”Onnellisia olivat kesäkaudet Teiskossa” – tamperelaisten huvilaelämää 1870-luvulla

Teisko_kirkkomatkaKirkkoveneitä Näsijärven Teiskolanlahdella palaamassa Kirkkojärven rannalla sijaitsevasta Teiskon kirkosta. Rannalla huvila, jossa lomaili 1870-luvun lopulla insinööri Hermann Kauffmann perheineen Tampereelta. Suomen Matkailijayhdistyksen postikortti, sarja nro 6

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Postikortin näkymä porttina menneeseen aikaan

Teiskolansalmen ylittävällä kivisillalla kohtaa menneen ajan miljöön. Kuvan otti aikanaan valokuvauksen harrastaja Axel Tammelander (1865-1926), joka oli syntyisin Teiskolan kartanosta huvilan vastarannalta lahden toiselta puolella. Sillalta avautuvassa näkymässä kirkkoveneet soutavat Teiskon kirkolta Näsijärveen kuuluvalla Teiskolanlahdella Teiskossa. Taustalla näkyy Hermann Kauffmannin v. 1876–77 talvella rakennuttama kesähuvila nimeltään Sommarbo eli Kesämaja. Näkymä muuttui otoksen jälkeen vuonna 1905, jolloin huvila siirrettiin rannasta ylemmäs kalliolle sen nimen muuttuessa samalla Metsämajaksi. Huvila sijaitsee edelleen samalla kalliolla ja maisema on säilynyt rannoiltaan hyvin tunnistettavana. Nykyisin maisema lasketaan osaksi Teiskolan kulttuurimaisemaa, valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.

Postikortti on Suomen Matkailijayhdistyksen painattama kortti matkailunedistämistarkoituksiin 1900-luvun alkupuolelta. Matkailijayhdistyksen ympäri Suomen eri valokuvaajilla otattamia kuvia käytettiin erilaisissa julkaisuissa ja postikortin kuva löytyy myös artikkelin lähteenä olevasta Kauffmannin muistelmateoksesta.

Aikamatkaoppaana Hermann Kauffmann

Hermann Kauffmann, visiittikortin kuva Koskesta voimaa -sivustolla, valokuvaaja Svante Lagergrén

Hermann Karl Heinrich Kauffmann (1840–1908) syntyi Göteborgissa Ruotsissa saksalaissyntyiseen perheeseen. Kauffmann vietti elämänsä ensimmäiset 22 vuotta Ruotsissa. Hän työskenteli Nyköpingin mekaanisessa konepajassa eri tehtävissä. Toukokuussa 1862 hänen tarkoituksensa oli lähteä Englantiin tutkimaan höyrylaivojen rakennustekniikkaa, mutta hänen ystävänsä, Tampereen konepajan johtajaksi valittu Anders Johan Lundahl (1819-98) sai hänet lähtemään konepajalle Suomeen. Vuodesta 1862 vuoteen 1880 Kauffmann toimi Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n konepajan palveluksessa kehittäen Tampereelle tuomaansa taidokasta laivanrakennustekniikkaa. Hän rakensi mm. itse piirtämänsä ensimmäisen rautaisen Ilmarinen-nimisen höyryaluksen Näsijärvelle 1862–63. Vuonna 1869 Kauffmann avioitui Hilda Maria Gefwertin (1848-1906) kanssa. Vuonna 1880 hän muutti Pietariin ja toimi siellä konepajan johtajana vuoteen 1900. Sittemmin palattuaan Suomeen hän viimeisinä elinvuosinaan kirjoitti muistelmiaan Tampereen vuosistaan 1862–1880, jotka ensin ilmestyvät ruotsin kielellä vuonna 1902 teoksena Muntra minnen från mellersta Tavastland ja myöhemmin suomeksi käännettynä Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä.

Huvilaelämää Näsijärven rannoilla 1800-luvun loppupuolelta

Suomalaisilla on jo 1800-luvun loppupuolelta ollut tapana muuttaa kesäisin kolmeksi kuukaudeksi maaseudun rauhaan. Tamperelainenkin ”herrasväki” alkoi muuttaa maalle 1800-luvun puolivälin vaiheilla. Ensinnä hakeuduttiin tuttavien ja sukulaisten luo, sitten alettiin vuokrata pienrakennuksia tai yläkertahuoneita maalaistaloista. Lopuksi ostettiin tai vuokrattiin maata ja rakennettiin oma huvila. Ensimmäiset huvilat rakennettiin Tampereen kaupungin alueelle tai sen läheisyyteen. Myös Kauffmann lomaili kesän 1876 ensin perheineen Teiskolan kartanon yläkerrassa ja rakennutti kesäasuntonsa Sommarbon (Kesämaja) Teiskoon Teiskolanlahden rannalle talvena 1876-77 Teiskolan kartanon omistajattaren Aina Tammelanderin (1846-1912) suostumuksella. Kauffmannin huvila sijaitsi siihen aikaan poikkeuksellisen kaukana kotoa Tampereelta; Teiskoon oli vesiteitse matkaa n. 25 kilometriä.

Soutua ja kirkkovenesoutua ennen

Kauffmannin_uistin

Kauffmannin omatekoinen uistin. Kuva lehdestä ”Tidskrift för jägare och fiskare” 30.3.1898

1800-luvulla tärkeänä kulkuvälineenä Teiskon vesistöisellä seudulla oli vene, jolla tehtiin kesäisin kirkko- ja markkinamatkat. Soutuvenettä tarvittiin järviseudulla luonnollisesti myös kalastukseen, sillä liikuttiin lähiseuduilla ja retkeiltiin. Soutuvene oli Kauffmannillekin Teiskon huvilakesinään tärkeä kulku- ja kalastusväline Näsijärven vesillä. Kauffmann mainitsee rakennuttaneensa taitavalla ruoveteläisellä veneenrakentajalla haapaisen, järvimatkoihin soveltuvan soutuveneen. Myös matkat Tampereelta Teiskoon taittuivat ensi alkuun soutaen omaa höyrypurtta odottaessa. Apuvoimana oli tuttu 18-vuotias ”vahva ja tottunut selkien soutaja” Tampereen konepajalta. Aikaa n. 25 kilometrin soutumatkaan kului kolmisen tuntia Kauffmannin vetäen toisinaan uistinta veneen perässä saaden kalansaaliiksi haukea tai suuria ahvenia. Oheisessa kuvassa Kauffmannin omatekoinen uistin, jota hän käytti kalastusretkillään. Kauffmannin toimitukseen lähettämä kuva on julkaistu metsästys- ja kalastuslehdessä ”Tidskrift för jägare och fiskare” 30.3.1898.

Kirkossakäynnillä ja kirkkoveneillä on ollut tärkeä rooli teiskolaisten elämässä. Talot ja kyläkunnat käyttivät monihankaisia yhteisveneitä. Kirsti Arajärven mukaan suuressa osassa säilyneitä talojen peruluetteloita mainitaan osuus kirkkoveneeseen ja yleisimmin osuus veneestä oli puolet. Torppien osuus oli yleensä 1/3 veneestä. Länsiteiskolaiset kulkivat kirkolle suurilla veneillä yli Näsijärven. Kauffmann kertoo nähneensä näitä suuria, tusinan airoparin suuruisia kirkkoveneitä, joihin mahtui 60-70 henkeä. Niitä soutivat pyhäpukuiset miehet ja naiset ja ”joku kunnianarvoisa isäntä peräsimessä”. Usean veneen muodostamat venesoutueet saattoivat kisailla keskenään nopeusparemmuudesta. Tätä erikoista tapahtumaa tultiin ihmettelemään jopa höyrylaivalla kirkkosunnuntaisin. Liekö tällaisesta huvimatkasta ollut kyse heinäkuisena sunnuntaina vuonna 1866, jolloin höyryalus Storfursten Wladimir mainosti matkaa Tampereelta Teiskolan sillalle oheisella ilmoituksella. Kyseinen kanuunavene oli  Ilmarisen jälkeen Kauffmannin seuraavana työnään 1863-64 rakentama alus .

Huwimatka_Storfursten_Wladimir_Teiskolan_siltaan

Höyrylaivaliikenteen alku 1860-70-luvulla

Alkuun perheet rakensivat omia pieniä höyrypursiaan päästäkseen sujuvasti perille huviloilleen. Näin teki myös Kauffmannin perhe. Höyrylaivaliikenteen Näsijärvellä alettua 1860-70-luvulla lisääntyi hiljalleen myös huvilarakentaminen etenkin Tampereelta pohjoiseen Teiskon ja Aitolahden suuntaan. Laivat kulkivat ensin harvakseltaan ja suorinta reittiä tiettyihin laitureihin. Joskus ne saattoivat kuitenkin tarvittaessa pysähtyä keskellä Näsijärven selkää poimimaan matkustajia suoraan veneestä. Myöhemmin höyrylaivaliikenne sekä reitit lisääntyivät ja Näsijärven rannoille ja saariin rakennettiin useita laivalaitureita. Reittilaivoilla päästiin käymään asioilla kaupungissa ja sen kautta kulki myös posti ja tilatut kauppatavarat. Höyrylaivaliikenne jatkui Näsijärvellä vilkkaana liki sata vuotta. Nykyisin säännöllisessä reittiliikenteessä Näsijärvellä liikennöi vielä vuonna 1908 rakennettu höyrylaiva Tarjanne ns. Runoilijan tie -reittiä Tampereelta Muroleen kanavan kautta Ruovedelle ja Virroille.

Kauffmannin muutto huvilalle koleana juhannusaattona 1877

Hermann Kauffmann kuvailee keväisiä tuntojaan ja kesäloman kaipuutaan 1870-luvun Tampereella seuraavasti: ”Kun talven viimeiset kinokset ovat hävinneet voittoisan kevätauringon säteissä, ja kirkkaat päivät pitenevät, kun yhä enemmän lämmittävä ja elävöittävä valo leikkien houkuttelee esiin raitista vihreyttä, ja hennot, vaaleat lehdet värisevät heränneen salaperäisen kehitysviettinsä lumoissa, kun kuohuvan elinvoiman selviä merkkejä näkyy kaikkialla luonnossa, kalankudussa, linnun lemmenlaulussa, ja hennon lehvän ja kukan tuoksu leviää laajalle hiljoilleen hyväilevän leppeän tuulenleyhkän siivissä – silloin on sivistyksen rasittuneen orjan aika palata luontoon, etsimään sen helmasta terveyden parannusta ja voimien uudistumista – lähteä kesälomalle.” Kesäloma ja kesänvietto Teiskon maaseudun rauhassa kesämökillä oli luontoa arvostavalle Kauffmannille toiveiden täyttymys.

Tampereen konepajalla Kauffmann rakennutti oman Göta-nimisen höyrylaivan perheensä kesä- ja muuttomatkoja varten. Kevät ja kesän alku 1877 oli poikkeuksellisen kolea ja tuulinen, minkä vuoksi lähtö uudelle kesäasunnolle Teiskoon viivästyi. Muuttomatkalle lähdettiin kuitenkin juhannusaattona varsin epämiellyttävässä säässä; Näsijärven tuuli yltyi kaupungista etäännyttäessä myrskyksi ja lämpötila oli rakeitten sekaisessa lumiräntäsateessa 3-5 astetta. Raskaaksi lastattu höyrylaiva Göta oli kukkuroilleen täynnä muuttotavaraa ja lisäksi katolle oli kytketty perheen piano. Laivan miehistönä toimi Kauffmann ja hänen apunaan konepajalta Teiskoon myös matkaava Gustaf Adolf Öster (1829-1889). Kauffmannien palvelustyttö majaili merisairaana myrskyssä keikkuvan laivan keulakojussa. Öster luotsasi lumen peitossa ollutta Götaa taidokkaasti Ylöjärven puoleisen rannikon ja saarten suojassa. Matka venyi puolestatoista tunnista neljän tunnin pituiseksi, mutta lopulta märkä ja kylmänkangistama perhe selviytyi onnellisesti kesäasunnolleen suojaiselle Teiskolanlahdelle.

Kesänviettoa kalastusretkineen huvilalla 1800-luvun lopulla

Kauffmannin kuvaama kesänvietto Teiskossa liittyi pääosin hänen mielipuuhiinsa kalastuksen, kravustuksen ja metsästyksen parissa. Näillä retkillä hänellä oli mukanaan koirineen Öster, luotettava ”tuhattaituri”, joka teknisten taitojen lisäksi osasi kuljettaa höyrylaivaa, tunsi vesiväylät, osasi metsästää ja oli jo lapsuudesta lähtien tottunut kalastaja. Huvilalla oli mukana perhe: rouva, lapset ja palvelustyttö, joka muiden taloustöiden lisäksi huolehti esim. kalasaaliiden perkauksesta.

”Herrasväen” kesänvietto yleensä 1800-luvun loppupuolella sujui maaseutuhuviloilla saman aikataulun mukaan kuin talvisinkin kaupungissa. Rouva organisoi talouden ja päivän ohjelman järjestäen puuhaa koko huvilaväelle sekä kutsujen ja vierailujen järjestämisen seuraelämän ollessa vilkasta. Ruoanvalmistus ja muut taloustyöt kuuluivat palvelusväelle, joka oli muuttanut kaupungista perheen mukana. Arkisin syötiin maalaiseen tapaan vaatimattomasti, kalaa oli tarjolla usein ja eri muodoissaan. Kaupungista tilattiin ja tuotiin ne ruokatarvikkeet, mitä lähitaloista ei saatu. Kauffmann kertoo muistelmissaan elintarvikkeiden saannin olleen vaikeaa. Lauantaina kaupungista tuodun ruokalastin piti kestää koko seuraavan viikon. Perhe saattoi ostaa taloista ainoastaan voita, maitoa ja ruisleipää. Maalaiset soutivat huvilan ohi kaupunkiin lauantain vastaisena yönä myymään ruokatarvikkeitaan. He kuitenkin harvoin suostuivat myymään tuotteitaan edes kaupunkihintoja kalliimmalla. Kauffmannin mukaan ”arvattavasti siitä syystä, että maalainen olisi menettänyt kaupunkimatkansa huvin ja aiheen”.

Muistomerkki Teiskon kahden ensimmäisen kirkon paikalla Myllyniemessä.

Kalastusretket suuntautuivat mm. läheiselle Kirkkojärvelle, johon pääsee alittamalla Teiskolansalmen yli johtavan maantiesillan. Kauffmannin aikaan silta oli vielä puinen, kunnes se korvaantui nykyisellä v. 1894 valmistuneella kaksiholvisella Teiskolan kivisillalla, joka on arkkitehti Georg Schreckin (1859-1925) suunnittelema. Sillalta Kirkkojärveen johtavassa salmessa on Myllyniemi, jossa sijaitsi Teiskon ensimmäinen ja toinen kirkko ennen nykyisen kolmannen rakennusmestari Matti Åkerblomin (1740-1819) rakentaman Teiskon kirkon valmistumista vuonna 1788 Kirkkojärven rantaan. Ohessa Myllyniemessä sijaitseva graniittinen muistomerkki, jossa lukee: ”TEISKON KIRKON PAIKKA 1621, 1669-1787. JUMALAN NIMI ON VAHVA LINNA. HIC STETIT TEMPLUM PRIMUM TEISKOENSE. SALUS A DEO NOSTRO EST SEDENTE IN THRONO ET AGNO.”

”Onnellisia ja muiston arvoisia olivat kesäkaudet Teiskossa”

Kauffmann muistelee runollisesti kesänviettoa Teiskossa: ”Verratonta nautintoa on sille, joka osaa luonnon kauneutta ymmärtää, katsella valoisana rauhallisena kesäiltana omasta luonnonkauniista pikku kesämajastaan luonnon juhlatunnelmaa, tyyntä järveä monine kauniine lahtineen ja saarineen, maita ja metsiä. Onnellinen se, jolla siihen on tilaisuutta! Illan viileässä istutaan kodikkaasti yhdessä, nautitaan olemassaolosta, keskustellaan minkä mistäkin, hyttysten tanssin hyristessä ja sammakoiden kevätlaulun kuuluessa lammikosta taikka koiran luskuttaessa etäisessä maalaistalossa. Siinä on iltatunnelman levollista ja rauhallista sävyä, joka päivän vaivojen jälkeen virkistää vaivaantuneita hermoja ja vaimentaa niitä hiljalleen öiseen lepoon. Ei tehtaan pilli, ei junan eikä höyrylaivan vihellys, joka muistuttaisi uudesta työstä ja ponnistuksesta, häiritse nautintoa; rauhoittavasti ja idyllisesti kalkahtaa lehmänkello läheiseltä maantieltä, missä kotiin palaava karja säyseästi vaeltaa ohi. Kaukaisen kirkon tapulista tuo leppeän illan tuulenhenki heleitä, juhlallisia säveleitä, jotka hiljalleen häipyvät etäiseen kaukaisuuteen, julistaen alkavaa lepopäivää ja kehoittaen hartauteen ja rauhaan. Ne kaikuvat vieläkin muistossa jo muinoin menneitten nautintorikkaitten päivien tervehdyksenä. Onnellisia ja muiston arvoisia olivat kesäkaudet Teiskossa.” Tähän toteamukseen on helppo yhtyä vielä 140 vuotta myöhemmin.

Tässä video Teiskolansalmen nykymaisemasta: reitti seuraa postikorttinäkymän kirkkoveneiden soutureittiä Kirkkojärveltä Teiskolan sillan alitse Teiskolanlahdelle.

Lähteitä:

  • Kirsti Arajärvi: Messukylän – Teiskon – Aitolahden historia. Tampereen kaupunki, Teiskon ja Aitolahden kunnat, Tampere 1954
  • Hermann Kauffmann: Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä. Pakinoita höyrylaivoista, metsästyksestä ja kalastuksesta. Suom. Kaapo Murros. Tampereen Historiallisen Seuran julkaisuja IV, Tampere 1939
  • Marjo-Riitta Saloniemi: Kesäpäivä huvilalla. Julkaisussa Herrasväen kesäretki s. 29-42. Tampereen museoiden julkaisuja 32. Tampere 1994
  • Leena Willberg: Huviloita Näsijärven rannoilla 1870−1910 -luvuilla. Julkaisussa Herrasväen kesäretki s. 21-28. Tampereen museoiden julkaisuja 32. Tampere 1994
  • Kartanon mailla, Axel Tammelanderin kuvia Teiskolasta -verkkonäyttely, Tampereen kaupunki, Vapriikin kuva-arkisto
  • Koskesta voimaa -verkkojulkaisu, Tampereen yliopiston historiatieteen laitos
  • Tampereen kaupunki: Tampereen Aitolahden ja Teiskon rakennuskulttuuri,  Tampere 2008
  • Tampereen Sanomat 1866
  • Tidskrift för jägare och fiskare 1898

 

Liutun tilan vaiheita osana Tampereen Teiskon historiaa

Nimipäiväonnitteluja lähetettiin v. 1907 tässä Teisko, Liuttu -aiheisessa postikortissa (W.T. No. 300). Kuvassa hevosnäyttely Liutun tilalla Teiskon Pohtolassa v. 1906. Talon silloinen yritteliäs isäntä Heikki Liuttu tunnettiin myös kuuluisana hevosmiehenä. Keskellä olevassa pytinkirakennuksessa toimi Pohtolan kansakoulu vuosina 1902-1906. Vasemmalla nykyinen Liutun Juhlatalo, joka on rakennettu 18oo-luvun alkupuolella.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kyläkauppaa Liutun tilalla 1800-luvun loppupuolella

Liutun tila sijaitsee Tampereen Teiskon Pohtolassa, Paarlahteen kuuluvan Sisaruspohjan lahden rannalla. Vuoden 1540 kantatila on ollut saman suvun hallussa 1700-luvulta lähtien.

Heikki Liuttu (1860-1940) ja hänen vaimonsa Auroora Liuttu alkoivat talonpidon ohella 1800-luvun lopulla pitää tilalla kauppaa, jota ei entuudestaan kylällä vielä ollut. Isäntä toimi tavaranhankkijana ja emäntä hoiti myynnin. Kauppa toimi tilalla kolmisenkymmentä vuotta. Sittemmin Teiskon Kauppa Oy:n uusi myymälä sijoittui Liuttuun v. 1924, ja sen yhteydessä toimi myös leipomo. Myymälä muutti myöhemmin Ylä-Korpulaan ja sieltä syksyllä 1939 uuteen Pohtolan kaupparakennukseen Ranniin, jossa toiminta jatkui 1960-luvun alkuun saakka. Siitä kauppatoiminta jatkui yksityisin voimin aina vuoteen 1975 asti, jolloin kauppa lopetettiin.

Pohtolan koulu aloittaa vuokralla Liutun pytinkirakennuksessa vuonna 1902

Ennen vuonna 1866 julkaistua kouluasetusta opetus Teiskossakin hoidettiin ns. kiertokouluna. Opettaja kiersi kylästä toiseen, jolloin koulutilana toimi useimmiten joku kylän taloista. Teiskon ensimmäinen koulurakennus oli vuonna 1870 rakennettu Padustaipaleen koulu, jossa Heikki Liuttukin kävi Pohtolasta käsin. Hän oli myöhemmin muistellut koulunkäyntiänsä: ”Opin minä siellä turakkaa pelaamaan ja kiekkoo lyömään”.

Matkaa Pohtolasta Padustaipaleelle tuli toistakymmentä kilometriä. Pohtolalaiset pyysivät v. 1897 kirjelmässään Padustaipaleen koulun johtokunnalle puoltolausetta koulun perustamiseksi Pohtolaan. Vuonna 1900 piirivaliokunta kävi sitten tarkastamassa sopivaa koulun paikkaa Ylä-Korpulan, Liutun ja Ala-Korpulan mailla. Sopivimmaksi ja edullisimmaksi koulun paikaksi osoittautui ns. Pohtolan kallio Ala-Korpulan mailla, jonka puolentoista hehtaarin alasta tehtiin sopimus Kalle ja Miina Korpulan kanssa. Pöytäkirjaan merkittiin lisäksi ”Opettajan lehmän suvilaitumesta talon maalla maksaa kunta 10 mk vuosittain, mutta jos opettaja tahtoisi käyttää lehmäänsä yhdessä talon karjan kanssa, niin siitä maksaisi opettaja 5 mk vuodessa.”

Uuden Pohtolan koulun rakentamista odotellessa päätettiin koulutyö aloittaa Pohtolassa vuokrahuoneissa. Sopiva paikka löytyi Liutusta vapaana olleesta pytinkirakennuksesta, jonka Heikki ja Auroora Liuttu vuokrasivat Teiskon kunnalle viideksi vuodeksi. Vuokrasopimukseen kirjattiin ”vuokraamme pytinkirakennuksen kokonaisesti, jossa on 7 lämmintä huanetta, porstua ja kuisti käytettäväksi 5 vuoden ajaksi tässä piirissä kansakouluna lukein elokuun 1 tä päivästä 1902. Ulkohuaneiksi 1 puadi ja pienempi pää liiteristä ja osa yhteishuaneeseen.” Tässä rakennuksessa Pohtolan koulu aloitti syksyllä 1902. Johtokunnan päätöksellä kouluun otettiin suomenkielinen opettaja. Ensimmäisenä opettajana toimi Nikolai Salminen. Pohtolan koulu lakkautettiin v. 1969 ja siirtyi Teiskon kunnalta yksityisomistukseen.

Isäntä Heikki Liuttu – kuuluisa hevosmies

Heikki Liuttu oli innokas hevosmies ja Liutun talli oli monesti täynnä hevosia. Muutamista hänen kasvattamistaan hevosista tuli kuuluisia juoksijoita. Keväällä 1884 syntyneestä Pujo-nimisestä oriista kehittyi Heikin menestyksekkäin juoksija ja koko pitäjän ylpeys. Heikki kilpaili usein Tampereella ja ympäristökunnissa ja menestystä tuli kauempanakin, kuten Valtion ajoissa Jyväskylässä ensimmäinen palkinto v. 1893. Helsingissä v. 1895 Heikki ajoi Pujollaan myös ensimmäisen palkinnon, 400 markkaa, mikä oli siihen aikaan huomattava summa. Aamulehti kirjoitti menestyksestä seuraavasti 22.2.1895:

Tämänpäiväisiin kilpa-ajoihin otti osaa 12 hewosta. Kaksi palkintoa jaettiin. Ensimmäisen palkinnon, 400 markkaa sai Liutun, Teiskosta, Pujo II, ennätys 6 m. 14 sek.

Teiskossakin oli jo 1880-luvulla kilpa-ajoja. Aamulehti kirjoitti 11.4.1883: ”Kertoelma Teiskon kilpa-ajosta, joka tapahtui huhtikuun 4nä pnä 1883. Kilpailuun otti osaa 16 hewosta, oriita, tammoja ja walakoita. Palkinnoita oli määrä jakaa neljä, waan ensimmäistä palkintoa ei voitu jakaa. Toisen palkinnon sai torppari Kalle Heinäsen Teiskosta tamma, joka juoksi mainitun määrän 4 minuutissa ja 32 sekunnissa. Kiitoslauseen saiwat talollinen Heikki Liuttu oriistaan pikaisesta juoksusta ja talollinen Juuse Alasääski tammansa kauniista juoksusta. Lopuksi perustettiin hewosystävien yhtiö Teiskossa. Warsinaiseksi jäseneksi kirjoitti itsensä paikalla 19 henkilöä. Toimitus päättyi eläköön huudolla.”

Lähteitä:

  • Kirsti Arajärvi: Teiskon satavuotinen kunnallishistoria
    1865-1971, Vammala 1979
  • Heikki Naappila: Liutun Heikki – taitava talonasuja, maankuulu hevosmies, Teiskon Joulu 1960, artikkeli
  • Iire Pirilä: Teiskon kansakoulujen historia vuosilta 1870-1950, Tampere 1951
  • Teiskon Joulu 1968, kuvateksti
  • Aamulehti 1883 (ks. artikkeli)
  • Aamulehti 1895 (ks. artikkeli)

Aunessillan värikkäitä syntyvaiheita Tampereen Teiskossa

Teiskon Aunessilta vuonna 1910 lähetetyssä nimipäiväkortissa.Teiskon Aunessalmen ylittävä Aunessilta v. 1910 ”nyrkkipostissa” lähetetyissä nimipäiväonnitteluissa Irjalle. Siltaa alittamassa Näsijärven Paarlahdella liikennöinyt höyryalus, ilmeisesti  Teisko-laiva. Laiva kulki mm. Kuusniemen, Vattulan, Pohtolan ja Kulkkilan kautta Viitapohjaan ja takaisin.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Nykyisin Tampereella Kämmenniemessä museosiltana toimiva Aunessilta valmistui Teiskoon toukokuussa 1899 arkkitehti Georg W. I. Schreckin (1859-1925)  suunnittelemana. Tämä Pohjoismaiden kauneimpiin ja korkeimpiin luettava yksikaarinen graniittisilta korvasi aiemman Käälahden ja Kaitaveden välissä sijainneen jo rappeutuneen puusillan.

Valtionapurahasta urakkahuutokauppoihin

Schreckin piirustusten mukaisen Aunessillan hinnaksi arvioitiin alunperin tulevan 50.000 markkaa, joka oli tuohon aikaan huikea summa. Teisko sai kuitenkin 18.11.1897 Keisarilliselta senaatilta 10.000 silloisen markan suuruisen valtionapurahan siltaurakkaan. Urakkaa tarjottiin huutokaupalla tehtäväksi useaan kertaan siinä ensin onnistumatta. Tampereen Sanomat ilmoitti ensimmäisestä 15.3.1898 Kämmenniemessä Kahnan kestikievarissa pidetystä suuresta huutokaupasta:

"Suuri huutokauppa. Väliaikaisessa kunnankokouksessa Teiskossa, joka pidetään Kämmenniemen kylässä, Kahnan kestikiewarissa 15.p. 11 e.pp. tarjotaan Aunesillan rakennus kiwesta ja osaksi raudasta, urakalla tehtäwäksi. Mainittuun rakennukseen saadaan waltiolta työkalut ja työnjohtaja urakalla. Urakoitsijalle kuuluu kaiken rakennusaineen hankkiminen.

Tampereen Sanomat nro 56, 10.3.1898: ”Suuri huutokauppa, tarjotaan Aunesillan rakennus kiwestä ja osaksi raudasta, urakalla tehtäwäksi.”

Urakkatarjousten vähäisyyden vuoksi lopulta 18.6.1898 pidetyssä Teiskon kuntakokouksessa päädyttiin hyväksymään aiemmin jo hylätty ylöjärveläisen Frans Malmlundin alin 28.ooo markan urakkatarjous. Silta edellytettiin valmistuvaksi 1.6.1899 mennessä. Aamulehti kirjoitti kokousta seuraavana päivänä:

Aamulehti nro 139, 19.6.1898: Teiskon kuntakokous, jossa hyväksyttiin urakkatarjous kivisillan rakentamisesta.

Aamulehti nro 139, 19.6.1898: Teiskon kuntakokous, jossa hyväksyttiin urakkatarjous urakkatarjous kivisillan rakentamisesta.

Raskasta ja taidokasta rakennustyötä ”kivenhakkurien” ja ”timpermannien” voimin

Rakennustyö oli jo aikansa ihmetys, jota käytiin seuraamassa kauempaakin. Tampereelta palkattiin ”vuurmanneja” ajamaan hevosilla Korven vuorilta lohkottuja kivijärkäleitä työmaalle. Kuljetuksessa käytettiin tarkoitukseen varta vasten tehtyjä kärryjä, joita vedettiin kiskoja pitkin hevospelillä Aunesjoelle. Aunessillan rakentamiseen osallistunut teiskolainen puumies ja puuseppä Kalle Virtanen (1871-1961) muistelee rakennustöitä seuraavasti: ”Meitä oli viistoista timpermannia, vaikka kivitöitä piti tehtää – kaaritöissä oli niin mahdoton työ. Kivenhakkuria oli kymmenkunta.” Suuren holvikaaren teko kiviä latomalla oli merkittävä tapaus. Virtanen kertoo: ”Kivet hakattiin mäellä koko hyvin osapuille, ja ne oli eri miehet, jotka ne sitten asetteli paikoilleen. Se passaus oli tarkkaa työtä – ei siinä rautoja käytetty, vaan kivet sopivat niin hyvin yhteen.”

Urakoitsijan vararikko, Teiskon kunta vastaamaan työn loppuunsaattamisesta

Työn edetessä kävi kuitenkin pian ilmi, että hyväksytty 28.000 markan urakkatarjous oli huomattavasti alimitoitettu. Teiskon kuntakokouksessa helmikuussa 1899 todettiin, että Malmlund oli nostanut työtä vastaan jo melkein koko urakkasumman, kun työtä oli jäljellä vielä noin puolet. Kunta kieltäytyi maksamasta lisää rahaa ja urakoitsija kieltäytyi puolestaan jatkamasta työtä. Urakan loppuunsaattamiseksi perustettiin teiskolaisista koostunut kunnallinen rakennuskomitea, joka käynnisti työt uudelleen pikaisesti. Mestarina oli Juuse Nieminen Velaatasta. Kuntakokouksesta uutisoi Aamulehti 28.2.1899 seuraavasti:

Aamulehti 28.2.1899: "Kuntakokous Teiskossa. Kokouksen oli walitseminen rakennustoimikunta työtä walwomaan."

Aamulehti 28.2.1899: ”Kuntakokous Teiskossa. Kokouksen oli walitseminen rakennustoimikunta työtä walwomaan.”

Silta valmistuu tulvavuonna 1899

Teiskon kunta joutui sitten vastaamaan rakentamisen loppuunsaattamisesta urakan kokonaiskustannusten noustessa n. 68.ooo markkaan eli yli kaksinkertaisesti urakkasummaan nähden ja reilusti jopa yli alkuperäisen Schreckin suunnitelmiin perustuneen 50.000 markan kustannusarvion. Sillan valmistuminen venyi jonkin verran aikataulusta ja vasta syyskuussa 1899 kuntakokous hyväksyi lopullisesti siltatyön. Tampereen Sanomat kirjoittaa 16.5.1899 jo tuolloin toukokuussa tapahtuneesta ”wiimeisen kiwen laskemisesta” seuraavasti:

Aamulehti nro 111B, 16.5.1899: ”Aunesilta Teiskossa. Torstaina laskettiin wiimeinen kiwi tuohon suureen Aunesillan rakennuksen holwiin, joka on Suomen suurin. Sen jännitys on 19 mtr. pitkä. Warmaan nyt loppuu laiwoilta tuo kiusallinen sawupiipun kaataminen, kun korkeus weden pinnasta on 6 metriä.”

"Muutetut kulkuwuorot. Höyryalus Teiskon kulkuwuorot Elokuun 12 päivästä 1899: Maanantaina klo 5 e. pp. Wiitapohja, Kulkkila, Pohtola, Wattula, Kuusniemi, Aunesilta. Takaisin klo 3 j. pp." Tampereen Uutiset nro 151, 9.8.1899

Vuonna 1899 tulvat aiheuttivat Tampereen seudulla monenlaisia hankaluuksia. Tampereen Uutiset kirjoittaa 24.1.1900 artikkelissaan ”Katsaus wuoden 1899 satamaliikkeeseen” uudesta kivisillasta seuraavasti: ”Melkoista haittaa satamaliikkeelle teki wiime wuonna niinikään entistä korkeammalle noussut wesi. Olikin sen tähden laitettawa waralaitureita, ja niin syntyi hankaluutta tawarain kuljettamisessa laiwaan ja sieltä pois. Weden korkealle nousu niinikään teki mahdottomaksi laiwojen pääsyn Teiskossa olewan Aunesillan alitse. Täälläkin sentähden oli korjaus toimitettawa, rakennettiin komea, korkealla wedestä oleva kiwisilta, joka siwumennen sanoen kysyen noin 70.000 mk:n uhrauksen. Mutta nyt onkin sitten wäylä wapaasti kuljettawissa, huolimatta weden noususta.”

Aunessillan vaiheita ”museosiltojen helmeksi”

Aunessilta rakennettiin aikanaan hevosajoneuvoille ja vuosien saatossa se ei enää pystynyt turvallisesti vastaamaan lisääntyvän autoliikenteen haasteisiin. Teiskon kotiseututyön uranuurtaja ja vaikuttaja Johan Nikolai ’Jussi’ Mäenpää (1911-2001) kirjoittaa Teiskon Joulun 1984 artikkelissaan sillalla vuosien varrella tapahtuneista monista haavereista, joista kuitenkin onneksi selvittiin ilman kuolonuhreja. Esimerkiksi vuonna 1975 vehnäjauholastissa ollut rekka oli sukeltanut kaiteen läpi Aunessalmeen. Kuljettaja selvisi rysäyksestä vähin vammoin, mutta vehnäjauhot olivat levinneet kaikki veteen. Joku kämmenniemeläisistä oli huomannut, että ”kyllä nyt on Kämmenniemessä pullataikinaa. Olis vaan vähän hiivaa ja maan kauhee uuni.

Nykyisin Aunessilta on entisöity museosillaksi. Jussi Mäenpää kiittää em. artikkelissaan museointia: ”Tämä suoritettiin vielä niin hienosti ja parhaalla mahdollisella tavalla, että Aunessilta tulee varmasti loistamaan tiemuseoiden helmenä kauan.

Vuodesta 1983 Aunessilta on toiminut kevyen liikenteen väylänä ajoneuvoliikenteen siirryttyä viereiselle Kaitaveden sillalle. Seuraavassa videossa nykyisiä näkymiä sillalta ja sen ympäristöstä.


Lähteitä:

  • Atro Karimaa: Kalle Virtanen – viimeinen Aunesillan rakentajista muistelee, Teiskon Joulu 1964
  • Juha Miettinen: Aunesilta 100 vuotta Teiskon yhdistäjänä, Teiskon Joulu 1999
  • Jussi Mäenpää: Aunessilta, tiemuseoiden helmi, Teiskon Joulu 1984
  • Päivi Tapola: Rakentajan elämä Georg W.I. Schreck,
    Juva 2011
  • Aamulehti 1898 – 1899 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Sanomat 1898 (ks. artikkeli)
  • Tampereen Uutiset 1898, 1900 (ks. artikkeli)
%d bloggers like this: