Näsilinna Hämeen museona

Näsilinnan palatsi Hämeen museona Tampereelta Saloon vuonna 1915 lähetetyssä ns. kehyspostikortissa (MKH N:o 111).

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Hämeen museo Näsilinnaan v. 1908

Vuonna 1899 valmistunut Karl August Wreden (1859-1943) suunnittelema, Peter von Nottbeckin (1858-1899) perheelleen yksityisasunnoksi rakennuttama uusi Milavida-palatsi myytiin Tampereen kaupungille vuonna 1905. Omistajavaihdoksen myötä Milavidan nimi muuttui Näsilinnaksi. Lue vanhan Milavidan puuhuvilasta sekä siinä pidetystä ravintolasta ja täysihoitolasta aiemmasta artikkelista täältä.

Näsilinnan tiloissa avattiin 18.4.1908 historiallinen ja kansantieteellinen Hämeen museo, joka oli perustettu paria vuotta aiemmin ja oli ollut vailla sijoituspaikkaa. Museolle löytyi tilat Tampereen kaupungin omistamasta Näsilinnasta.

Tampereen Sanomat uutisoi Hämeen museon avajaisista seuraavana päivänä: ”Hämeen museon awajaiset. Siikajoen taistelun wuosipäiwäksi sattui merkkitapaus Hämeen siwistyshistoriassa. Eilen awasi näet Hämeen museo kokoelmansa yleisön katseltawaksi. Tilaisuuteen oli saapunut runsaasti juhlapukuisia kutsuwieraita, jotka täyttiwät Näsinlinnan salit ja käytäwät ihastuksen huminalla. Museon runsaat ja arwokkaat aarteet jokaista hämmästyttiwät. Ne owat todistuksena siitä, ettei Tampereen kaupunki ole turhaan tehnyt suuria uhrauksia tämän laitoksen hywäksi. Kun juhlawieraat oliwat luoneet torwisoiton säestyksellä yleiskatsauksen kokoelmiin, toimitettiin yksinkertaisella juhlallisuudella museon awajaiset.”

Aloitteen museon perustamisesta oli tehnyt Helsingin Yliopiston Hämäläis-Osakunnan kuraattori Julius Ailio (1872-1933). Museoesineistön runko, n. 5200 esinettä, oli kerätty pääosin osakunnan oppilaiden ja opettajien keräysmatkoilla Hämeen maaseudulle. Museon kokoelmat siirtyivät museon avauduttua Hämäläis-Osakunnalta Hämeen Museoseuralle, jonka ensimmäinen puheenjohtaja oli Axel Tammelander (1865-1926). Kansantieteellisen osaston kiinnostavimpia nähtävyyksiä oli 1800-luvun alun asumistapaa kuvaava hämäläinen savupirtti, ”Hämeen Pirtti”. Museo oli myös tunnettu laajasta ryijykokoelmastaan. Hämeen museon ensimmäisenä intendenttinä toimi vuodesta 1908 vuoteen 1952 asti taiteilija, professori Gabriel Engberg (1872-1953).

Hämeen museon kokoelmat laajenivat vuosien myötä ja kattoivat 1950-luvun alussa koko Näsilinnan rakennuksen. Näyttely uudistettiin täysin vuonna 1952.

Hämeen museo suljettiin säästösyistä vuonna 1998, minkä jälkeen Näsilinna oli varastona. Nykyään se on tyhjillään.

Näsilinna sisällissodan taistelujen näyttämönä

Suomen sisällissodan aikana vuonna 1918 Näsilinna vaurioitui pahoin. Maaliskuussa 2012 saa ensi-iltansa Tampereen taisteluista kertova draamadokumentti Taistelu Näsilinnasta 1918.

Nykyinen Näsilinna virtuaaliesittelyssä

Astu sisään nykyiseen Näsilinnaan virtuaalisti tästä tai klikkaamalla allaolevaa kuvaa. Pääset palatsin sisätilojen virtuaaliesittelyyn VirtualTampereen vuorovaikutteisessa verkkopalvelussa.

Klikkaa kuvaa astuaksesi Näsilinnaan. Kuva ja linkki VirtualTampere -verkkopalvelu.

Näsilinnan säilyttämisen puolesta – Pro Näsilinna

Kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtonisesti merkittävä Näsilinnan palatsi ränsistyy hoitamattomana Tampereen Näsikalliolla. Adressi Näsilinnan pelastamiseksi löytyy täältä.


Lähteitä:

  • Lauri Santamäki: Uudistettu Hämeen museo,
    Tammerkoski 1/52
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998,  Tampere 1998
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli

Tammerkoski, Tampereen Mylly ja pyykkilaitos 1890-luvulla

Talvista Tammerkosken maisemaa vuonna 1899 lähetetyssä ns. kuutamokortissa. Maisemakuvan pohjalta tehtyyn postikorttiin on taiteiltu öinen tähtitaivas täysikuineen ja kosken pintaan kuvastuva kuunsilta. Keskellä Tampereen Mylly, jonka edustalla pyykkilaitos. Oikealla vesijohtolaitoksen pumppuasema. Vasemmalla Frenckellin paperitehtaan rakennuksia, takana Finlaysonin puuvillatehtaan Kuusvooninkinen torneineen.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Tampereen Mylly ja pyykkilaitos Tammerkosken keskiputouksella

Tampereen Myllyn punatiilinen rakennus valmistui Tammerkosken keskiputouksen itäpuolelle vuonna 1891. Lähiseudun maanviljelijät hevosineen toivat viljojaan myllyyn jauhettavaksi. Myllyn siipirakennuksessa toimi alivuokralaisena sähkölaitos. Mylläri asui kosken itärannalla sijainneessa Myllypirtissä, jossa majailivat myös myllyllä kävijät. Mylly purettiin vuonna 1909 ja sen tilalle rakennettiin voimalaitos. Oikealla Tampereen Myllyn ilmoitus myytävistä tuotteistaan Tampereen Uutisissa maaliskuussa 1897 .

Tammerkoski palveli kaupunkilaisia myös pyykinpesupaikkana. Keväällä 1898 rakennettiin Tampereen Myllyn edustalle kosken alajuoksun puolelle pyykkilaitos, jota kutsuttiin myös pyykinvirutushuoneeksi. Tampereen Sanomat uutisoi asiasta 19.6.1898 seuraavasti: ”Uusi pyykkilaitos, joka kewäällä walmistui ja sijaitsee myllyn alapuolella kosken suwantowedessä, näyttää oleman kaikin puolin tarkoitustaan wastaawa. Se on noin puolitoistakymmentä metriä pitkä, lähemmäs 8 metriä leweä, ja sitäpaitsi katolla ja seinillä warustettu, jonne ei pesijäin tarwitse pelätä tuulta eikä säätä. Sisässä on lautta, joka on metrin werran erillään seinistä waatteitten huuhtelemista warten. Sen reunoilla on 24 noin puolen metrin sywyistä tynnyrimäistä aukkoa, joissa pesijät saawat olla huuhdellessaan pesujaan, tämän kautta ei nyt enää pesijöitten tarwitse polwillaan wedessä waatteita kartuta.” Pyykkilaitos purettiin samaan aikaan myllyrakennuksen kanssa.

Joulun ja uudenvuoden toivotukset on lähetetty Tampereelta jouluksi 1899 tohtorinna Sofie von Bonsdorffille Helsinkiin. Kyseessä mahdollisesti Tampereella piirilääkärinä toimineen
Karl Edvard von Bonsdorffin (1829-1894) puoliso.
Kortti: Wesanderin kirjakauppa, Wesanderska bokhandeln.

Lähteitä:

  • Mylly toimi sähkölaitoksen paikalla, Sulo Virtasen haastattelu, Tammerkoski 1/1962
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia III, IV, Tampere 1932, 1935
  • Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, Tampere 1998
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
  • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Hämeensilta ja Koskipuisto 1900-luvun alun talvisessa postikorttimaisemassa

Hämeensilta (Isosilta) ja Koskipuisto Tampereen talvisessa maisemassaTalvinen näkymä Ruuskasen talon kulmalta kohti Kauppatoria (nyk. Keskustori) 1900-luvun alun väritetyssä postikortissa. Hämeensillalla erottuu hevosajuri eli vos(s)ikka. Huomaa myös kioski Koskipuistossa nykyisen ravintola Rosson paikkeilla.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Maisemapostikortissa on kuvattuna vuonna 1884 rakennettu Tammerkosken ylittävä Hämeensilta, joka tunnettiin alunperin nimellä Isosilta (erotukseksi jalankulkijoiden käyttämästä puisesta Pikkusillasta yläputouksella). Isosilta oli Tampereen ensimmäinen rautarakenteinen silta ja leveydeltään 12 metriä. Sen korvasi nykyinen vuonna 1929 rakennettu teräsbetoninen 28,5 metriä leveä Hämeensilta. Vanhan kirkon vieressä oleva tontti odottaa vielä tyhjillään Tampereen teatterin valmistumista vuonna 1912.

Postikortti on lähetetty uudenvuoden 1908 toivotuksena rouva Lindströmille  ”Wartiotornikadulle” Tampereelle. Kyseinen Vartiotorninkatu oli Kyttälän asemakaavassa vuodesta 1886 vuoteen 1936, jolloin se muutettiin nykyiseksi Huhtimäenkaduksi. Katu oli aikoinaan saanut nimensä alueelle suunnitellusta palovartiotornista.

Lähteitä:

  • Akseli – Pirkanmaan teollisuushistoriaa -verkkojulkaisu, Tampere
  • Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, Tampereen museoiden julkaisuja 51, Tampere 1999
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, Tampere 1998


Nyt loppuvat ”makiain leipäin päivät” – Hospits Emmaus postikortissa 7.1.1912

Hospits Emmaus kuvattuna 7.1.1912 lähetetyssä Tampere-postikortissa. Kristillisen matkailijakodin lisäksi talossa sijaitsi NNKY eli Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys. Oven yläpuolella näkyvän kyltin mukaan talossa oli myös Lakki- ja hattukauppa. Lue lisää Emmauksesta aiemmasta artikkelista täältä.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kortissa Göstan tervehdys Tampereelta herra Väinö Hakaselle Turkuun: ”Tampere 7/1-12 H.V! Monet kiitokset kortista! Nyt ne ovat taas pian lopussa ne makiain leipäin päivät, kohta siellä taas tavataan! Monet tervehdykset ja onnea vuodelle alkavalle”. Kortti Tampereen Kirkollinen Kirjakauppa.

Rauhallista joulua vuonna 1908 Tampereelta – Hospits Emmaus tonttupostikortissa

Hospits Emmaus Tampere-aiheisessa tonttupostikortissaJoulutontut kävelyllä rautatieaseman tienoilla ja Hämeenkadun itäpäässä Tampere-aiheisessa joulukortissa. Taitaapa yksi tontuista vetää joululahjapaketteja reessään. Ruotsinkieliset rauhallisen joulun ja hyvän uudenvuoden toivotukset lähetettiin Tampereelta Uuteenkaupunkiin jouluksi 1908. Vasemmalla Hospits Emmaus, jonka kristillinen matkailijakoti avattiin syyskuussa 1907. Korttiaihe oli yksi kymmenestä tuon ajan vanhaa Tamperetta kuvaavasta tonttukortista.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Bauerin hotellista Hospits Emmaus syksyllä 1907

Tampereen kaupunginvaltuusto toimeenpani Tampereella kunnallisen kieltolain 1. kesäkuuta 1907 alkaen. Samalla päättyivät myös ravintoloitsija Nikolai Bauerin anniskeluoikeudet vuonna 1892 rakennetussa hotelliravintolassaan rautatieasemaa vastapäätä. Paikalla oli aiemmin sijainnut Bauerin jo vuonna 1883 perustama Hotelli Wasa, joka oli saanut nimensä Tampereelta Vaasaan valmistuneen rautatien mukaan.

Anniskeluoikeuksien lakkauttamisen vuoksi Bauer päätti myydä hotellirakennuksensa tontteineen, jotka siirtyivät samana kesänä Emmaus osakeyhtiölle eli Tampereen kaupunkilähetykselle, NMKY:lle ja NNKY:lle. Uudistustöiden jälkeen rakennuksessa avattiin Emmauksen kristillinen matkailijakoti 13. syyskuuta 1907. Aamulehdessä julkaistiin aiheesta ilmoitus:

Tampereen Sanomat kirjoitti ensivaikutelmistaan avajaisia seuraavana päivänä 14. syyskuuta 1907 seuraavasti: ”Käytyämme sisälle Rautatienkadun puoleisesta pääowesta, tulemme eteiseen, jossa tulijaa terwehtivät sanat: Terwetuloa Herran nimeen! Eteisestä oikealle owat ruokailu- ja kahwilahuoneet, kaksi tilawaa salia. Huonekalusto näissä on suoraa ja hauskaa tyyliä, maalattu waalean wiheriäksi. Seinällä on wertauskuwallisia maalauksia ja raamatunlauseita.”

Aamulehti totesi samana päivänä: ”Emmaus-yhtiö on todella tehnyt kiitettävän työn perustaessaan Tampereelle Hospits Emmauksen tapaisen majalan eli hotellin. Siellä voi rauhaa ja hiljaisuutta rakastawa matkustaja wiettää yönsä lewossa, tarwitsematta peljätä tawallisista hotelleista niin perin yleistä hälinää ja häiritsemistä juopottelewien hotelliwierasten puolelta.”

Hotelli Emmauksesta Suomen suurin hotelli

Arkkitehti F.L. Caloniuksen (1833-1903) Bauerille suunnittelema rakennus oli kulmastaan kaksikerroksinen kivirakennus, jonka molemminpuolin sijaitsi yksikerroksinen puurakennus. Emmauksen matkustajakoti laajeni lisätilojen ja -rakennusten myötä vajaan parinkymmenen vuoden aikana alun 12 huoneesta 60 huoneeseen.

Uuden rautatieaseman rakentaminen ja Hämeenkadun itäpään madaltaminen tekivät välttämättömäksi uuden hotellirakennuksen rakentamisen. Vanha Bauerin rakennus purettiin vuonna 1935 ja uusi Hotelli Emmaus valmistui seuraavana vuonna 1936 tarjoten hotellivieraille jo 117 huonetta. Suosittu hotelli kasvoi ja kehittyi vuosien myötä ja oli 1950-luvulla jo Suomen suurin hotelli. Hotelli Emmaus myytiin 80-luvun alussa Yhtyneille Ravintoloille ja tiloissa toimii nykyisin hotelli Scandic Tampere City.

Hospits Emmaus Tampere-aiheisessa tonttupostikortissa, postileimatPostileimojen mukaan rouva Ellen Nielsenille osoitettu joulupostikortti lähti matkaan Tampereelta 23.12.1908 klo 12 ja saapui Uuteenkaupunkiin kahden päivän kuluttua
joulupäivänä 25.12.1908.

Lähteitä:

  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia III, Tampere 1932
  • Suomen suurin hotelli, Tammerkoski 10/1957
  • Aamulehti, ks. artikkeli
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli


Vanha Milavida – Näsilinnan Ruoka- ja kahvisalit Mustanlahden kalliolla

Näsilinnan ruoka ja kahvisalit vuonna 1915 lähetetyssä postikortissa Näsilinnan ruoka- ja kahvisalit kuvattuna vuonna 1915 Iidalta Pitkäniemestä neiti Bergille Kuopioon lähetetyssä Tampere-postikortissa (MKH No. 100). Rakennuksen seinässä olevassa kyltissä on alkuperäisessä kuvassa lukenut myös ”huoneita matkustavaisille”. Korttipainatuksessa tämä on poistettu.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Von Nottbeckien Milavida Tampereen kaupungille

Tampereen kaupunki oli ostanut Milavida-palatsin eli Näsilinnan sekä sen mukana puuhuvilan, vanhan Milavidan, vuonna 1905 Finlaysonia johtaneelta suvulta von Nottbeckeiltä. Perhettä kohdanneiden murheellisten tapahtumien seurauksena vastikään valmistunut uusbarokkityylinen palatsi oli jäänyt ilman asukkaitaan. Perheen molemmat vanhemmat olivat kuolleet lyhyen ajan sisällä, ensin äiti Olga von Nottbeck (1861-1898) kaksosten synnytykseen ja sitten isä Peter von Nottbeck (1858-1899) umpisuolentulehdukseen. Neljä pientä lasta jäi orvoiksi.

Milavidaa kaavailtiin sairaalakäyttöönkin. Näsilinnan palatsiin avattiin lopulta Hämeen museo v. 1908 ja puuhuvila annettiin vuokralle. Tampereen Sanomat kirjoitti valtuuston päätöksestä 28.4.1906: ”Waltuuston kokouksessa eilen illalla käsiteltiin seuraawia asioita: Milawidan puutalo. Sen johdosta että kysymys Milawidan käyttämisestä sairaalaksi on rauennut, esitti rahatoimikamari, että waltuusto waltuuttaisi kamarin wuokraamaan Milawidan puutalon kokonaan enintään 5 wuoden ajaksi wähintään 2,000 mk:n wuotuisesta wuokrasta. Rahatoimikamarin esitys hyväksyttiin.”

Peter von Nottbeckin perheen entinen asuinrakennus vanha Milavida sijaitsi Mustanlahden kallion eli nykyisen Näsikallion etelärinteellä silloisen Läntisenkadun, nykyisen Näsilinnankadun pohjoispään kohdalla.

Mustanlahden kallio ja Esplanadin, nykyisen Hämeenpuiston pohjoispäätä vuonna 1911 Tampereelta Helsinkiin lähetetyssä postikortissa (E.G.S.i.S.). Ylhäällä kalliolla v. 1899 valmistunut Karl August Wreden suunnittelema, Peter von Nottbeckin perheelleen rakennuttama Milavida-palatsi eli Näsilinna. Oikealla Näsilinnan Ruoka- ja kahvisalit vanhassa Milavidassa.

Vanha Milavida vuokrataan Raittiselle

Tampereen Sanomat kertoi 23.6.1906 rahatoimikamarin kokouksessa tehdystä päätöksestä: ”Milawidan eli Näsilinnan puurakennus on päätetty wuokrata kauppias N. Raittiselle.” Kahta kuukautta myöhemmin samasta lehdestä löytyi Emilia Raittisen ilmoitus ruokatarjoilun ja kahvilan avaamisesta yleisölle 1.9.1906 alkaen.

Tampereen Sanomat 23.8.1906: Ilmoituksia - Näsilinnan (Milavida) ruokatarjoilu ja kahvila avataan arvoisalle yleisölle 1 päivästä syyskuuta.

Emilia Raittinen (1867-1939) piti vanhassa Milavidassa ravintolaa ja täysihoitolaa vuosina 1906-09. Hänen miehellään kauppias Nikodemus Raittisella (1856-1916) oli Mustanlahdenkadulla eräs aikansa suurimpia sekatavaraliikkeitä  Tampereella, minkä lisäksi tämä harjoitti puutavarakauppaa. Yrittäjäpariskunta Nikodemus ja Emilia Raittisella oli suurperhe, 14 lasta (joista 2 kuoli pienenä). Perheen isän sairastuttua oli äidin ryhdyttävä toimeen perheen toimeentulon takaamiseksi, minkä vuoksi hän ensin ryhtyi pitämään ravintolaa ja täysihoitolaa. Myöhemmässä vaiheessa Emilia Raittinen taitavana ompelijana ryhtyi valmistamaan liivejä ja perusti Tampereen ensimmäisen korsettineulomon.

Suosittu ja viihtyisä täysihoitola ”kuin maalla”

Raittisen täysihoitola oli hyvin suosittu ja talon ruokasalissa pidettiin monenlaisia kokouksia sekä juhlatilaisuuksia häistä hautajaisiin. Puisessa Milavidassa oli täysihoitolaisille vuokrattavissa 6 huonetta isäntäväen oman asunnon ja palvelusväen asuntojen lisäksi. Kallion reunalla sijainneessa rakennuksessa keittiö ja palvelusväen asunnot olivat ensimmäisessä kerroksessa. Eräs täysihoitolassa asunut henkilö on muistellut viihtyisää asumista: ”Siellä oli kuin maalla. Ikkunastakin saattoi mennä sisälle. Ruokaa tarjoiltiin kolme kertaa päivässä ja täysihoito maksoi 65 mk kuukaudelta.”

Emilia Raittisen lopetettua täysihoitolan pitämisen, sitä jatkoi Ellen Gustafsson loppuvuodesta 1909. Aamulehdessä oli asiasta lyhyt uutinen 14.10.1909: ”Näsilinnan puurakennus. Wuokraoikeus Näsilinnan puurakennukseen on siirretty rouwa Ellen Gustafsonille”. Heinäkuussa 1913 rakennuksessa syttynyt tulipalo vaurioitti rakennusta siinä määrin, että talo sen jälkeen purettiin. Muistona vanhasta Milavidasta on rinteellä edelleen nähtävissä maakellari.

Videopäivitys maaliskuussa 2012, edellä mainittu maakellari:


Lähteitä:

  • Helvi Jokinen: Milavidan herroja ja palvelijoita, Tammerkoski 8/1953
  • Naemi Levas: Emilia Raittinen, Tammerkoski 10/1961
  • Näsilinnan vaiheita 50 vuoden aikana, Tammerkoski 10/1948
  • Hävinnyttä Tamperetta, Näsilinnan kahvila,
    Tammerkoski 9-10/1955
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia IV, Tampere 1935
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
  • Aamulehti, ks. artikkeli

Aunessillan värikkäitä syntyvaiheita Tampereen Teiskossa

Teiskon Aunessilta vuonna 1910 lähetetyssä nimipäiväkortissa.Teiskon Aunessalmen ylittävä Aunessilta v. 1910 ”nyrkkipostissa” lähetetyissä nimipäiväonnitteluissa Irjalle. Siltaa alittamassa Näsijärven Paarlahdella liikennöinyt höyryalus, ilmeisesti  Teisko-laiva. Laiva kulki mm. Kuusniemen, Vattulan, Pohtolan ja Kulkkilan kautta Viitapohjaan ja takaisin.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Nykyisin Tampereella Kämmenniemessä museosiltana toimiva Aunessilta valmistui Teiskoon toukokuussa 1899 arkkitehti Georg W. I. Schreckin (1859-1925)  suunnittelemana. Tämä Pohjoismaiden kauneimpiin ja korkeimpiin luettava yksikaarinen graniittisilta korvasi aiemman Käälahden ja Kaitaveden välissä sijainneen jo rappeutuneen puusillan.

Valtionapurahasta urakkahuutokauppoihin

Schreckin piirustusten mukaisen Aunessillan hinnaksi arvioitiin alunperin tulevan 50.000 markkaa, joka oli tuohon aikaan huikea summa. Teisko sai kuitenkin 18.11.1897 Keisarilliselta senaatilta 10.000 silloisen markan suuruisen valtionapurahan siltaurakkaan. Urakkaa tarjottiin huutokaupalla tehtäväksi useaan kertaan siinä ensin onnistumatta. Tampereen Sanomat ilmoitti ensimmäisestä 15.3.1898 Kämmenniemessä Kahnan kestikievarissa pidetystä suuresta huutokaupasta:

"Suuri huutokauppa. Väliaikaisessa kunnankokouksessa Teiskossa, joka pidetään Kämmenniemen kylässä, Kahnan kestikiewarissa 15.p. 11 e.pp. tarjotaan Aunesillan rakennus kiwesta ja osaksi raudasta, urakalla tehtäwäksi. Mainittuun rakennukseen saadaan waltiolta työkalut ja työnjohtaja urakalla. Urakoitsijalle kuuluu kaiken rakennusaineen hankkiminen.

Tampereen Sanomat nro 56, 10.3.1898: ”Suuri huutokauppa, tarjotaan Aunesillan rakennus kiwestä ja osaksi raudasta, urakalla tehtäwäksi.”

Urakkatarjousten vähäisyyden vuoksi lopulta 18.6.1898 pidetyssä Teiskon kuntakokouksessa päädyttiin hyväksymään aiemmin jo hylätty ylöjärveläisen Frans Malmlundin alin 28.ooo markan urakkatarjous. Silta edellytettiin valmistuvaksi 1.6.1899 mennessä. Aamulehti kirjoitti kokousta seuraavana päivänä:

Aamulehti nro 139, 19.6.1898: Teiskon kuntakokous, jossa hyväksyttiin urakkatarjous kivisillan rakentamisesta.

Aamulehti nro 139, 19.6.1898: Teiskon kuntakokous, jossa hyväksyttiin urakkatarjous urakkatarjous kivisillan rakentamisesta.

Raskasta ja taidokasta rakennustyötä ”kivenhakkurien” ja ”timpermannien” voimin

Rakennustyö oli jo aikansa ihmetys, jota käytiin seuraamassa kauempaakin. Tampereelta palkattiin ”vuurmanneja” ajamaan hevosilla Korven vuorilta lohkottuja kivijärkäleitä työmaalle. Kuljetuksessa käytettiin tarkoitukseen varta vasten tehtyjä kärryjä, joita vedettiin kiskoja pitkin hevospelillä Aunesjoelle. Aunessillan rakentamiseen osallistunut teiskolainen puumies ja puuseppä Kalle Virtanen (1871-1961) muistelee rakennustöitä seuraavasti: ”Meitä oli viistoista timpermannia, vaikka kivitöitä piti tehtää – kaaritöissä oli niin mahdoton työ. Kivenhakkuria oli kymmenkunta.” Suuren holvikaaren teko kiviä latomalla oli merkittävä tapaus. Virtanen kertoo: ”Kivet hakattiin mäellä koko hyvin osapuille, ja ne oli eri miehet, jotka ne sitten asetteli paikoilleen. Se passaus oli tarkkaa työtä – ei siinä rautoja käytetty, vaan kivet sopivat niin hyvin yhteen.”

Urakoitsijan vararikko, Teiskon kunta vastaamaan työn loppuunsaattamisesta

Työn edetessä kävi kuitenkin pian ilmi, että hyväksytty 28.000 markan urakkatarjous oli huomattavasti alimitoitettu. Teiskon kuntakokouksessa helmikuussa 1899 todettiin, että Malmlund oli nostanut työtä vastaan jo melkein koko urakkasumman, kun työtä oli jäljellä vielä noin puolet. Kunta kieltäytyi maksamasta lisää rahaa ja urakoitsija kieltäytyi puolestaan jatkamasta työtä. Urakan loppuunsaattamiseksi perustettiin teiskolaisista koostunut kunnallinen rakennuskomitea, joka käynnisti työt uudelleen pikaisesti. Mestarina oli Juuse Nieminen Velaatasta. Kuntakokouksesta uutisoi Aamulehti 28.2.1899 seuraavasti:

Aamulehti 28.2.1899: "Kuntakokous Teiskossa. Kokouksen oli walitseminen rakennustoimikunta työtä walwomaan."

Aamulehti 28.2.1899: ”Kuntakokous Teiskossa. Kokouksen oli walitseminen rakennustoimikunta työtä walwomaan.”

Silta valmistuu tulvavuonna 1899

Teiskon kunta joutui sitten vastaamaan rakentamisen loppuunsaattamisesta urakan kokonaiskustannusten noustessa n. 68.ooo markkaan eli yli kaksinkertaisesti urakkasummaan nähden ja reilusti jopa yli alkuperäisen Schreckin suunnitelmiin perustuneen 50.000 markan kustannusarvion. Sillan valmistuminen venyi jonkin verran aikataulusta ja vasta syyskuussa 1899 kuntakokous hyväksyi lopullisesti siltatyön. Tampereen Sanomat kirjoittaa 16.5.1899 jo tuolloin toukokuussa tapahtuneesta ”wiimeisen kiwen laskemisesta” seuraavasti:

Aamulehti nro 111B, 16.5.1899: ”Aunesilta Teiskossa. Torstaina laskettiin wiimeinen kiwi tuohon suureen Aunesillan rakennuksen holwiin, joka on Suomen suurin. Sen jännitys on 19 mtr. pitkä. Warmaan nyt loppuu laiwoilta tuo kiusallinen sawupiipun kaataminen, kun korkeus weden pinnasta on 6 metriä.”

"Muutetut kulkuwuorot. Höyryalus Teiskon kulkuwuorot Elokuun 12 päivästä 1899: Maanantaina klo 5 e. pp. Wiitapohja, Kulkkila, Pohtola, Wattula, Kuusniemi, Aunesilta. Takaisin klo 3 j. pp." Tampereen Uutiset nro 151, 9.8.1899

Vuonna 1899 tulvat aiheuttivat Tampereen seudulla monenlaisia hankaluuksia. Tampereen Uutiset kirjoittaa 24.1.1900 artikkelissaan ”Katsaus wuoden 1899 satamaliikkeeseen” uudesta kivisillasta seuraavasti: ”Melkoista haittaa satamaliikkeelle teki wiime wuonna niinikään entistä korkeammalle noussut wesi. Olikin sen tähden laitettawa waralaitureita, ja niin syntyi hankaluutta tawarain kuljettamisessa laiwaan ja sieltä pois. Weden korkealle nousu niinikään teki mahdottomaksi laiwojen pääsyn Teiskossa olewan Aunesillan alitse. Täälläkin sentähden oli korjaus toimitettawa, rakennettiin komea, korkealla wedestä oleva kiwisilta, joka siwumennen sanoen kysyen noin 70.000 mk:n uhrauksen. Mutta nyt onkin sitten wäylä wapaasti kuljettawissa, huolimatta weden noususta.”

Aunessillan vaiheita ”museosiltojen helmeksi”

Aunessilta rakennettiin aikanaan hevosajoneuvoille ja vuosien saatossa se ei enää pystynyt turvallisesti vastaamaan lisääntyvän autoliikenteen haasteisiin. Teiskon kotiseututyön uranuurtaja ja vaikuttaja Johan Nikolai ’Jussi’ Mäenpää (1911-2001) kirjoittaa Teiskon Joulun 1984 artikkelissaan sillalla vuosien varrella tapahtuneista monista haavereista, joista kuitenkin onneksi selvittiin ilman kuolonuhreja. Esimerkiksi vuonna 1975 vehnäjauholastissa ollut rekka oli sukeltanut kaiteen läpi Aunessalmeen. Kuljettaja selvisi rysäyksestä vähin vammoin, mutta vehnäjauhot olivat levinneet kaikki veteen. Joku kämmenniemeläisistä oli huomannut, että ”kyllä nyt on Kämmenniemessä pullataikinaa. Olis vaan vähän hiivaa ja maan kauhee uuni.

Nykyisin Aunessilta on entisöity museosillaksi. Jussi Mäenpää kiittää em. artikkelissaan museointia: ”Tämä suoritettiin vielä niin hienosti ja parhaalla mahdollisella tavalla, että Aunessilta tulee varmasti loistamaan tiemuseoiden helmenä kauan.

Vuodesta 1983 Aunessilta on toiminut kevyen liikenteen väylänä ajoneuvoliikenteen siirryttyä viereiselle Kaitaveden sillalle. Seuraavassa videossa nykyisiä näkymiä sillalta ja sen ympäristöstä.


Lähteitä:

  • Atro Karimaa: Kalle Virtanen – viimeinen Aunesillan rakentajista muistelee, Teiskon Joulu 1964
  • Juha Miettinen: Aunesilta 100 vuotta Teiskon yhdistäjänä, Teiskon Joulu 1999
  • Jussi Mäenpää: Aunessilta, tiemuseoiden helmi, Teiskon Joulu 1984
  • Päivi Tapola: Rakentajan elämä Georg W.I. Schreck,
    Juva 2011
  • Aamulehti 1898 – 1899 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Sanomat 1898 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Uutiset 1898, 1900 (ks. artikkeli)

Viikinsaari tamperelaisten huviretkikohteena 1800-luvulta

Viikinsaaren laituri laivaa odottavine ihmisineen vuoden 1902 Tampere-postikortissa Wiikinsaaren laituri laivaa odottavine ihmisineen v. 1902 lähetetyssä Tampere-postikortissa: ”Herttainen tervehdys Annille, tässä kortissa olen minäkin omassa persoonassani jos Anni löytää. Alexina”. Viesti viittaa siihen, että kortin kirjoittaja löytyy kuvasta. Kortti J. Nyman Fotografi atelier, Tammerfors.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kaidesaaresta Viikinsaareksi, lisääntyvää laivaliikennettä ja ravintolapalveluja

Pyhäjärvessä sijaitseva Viikinsaari on ollut tamperelaisten suosittu huviretkien kohde ja vapaa-ajanviettopaikka jo 1800-luvulla.

Viikinsaaren ja sen vieressä sijaitsevan Lehtisaaren nimenä oli vielä 1800-luvun alkupuolella Kaidesaari, joka oli Nuolialan Perttulan talon omistuksessa. Talon viinaanmenevän leskiemännän kerrotaan myyneen saaret Viikin kartanolle yhdestä korttelista viinaa, eli pienestä kannullisesta. Viimeisen tilkan maistettuaan emäntä oli todennut ”Kaidesaarikin meni että kalahti”. Kauppatapahtuman jälkeen saarista suurempaa Kaidesaarta alettiin kutsua Viikinsaareksi.

Lisääntyvä laivaliikenne mahdollisti enenevässä määrin retkeilyt myös Viikinsaareen. Höyryalus Onni kuljetti valmistumisestaan kesäkuusta 1870 lähtien kaupunkilaisia saareen Laukontorin rannasta. Tampereen Sanomat kirjoittaa 28.6.1870:

Tampereen Sanomat 28.6.1870: Johanneksenpäivänä seka sen aattone oli ihanat ilmat, jonka tähden melkein kaikki wäki tulwaili ulos kaupungista luonnon kauneutta ihailemaan, kesänpyhää wiettämään. Pellavatehtaalaisille oli yhtiö aattona toimittanut huwin Pyynikkeellä, ja samoin oli pumpulitehtaan yhtiö työwäellensä laatinut huwimatkan meritse Teiskoon. Herra Petterson'in pyhäksi walmistunut uusi höyrypursi "Onni" kuljetti matkustawia kaupungin, Pyynikkeen ja Wiikinsaaren wälillä. - Ruis hedelmöitsee paraikaa.

Tampereen Sanomat 28.6.1870: Herra Petterson’in pyhäksi walmistunut uusi höyrypursi ”Onni” kuljetti matkustawia kaupungin, Pyynikkeen ja Wiikinsaaren wälillä. – Ruis hedelmöitsee paraikaa.

Leipuri- ja kondiittorimestari Carl Gustaf Malakias Tallqvist (1822-93) piti jo tuolloin 1870-luvun alussa Kaidesaaressa ulkoravintolaa, joka oli erityisesti herrasväen suosiossa. Tallqvist osti saaret sittemmin omistukseensa vuonna 1881 Viikin kartanon omistajalta Carl Gustaf Brakelilta (1823-1906). Ravintolapalveluita tarjottiin saarella kahdessa paikassa: rahvaalle nykyisen ravintolarakennuksen paikalla ja hienostolle erillisessä ns. Huvirannan hotellissa, joka sijaitsi nykyisen uimarannan päätepaikassa sijaitsevalla rantakummulla.

C. G. M. Tallqvistin ilmoitus Koi.-lehdessä 5.6.1880: "Ilmoitus! Wiikinsaari on aukaistu yleisön huwitusta warten tästä päivästä alkaen koko kesäajaksi".

C. G. M. Tallqvistin ilmoitus Koi.-lehdessä 5.6.1880: ”Ilmoitus! Wiikinsaari on aukaistu yleisön huwitusta warten tästä päivästä alkaen koko kesäajaksi”.

Tallqvistin sairastuttua 1880-luvun loppupuolella saaren ravintolatoimintaa ei voitu enää jatkaa ja saaren hoito jäi muutamaksi vuodeksi retuperälle. Saaressa majaili mm. omistajan pässejä, Etelä-Pirkkalan talojen varsoja sekä erilaista joutoväkeä, joka aiheutti juopottelullaan ja tappelunujakoillaan häiriötä.

Viikinsaari ja Lehtisaari kaupungin omistukseen

Vuonna 1888 Tampereen kaupunginvaltuusto teki päätöksen Viikinsaaren ja Lehtisaaren ostamisesta kaupungille ja 15 000 markan kauppahinta osoitettiin anniskeluvoittovaroista. Lopullinen kauppa kuitenkin viivästyi ja toteutui vasta viisi vuotta myöhemmin vuonna 1893. Kauppaa vauhditti se, että tarkoituksenmukaisia huvipaikkoja oli kaupungissa vähän ja juopottelu sekä kaikenlainen huono elämä järjestäytymättömissä paikoissa aiheuttivat häiriöitä. Vuonna 1897 saaret yhdistettiin kaupunkiin myös kirkollisessa ja hallinnollisessa mielessä. Saaren tultua kaupungin omistukseen sitä alkoi pian isännöimään lunastuksesta aloitteenkin tehnyt työväenyhdistys.

Valtuusto asetti ns. Viikinsaaren komitean ja saareen saatiin uusi laivalaituri, vartijantupa ja ravintolarakennuksia korjattiin. Rakennukset paloivat kuitenkin pian ja vuonna 1895  myönnettiin jälleen anniskeluvoittovaroista uuden kesäravintolan rakentamiseen. Tämäkin ravintola tuhoutui tulipalossa huhtikuussa 1900, mutta vielä samana vuonna pystytettiin tilalle uusi rakennus kaupunginarkkitehti Lambert Pettersonin (1864-1938) suunnittelemana. Sama rakennus toimii nykyisinkin liki samanlaisessa asussaan kesäravintolana ja sen nimi on saaren historiasta periytyvä ”Wanha Kaidesaari”.

”Wiikinsaari Tampereella”, 1900-luvun alun postikortti Tampereelta. Kuvassa arkkitehti Lambert Pettersonin suunnittelema uusi ravintolarakennus vuodelta 1900, jossa nykyisin toimii kesäravintola ”Wanha Kaidesaari”.

Railakasta juhannuksenviettoa

Kesää ja etenkin juhannusta vietettiin Viikinsaaressa perinteisesti ja usein melko railakkain menoin. Vuodelta 1875 on tallennettuna kertomus Hermann Kaufmannin (1840-1908) muistelmateokseen ”Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä”.  Höyryalus Vanaja oli ajautunut Viikinsaaren ja Pereensaaren välissä olleelle karille noudettuaan yöllä retkeläisiä Viikinsaaren laiturista. Kyseinen kari oli tunnettu ja Kauffman kirjoittaa karilleajon johtuneen siitä, että perämies oli ”humussa ja sumussa” ja kapteenilla oli täysi työ pitää järjestyksessä matkustavaisia, jotka olivat ”enemmän tai vähemmän selvänä”. Moni alkoi jo riisuuntua uidakseen takaisin saareen, kunnes haaksirikkoutuneet saatiin soutuveneillä turvaan. Tapauksesta löytyy uutinen Tampereen Sanomissa 29.6.1875:

Tampereen Sanomat 29.6.1875, uutinen höyryalus Vanajan karilleajosta Viikinsaaren lähellä

Tampereen Sanomat 29.6.1875, uutinen höyryalus Vanajan karilleajosta Viikinsaaren lähellä

Tampereen Sanomat kertoi juhannustunnelmista 26.6.1897: ”Juhannusta wiettiwät ne, jotka waan olivat tilaisuudessa, luonnon helmassa. Laiwat, jotka juhannusaattona lähtiwät kaupungin satamista, oliwat täpö täynnä maalle pyrkiwiä kaupunkilaisia. Jotka eivät edemmäksi päässeet, ne meniwät juhannuksena Wiikinsaareen, jonne Neptun III ja Jyry wäkeä kuljettiwat.  Neptun III:ssa kuuluu olleen tappelu, jossa erästä miestä lyötiin halolla. Pari sankareista korjasi poliisi, ja tulewat miehet syytteeseen juhannusilostaan.” Tampereen Uutiset kirjoitti juhannuksesta kolme vuotta myöhemmin 26.6.1900: ”Yleisön käytös kaupungissamme juhannuksena ei ollut warsin mallikelpoinen. Humalaisia säilytettiin poliisiarestissa 50:nen paikoille, josta Wiikinsaaren ’putkassa’ 6 henkilöä. Näiden joukossa oli muuan nainenkin”.

Kalastus- ja marjastusretkiä saariin

Varsinkin Tampereen vanhemmalla työväestöllä oli tapana viettää kesää kalastamalla ja marjastamalla sunnuntaisin. Monessa perheessä oli soutuvene, jolla lähdettiin jo lauantai-iltana kalastus- tai marjastusretkille Näsijärven ja Pyhäjärven saariin. 1900-luvun alkupuolella saariretkille lähdettiin myös 10-30 hengen kirkkoveneillä arki-illoin ja pyhinä. Retkillä leikittiin ja nautittiin eväitä keitellen kahvia kivenkoloissa.

Soutuveneitä ja huviretkeilijöitä Viikinsaaren rannassa v. 1907 Tampereelta lähetetyssä postikortissaSoutuveneitä ja huviretkeilijöitä Viikinsaaren rannassa v. 1907 Tampereelta Helsinkiin lähetetyssä postikortissa. Eemil Lyytikäisen kirjakauppa, Tampere.

Nykyinen Viikinsaari – ohjelmatarjontaa kaikenikäisille

Viikinsaari on nykyään edelleen tamperelaisten vehreä kesäkeidas sekä matkailijoidenkin suosima käyntikohde ja nähtävyys. Entinen putkarakennus toimii nykyisin ekumeenisena Pyhäjärven kappelina. Lisää tietoa palveluista ja ohjelmatarjonnasta laivayhteyksineen löydät täältä.

Juhannustunnelmia kokon ääreltä vuonna 2011

Päivitys 25.6.2011: tunnelmia Viikinsaaren juhannuskokolta:

Lähteitä:

  • Tupu Anttila: Pyynikki Tampereen helmi, Tampere 1995
  • Toivo Rainio: Viikinsaaren vaiheita, Tammerkoski 1/1938
  • Tyko Varto: Lapsuuteni Tampere, Tampere 1958
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia osa III, Tampere 1935
  • Koi.-lehti 1880 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Uutiset 1870 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Sanomat 1897, 1900 (ks. artikkeli)

Ilomäen näkötorni Pyynikillä – aikansa kuuluisa nähtävyys Tampereella

Ensimmäinen Pyynikin näkötorni, ns. Ilomäen näkötorni Tampere-kortissa 13.9.1902.Pyynikin Ilomäen näkötorni kuvattuna väritetyssä Tampere-postikortissa. Nimipäiväonnittelut Sulolle 13.9.1902: ”Niin vähäinen ja halpa on lahjasemme tää, mut Sulon sydän hellä sen toki ymmärtää”. Kortti Emil Lyytikäisen kirjakauppa.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Puinen ns. Ilomäen näkötorni oli ensimmäinen näkötorni Pyynikin harjulla. Tampereen kaupunki rakennutti tämän n. 20 metriä korkean tornin vuonna 1888 osana merkittäviä valmisteluja yleisiä soitto- ja laulujuhlia varten arkkitehti Georg Schreckin (1859-1925) piirustusten mukaan.

Ilomäki sai nimensä jo vuonna 1868 ravintoloitsija Emanuel Joselinin (1836-1873)  tälle paikalle rakentaman huvihuoneen vihkiäisissä. Paikalla oli ollut jo aikaisemmin v. 1844 keräysvaroin rakennettu paviljonki, joka sittemmin tuhoutui tulipalossa. Tampereen Sanomat kirjoittaa vihkiäisistä viitaten samalla tuon aiemman rakennuksen ”katoamiseen sauhusta ja liekistä” 4.8.1868 (ks. allaoleva uutinen): ”Kauppias ja Rawintolan isäntä Joseliini tänä suvena rakennutti uuden huwihuoneen, edellyttämällä ett’ei yleisön oikeudentunto ole wähempi täällä kuin muuallakaan warjelemaan tätä yksinäistä huonetta kaikelta wäkiwallalta. Jonakuna päiwänä wihittiin huone wähäisillä pidolla, joihin hra Joseliini oli kutsunut usioita henkilöitä, ja annettiin niissä paikalle nimi Ilomäki”.

Ko. ravintoloitsijan nimestä löytyy kahdenlaista tietoa eri lähteistä – Tampereen Sanomien mukaan kyseessä on ollut Joselin, monessa muussa julkaisussa mainitaan kuitenkin Tallqvist.

Ilomäen huwihuone rakennettu Pyynikille

Tampereen Sanomat 4.8.1868, uutinen ravintoloitsija Joselinin rakennuttaman huwihuoneen vihkimisestä ja paikan nimeämisestä Ilomäeksi.

Noin viikko ennen Ilomäen tornin valmistumista 9.6.1888 Aamulehti kirjoittaa seuraavasti – huolta on ollut jo tuolloin töhrijöiden aikaansaannoksista: ”Tornin huippuun on pääsy werrattain wähäwaivainen ja mukawia lepopaikkoja on välillä. Ylhäällä aukeaa peräti laaja ja waihteleva näköala, jonka ihailemiseksi saadaan wielä kiikari, yksityisten kaupunkilaisten harrastuksesta. Sanalla sanoen, torni tulee kaikinpuolin semmoiseksi kuin sen pitikin. Mutta toista on pysyykö se semmoisessa kunnossa kauankin. Tuskin oliwat portaat siksi paikoillaan, että huippuun woitiin kohota, kun sitä alettiin loaista kirjoituksilla. Ei kulune kauan, ennenkun lyijykynän asemasta tartutaan weitseen ja aletaan piirtää kirjaimia ja ruokottomia kuwia, jotka owat tämän pahan tawan ja huonon kekseliäisyyden wälttämättömiä seurakumppania”.

Aamulehti kertoo 19.6.1888 juuri valmistuneesta tornista näin: ”Näkötorni Ilomäellä on walmiina ja tänään ensi kertaa käytettäwänä. Pääsy maksaa hengeltä 10 penniä. Rakennus on soma, onnistunut, eikä huolimatta korkeudestaan, ollenkaan huoju. Kiikari, joka sinne on tilattu, ei wielä ole saapunut. Torni on rakennettu arkkitehti Schreckin piirustusten mukaan  ja seudun kaunistamista on johtanut puutarhuri Gauffin”.

Aamulehti 19.6.1888: Näkötorni Ilomäellä valmiina

Aamulehden uutinen 19.6.1888: Näkötorni Ilomäellä valmiina

Näkötorni on ollut alkujaankin melkoisen vetovoimainen nähtävyys, koska ensimmäisen viikon aikana siellä kävi peräti 3600 henkilöä (Tampereen Sanomat 25.6.1888).  Kävijöistä merkittävä osa tuolloin lienee ollut samaan aikaan Pyynikillä vietettyjen kolmipäiväisten laulu-ja soittojuhlien osanottajia.

Puinen torni palveli kävijöitä kolmisen vuosikymmentä, kunnes se vaurioitui vuoden 1918 taisteluissa. Sen paikalle rakennettiin vuonna 1929 nykyinen graniittinen näkötorni kaupungin 150-vuotisjuhlaan. Tämän 26-metriä korkean Pyynikin näkötornin on suunnitellut arkkitehti Vilho Kolho. Tornin juurella on Pyynikin näkötornin kahvila, joka on erityisesti tunnettu munkeistaan.
Lähteitä:

  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Väino Wallin: Tampereen historia, osa II, Tampere 1903
  • Väino Voionmaa: Tampereen historia, osa III, Tampere 1932
  • Koskesta voimaa -verkkojulkaisu, Jouni Keskinen:
    Kaupunginosa VII: Pyynikki ja Pyynikinharju
  • Museovirasto, verkkosivut
  • Tampereen Sanomat 1868 ja 1888 (ks. artikkeli)
  • Aamulehti 1888 (ks. artikkeli)

Onnea uudelle vuodelle 1897! Sommitelmapostikortti kuvaa wanhaa Tamperetta

Vanha Tampere-postikortti, värillinen sommitelmakortti - Onnea uudelle vuodelle 1897! Johan Viktor Blomin tervehdys Tampereelta Antti Luutoselle VisuvedelleSommitelmakortti Tampereelta: kauppias, konsuli Johan Viktor Blomin lähettämät uuden vuoden 1897 onnentoivotukset
kauppias Antti Luutoselle Wisuvedelle.
Kortti H. T. Bärlund.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Tampereen vanhan vaakunan lisäksi postikortissa kuvattuna kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä:

  • ”Uusi kirkko” eli nykyinen Aleksanterin kirkko
  • Näkymä kohti Esplanadia eli nykyistä Hämeenpuistoa ja keskustaa Aleksanterin kirkon tornista kuvattuna
  • Liina- eli pellavatehdas sekä Tammerkosken yli johtanut puinen Pikkusilta, ennen nykyistä v. 1900 rakennettua Satakunnansiltaa
  • Tammerkosken yläjuoksua Frenckellin sekä Finlaysonin tehdasrakennuksineen, oikealla Tampereen Mylly

Vanha Tampere-postikortti, värillinen sommitelmakortti - Onnea uudelle vuodelle 1897! Johan Viktor Blom Postileimat kertovat kortin lähteneen Tampereelta 30.12.1896 ja saapuneen Ruovedelle seuraavana päivänä 31.12.1896

Kauppias J.V. Blomin lehti-ilmoitus, Tampereen Sanomat nro 146, 16.12.1896Korttiin liittyvien tamperelaisten liikkeiden ilmoittelua Tampereen Sanomissa joulukuussa 1896: 
  • J. V. Blomin sekatavarakauppa: ”Myytävänä. Nyt sisääntullut: Mankeloituja ja mankeloimattomia 1:ma Kuiviakaloja…”, Tampereen Sanomat nro 146, 16.12.1896
  • H. T. Bärlundin kirjakauppa: ”Joulunäyttely”, Tampereen Sanomat nro 145, 14.12.1896
    ”Tälläkin kertaa on näyttely, joka paitsi warsinaista puotihuoneustoa, on sijoitettu 3 muuhun huoneeseen, warsin arwokas ja miellyttäwä. Täällä on suuri warasto suomalaista ja ruotsalaista lasten kirjallisuutta, suomalaista ja ulkomaalaista kaunokirjallisuutta, hengellistä kirjallisuutta y.m. aistikkaasti näytteille järjestettynä. Paitsi kirjoja on sitte näytteillä kaikenlaisia kirjoitusmiehen tarpeita, joulukuusen koristeita, peliä, tupakkapöytiä, koristehyllyjä, kipsikuwia, naistenlaukkuja, kandelabereita, joulukortteja…”

Kirjakauppa H.T. Bärlundin ilmoitus joulunäyttelystä, Tampereen Sanomat nro 145, 14.12.1896


%d bloggers like this: