ensimmäiset tulitikkutehtaat 1850-luvulla

Tulitikkuja alettiin Suomessa valmistaa tehdasmaisesti 1840-luvulla. Tampereen ensimmäisen tulitikkutehtaan perusti kauppias Henrik Eliander (1815-1892) vuonna 1852 Näsijärven rantaan savipiipputehtaansa yhteyteen.  Tehdas toimi toistakymmentä vuotta ja Elianderin nimi on periytynyt paikalla nykyään sijaitsevalle uimarannalle.

Kauppias Akseli Selim Laurén perusti Tampereen toisen tulitikkutehtaan vuonna 1856 Pyynikille Pyhäjärven rannalle. Jo seuraavana vuonna  tehtaan 33 työntekijää valmisti 1 800 000 rasiaa tulitikkuja ja seuraavina vuosina tuotanto oli jo kolme miljoonaa rasiaa. Työntekijöitä oli enimmillään nelisenkymmentä, joista suuri osa lapsia.

Näkymä Jalkasaaresta tulitikkutehtaan suuntaan v. 1905 Pyynikki – Tampere -postikortissa (Emil Lyytikäisen Kirjakauppa, Tampere). Etualalla Jalkasaaren ja rannan välisellä niemekkeellä tulitikkutehtaan työväen asuntorakennus.
Oikealla häämöttää kauppias Gustaf Oskar Sumeliuksen (1835-1895) huvila Joselininniemen kärjessä.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Vaarallista tehdastyötä fosforin parissa

Työ valkoisen ja punaisen fosforin parissa oli äärettömän vaarallista eikä työsuojelusta tuohon aikaan juuri ollut vielä puhetta. Kenraalikuvernöörin v. 1859 tekemän aloitteen pohjalta tehty tehdasolojen tutkimus paljasti tulitikkuteollisuudessa melkoisia epäkohtia, näin myös Tampereella. Vuonna 1865 saatiin Suomessa asetus fosforin käytöstä  tulitikkuteollisuudessa. Toimenpiteet jäivät tuolloin kuitenkin pitkälti vaivaishoidolle ja vaarallisessa työssä sairastuneita tulitikkutehtaalaisia joutui kaupungin elätettäväksi. Valkoisen fosforin käyttö tulitikkujen valmistuksessa ja niiden myynti kiellettiin v. 1872 Suomen suuriruhtinaskunnassa ensimmäisenä maailmassa. Esim. Ruotsissa myyntikielto tuli voimaan vasta v. 1901, mutta valmistus vientiin sai jatkua vielä vuoteen 1920. 

Jukka Sihvonen kuvaa Tekniikan Maailma -lehden artikkelissaan tulitikkujen fosforin aiheuttamia terveyshaittoja näin: ”Kolme neljä vuotta fosforihöyryjä työssään hengittäneille tulitikkutehtaan työläisille alkoi muodostua erilaisia luusairauksia sekä kasvoihin ylä- tai alaleuan kuolioita. Myrkytyksen saaneen kasvot vääristyivät, hampaat irtosivat, ikenet turposivat, iho alkoi vihertää ja muuttua mustaksi. Leukaluu saattoi alkaa hohtaa himmeästi pimeässä. Mitään lääkettä ei ollut, vain leikkauksia oli mahdollista tehdä. Tulitikkutehtaan tytöt erottuivat runneltuneista kasvoistaan jo kaukaa. Fosfori tuhosi heidän elämänsä.”

Sanomalehtiuutinen vuodelta 1889 kertoo järkyttävästä tapaturmasta tulitikkutehtaalla kuvaten samalla uhriksi joutuneen, lapsesta saakka tehtaalla työskennelleen työmiehen fosforista aiheutuneita vammoja.

Uutinen Hämäläinen-lehdessä 3.8.1889: ”Tapaturma. Maanantai-aamuna sattui Tampereen tulitikkutehtaalla, että erään työmiehen, Juho Lindroos’in, piti panna remmiä katossa olewaan pyörään, jolloin remmi kiskasi irti hänen wasemman kätensä, jonka heitti nurkkaan, pyöritti häntä itseänsä kaksi kertaa ympäri ja riisti nahan hänen seljästänsä, ennen kuin apuun päästiin. Käsi wietiin kirkkomaalle ja mies on itse lasaretissa. Hän oli jo pienestä saakka ollut tulitikkutehtaassa, jolla ajalla fosfori oli syönyt pois hänen alaleukansakin ja nauttii nyt eläkettä tehtaalta.”

Tulitikkuaskien valmistusta käsityönä kotona

Tikkuaskeja valmistettiin käsityönä myös työläisperheiden kotona, koska tehtaalla ei tuolloin vielä ollut askivalmistukseen tarvittavia koneita. Tätä kotityötä tekivät pääasiassa vaimot ja lapset ansaitakseen hieman lisärahaa perheen ylläpitoon.

Ilmoitus Tampereen Sanomissa, nro 41, 13.10.1874 ”Kelwolliset ja hywäksitunnetut henkilöt woiwat Pyynikin tulitikkutehtaalta saada helppoa tinkityötä, soweliasta sekä waimoille ja lapsille kodissansa tehtäwäksi.”

Tammerfors Tändsticksfabrik Ab eli Tampereen tulitikkutehdas Oy

Pyynikin tulitikkutehtaan perustajan A.S. Laurénin kuoltua tehtaan toimintaa Pyynikillä jatkoi hänen veljensä Knut Oskar Laurén (1836-1874). Tehdas paloi v. 1865 ja Laurénin kuoleman jälkeen tehdas siirtyi uudelle osakeyhtiölle, Tammerfors Tändsticksfabrik Ab:lle eli Tampereen tulitikkutehdas Oy:lle, jonka perustajina olivat Frans Wilhelm von Frenckell (1821-1878), Waldemar von Frenckell (1853-1936) ja Carl Zuhr (1823-1876). Tehtaan teknillisenä johtajana toimineen ruotsalaisen Walfrid Hultbergin johdolla tehdas alkoi merkittävästi menestyä.

”Paraffineerattuja ja waarattomia tulitikkuja”

Tulitikkuaskin etiketti: ”TAMPEREEN TULITIKKUTEHTAAN PRIMA Paraffineerattuja WAARATTOMIA TULITIKKUJA – TAMMERFORS TÄNDSTICKSFABRIKS PRIMA Paraffinerade SÄKERHETS TÄNDSTICKOR”

Tulitikkujen valmistuksessa alettiin käyttää punafosforia tavallisen fosforin sijasta ja tikut kyllästettiin parafiinilla. ”Tampereen tulitikkutehtaan paraffineeratut ja waarattomat tulitikut” saivat mainetta halki maan ja ulkomaita myöden. Tulitikut menestyivät myös useissa teollisuusnäyttelyissä saaden ensimmäisen palkinnon, kuten Helsingissä v. 1876, Moskovassa v. 1882, Pariisissa v. 1889 ja Lyypekissä v. 1900. Tehtaan tuotannon arvo nousi; vuonna 1885 se oli 63 000 silloista markkaa, kun v. 1900 se oli jo 232 000 mk eli liki nelinkertaistunut. Valmistusmäärä vielä esim. v. 1903 oli huomattava 30 miljoonaa tulitikkulaatikkoa.

Tampereen Uutiset nro 111, 21.7.1891: ”Uutta lajia tulitikkuja ruwettu walmistamaan Tampereen tulitikkutehtaalla. Niissä on tulipunainen tulipää ja laatikon päälle liisteröity leimakin on saanut punaisen pohjan, jolla on Suomen waakuna ja kolme palkintomitalia sekä sanat ”Tammerfors tändstickor. Suomi.” Onhan siinä nimeksi Suomeakin.”

Tehtaalla käytettiin ruotsalaista työvoimaa, minkä aiheuttamaa kritiikkiä kuvaa uutinen tamperelaisessa sanomalehdessä v. 1891.

Tampereen Uutiset nro 33, 28.2.1881: ”Tyttöjä tuodaan tänne Tampereelle tulitikkuja tekemään – Tukholmasta. Työtä tarvitsisiwat tosiaan tuumaamme, Tampereenkin tytöt”.

Tulipalon aiheuttamia korjauksia ”tulisimmalla kiireellä”

Tulipalot haittasivat ajoittain tehtaan toimintaa. Erään tulipalon aiheuttamasta nopeasta jälleenrakennuksesta arkkitehti Carl Birger Federleyn (1874-1935) piirustuksien mukaan uutisoitiin Tampereen Uutisissa vuonna 1899 seuraavasti: ”Tampereen tulitikkutehdas, joka, niinkuin muistettanee, joku aika sitten paloi ja osaksi turmeltui, on tulisimmalla kiireellä, noin 8 wiikossa, saatu käyntikuntoon. Rakennuksen korjauksessa on käytetty uusimpia työtapoja. Niinpä on wälikatot ja permannot rakennettu rautarakenteitten waraan ja missä kuormitus permannolla ei ole rasittawa, on puuansaitten alle lyöty wälikatto ”kokoliitti”-levyistä. Ylipäänsä rakennus on koetettu saada mahdollisimman warmaksi tulenwaaraa wastaan. Tehtaaseen tuotetaan ja osaksi jo pystytetäänkin uusia koneita. Rakennustyön on walvonut arkkitehti Birger Federley, joka myös on näiden uusien rakennusten piirustukset walmistanut.”

Näkymä Pyynikin rinteeltä Pyhäjärvelle ja Jalkasaareen v. 1903 lähetetyssä ”Pyynikke”-aiheisessa joulukortissa (Kirjakauppa Bärlunds Bokhandel, G.F. Lillia). Tulitikkutehtaan asuntorakennus vasemmalla. Nykyisin niemekkeen ja Jalkasaaren yhdistää pieni kivisilta.

Tehdastuotanto Pyynikillä lakkaa 1900-luvun alussa

Tampereen tulitikkutehtaan tuotanto lakkasi 1900-luvun alkuvuosina. Tehdasrakennus purettiin Pyhäjärven rannasta vuonna 1910. Edelleen tehtaan betonisista perustuksista on havaittavissa jäljet paikalla, jonka molemmin puolin nykyisin sijaitsee uimaranta.

Tulitikkutehdas Santalahdessa

Sittemmin Osuustukkukauppa perusti Tampereelle tulitikkutehtaan vuonna 1926 Näsijärven rantaan Santalahteen, Pispalan naapuriin. Tehdas toimi vuoteen 1969 asti OTK:n alaisena, minkä jälkeen siirtyi Keskon, OTK:n ja SOK:n yhteiselle Finn-Match Oy:lle. Tulitikkutehtailu ei jatkunut enää pitkään Suomessa, sillä tuonti ulkomailta oli halvempaa kuin kotimainen valmistus. Tehdas lopetti toimintansa 1970-luvun alkupuolella, minkä jälkeen kiinteistö siirtyi Autotalo Pekka Mäkisen omistukseen. Nykyään tulitikkutehtaan rakennus seisoo Santalahdessa tyhjillään ja ränsistyneenä.


Lähteitä:

  • Jukka Sihvonen: ”Syttyy miten sattuu, tulitikkuja etsimässä”, artikkeli, Tekniikan Maailma 18/2009
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Tyko Varto: Lapsuuteni Tampere, Tampere 1958
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia osat II ja III, Tampere 1929 ja 1907-1910, 1935
  • Hämäläinen 1889 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Sanomat 1874 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Uutiset 1870, 1891, 1899 (ks. artikkeli)

Viikinsaari tamperelaisten huviretkikohteena 1800-luvulta

Viikinsaaren laituri laivaa odottavine ihmisineen vuoden 1902 Tampere-postikortissa Wiikinsaaren laituri laivaa odottavine ihmisineen v. 1902 lähetetyssä Tampere-postikortissa: ”Herttainen tervehdys Annille, tässä kortissa olen minäkin omassa persoonassani jos Anni löytää. Alexina”. Viesti viittaa siihen, että kortin kirjoittaja löytyy kuvasta. Kortti J. Nyman Fotografi atelier, Tammerfors.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kaidesaaresta Viikinsaareksi, lisääntyvää laivaliikennettä ja ravintolapalveluja

Pyhäjärvessä sijaitseva Viikinsaari on ollut tamperelaisten suosittu huviretkien kohde ja vapaa-ajanviettopaikka jo 1800-luvulla.

Viikinsaaren ja sen vieressä sijaitsevan Lehtisaaren nimenä oli vielä 1800-luvun alkupuolella Kaidesaari, joka oli Nuolialan Perttulan talon omistuksessa. Talon viinaanmenevän leskiemännän kerrotaan myyneen saaret Viikin kartanolle yhdestä korttelista viinaa, eli pienestä kannullisesta. Viimeisen tilkan maistettuaan emäntä oli todennut ”Kaidesaarikin meni että kalahti”. Kauppatapahtuman jälkeen saarista suurempaa Kaidesaarta alettiin kutsua Viikinsaareksi.

Lisääntyvä laivaliikenne mahdollisti enenevässä määrin retkeilyt myös Viikinsaareen. Höyryalus Onni kuljetti valmistumisestaan kesäkuusta 1870 lähtien kaupunkilaisia saareen Laukontorin rannasta. Tampereen Sanomat kirjoittaa 28.6.1870:

Tampereen Sanomat 28.6.1870: Johanneksenpäivänä seka sen aattone oli ihanat ilmat, jonka tähden melkein kaikki wäki tulwaili ulos kaupungista luonnon kauneutta ihailemaan, kesänpyhää wiettämään. Pellavatehtaalaisille oli yhtiö aattona toimittanut huwin Pyynikkeellä, ja samoin oli pumpulitehtaan yhtiö työwäellensä laatinut huwimatkan meritse Teiskoon. Herra Petterson'in pyhäksi walmistunut uusi höyrypursi "Onni" kuljetti matkustawia kaupungin, Pyynikkeen ja Wiikinsaaren wälillä. - Ruis hedelmöitsee paraikaa.

Tampereen Sanomat 28.6.1870: Herra Petterson’in pyhäksi walmistunut uusi höyrypursi ”Onni” kuljetti matkustawia kaupungin, Pyynikkeen ja Wiikinsaaren wälillä. – Ruis hedelmöitsee paraikaa.

Leipuri- ja kondiittorimestari Carl Gustaf Malakias Tallqvist (1822-93) piti jo tuolloin 1870-luvun alussa Kaidesaaressa ulkoravintolaa, joka oli erityisesti herrasväen suosiossa. Tallqvist osti saaret sittemmin omistukseensa vuonna 1881 Viikin kartanon omistajalta Carl Gustaf Brakelilta (1823-1906). Ravintolapalveluita tarjottiin saarella kahdessa paikassa: rahvaalle nykyisen ravintolarakennuksen paikalla ja hienostolle erillisessä ns. Huvirannan hotellissa, joka sijaitsi nykyisen uimarannan päätepaikassa sijaitsevalla rantakummulla.

C. G. M. Tallqvistin ilmoitus Koi.-lehdessä 5.6.1880: "Ilmoitus! Wiikinsaari on aukaistu yleisön huwitusta warten tästä päivästä alkaen koko kesäajaksi".

C. G. M. Tallqvistin ilmoitus Koi.-lehdessä 5.6.1880: ”Ilmoitus! Wiikinsaari on aukaistu yleisön huwitusta warten tästä päivästä alkaen koko kesäajaksi”.

Tallqvistin sairastuttua 1880-luvun loppupuolella saaren ravintolatoimintaa ei voitu enää jatkaa ja saaren hoito jäi muutamaksi vuodeksi retuperälle. Saaressa majaili mm. omistajan pässejä, Etelä-Pirkkalan talojen varsoja sekä erilaista joutoväkeä, joka aiheutti juopottelullaan ja tappelunujakoillaan häiriötä.

Viikinsaari ja Lehtisaari kaupungin omistukseen

Vuonna 1888 Tampereen kaupunginvaltuusto teki päätöksen Viikinsaaren ja Lehtisaaren ostamisesta kaupungille ja 15 000 markan kauppahinta osoitettiin anniskeluvoittovaroista. Lopullinen kauppa kuitenkin viivästyi ja toteutui vasta viisi vuotta myöhemmin vuonna 1893. Kauppaa vauhditti se, että tarkoituksenmukaisia huvipaikkoja oli kaupungissa vähän ja juopottelu sekä kaikenlainen huono elämä järjestäytymättömissä paikoissa aiheuttivat häiriöitä. Vuonna 1897 saaret yhdistettiin kaupunkiin myös kirkollisessa ja hallinnollisessa mielessä. Saaren tultua kaupungin omistukseen sitä alkoi pian isännöimään lunastuksesta aloitteenkin tehnyt työväenyhdistys.

Valtuusto asetti ns. Viikinsaaren komitean ja saareen saatiin uusi laivalaituri, vartijantupa ja ravintolarakennuksia korjattiin. Rakennukset paloivat kuitenkin pian ja vuonna 1895  myönnettiin jälleen anniskeluvoittovaroista uuden kesäravintolan rakentamiseen. Tämäkin ravintola tuhoutui tulipalossa huhtikuussa 1900, mutta vielä samana vuonna pystytettiin tilalle uusi rakennus kaupunginarkkitehti Lambert Pettersonin (1864-1938) suunnittelemana. Sama rakennus toimii nykyisinkin liki samanlaisessa asussaan kesäravintolana ja sen nimi on saaren historiasta periytyvä ”Wanha Kaidesaari”.

”Wiikinsaari Tampereella”, 1900-luvun alun postikortti Tampereelta. Kuvassa arkkitehti Lambert Pettersonin suunnittelema uusi ravintolarakennus vuodelta 1900, jossa nykyisin toimii kesäravintola ”Wanha Kaidesaari”.

Railakasta juhannuksenviettoa

Kesää ja etenkin juhannusta vietettiin Viikinsaaressa perinteisesti ja usein melko railakkain menoin. Vuodelta 1875 on tallennettuna kertomus Hermann Kaufmannin (1840-1908) muistelmateokseen ”Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä”.  Höyryalus Vanaja oli ajautunut Viikinsaaren ja Pereensaaren välissä olleelle karille noudettuaan yöllä retkeläisiä Viikinsaaren laiturista. Kyseinen kari oli tunnettu ja Kauffman kirjoittaa karilleajon johtuneen siitä, että perämies oli ”humussa ja sumussa” ja kapteenilla oli täysi työ pitää järjestyksessä matkustavaisia, jotka olivat ”enemmän tai vähemmän selvänä”. Moni alkoi jo riisuuntua uidakseen takaisin saareen, kunnes haaksirikkoutuneet saatiin soutuveneillä turvaan. Tapauksesta löytyy uutinen Tampereen Sanomissa 29.6.1875:

Tampereen Sanomat 29.6.1875, uutinen höyryalus Vanajan karilleajosta Viikinsaaren lähellä

Tampereen Sanomat 29.6.1875, uutinen höyryalus Vanajan karilleajosta Viikinsaaren lähellä

Tampereen Sanomat kertoi juhannustunnelmista 26.6.1897: ”Juhannusta wiettiwät ne, jotka waan olivat tilaisuudessa, luonnon helmassa. Laiwat, jotka juhannusaattona lähtiwät kaupungin satamista, oliwat täpö täynnä maalle pyrkiwiä kaupunkilaisia. Jotka eivät edemmäksi päässeet, ne meniwät juhannuksena Wiikinsaareen, jonne Neptun III ja Jyry wäkeä kuljettiwat.  Neptun III:ssa kuuluu olleen tappelu, jossa erästä miestä lyötiin halolla. Pari sankareista korjasi poliisi, ja tulewat miehet syytteeseen juhannusilostaan.” Tampereen Uutiset kirjoitti juhannuksesta kolme vuotta myöhemmin 26.6.1900: ”Yleisön käytös kaupungissamme juhannuksena ei ollut warsin mallikelpoinen. Humalaisia säilytettiin poliisiarestissa 50:nen paikoille, josta Wiikinsaaren ’putkassa’ 6 henkilöä. Näiden joukossa oli muuan nainenkin”.

Kalastus- ja marjastusretkiä saariin

Varsinkin Tampereen vanhemmalla työväestöllä oli tapana viettää kesää kalastamalla ja marjastamalla sunnuntaisin. Monessa perheessä oli soutuvene, jolla lähdettiin jo lauantai-iltana kalastus- tai marjastusretkille Näsijärven ja Pyhäjärven saariin. 1900-luvun alkupuolella saariretkille lähdettiin myös 10-30 hengen kirkkoveneillä arki-illoin ja pyhinä. Retkillä leikittiin ja nautittiin eväitä keitellen kahvia kivenkoloissa.

Soutuveneitä ja huviretkeilijöitä Viikinsaaren rannassa v. 1907 Tampereelta lähetetyssä postikortissaSoutuveneitä ja huviretkeilijöitä Viikinsaaren rannassa v. 1907 Tampereelta Helsinkiin lähetetyssä postikortissa. Eemil Lyytikäisen kirjakauppa, Tampere.

Nykyinen Viikinsaari – ohjelmatarjontaa kaikenikäisille

Viikinsaari on nykyään edelleen tamperelaisten vehreä kesäkeidas sekä matkailijoidenkin suosima käyntikohde ja nähtävyys. Entinen putkarakennus toimii nykyisin ekumeenisena Pyhäjärven kappelina. Lisää tietoa palveluista ja ohjelmatarjonnasta laivayhteyksineen löydät täältä.

Juhannustunnelmia kokon ääreltä vuonna 2011

Päivitys 25.6.2011: tunnelmia Viikinsaaren juhannuskokolta:

Lähteitä:

  • Tupu Anttila: Pyynikki Tampereen helmi, Tampere 1995
  • Toivo Rainio: Viikinsaaren vaiheita, Tammerkoski 1/1938
  • Tyko Varto: Lapsuuteni Tampere, Tampere 1958
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia osa III, Tampere 1935
  • Koi.-lehti 1880 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Uutiset 1870 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Sanomat 1897, 1900 (ks. artikkeli)

Tampere-postikortti Ruovedeltä 1907: ”Isä tulee kotiin Pohjola-laivalla”

Höyrylaiva Pohjola Mustanlahden satamassa, Kortelahden laiturissa, Tampere-postikortti v. 1907Uusi höyrylaiva Pohjola miehistöineen ja matkustajineen Tampereella Mustanlahden satamassa Kortelahden laiturissa, väritetty Tampere-postikortti vuodelta 1907. Komentosillalla lienee itse laivan kapteeni Albert Sandell
(entinen Tampere-laivan kapteeni).

Pohjola-laiva Tampere-postikortissa Ruovedeltä v. 1907Kortti on kirjoitettu Ruovedellä 18.7.1907 ja se on postitettu Tampereelta Houtskäriin seuraavana päivänä. Isän viesti Fanny-tyttärelle: ”Isä lähtee nyt kotiin Pohjola-laivalla. Siellä tietysti on isälle kirjeitäkin, kyllä vastaan heti. Isä”

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Sisävesihöyrylaiva Pohjola valmistui vuonna 1905 vastaamaan alkaneen vuosisadan yhä vaativampaan liikennetarpeeseen ja olikin valmistuessaan Näsijärven laivaston suurin ja nopein. Rakentajana oli  tamperelainen konepajayritys Sommers, af Hällström & Waldens.

"Uusia höyrylaiwoja" - uutinen rakennettavasta Pohjola-laivasta Tampereen Konetehtaalla, Aamulehti nro 67, 21.3.1905 - klikkaa kuvaa suuremmaksi

”Uusia höyrylaiwoja” -uutinen rakennettavasta Pohjola-laivasta Tampereen Konetehtaalla, Aamulehti nro 67, 21.3.1905 – klikkaa kuvaa suuremmaksi

"Höyrylaiwaliikenne Näsijärwellä" -uutinen juuri valmistuneen matkustajahöyrylaiwa Pohjolan "koettelusta", Aamulehti nro 129, 6.6.1905 - klikkaa kuvaa suuremmaksi

”Höyrylaiwaliikenne Näsijärwellä” -uutinen juuri valmistuneen matkustajahöyrylaiwa Pohjolan ”koettelusta”, Aamulehti nro 129, 6.6.1905 – klikkaa kuvaa suuremmaksi

Pohjola-laiva liikennöi alusta alkaen Runoilijantietä, eli reittiä Tampere-Ruovesi-Virrat ja takaisin. Aamulehti 6.6.1905: ”Erittäinkin toiwottavaa olisi, että turistiliike yhä enemmän suuntautuisi näille seuduille, jotka kauneudessa wetäwät wertoja Suomen ihanimmille. Toiwomme uudelle yhtiölle parasta menestystä.”

Laivaliike Tampere-Ruovesi-Virrat - ilmoitus, Aamulehti nro 131 08.06.1905

Laivaliike Tampere-Ruovesi-Virrat – ilmoitus, Aamulehti nro 131 08.06.1905

Hupainen laivamatka uudella, aistikkaasti sisustetulla höyryalus "POHJOLALLA" Kortelahden satamasta luonnonihanaan Ruoveden Jäminkiin, Aamulehti nro 153 07.07.1905

Hupainen laivamatka uudella, aistikkaasti sisustetulla höyryalus ”POHJOLALLA” Kortelahden satamasta luonnonihanaan Ruoveden Jäminkiin, Aamulehti nro 153, 07.07.1905

Pohjola-laivan matkustaja kirjoittaa toimitukselle, Aamulehti nro 184 12.08.1905

Pohjolan matkustaja: ”Katson siis olevani welvollinen antamaan kaiken tunnustukseni sille siisteydelle ja hyvälle järjestykselle, joka wallitsee Pohjola-laiwalla sekä rawintolan suhteen että muuten ja myöskin sille ystävälliselle kohtelulle, jota laiwan päällikkö ja palwelijat osoittavat matkustavaisille.” Aamulehti nro 184 12.08.1905

Pohjola-laivan omistaja oli alkuaan Tampereen-Virtain Höyrylaiva Oy, myöhemmin Höyrylaiva-Osuuskunta Tarjanne. Vuodesta 1967 se siirtyi Runoilijan tie Oy:n haltuun.

Nykyisin laiva on lähes korjauskelvottomassa kunnossa maalle nostettuna Ruoveden Jäminkipohjassa (ks. kuvia).

Lähteitä:

  • Koskesta voimaa -verkkojulkaisu, Jenni Hoikka:
    Tampereen Konetehtaan historia
  • Arvo Ruohonen: Laivoja ja laivamiehia Tampereen vesillä
  • Aamulehdet vuonna 1905 (ks. artikkeli)

Onnea uudelle vuodelle 1897! Sommitelmapostikortti kuvaa wanhaa Tamperetta

Vanha Tampere-postikortti, värillinen sommitelmakortti - Onnea uudelle vuodelle 1897! Johan Viktor Blomin tervehdys Tampereelta Antti Luutoselle VisuvedelleSommitelmakortti Tampereelta: kauppias, konsuli Johan Viktor Blomin lähettämät uuden vuoden 1897 onnentoivotukset
kauppias Antti Luutoselle Wisuvedelle.
Kortti H. T. Bärlund.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Tampereen vanhan vaakunan lisäksi postikortissa kuvattuna kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä:

  • ”Uusi kirkko” eli nykyinen Aleksanterin kirkko
  • Näkymä kohti Esplanadia eli nykyistä Hämeenpuistoa ja keskustaa Aleksanterin kirkon tornista kuvattuna
  • Liina- eli pellavatehdas sekä Tammerkosken yli johtanut puinen Pikkusilta, ennen nykyistä v. 1900 rakennettua Satakunnansiltaa
  • Tammerkosken yläjuoksua Frenckellin sekä Finlaysonin tehdasrakennuksineen, oikealla Tampereen Mylly

Vanha Tampere-postikortti, värillinen sommitelmakortti - Onnea uudelle vuodelle 1897! Johan Viktor Blom Postileimat kertovat kortin lähteneen Tampereelta 30.12.1896 ja saapuneen Ruovedelle seuraavana päivänä 31.12.1896

Kauppias J.V. Blomin lehti-ilmoitus, Tampereen Sanomat nro 146, 16.12.1896Korttiin liittyvien tamperelaisten liikkeiden ilmoittelua Tampereen Sanomissa joulukuussa 1896: 
  • J. V. Blomin sekatavarakauppa: ”Myytävänä. Nyt sisääntullut: Mankeloituja ja mankeloimattomia 1:ma Kuiviakaloja…”, Tampereen Sanomat nro 146, 16.12.1896
  • H. T. Bärlundin kirjakauppa: ”Joulunäyttely”, Tampereen Sanomat nro 145, 14.12.1896
    ”Tälläkin kertaa on näyttely, joka paitsi warsinaista puotihuoneustoa, on sijoitettu 3 muuhun huoneeseen, warsin arwokas ja miellyttäwä. Täällä on suuri warasto suomalaista ja ruotsalaista lasten kirjallisuutta, suomalaista ja ulkomaalaista kaunokirjallisuutta, hengellistä kirjallisuutta y.m. aistikkaasti näytteille järjestettynä. Paitsi kirjoja on sitte näytteillä kaikenlaisia kirjoitusmiehen tarpeita, joulukuusen koristeita, peliä, tupakkapöytiä, koristehyllyjä, kipsikuwia, naistenlaukkuja, kandelabereita, joulukortteja…”

Kirjakauppa H.T. Bärlundin ilmoitus joulunäyttelystä, Tampereen Sanomat nro 145, 14.12.1896


%d bloggers like this: