Joulutervehdys Tampereelta! Pyynikin Ilomäen näkötorni joulukortissa

Joulutervehdys_tontut_ilomaen_nakotornilla_pyynikki

Hilpeät joulutontut leikkimässä lumisotaa Ilomäen näkötornin edustalla Pyynikillä. Samat tontut seikkailevat yhdeksässä muussa vanhan Tampereen nähtävyyksiä ja maisemia kuvaavassa joulukortissa. Tämä kortti on lähetetty Tiinalta Tampereelta Renkoon Haapamäelle 1900-luvun alussa.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Ilomäen puisesta näkötornista voit lukea lisää aiemmasta artikkelista täältä. Tonttuja Tampere-postikortissa näet vanhan Hospits Emmauksen liepeillä tässä artikkelissa.

Hyvää – ja toivottavasti lumista – joulua!

Konsulinsaaren ravintola – entisaikojen viihdekeskus Tammerkoskessa

Konsulinsaari_ravintolaKonsulinsaaren ravintola keskellä Tammerkosken keskiputouksen kuohuja lännen ja Finlaysonin tehtaiden suunnasta. Konsulinsaari jäi osittain v. 1900 valmistuneen Satakunnansillan alle suunnilleen kuvassa näkyvän huvimajan kohdalta. Ruotsinkieliset korttikuulumiset ovat kulkeneet Keuruun kautta Helsinkiin vuonna 1906. Kortti painettu Saksassa, Knäckstedt & Näther, Hamburg.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Konsuli F. E. Wahlgrenin saari eli Konsulinsaari

Ferninand Eugen Wahlgren (1830-1883, ks. kuva Koskesta voimaa -sivustolla) oli Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 1869 vuoteen 1881 toimittuaan sitä ennen kauppiaana Porissa. Hän oli syntyjään ruotsalainen ja toimi Ruotsin ja Norjan varakonsulina. Pellavatehtaan isännöitsijänä hän hoiti Tammerkosken keskiputouksessa sijainnutta Koivusaarta, minkä vuoksi saarta alettiin kutsua Wahlgreninsaareksi ja Konsulinsaareksi,  millä nimellä se vielä nykyäänkin tunnetaan. Saaren nimi on vaihdellut aikojen saatossa: Voionmaan Tampereen historiassa mainitaan I. J. Inbergin koskikartalla v. 1871 sen nimen olleen Marieholm. Vanhoissa sanomalehdissä saarta nimitetään myös Koskensaareksi ja ”Pikkusillan vieressä olevaksi saareksi”. Ruotsin kielellä saari on tunnettu nimillä Konsulsholmen ja Strömparterren.

”Ei wäkewäin juomain anniskelulaitos” Konsulinsaarelle

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti keväällä 1881 rakennuttaa saarelle kahvilahuoneiston, ”ei wäkewäin juomain anniskelulaitoksen” ja vuokrata sen sitten eniten tarjoavalle. Kahvilaa tarjottiin vuokralle jo saman vuoden kesänä siinä vielä kuitenkaan onnistumatta. Seuraavana keväänä tarjottiin julkisella huutokaupalla kahviravintolaoikeutta saareen, jonka sai Johan Brynolf Grönqvist. Tampereen Sanomat uutisoi 15.4.1882:

”Kahwirawintolanpito Konsulin saarella myönnettiin toissapäiwänä hotelli Suomen pitäjälle hra Grönqwist’ille 271 m:kalla wuotuista weroa.”

Kahvila avattiin heti toukokuussa 1882.  Aamulehti uutisoi 3.6.:

”Luonnon ihana ja wirkistäsaari koskessa ja sen kahvila owat kunnioitettavan yleisön käytettäwänä joka päikello 8:sta aamulla kello 10:een asti illalla. Henkilöt, joiden säädyllistä käytöstä epäillään, owat kielletyt saareen tulemasta.”

Saari_Koskessa_Konsulinsaari_valaistuAsiakkaiden viihtyvyyteen panostettiin alusta alkaen. Etenkin loppukesän tummina iltoina Konsulinsaari värillisine lyhtyineen keskellä Tammerkoskea on varmasti ollut tunnelmallinen näky. Ohessa ravintoloitsijan kaksikielinen ilmoitus paikallislehdessä loppukesästä 1882.

Ilmeisesti kahvilanpito saarella osoittautui ensimmäisenä vuonna lupaavaksi, koska sen jälkeen Grönqvist anoi saarta 12 vuodeksi vuokralle, mihin seuraavana keväänä 1883 kaupungin valtuusmiesten kokouksessa myönnyttiin. Grönqvist sai myös jatkossa kahvila-ravintolalleen anniskeluoikeudet.

Tampere-lehti kuvailee uutta ravintolarakennusta ja kaunistettua saarta toukokuussa 1883:

”N. k. ”Konsulin saari” Tampereen koskessa on saanut muhkean ja soman rakennuksen, jonka saaren wuokraaja, rawintolan pitäjä hra Grönqwist on rakennuttanut. Rakennus sisältää, paitsi pienempiä itse tarwittawia huoneita, kuudella akkunalla warustetun ison waloisan ja kauniiksi maalatun salin, joka on rawintola wieraita warten, rakennettu kahden saaren päälle siten, että koski wirtaa alatse. Hra Grönqwist aikoo sen ensi sunnuntaina awata yleisölle täytäntöön. — Saari sijaitsee luonnon ihanalla paikalla, juuri Tampereen kosken kowimman kuohun pyörteessä; on muutenkin kaunistettu ja istuimilla warustettu, joten wirwoitusta haluawain kelpaa huwitella itseänsä raittiissa suwilmassa ja ihailla kuohuwan kosken hyrskyn nostamia sekä auringon säteiden heijastamia eriwärisiä wesipisaroita, jotka luowat ihanan näyn katselijalle. Paitsi sitä kaunistetaan saarta tuuheakoivupuistolla, joka kesän helteeltä varjostaa huwittelijaa.”

Konsulinsaaren_ravintola_pikkusilta_pellavatehdas

Konsulinsaaren ravintola vasemmalla ja vuonna 1858 rakennettu puinen jalkasilta, Pikkusilta, joka johti Uudenkadun eli nykyisen Satakunnankadun päästä kosken yli suoraan kuvan Pellava- eli liinatehtaalle. Pikkusillalta oli myös yhteys Konsulinsaarelle. Postikortti vuodelta 1901. Granbergs K.A. Stockholm.

Konsulinsaaren ravintolanpitäjä J. B. Grönqvist

Johan Brynolf Grönqvist toimi Tampereella eri toimialoilla. Vuokratessaan Konsulinsaaren ravintolan hän piti myös Hotelli Suomi -nimistä majoitusliikettä Kauppakadun ja Esplanadin (nyk. Hämeenpuiston) kulmassa sijainneessa ns. Spriitehtaan talossa. Samoihin aikoihin v. 1883 hän perusti myös säilykekaupan, joka oli lajissaan ensimmäisiä Tampereella.

Viihdetarjontaa soitosta ilotulituksiin

Konsulinsaari ravintoloineen oli avoinna kesäisin yleensä toukokuusta aina lokakuulle asti. Sanomalehdet kertovat monipuolisesta viihdetarjonnasta Konsulinsaarella. Asiakkaiden viihdyttämiseksi oli ruoka- ja juomatarjoilun lisäksi erilaisia konsertteja, kesäjuhlia, ilotulituksia, raketteja, Bengalin tulia. Vuonna 1886 Tampereen Sanomat kirjoitti uudesta viihdykkeestä:

”Uudenaikaisen palloradan on herra Grönqwist awannut yleisölle Konsulinsaaressa. Tällainen rata olikin, luullaksemme, usealta kaupunkilaiseltamme ikäwällä kaiwattu.”

Tampereen musiikkielämässä merkittävästi vaikuttanut saksalaissyntyinen kapellimestari Ernest Schneewoigt (1835-1905) soittokuntineen esiintyi myös monesti Konsulinsaaressa. Alla pari esimerkkiä ilmoittelusta:

 Päivällisiä ja soitantoa Herra Schneevoigtin toimittamana Konsulinsaaressa. Torvimusiikkia ja ilotulitusta Konsulinsaaressa. Ernst Schneevoigt     

Konsulinsaaren mainontaa 1880-luvulla suomen- ja ruotsinkielellä:
Päivällisiä ja soitantoa herra Schneevoigt’in soittokunnan toimittamana, torvimusiikkia ja ilotulitusta.

Konsulinsaaren vetonaulojen Matti- ja Maija-hylkeiden seikkailut Tammerkoskessa

Toukokuussa 1891 Tampereen Uutisissa huomio kiinnittyi ilmoitukseen, jossa kerrotaan  Konsulinsaaren avaamisesta kesäkaudelle.  Aterioiden lisäksi ravintoloitsija J. B. Grönqvist mainitsee tarjottavan ”kuuttisia”. Kuuttisia Konsulinsaaressa 1891Samoihin aikoihin uutisoitiin Pietarsaaresta kotoisin olleen kalastajan myyneen kaksi hylkeenpoikasta eli kuuttia ravintoloitsija Grönqvistille sijoitettavaksi Konsulinsaareen. Hylkeille oli rakennettu saareen aitaus keskelle kosken pyörteitä. Totta vai tarua, mutta ainakin mielenkiintoisia juttuja näistä Matiksi ja Maijaksi kutsutuista hylkeistä saivat tamperelaiset lehdistä lukea.

Kauaa hylkeet eivät uutisointien mukaan saaressa pysyneet. Ensin kesäkuussa karkasi Tammerkoskeen Maija-hylje, myös Maijuksi kutsuttu. Muutama päivä myöhemmin kirjoitettiin oudosta vesieläimestä, jonka oli nähty uiskentelevan jo kauempana Pyhäjärvellä, mm. Maivaselällä. Vedenpinnan yli päätään kohottanut eläin oli lähelle veneitä tullessaan säikytellyt ihmisiä. Kyseessä arveltiin olevan herra Grönqvistin Maija-hylkeen. Aamulehti uutisoi pari viikkoa myöhemmin 7.7.1891 Matti-hylkeen lähteneen Maijan perään:

Matti, Koskensaarenhylje, on lähtenyt toissa yönä Maijaansa hakemaan Pyhäjärven wesistöstä. Oli vähitellen järsinyt karsinansa seinään lowen, josta koskeen ja alkoi wiereskellä alas. Maanantaina aamupäivällä oli sitä nähty werkatehtaan kohdalla, vaan kiinni ei saatu mitenkään. Wapaus kaiketi tuntui hauskalta.”

Kovin hauskasti ja pitkään ei hylkeiden elämä kuitenkaan Pyhäjärven vesistöissä jatkunut. Elokuussa uutisoitiin Maijun joutuneen ilmeisesti ammutuksi. Liekö Mattikin sitten jakanut myöhemmin saman kohtalon. Aamulehti kirjoitti 12.8.1891:

”Maijun kohtalo. Kuten lukijamme muistanewat, karkasi kesäkuun alkupuolella Koskensaaresta hylje ”Maiju” ja heti sen jälkeen toinenkin, ”Matti”. Kauwan ei ”Maiju”-rukka saanut kuitenkaan wapauttaan nauttia. Wesilahden järwille suuntasi se matkansa, mutta joutui siellä ankaran wainon alaiseksi, peljättiin sen nimittäin kaikki kalat kadottawan. Useita kertoja sitä pyssymiehet ahdistiwat ja wihdoin se tawattiinkin kuolleena järwellä kellumasta. Suotiin toki ”Maijulle” kunniallinen hautaus. Se wietiin maihin ja haudattiin erääsen mäen rinteesen. Tämä tapahtui Pajulahden perukassa. ”Matti” kuuluu wiimeksi nähdyn Sorwan selällä ja antarasti sitäkin ahdistellaan samasta syystä kuin Maijuakin.”

Ilkivalta ravintoloitsijan riesana

Sanomalehdet kertovat toistuvista Konsulinsaaren ravintolaan kohdistuneista vahingonteoista: ikkunaruutuja viskottiin kivillä rikki vieressä kulkevalta Pikkusillalta, saareen johtavaa porttia retuutettiin pois paikoiltaan ja harjoitettiin kaikenlaisia ”vallattomuuksia ja rosvontöitä”. Ravintoloitsija Grönqvist lupasi palkkioita ilkitöiden harjoittajien todistettavasta ilmiannosta.

Kiinnisaatujen ilkityöntekijöiden rangaistukset olivat eri luokkaa kuin nykypäivänä. Tampereen Uutiset lokakuussa 1896 kirjoitti:

Ilkityöntekijät saaneet tuomionsa. Ne pojat jotka wiime wiikolla oliwat käyneet roswontöitä tekemässä Konsulinsaaren rawintolassa saiwat tuomionsa raastuwanoikeuden wiime keskiwiikkoisessa istunnossa. Työmiehen poika Matti Matinpoika Olkkala tuomittiin ensikertaisesta törkeästä warkaudesta pidettäväksi 4 kk. wankeudessa ja työm. poika Arwid Werner Andersson niinikään warkaudesta 4 kuukaudeksi wankeuteen sekä wahingonteosta 150 mk. sakkoon eli kaikkiaan 4 kk. 18 päiwäksi wankeuteen. Molemmat owat he sen jälkeen 2 wuotta todistajiksi kelpaamattomat. Neljä samassa rikoksessa osallisista pojista tuomituin kahtena päiwänä perätysten julkisesti piiskattawaksi ja 3 siirrettäwäksi kaswatuslaitokseen.”

Satakunnansillan rakentaminen lopettaa ravintolatoiminnan

Satakunnansilta_Konsulinsaari_Frenckellin_patoKonsulinsaari oikealla Satakunnansillan takana v. 1915 jouluntoivotuksena kulkeneessa postikortissa,  M. St Berlin. Vasemmalla Finlaysonin Kuusvooninkinen ja oikealla Pellavatehtaan rakennuksia. Etualalla Frenckellin paperitehtaan veden säästämiseksi rakennettu pato.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Insinööri Karl Snellmanin (1855-1928) suunnitteleman Uudenkadun sillan eli Satakunnansillan rakennustöiden alettua J. B. Grönqvistille ei enää myönnetty ravintolaoikeuksia Konsulinsaarelle kesäkaudeksi 1898. Uuden sillan valmistuttua syksyllä 1900 odotettiin vielä saaren avaamista yleisölle, kuten nimimerkki Koukku kirjoitti Tampereen Sanomissa:

”Vaikka uusi silta on nyt ilmoitettu olewan walmis ei se kuitenkaan sitä ole, sillä siitä puuttuu portaat Konsulinsaareen, waikka sellaiset päätettiin sillalta mainittuun saareen johtaa. Olisi wahinko jos niitä ei tehtäisi, sillä ihana ja hauska saari tulisi näin käyttämättömäksi. Toiwottawa on, että portaat saareen ensi kesänä tai mikä parempi jo tänä talwena tehtäisiin.”

Ravintolarakennus jäi tyhjilleen ja oli edelleen paikoillaan vielä vuosi Satakunnansillan valmistumisen jälkeen. Syksyllä 1901 rakennusta kaupattiin Grönqvistin konkurssihuutokaupassa ja 7.11.1901 Tampereen Uutiset kirjoitti rakennuksen purkamisesta:

”Niin katoo maailman prameus. Konsulinsaaressa täällä on alkanut häwityksen kauhistus. Tulisella kiireellä puretaan saaressa löytywää rawintolarakennusta ja tuskin kai tähän suosittuun saareen enään koskaan mitään mainittawampaa rakennusta kohoaa.”

Federleyn piirustukset uudeksi ”satulinnamaiseksi” Konsulinsaaren paviljonkirakennukseksi v. 1901

Professori Paula Kivinen kertoo teoksessaan arkkitehti Birger Federleyn tekemistä piirustuksista uudeksi Konsulinsaaren paviljonkirakennukseksi. Paviljonkisuunnitelman oli Federleyn laskun 7.11.1901 mukaan tilannut rouva Emmi Ivanoff Tampereelta. Suunnitelma on jostain syystä jäänyt toteuttamatta. Kirjassa nähtävistä muutamasta piirustuksesta Kivinen kirjoittaa:

”Piirustusten mukaan rakennus on hahmotettu saaren suuntaisesti ja myös sen muotoa noudatellen. Portaat laskeutuvat ravintolaan Satakunnansillan ensimmäisen ja toisen silta-arkun väliltä Tampellan puolelta lukien. Pääsisäänkäynti on lounaan puolella katetussa avovilpolassa. Ensimmäisen kerroksen tiloihin kuuluu eteisen yhteydessä oleva ”bufetti”, keittiö, juhlasali, johon aukeaa ”veranda”, sekä neljä pientä huonetta, kaikki uuneilla lämmitettäviä. Juhlasali on kahden kerroksen korkuinen, ja sen toisessa päässä on verannan yläpuolelle sijoitettu soittolava. Lisäksi on toisessa kerroksessa kuusi huonetta. Komero- ja saniteettitiloja on varattu molempiin kerroksiin. Perspektiivikuvasta selviää rakennuksen satulinnamainen romanttisuus. Näköalatasanteita on eri suuntiin, suurin Satakunnan siltaa korkeammalle nousevalla katolla. Täältä kuohujen keskeltä olisi Tammerkoski varmaan ollut mahtava näky.”

Nykyinen Konsulinsaari Tammerkosken kansallismaisemassa

Entisen loistonsa menettänyt, kooltaan kutistunut ja Satakunnansillan alle osittain jäänyt Konsulinsaari on hoitamattomana ja hylättynä metsittynyt. Allaolevia kuvalinkkejä klikkaamalla näet nykyisen saaren ympäristöineen VirtualTampereen panoraamakuvista koostetussa verkkopalvelussa:

Vasemmalla Konsulinsaari ilmasta käsin, oikealla kuvattuna Satakunnansillalta. Kuvat ja linkit VirtualTampereen verkkopalvelu

Alla videokuvaa risuttuneesta Konsulinsaaresta (video kuvattu Satakunnansillalta keväällä 2014):

Lähteitä:

  • Hermann Kauffman: Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä, Tampere 1939
  • Paula Kivinen: Tampereen Jugend, arkkitehtuuri-taideteollisuus, Keuruu 1982
  • Koskesta voimaa -verkkojulkaisu, Tampereen yliopiston historiatieteen laitos
  • Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998,  Tampere 1998
  • Väinö Voionmaa: Tampereen kaupungin historia, osat 2 ja 3, Tampere 1929 ja 1932
  • Sanomalehdet:
    • Aamulehti, ks. artikkeli
    • Tammerfors Aftonblad, ks. artikkeli
    • Tampere, ks. artikkeli
    • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
    • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Joselininniemen kesäkahvila Pyynikillä

Pyynikin Joselininniemessä kesäkahvilana v. 1905-1907 toiminut entinen soittopaviljonki ”Tampere. Joseliinin niemi” -postikortissa. Onnittelut ovat kulkeneet Hiljalle Tyyneltä ns. nyrkkipostina kansanlaulun sanoin: ”Sä kasvoit neito kaunoinen, isäsi majassa, kuin kukka kaunis suloinen, Wihreellä nurmella.” Kortti Förlag Max Stein Berlin S. 14. No. 588.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Emanuel ja Emilia Joselinin ravintola Joselininniemessä vuodesta 1867

Ravintoloitsija Emanuel Joselin (1836-1873) rakensi ravintolansa vuonna 1867 Pyynikin niemeen tulitikkutehtaan isännöitsijän, kauppias Knut Oskar Laurénin (1836-1874) vuokramaalle. Paikalla sijaitsee nykyisin Pyynikin kesäteatteri. Niemen nimeksi vakiintui Joselininniemi. Joselinin ravintola-hotelli oli suosittu musiikki- ja juhlatilaisuuksineen, biljardeineen ja keilaratoineen. Ympäristössä järjestettiin lisäksi soutu- ja uintikilpailuja sekä talvisin hiihto- ja luistelukilpailuja. Emanuel Joselinin kuoltua vain 36-vuotiaana hänen puolisonsa Emilia Sofia Joselin (1839-1910) jatkoi menestyksekkäästi ravintolan pitoa vielä reilut parikymmentä vuotta.

Joselininniemen kärjessä sijainnut Pyynikin laivalaituri, jossa Pyhäjärvellä kaupungin ja Viikinsaaren väliä liikennöineet höyryalukset poikkesivat. ”Lämmin tervehdys Idalle ja monta ilosta Idan päivää siellä, toivoo Aina.” Onnittelut postitettu Idalle 14.9.1907. Kortti M. St. Berlin 14. No. 632.

Ravintola tuhoutuu tulipalossa joulukuussa 1897

Lauantaina 18.12.1897 oltiin Joselinin ravintolassa valmistelemassa hääjuhlaa. Kesken valmistelujen salin suuri kattokruunu putosi lattialle ja öljylampuista levinnyt tuli poltti ravintolarakennuksen nopeasti maan tasalle. Tammerfors Nyheter uutisoi tulipalosta 21.12.1897 seuraavasti: Eldsvåda. Senaste lördag kl 5,40 e. m. ljödo brandsignaler. Snart erfors, att eld utbrutit i enkefru Joselins sommarrestaurant i Pyynike. De väldiga flammor, som kort efter det signalerna hörts, syntes mot västra horisonten, gåfvo vid handen, att elden tagit god fart och att alt släckningsarbete skulle aflöpa resultatlöst. Ett par timmar senare återstod af Joselins villa knapt annat än förkolnade rester. Den i villan befintliga lösegendomen blef äfvenså nästan totalt lågornas rof. Uthusbyggnaderna lyckades däremot brandkåren, ehuru’ icke utan svårighet, rädda. Fru Joselins villa var försäkrad i allmänna brandstodsbolaget för landet till 20,000, lösegendomen och dryckesvarorna i Svea för 12,000 mk. Orsaken till eldens löskomst var den att en takkrona nedföll och oljan i dess lampor fattade eld. Försök att dämpa elden gjordes, men aflupo fruktlöst.”

Lyhyt suomennos edelläolevasta uutisesta: Tulipalo. Viime lauantaina klo 5,40 iltapäivällä kaikuivat palohälytykset. Pian saatiin tietää, että palo oli syttynyt leskirouva Joselinin kesäravintolassa Pyynikillä. Pari tuntia myöhemmin oli Joselinin huvilasta jäljellä tuskin muuta kuin hiiltyneet jäänteet. Huvilan irtaimisto tuhoutui tulipalossa lähes täysin. Palokunnan onnistui sen sijaan, vaikkakaan ei vaikeuksitta, pelastaa ulkorakennukset. Rouva Joselinin huvila oli vakuutettu. Syy tulen irtipääsyyn oli, että kattokruunu putosi ja öljy sen lampuissa syttyi tuleen.

Päivälehdestä löytyy Emilia Joselinin ilmoitus tulipaloa seuraavana keväänä 22.5.1898: Herrat Ravintoloitsijat Huomatkaa! Lähellä Tamperetta luonnonihanalla paikalla sijaitseva vuokratontti (huvila Joselin) Pyynikillä sekä muutamat palon jälkeen jälellä olevat rakennukset myydään nyt heti. Tontilla, jonka kaupunki on luovuttanut yleiseksi kävelypaikaksi, on kolmekymmentä vuotta harjoitettu ravintolaliikettä ja on siinä kaupunkilaisia hyvin runsaasti käynyt. Vuokra-aikaa on vielä kaksikymmentä vuotta. Lähempiä tietoja antaa rouva E. Joselin, Tampere.”

J.V. Saloharjun kesäkahvila Joselinin soittopaviljonkiin kesäksi 1905

Joselinin ravintolan tulipalosta jäi jäljelle ulkorakennuksia. Liikkeenharjoittaja Johan Vihtori Saloharju (1866-1957) piti kahvilaa palolta säästyneessä soittopaviljongissa kolmena kesänä vuosina 1905-1907. Kahvilassa oli tilava ja avoin terassi, jolle johtivat päädystä rakennuksen molemmilta puolilta nousevat portaat. Kahvi- ja teeannoksien lisäksi tarjolla oli monipuolisesti virvoitusjuomia asiakkaille, joita vieraili kahvilassa runsaasti etenkin iltaisin ja sunnuntaisin.

J.V. Saloharju piti aikanaan kahviloita Tampereella Hämeenkatu 4:ssä ja 7:ssä ja sittemmin Hämeenpyörä-hotellia. Myöhemmin hänen omistuksessaan ja hoidossaan oli kaupunkitaloja.

Näkymä Joselininniemeen lahdenpoukaman (ent. Viipurinlahti) vastarannalta. Kesäkahvila vasemmalla lähellä nykyistä Pyynikin kesäteatteria. Lapset Pyynikin rantakallioilla koreineen viettämässä kesäpäivää. Kortti on lähetetty Helsingistä Tampereelle vuonna 1911. M St Berlin S 14 No. 1171.

Kahvilan ilmoittelua sanomalehdissä

Saloharjun kahvilalla on ollut monta nimeä, kuten ilmoitukset tamperelaisissa sanomalehdissä osoittavat. Kahvilaa on kutsuttu Pyynikin raittiuskahvilaksi, Pyynikin kahvilaksi sekä Joselinin kahvilaksi.

Pyynikin raittiuskahvila avattiin ensimmäisenä kesänä v. 1905 jo pääsiäiseksi, joka ajoittui sinä vuonna huhtikuun loppupuolelle. Ilmoitus Tampereen Uutisissa 21.4.1905.

Virvoitusjuomavalikoima oli monipuolinen: kruunuoluen lisäksi myös simaa mainostettiin olevan aina saatavilla. Ilmoitus Tampereen Sanomissa 10.6.1905.

Kahvila oli toiminnassa vielä kolmantena kesänä v. 1907, jolloin se avattiin Vapunpäivänä. Ilmoitus Aamulehdessä 1.5.1907.

Joselininniemen entistä paikannimistöä: Likosaari, Kaisaniemi, Viipurinlahti

Kyllikki Helenius kertoo kirjassaan Tarinoita Tampereelta, että alueen vanhimman nimitiedon mukaan nykyinen Joselininniemi on ollut saari, Likosaari. Ennen vakiintumistaan Joselininniemeksi niemi on ollut nimeltään Kaisaniemi. Kauppias Robert Magnus Lindholm (1817-1863) oli nimennyt huvilarakennustaan varten vuonna 1857 vuokraamansa niemen Kaisaniemeksi puolisonsa Katarinan (Kaisa) mukaan. Kyseinen 50 vuoden vuokrasopimus oli ensimmäinen Tampereen kaupungin tekemä vuokrasopimus alueesta. Myöhemmin leskeksi jäänyt rouva Lindholm myi huvilaniemen vuokraoikeuden ja alueen rakennukset kauppias Gustaf Oskar Sumeliukselle vuonna 1874.

Tampereella komissionimaanmittarina toiminut Henrik Reinhold Klingstedt (1810-1892) on piirtänyt alueelta kartan vuonna 1857. Karttaan on lisätty myöhemmin paikannimiä. Saatuaan vuokraoikeuden kauppias Lindholm merkitsi Kaisaniemeksi nimeämänsä huvilaniemen myös karttaan. Niemen länsipuolen lahdesta on tullut Badhusviken (Uimahuoneenlahti). Samaan karttaan merkityn niemen idänpuoleisen, nykyisin nimettömän lahden nimi on ollut Wiborgsvik (Viipurinlahti). Kyllikki Helenius kirjoittaa lahden nimestä seuraavasti: ”Kun sitten purjehduksesta kehittyi suosittu kesähuvi, tehtiin niemen itäsuunnan lahdesta purjehdussatama. Siinä tilanteessa lahti sai nimen Wiborgsvik, Viipurinlahti. Nimi merkittiin myös Klingstedtin piirtämään karttaan. Lahdelle nimeä pohdittaessa lienee ravintoloitsijalle tullut mieleen syntymäseudultaan Suomenlahden itäosasta Viipurinlahti, joka selittää oudon nimen Pyynikin maisemissa. Lahti menetti nimensä taas Joselinien jälkeen ja on edelleen nimeä vailla.”

Joselininniemi purjeveneineen ja huvimajoineen idästä purjehdussatamana toimineen taannoisen Viipurinlahden (Wiborgsvik) vastarannalta. Nyrkkipostia Signe Liljalle Emmaukseen Tampereelle. Kortti M L Carstens Verlag Hamburg, Serie 104, Nr.2.

Lähteitä:

  • Kyllikki Helenius: Tarinoita Tampereelta, Tampere-Seuran julkaisuja 63, Tampere 1991
  • Uuno Sinisalo: Joselininniemen vaiheita, Tammerkoski 9/1957
  • Uuno Sinisalo: ”Koskahan minä pääsen Tampereelle?”, J.V. Saloharjun haastattelu, Tammerkosken Joulu 1954
  • J.V. Saloharju, Tammerkoski 9/1957
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia III, Tampere 1932
  • Aamulehti, ks. artikkeli
  • Päivälehti, ks artikkeli
  • Tammerfors Nyheter, ks. artikkeli
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
  • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Pajasta purjehduspaviljongiksi – Pajasaari postikorteissa

Pajasaari ja siinä sijainnut paja Tammerkosken niskalla Tampereen Rautatiensilta -aiheisessa postikortissa (W.T. 666). Oikealla vuonna 1895 avatun Tampere-Pori -rautatien silta. Pajasaaren ja Myllysaaren välissä laiva matkalla Näsijärvelle.
Kortti lähetetty Tampereelta Nokian kartanoon v. 1916.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Pajasaari-nimen alkuperästä

Pajasaari on saanut nimensä siellä sijainneesta pajasta. Paja on ilmeisesti paloturvallisuuden takia rakennettu erilliseen saareen 1800-luvulla. Varsinaista takomoa saaressa ei enää 1900-luvun puolella ollut, ainoastaan pajan ahjo eli tulisija jäänteenä menneiltä ajoilta. Viimeiset vuosikymmenet pajassa poltettiin koivuhaloista hiiliä, joita Pajasaaren lähellä kosken länsirannalla sijainnut viinapolttimo käytti viinan puhdistukseen.

Uusi rautatiesilta oli suosittu aihe 1900-luvun alun postikorteissa (MKH No. 1140). Vasemmalla Milavida-palatsi Näsikalliolla. Sillan molemmin puolin viinapolttimon rakennuksia. Oikealla polttimon päärakennus ja Pajasaari pajoineen.

Onnettomuuksia koskenniskalla

Tammerkosken virtaus yläjuoksulla, koskenniskalla, on ollut erityisen voimakasta. Etenkin kosken keskivirtaan joutuminen on aiheuttanut monia hukkumisia. Tampereen Sanomat kirjoitti 6.8.1878 Pajasaaren kohdalla sattuneesta onnettomuudesta seuraavasti:

”Hengenwaara lähellä. Wiime tiistaina tuli päiwälliselle Pajasaaresta erästä halkolaiwaa purkamasta yhdessä weneessä 8 waimo-ihmistä ja yksi mies. Laiwasta käwi tukewa nuora Mältinrannan laiturilla olewaan pylwääsen, jonka siwua pitkin wetiwät wenettään saaresta mannermaan rantaan. Muuan naisista sattui astumaan weneen laidalle, niin että siihen loiskahti wettä, se kaatui ja kaikki eläjät joutuiwat wesi-ajolle. Mies pelasti itsensä pulasta ja yksi nainen pääsi kumoutuneen weneen pohjalle, jossa alkoi lilliä kosken nielua kohti – sillä sama paikka on liki kosken niskaa -, mutta toiset jäiwät roikkumaan nuoraan, joka seitsemän hengen painosta laskeutui liki weden pintaa. Hätähuuto kuului, apua tuli ja jokikinen noukittiin läpimärkinä rannalle. Kertomus ei tiedä kiittiwätkö touwissa riippuneet pelastajiansa, waan siitä se on warma että weneenpohjalla makaaja, jonka wirta ohjasi kauniisti loukkaantumatta rantaan, sanoi maalle päästyään: ’luulin äsken juoneeni wiimoisen kahvikupillisen’.”

Näsijärven Purjehdusseura Pajasaareen

Vuonna 1898 perustettu Näsijärven Purjehdusseura – Näsijärvi Segelsällskap ry. oli ollut pitkään vailla vakituista satamapaikkaa. Ensimmäiseksi venesatamapaikaksi oli suunniteltu Kiikkisen saarta Aitolahdella. Suunnitelmasta kuitenkin pian luovuttiin pitkän matkan ja huonojen laivayhteyksien vuoksi. Vuonna 1899 seuralla oli käytössään Soukanlahdessa hirsistä tehty uiva aallonmurtaja, jonka päälle laitettujen kuusien piti lieventää kovaa Näsijärven aallokkoa. Rakennelma ei kuitenkaan käytännössä toiminut eikä täyttänyt aallonmurtajalle asetettuja vaatimuksia.

Vuonna 1908 seuran jäseneksi tullut insinööri K. J. Karlsson alkoi etsimään seuralle sopivaa venesatamapaikkaa ja tonttia pursimajalle.  Karlssonin ehdotus Pajasaaresta tarkoitukseen sopivana paikkana hyväksyttiin. Seuran hallituksen kokouksessa 20.5.1910 päätettiin teettää majaa varten luonnokset, jotka lupasi tehdä seuran jäsen arkkitehti Birger Federley (1874-1935) . Samana vuonna Tampereen kaupunki vuokrasi Pajasaaren purjehdusseuralle 40 vuodeksi 70 silloisen markan vuosivuokralla. Toukokuussa 1911 tehtiin päätös paviljongin rakentamisesta Pajasaareen ja syksyllä Federley esitteli seuran hallitukselle täydelliset piirustukset. Pajasaaressa sijainnut paja purettiin purjehduspaviljongin tieltä.

Purjehdusseuran paviljongin vihkiäiset 30.6.1912

Purjehdusseuran paviljonki valmistui aikataulussa 15.6.1912 mennessä arkkitehti Birger Federleyn piirustusten mukaan. Hän oli piirtänyt myös paviljongin huonekalut. Valmistunut paviljonki oli satulakattoinen punahonkarakennus, jossa nelikulmainen torni, avovilpola ja monikulmainen kuisti. Myöhemmin rakennus maalattiin vaaleaksi. Vuonna 1912 rakennettiin Pajasaaren edustalle myös aallonmurtaja.

Birger Federley oli seuran kommodori vuosina 1901-1904 ja 1923.  Muutettuaan Helsingistä Tampereelle vuonna 1898 hän oli myös pian liittynyt Näsijärven Purjehdusseuran jäseneksi ja siirtänyt Circe-veneensä Näsijärvelle.

Uuden paviljongin vihkiäisjuhlaan kokoonnuttiin 30.6.1912. Seuran historiikissa kerrotaan vihkiäistunnelmista seuraavasti: ”Sää oli kuten vihkiäisjuhlassa pitääkin, loistava! Aurinko loisti kirkkaansiniseltä taivaalta ja kevyet tuulenväreet vain vilvoittivat kesän lämmössä. Lähes kaikki seuran sekä purje- että moottoriveneet olivat ankkuroituina täydessä juhlaliputuksessa paviljongin edessä, purjeveneet yhdessä rivissä, moottoriveneet toisessa, arvo- ja arvokkuusjärjestyksessä.” – ”Kello 12 pamahti laukaus seuralle lahjoitetusta uudesta starttitykistä. Musiikin ja eläköönhuutojen saattelemana lippu nostettiin paviljonkitorniin.”

N.S.S. paviljong ingivning – Näsijärven Purjehdusseuran paviljongin vihkiminen kuvattuna postikortissa (Foto Atelier Laurent, Tammerfors). Purjehduspaviljongilta Helsinkiin 1.9. (vuosi/leima puuttuu) lähetetyissä terveisissä kerrotaan sunnuntaisesta kilpapurjehduksesta: ”Många hälsningar från Tammerfors Segelpaviljong. Wi ha kapsegling i Sönda. E.K. ”

Purjehduspaviljonki Tampereen Navigaatioseuralle

Näsijärven Purjehdusseuran toimittua Pajasaaressa viitisenkymmentä vuotta tilat olivat jäsenmäärän kasvettua käyneet pieniksi ja puutteellisiksi. Paviljonkia laajennettiin vuonna 1962 arkkitehti Jaakko Tähtisen piirustusten mukaan. Purjehdusseuran vuokrasopimus Tampereen kaupungin kanssa päättyi vuonna 1974 ja seuran lippu laskettiin Pajasaaressa viimeistä kertaa 20.9.1974. Paviljonki ja muut rakennelmat Pajasaaressa myytiin kaupungille. Näsijärven Purjehdusseura rakensi itselleen uudet tilat Jänissaareen, missä sen kotisatama on nykyäänkin.

Tampereen kaupunki vuokrasi paviljonkirakennuksen Tampereen Navigaatioseuralle, joka on perustettu vuonna 1966. Navigaatioseura toimii Pajasaaressa edelleen. Siellä on seuran toiminnallinen keskus, jossa järjestetään mm. laivuri- ja veneilykursseja. Pajasaari toimii myös seuran koulutusaluksen kotisatamana.

Katso nykyistä maisemaa Pajasaaresta ja sen ympäristöstä seuraavasta videosta:

Lähteitä:

  • Paula Kivinen: Tampereen Jugend, arkkitehtuuri-taideteollisuus, Keuruu 1982
  • Eino Nironen: Mältinrannan entisiä oloja ja elämää, Tammerkoski 2/1966
  • Näsijärven Purjehdusseura-Näsijärvi Segelsällskap ry 1898-1988, Mänttä
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli

Näsilinna Hämeen museona

Näsilinnan palatsi Hämeen museona Tampereelta Saloon vuonna 1915 lähetetyssä ns. kehyspostikortissa (MKH N:o 111).

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Hämeen museo Näsilinnaan v. 1908

Vuonna 1899 valmistunut Karl August Wreden (1859-1943) suunnittelema, Peter von Nottbeckin (1858-1899) perheelleen yksityisasunnoksi rakennuttama uusi Milavida-palatsi myytiin Tampereen kaupungille vuonna 1905. Omistajavaihdoksen myötä Milavidan nimi muuttui Näsilinnaksi. Lue vanhan Milavidan puuhuvilasta sekä siinä pidetystä ravintolasta ja täysihoitolasta aiemmasta artikkelista täältä.

Näsilinnan tiloissa avattiin 18.4.1908 historiallinen ja kansantieteellinen Hämeen museo, joka oli perustettu paria vuotta aiemmin ja oli ollut vailla sijoituspaikkaa. Museolle löytyi tilat Tampereen kaupungin omistamasta Näsilinnasta.

Tampereen Sanomat uutisoi Hämeen museon avajaisista seuraavana päivänä: ”Hämeen museon awajaiset. Siikajoen taistelun wuosipäiwäksi sattui merkkitapaus Hämeen siwistyshistoriassa. Eilen awasi näet Hämeen museo kokoelmansa yleisön katseltawaksi. Tilaisuuteen oli saapunut runsaasti juhlapukuisia kutsuwieraita, jotka täyttiwät Näsinlinnan salit ja käytäwät ihastuksen huminalla. Museon runsaat ja arwokkaat aarteet jokaista hämmästyttiwät. Ne owat todistuksena siitä, ettei Tampereen kaupunki ole turhaan tehnyt suuria uhrauksia tämän laitoksen hywäksi. Kun juhlawieraat oliwat luoneet torwisoiton säestyksellä yleiskatsauksen kokoelmiin, toimitettiin yksinkertaisella juhlallisuudella museon awajaiset.”

Aloitteen museon perustamisesta oli tehnyt Helsingin Yliopiston Hämäläis-Osakunnan kuraattori Julius Ailio (1872-1933). Museoesineistön runko, n. 5200 esinettä, oli kerätty pääosin osakunnan oppilaiden ja opettajien keräysmatkoilla Hämeen maaseudulle. Museon kokoelmat siirtyivät museon avauduttua Hämäläis-Osakunnalta Hämeen Museoseuralle, jonka ensimmäinen puheenjohtaja oli Axel Tammelander (1865-1926). Kansantieteellisen osaston kiinnostavimpia nähtävyyksiä oli 1800-luvun alun asumistapaa kuvaava hämäläinen savupirtti, ”Hämeen Pirtti”. Museo oli myös tunnettu laajasta ryijykokoelmastaan. Hämeen museon ensimmäisenä intendenttinä toimi vuodesta 1908 vuoteen 1952 asti taiteilija, professori Gabriel Engberg (1872-1953).

Hämeen museon kokoelmat laajenivat vuosien myötä ja kattoivat 1950-luvun alussa koko Näsilinnan rakennuksen. Näyttely uudistettiin täysin vuonna 1952.

Hämeen museo suljettiin säästösyistä vuonna 1998, minkä jälkeen Näsilinna oli varastona. Nykyään se on tyhjillään.

Näsilinna sisällissodan taistelujen näyttämönä

Suomen sisällissodan aikana vuonna 1918 Näsilinna vaurioitui pahoin. Maaliskuussa 2012 saa ensi-iltansa Tampereen taisteluista kertova draamadokumentti Taistelu Näsilinnasta 1918.

Nykyinen Näsilinna virtuaaliesittelyssä

Astu sisään nykyiseen Näsilinnaan virtuaalisti tästä tai klikkaamalla allaolevaa kuvaa. Pääset palatsin sisätilojen virtuaaliesittelyyn VirtualTampereen vuorovaikutteisessa verkkopalvelussa.

Klikkaa kuvaa astuaksesi Näsilinnaan. Kuva ja linkki VirtualTampere -verkkopalvelu.

Näsilinnan säilyttämisen puolesta – Pro Näsilinna

Kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtonisesti merkittävä Näsilinnan palatsi ränsistyy hoitamattomana Tampereen Näsikalliolla. Adressi Näsilinnan pelastamiseksi löytyy täältä.


Lähteitä:

  • Lauri Santamäki: Uudistettu Hämeen museo,
    Tammerkoski 1/52
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998,  Tampere 1998
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli

Ilomäen näkötorni Pyynikillä – aikansa kuuluisa nähtävyys Tampereella

Ensimmäinen Pyynikin näkötorni, ns. Ilomäen näkötorni Tampere-kortissa 13.9.1902.Pyynikin Ilomäen näkötorni kuvattuna väritetyssä Tampere-postikortissa. Nimipäiväonnittelut Sulolle 13.9.1902: ”Niin vähäinen ja halpa on lahjasemme tää, mut Sulon sydän hellä sen toki ymmärtää”. Kortti Emil Lyytikäisen kirjakauppa.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Puinen ns. Ilomäen näkötorni oli ensimmäinen näkötorni Pyynikin harjulla. Tampereen kaupunki rakennutti tämän n. 20 metriä korkean tornin vuonna 1888 osana merkittäviä valmisteluja yleisiä soitto- ja laulujuhlia varten arkkitehti Georg Schreckin (1859-1925) piirustusten mukaan.

Ilomäki sai nimensä jo vuonna 1868 ravintoloitsija Emanuel Joselinin (1836-1873)  tälle paikalle rakentaman huvihuoneen vihkiäisissä. Paikalla oli ollut jo aikaisemmin v. 1844 keräysvaroin rakennettu paviljonki, joka sittemmin tuhoutui tulipalossa. Tampereen Sanomat kirjoittaa vihkiäisistä viitaten samalla tuon aiemman rakennuksen ”katoamiseen sauhusta ja liekistä” 4.8.1868 (ks. allaoleva uutinen): ”Kauppias ja Rawintolan isäntä Joseliini tänä suvena rakennutti uuden huwihuoneen, edellyttämällä ett’ei yleisön oikeudentunto ole wähempi täällä kuin muuallakaan warjelemaan tätä yksinäistä huonetta kaikelta wäkiwallalta. Jonakuna päiwänä wihittiin huone wähäisillä pidolla, joihin hra Joseliini oli kutsunut usioita henkilöitä, ja annettiin niissä paikalle nimi Ilomäki”.

Ko. ravintoloitsijan nimestä löytyy kahdenlaista tietoa eri lähteistä – Tampereen Sanomien mukaan kyseessä on ollut Joselin, monessa muussa julkaisussa mainitaan kuitenkin Tallqvist.

Ilomäen huwihuone rakennettu Pyynikille

Tampereen Sanomat 4.8.1868, uutinen ravintoloitsija Joselinin rakennuttaman huwihuoneen vihkimisestä ja paikan nimeämisestä Ilomäeksi.

Noin viikko ennen Ilomäen tornin valmistumista 9.6.1888 Aamulehti kirjoittaa seuraavasti – huolta on ollut jo tuolloin töhrijöiden aikaansaannoksista: ”Tornin huippuun on pääsy werrattain wähäwaivainen ja mukawia lepopaikkoja on välillä. Ylhäällä aukeaa peräti laaja ja waihteleva näköala, jonka ihailemiseksi saadaan wielä kiikari, yksityisten kaupunkilaisten harrastuksesta. Sanalla sanoen, torni tulee kaikinpuolin semmoiseksi kuin sen pitikin. Mutta toista on pysyykö se semmoisessa kunnossa kauankin. Tuskin oliwat portaat siksi paikoillaan, että huippuun woitiin kohota, kun sitä alettiin loaista kirjoituksilla. Ei kulune kauan, ennenkun lyijykynän asemasta tartutaan weitseen ja aletaan piirtää kirjaimia ja ruokottomia kuwia, jotka owat tämän pahan tawan ja huonon kekseliäisyyden wälttämättömiä seurakumppania”.

Aamulehti kertoo 19.6.1888 juuri valmistuneesta tornista näin: ”Näkötorni Ilomäellä on walmiina ja tänään ensi kertaa käytettäwänä. Pääsy maksaa hengeltä 10 penniä. Rakennus on soma, onnistunut, eikä huolimatta korkeudestaan, ollenkaan huoju. Kiikari, joka sinne on tilattu, ei wielä ole saapunut. Torni on rakennettu arkkitehti Schreckin piirustusten mukaan  ja seudun kaunistamista on johtanut puutarhuri Gauffin”.

Aamulehti 19.6.1888: Näkötorni Ilomäellä valmiina

Aamulehden uutinen 19.6.1888: Näkötorni Ilomäellä valmiina

Näkötorni on ollut alkujaankin melkoisen vetovoimainen nähtävyys, koska ensimmäisen viikon aikana siellä kävi peräti 3600 henkilöä (Tampereen Sanomat 25.6.1888).  Kävijöistä merkittävä osa tuolloin lienee ollut samaan aikaan Pyynikillä vietettyjen kolmipäiväisten laulu-ja soittojuhlien osanottajia.

Puinen torni palveli kävijöitä kolmisen vuosikymmentä, kunnes se vaurioitui vuoden 1918 taisteluissa. Sen paikalle rakennettiin vuonna 1929 nykyinen graniittinen näkötorni kaupungin 150-vuotisjuhlaan. Tämän 26-metriä korkean Pyynikin näkötornin on suunnitellut arkkitehti Vilho Kolho. Tornin juurella on Pyynikin näkötornin kahvila, joka on erityisesti tunnettu munkeistaan.
Lähteitä:

  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Väino Wallin: Tampereen historia, osa II, Tampere 1903
  • Väino Voionmaa: Tampereen historia, osa III, Tampere 1932
  • Koskesta voimaa -verkkojulkaisu, Jouni Keskinen:
    Kaupunginosa VII: Pyynikki ja Pyynikinharju
  • Museovirasto, verkkosivut
  • Tampereen Sanomat 1868 ja 1888 (ks. artikkeli)
  • Aamulehti 1888 (ks. artikkeli)
%d bloggers like this: