Vesikioskit kaupunkilaisten kesäkeitaina Tampereen puistoissa

1903_Vesikioski_Tammerkoski_Koskipuisto_webKoristeelliset vesikioskit olivat tuttu näky Tampereen postikorttinäkymissä. Vuonna 1903 lähetetyssä kortissa on vesikioski Koskipuistossa. Takana Tammerkoski tehtaineen ja mm. Tampereen mylly. Kustantaja Isak Julinin Kustannusliike ja Kirjakauppa, Tampere

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kirkon näköiset vesikioskit Tampereen kaupunkikuvassa

Monissa 1800- ja 1900-lukujen vaihteen postikorteissa on kuvattuna kaupunkinäkymissä koristeellisia, ”pienen kirkon näköisiä” puukioskeja. Suuri osa näistä vesi- eli virvoitusjuomakioskeista sijaitsi Tampereellakin puistoissa ja niillä on ollut merkittävä osa kehittyvää puistokulttuuria.

Tampereen keskustan puistojen synnystä 1800-luvulla – Kaunistuskomitea kaupunkia komistamaan

Vuonna 1865 Tampereella syttyneen suuren tulipalon jälkeen laadittiin uusi asemakaava. Senaatti vahvisti lääninarkkitehti C. A. Edelfeltin (1818-69) asemakaavan v. 1868, joka pohjautui arkkitehti C. L. Engelin (1778-1840) v. 1830 laatimaan kaavaan. Vahvistetussa kaavassa Esplanadi eli nykyinen Hämeenpuisto levennettiin paloturvallisuuden vuoksi 60 metriin, joka on myös Hämeenpuiston nykyinen leveys. Esplanadin lisäksi kaavassa esitettiin rakennettavaksi useita muitakin puistokatuja tulipalojen leviämisen estämiseksi.

Samoihin aikoihin säätyläiset ja porvaristo alkoivat kiinnittää yhä enemmän huomiota kaupungin ulkoasuun ja siisteyteen. 1868 perustettiin kaupungin kaunistamista varten nk. Kaunistuskomitea, joka sai rahoituksensa 1930-luvulle asti kaupungin anniskeluosakeyhtiön voitoista. Komitean tehtävänä oli suunnitella ja huolehtia kaupungin istutusten kunnosta. 1800-luvun lopulta lähtien alettiin palkata kaupunginpuutarhureita suomalaisiin kaupunkeihin. Kaupunginpuutarhurit vastasivat lähinnä kaupunkien puu- ja pensasistutusten hoidosta, mutta lisäksi useimmiten myös uusien puistoalueiden suunnittelusta. Tampereen ensimmäiseksi kaupunginpuutarhuriksi nimitettiin K. J. Gauffin (1846-1906).

Lisääntynyt vapaa-ajanvietto puistoissa – kioskien arkkitehtuuri kaupungin koristukseksi

1800-luvun loppupuolella vapaa-aikaa alettiin viettää entistä enemmän kodin ulkopuolella. Uudenlaisen elämäntavan ympärille syntyi ulkoilmaravintoloita, virvoitusjuoma- ja sanomalehtikioskeja. Myös Tampereella alettiin rakentaa kiinteitä kioskeja yleensä puistoihin tai aukioiden reunoille.

Monissa aikakauden postikorteissa näkyy puistoissa vapaa-aikaansa viettäviä ihmisiä ja kaupunkikuvaan on ilmestynyt kioskeja, kuten alla.

1900_Esplanaadi_vesikioski_webKesäpäivää viettäviä rouvia ja lastenhoitaja lastenvaunuineen vesikioskin lähellä Esplanadilla eli nykyisessä Hämeenpuistossa

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen puurakenteisissa kioskeissa silmiinpistävää on niiden koristeellisuus. Kioskien samoin kuin puistorakennusten, huvimajojen ja paviljonkien tuli olla kauniita, kaupungin koristuksia. Niiden arkkitehtuurin tuli houkutella ostajia ja edistää niissä tapahtuvaa kauppaa. Tampereella kioskeja rakensi ainakin Tampereen Sorvariteollisuus Osakeyhtiö. Aamulehdessä se markkinoi toimittavansa Tampereen ja Helsingin myymälöistään mm. vesikioskeja ja huvimajoja ja erikoisalansa olevan ”spiraali, ovaali ja kulmikkaat sorvaukset”. Kioskien ulkonäössä oli persoonallisia eroja ja esim. Selinin vesitehtailijan mukaan puusepät saivat käyttää vapaasti mielikuvitustaan.

Tamperelainen sanomalehti uutisoi huhtikuussa 1902 vesitehtailija Frans Selinille kesäksi rakennettavasta vesikioskista. Kioskin oli suunnitellut arkkitehti Yrjö Blomstedt Vesikioski_suomalaiseen_tyyliin_1902_web(1871-1912) Jyväskylästä ja sen rakensi Tampereen Sorvariteollisuus. Ote oheisesta ilmoitustekstistä:

Wesikioski suomalaiseen tyyliin. Wesitehtailija Frans Selinille täällä ruwetaan pian kaunginwaltuusmiesten antamalla luwalla rakentamaan wesikioski esplanaadille, Kauppakadun warrelle Aleksanterin kirkkoa wastakkain wanhan kioskin sijaan, joka puretaan. Uusi myymälä tulee erikoisempi kuin muut wesikioskit kaupungissamme. Se tulee muistuttamaan suomalaiskuosista huwilaa tukkanurkilla ja jyrkällä katolla. Wirwokkeita nauttiwain puolelle tulee tilawat werandat. 

Kivennäisvesiteollisuuden alkua Tampereella: apteekkarin terveellistä seltterivettä putelitta

Kivennäisvesiteollisuuden aloitti Tampereella v. 1877 apteekkari Thomas Clayhills (1844-1908). Clayhills mainosti vesitehtaansa tuotteita Tampereen Sanomissa keväällä 1879 oheisella Thomas_Clayhills_vesitehdas_mainos_Tampereen_Sanomatilmoituksella. Tarjolla oli alennetuilla hinnoilla ”Seltteri- ja Sodawettä” 15 penniä pullo, ”putelitta” eli ilman pulloa. Samoin myytävänä on ollut ”Limonaatia” sitruunan kanssa, putelitta. Asiakaspalvelu kotiinkuljetuksineen on toiminut jo tuolloin liki 140 vuotta sitten: kaupunkilainen on saanut tilata juomat ”luoksensa lähetetyiksi” ilmoittamalla toiveestaan vesitehtaassa tai sitten Clayhillsin pitämässä apteekissa.

Terveysvesillä oli jo 1800-luvun alussa vakiintunut maine monien sairauksien parantajana ja esim. Helsinkiin perustettiin ensimmäinen keinotekoisten kivennäisvesien valmistuslaitos 1831. Clayhillsin ilmoituksessaan markkinoima seltterivesi on monta sataa vuotta käytetty pöytä- ja terveysvesi, joka on alkujaan ollut Selters-merkkistä Saksassa pullotettua terveyslähteen kivennäis- ja soodavettä. Seltterivettä valmistettiin keinotekoisesti liuottamalla veteen suoloja ja puristamalla siihen hiilihappoa. Keski-Euroopassa seltterivedestä on sittemmin tullut mineraaliveden yleisnimi samoin kuin esim. Suomessa käytetään vichyvedestä. Ilmeisesti Thomas Clayhills apteekkarina osasi valmistaa vesitehtaassaan tällaista keinotekoista seltterivettä. Kivennäis- eli mineraalivettä on mahdollisesti kutsuttu Suomessa tuolloin yleisesti seltterivedeksi.

Clayhillsin vesitehtaan jälkeen ikäjärjestyksessä toinen oli J. G. Wennerstrandin perustama Tampereen vesitehdas v. 1885. Teollisuus laajentui tästä siten, että v. 1900 kaupungissa oli neljä kivennäisvesitehdasta, joissa oli 23 työntekijää. Myöhemmin toimivista virvoitusjuomatehtaista mainittavimmat ovat Selinin talon pihasiivessä Keskustorilla vuodesta 1887 toiminut Selinin vesitehdas sekä Voiman tehdas.

Virvoitusjuomia ja sanomalehtiä heti junan tultua – Tampereen ensimmäiset vesipaviljongit

Thomas Clayhills avasi vesipaviljongin kirkkopuistoon kesäkuun 1. päivästä alkaen v. 1880. Vesipaviljongista tarjottiin virvoitusjuomia, kuohuvaa simaa ja kivennäisvettä. Ilmeisesti Clayhillsin paviljonki palveli vielä ns. Vanhan kirkon puistossa, koska ns. Uuden eli Aleksanterin kirkon puisto rakennettiin vasta kirkon valmistuttua vuonna 1881.

Th_Clayhills_ilmoitus_1880Apteekkari Th. Clayhillsin vesipaviljongin avajaisilmoitus Tampereen Sanomissa 2.6.1880

Thomas Clayhillsin kirkkopuistoon avaama vesipaviljonki lienee aivan ensimmäisiä puistoon rakennettuja virvoitusjuomamyyntiin tarkoitettuja rakennelmia. Clayhills onkin ollut merkittävä kivennäisteollisuuden uranuurtaja ja ansaitsee tulla esille myös vesikioskeista puhuttaessa.

Muutamaa vuotta myöhemmin huhtikuussa 1886 Aamulehti kirjoitti Clayhillsin rakennuttavan uutta ”wirvoitusvesien myymälää Esplanaatiin Kauppakadun eteläisellä puolella olevalle hiekoitetulle kohdalle”. Kyseessä on myös mitä ilmeisimmin ollut kioskityyppinen myymälä. Tässä uudessa Tampereen Vesitehtaan myymälässä mainostettiin myytävän ”kaikkea laatua wirvoitusjuomia”. Merkille pantavaa on se, että Clayhillsin kioskista oli saatavilla oli myös valikoima sanomalehtiä: Helsingin lehdistä Uusi Suometar ja Nya Pressen heti ”junan tultua” ja tamperelaisista lehdistä Tammerfors Aftonblad ja Aamulehti niiden ilmestyttyä.

Tampereen_vesitehtaan_uudesta_myymälästä_1886_webTh. Clayhillsin uuden vesimyymälän avajaisilmoitus Aamulehdessä 25.5.1886

Vesikioskien valikoima limonadeista leivonnaisiin

Toimittaja Uuno Sinisalon (1904-1985) mukaan Tampereen puisto- ja katukuvaan ilmestyneet virvoitusjuomakioskit olivat ainoa kioskimuoto Tampereella 1920-luvulle asti. Kioskit olivat avoinna vain kesäisin ja niistä sai ostaa pääasiallisesti virvoitusjuomia ja niiden ohella myös makeisia, tupakkaa, leivonnaisia ym. Kioskiyrittäjät vuokrasivat ensimmäiset vesikioskinsa kaupungilta vuokraamilleen paikoille, joita oli vuonna 1900 vuokrattu 7 paikkaa 10 markan vuosivuokraa vastaan. Kioskin omistajia olivat Selinin vesitehdas, Näsijärven oluttehdas, Oy Pyynikin tehdas ja liikemies Otto Turtonen. Kioskien määrä lisääntyi tämän jälkeen vuoteen 1920 mennessä noin 20 kioskiin. Vuonna 1887 perustetulla Selinin vesitehtaalla oli Tampereella parhaimmillaan 17 kioskia vuoden 1922 paikkeilla useiden muiden omistamien kioskien siirryttyä sen omistukseen.

Sinisalo on kirjoittanut ylös artikkeliinsa muistelmia kioskeista. Virvoitusjuomakioskit avattiin keväällä yleensä vappuna ja suljettiin lokakuun lopussa. Ne avattiin aamuisin klo 8–10 aikaan ja olivat auki yleensä klo 22:een. Lämpimät sunnuntaipäivät olivat kiireisiä ja myyjän avuksi tarvittiin usein apulaista. Limonadikuormaa kuljettava vesitehtaan kuskipoika hevosineen oli katukuvassa tuttu näky. Limonadia sai ostaa pulloittain tai laseittain, mikä oli hyvin suosittua. Laseittain myymiseen tarvittiin huolellista hoitoa ja tarkkailua vaatineita happopannuja. Ne olivat tilavuudeltaan 20, 30 tai 40 litran vetoisia, kuparisia ja sisältä tinattuja astioita. Kioskin myyntipöydällä oli kolme lasista maljaa sisältäen punaista, keltaista ja valkoista mehua. Hanasta lasiin laskettu mehuannos täytettiin lopuksi happovedellä. Eniten myytiin punaista limonadia ja lasten erityinen suosikki oli mansikkalimonadi. Vähitellen pulloittain myynti yleistyi ja happopullot jäivät pois käytöstä.

Kioskien alkuaikoina kioskinhoitaja toi asiakkaalle juomat pöytään, mikä aiheutti varsinkin kiireisimpinä aikoina paljon lisätyötä. Sittemmin siirryttiin itsepalveluun, eli asiakas vei juomansa pöytään itse, ellei nauttinut sitä jo kioskin luukulla. Virvoitusjuomakioskeissa oli kaupan myös leivonnaisia, kuten munkkeja ja suuria munkkipossuja, samoin leivokset olivat suosittuja. Kioskien myynti ja hinnat vaihtelivat merkittävästi. Koskipuistossa sijainneista kioskeista oli edullisempi Hämeenkadun pohjoispuolella sijainnut kioski. Hämeenpuiston eteläpäässä liki rinnakkain sijainneista kioskeista Pyynikin ulkoilualueen puoleinen oli huomattavasti suositumpi.

Kuuntele mielenkiintoinen haastattelu pitkään Tampereella toimineen Selinin vesitehtaan vaiheista Yle Areenan sarjasta Kadonnut Tampere: Selinit huolehtivat tamperelaisten nestetasapainosta (klikkaa linkkiä).

Kioskien rakentaminen yksityisiltä kaupungille

1920-luvulla alkoi uusi vaihe kioskien rakentamisessa. Tähän asti yksityiset olivat vuokranneet kioskipaikat kaupungilta ja rakentaneet tai rakennuttaneet kioskit itse. Nyt kaupunki alkoi myös rakentamaan kioskeja. Ensimmäiset kaupungin rakennuttamat kioskit olivat pieniä makeiskioskeja, muodoltaan pyöreitä ja suhteellisen korkeita rakenteeltaan. Ne lienevät hävinneet kokonaan sota-aikana 1939-44. Vesikioskit hävisivät katukuvasta pääosin viimeistään 1950-luvulla.

Tampereen vesikioskeja postikorttinäkymissä

Seuraavassa esimerkinomaisesti muutamia postikorttien kuvaamia puistoja ja vesikioskeja Tampereella.

Esplanadin eli nykyisen Hämeenpuiston vesikioskit
Ensimmäiset puut Esplanadille eli nykyiseen Hämeenpuistoon istutettiin vuosina 1875–79. Tampereen ensimmäinen kaupunginpuutarhuri K. J. Gauffin vastasi Tampereella nykyisen Hämeenpuiston eli Esplanadin keskiosan istutuksista. Aleksanterin kirkon valmistuttua vuonna 1881 Gauffin suunnitteli kirkkoa ympäröivän Aleksanterin kirkkopuiston. Puiston kaunistamisella on ollut vaikutuksensa niiden käyttöön ja kaupunkilaisten viihtyvyyteen. Kaupunkilaisten vapaa-ajanvieton lisäännyttyä ulkona on kulkureiteillä ja puistoissa tarvittu myös virvokkeita, mihin vesikioskit toivat ratkaisun.

1890_Esplanadi_kioski_webPostikorttinäkymä 1890-luvun Esplanadille ja Aleksanterin kirkkopuistoon. Kuvassa erottuu rakennuksen edessä yksi ensimmäisistä vesikioskeista. Takana häämöttää Vanhan kirkon torni silloisella Kauppatorilla (nyk. Keskustori). Kustantaja W. Toivosen Kirjakauppa

Koskipuiston vesikioskit
Tampereen keskustassa Tammerkosken itärannalla sijaitseva Koskipuisto on olennainen osa Tampereen keskustan erityislaatuista teollisuusmaisemaa. Se on 1800-luvun lopun tyypillinen kaupunkipuisto, johon on vaikuttanut keskeisesti asemakaavoitus ja porvariston elämäntapaihanne. Koskipuiston puistoalue merkittiin asemakaavaan ensimmäisen kerran vuonna 1886. Puiston perustaminen aloitettiin kuitenkin yli kymmenen vuotta myöhemmin kaupunginpuutarhuri Onni Karstenin (1868-?) ensimmäisinä töinä kaupunginpuutarhurina.

Kosken itärannalla oli kaksi vesikioskia molemmin puolin Hämeenkatua ja yksi kioski nykyisen Satakunnankadun kulmassa Tammerinpuistossa, joka tuolloin vielä kuului Koskipuistoon.

Asemakarttaan 1896 merkityt Koskipuiston kioskit olivat keskeisesti kuvattuina postikorteissa. Alla olevassa korttikuvassa näkyy Hämeenkadun molemmin puolin sijainneet vesikioskit. Pohjoispuolen vesikioski on kuvattuna lähempää artikkelin alun postikortissa, toinen Hämeenkadun eteläpuolella sijainnut kioski näkyy allaolevassa kortissa.

Vesikioski_Hämeensilta_webHämeenkadun eteläpuolen vesikioski Hämeensillan eli Isonsillan kupeessa, takana Kauppatori (nyk. Keskustori) ja Vanhan kirkon torni sekä Finlaysonin tehdasrakennuksia. Huomaa kioskin verantaa varjostavat verhot/markiisit. Kadun toisella puolella häämöttää pohjoispuolella sijainnut vesikioski. Kustantaja Kunstanstalt Theodor Eismann, Leipzig

Pyynikin vesikioski
Selinin vesitehtaan Pyynikin näköalapaikalla Palomäellä sijainnut kioski oli sunnuntaikävelijöiden mieluisa kohde. Kioskista oli joku todennut: ”kaunis kirkko, mutta kovin pieni”. Kioski palveli vuosikymmeniä kunnes se purettiin v. 1953 monen kaupunkilaisen harmiksi.

1922_Pyynikin_vesikioski_webPalomäellä sijainneen vesikioskin verannalla oli Pyynikillä kävelijöiden mukava levähtää.  Takana siintää Pyhäjärvi.

Mustanlahden sataman vesikioski
Mustanlahden satamassa sijainneessa kioskissa kävi vilkkaasti kauppa laivaliikenteen ansiosta. Kioskissa myytiin myös sanomalehtiä, joita tuohon aikaan ei vielä myyty erillisissä lehtikioskeissa. Satamakioskista ostivat laivalla lähtijät myös vehnäleipää tuliaisiksi. Laivalla satamaan tulleet saattoivat myös jättää kioskille tavaroitaan säilytettäviksi kaupunkiasionnin ajaksi.

19xy_Vesikioski_Vahanta_Tervalahti_Pohjola_Mustanlahdensatama_webPostikorttinäkymässä Mustanlahden sataman suosittu kioski vasemmalla. Vilkkaassa satamassa ankkuroituneina mm. laivat Vahanta, Tervalahti ja Pohjola. Kuvaaja Rantakallio.

Lähteitä:

  • Julia Donner: Koskimaiseman puistot. Koskipuiston ja Kirjastonpuiston historiallinen selvitys. Toim. Ranja Hautamäki. Tampereen kaupunki, vihersuunnittelu, Tampere 2005
  • Helvi Jokinen: Ennen baarien aikaa: kirkon näköiset kioskit. Kaupunkilehti Tamperelainen nro 8/1984, artikkeli
  • Anne Mäkinen: Kioski – kipari – kiska – snagari: Helsingin kioskeja 1800- ja 1900-luvulla. Helsingin kaupunginmuseon tutkimuksia ja raportteja 1/2003.
  • Eila Siitarinen: Tampereen puistot 125 v. Tampereen kaupunki, Tekninen toimi, Puistoyksikkö, Tampere 1999
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kioskien historiaa. Tammerkoski-lehti nro 8/1959
  • Väinö Voionmaa: Tampereen kaupungin historia, osa 3, Tampere 1932
  • Yle Areena, Kadonnut Tampere -sarja: Selinit huolehtivat tamperelaisten nestetasapainosta
  • Sanomalehdet:
    • Aamulehti, ks. artikkeli
    • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
    • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

”Onnellisia olivat kesäkaudet Teiskossa” – tamperelaisten huvilaelämää 1870-luvulla

Teisko_kirkkomatkaKirkkoveneitä Näsijärven Teiskolanlahdella palaamassa Kirkkojärven rannalla sijaitsevasta Teiskon kirkosta. Rannalla huvila, jossa lomaili 1870-luvun lopulla insinööri Hermann Kauffmann perheineen Tampereelta. Suomen Matkailijayhdistyksen postikortti, sarja nro 6

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Postikortin näkymä porttina menneeseen aikaan

Teiskolansalmen ylittävällä kivisillalla kohtaa menneen ajan miljöön. Kuvan otti aikanaan valokuvauksen harrastaja Axel Tammelander (1865-1926), joka oli syntyisin Teiskolan kartanosta huvilan vastarannalta lahden toiselta puolella. Sillalta avautuvassa näkymässä kirkkoveneet soutavat Teiskon kirkolta Näsijärveen kuuluvalla Teiskolanlahdella Teiskossa. Taustalla näkyy Hermann Kauffmannin v. 1876–77 talvella rakennuttama kesähuvila nimeltään Sommarbo eli Kesämaja. Näkymä muuttui otoksen jälkeen vuonna 1905, jolloin huvila siirrettiin rannasta ylemmäs kalliolle sen nimen muuttuessa samalla Metsämajaksi. Huvila sijaitsee edelleen samalla kalliolla ja maisema on säilynyt rannoiltaan hyvin tunnistettavana. Nykyisin maisema lasketaan osaksi Teiskolan kulttuurimaisemaa, valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.

Postikortti on Suomen Matkailijayhdistyksen painattama kortti matkailunedistämistarkoituksiin 1900-luvun alkupuolelta. Matkailijayhdistyksen ympäri Suomen eri valokuvaajilla otattamia kuvia käytettiin erilaisissa julkaisuissa ja postikortin kuva löytyy myös artikkelin lähteenä olevasta Kauffmannin muistelmateoksesta.

Aikamatkaoppaana Hermann Kauffmann

Hermann Kauffmann, visiittikortin kuva Koskesta voimaa -sivustolla, valokuvaaja Svante Lagergrén

Hermann Karl Heinrich Kauffmann (1840–1908) syntyi Göteborgissa Ruotsissa saksalaissyntyiseen perheeseen. Kauffmann vietti elämänsä ensimmäiset 22 vuotta Ruotsissa. Hän työskenteli Nyköpingin mekaanisessa konepajassa eri tehtävissä. Toukokuussa 1862 hänen tarkoituksensa oli lähteä Englantiin tutkimaan höyrylaivojen rakennustekniikkaa, mutta hänen ystävänsä, Tampereen konepajan johtajaksi valittu Anders Johan Lundahl (1819-98) sai hänet lähtemään konepajalle Suomeen. Vuodesta 1862 vuoteen 1880 Kauffmann toimi Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n konepajan palveluksessa kehittäen Tampereelle tuomaansa taidokasta laivanrakennustekniikkaa. Hän rakensi mm. itse piirtämänsä ensimmäisen rautaisen Ilmarinen-nimisen höyryaluksen Näsijärvelle 1862–63. Vuonna 1869 Kauffmann avioitui Hilda Maria Gefwertin (1848-1906) kanssa. Vuonna 1880 hän muutti Pietariin ja toimi siellä konepajan johtajana vuoteen 1900. Sittemmin palattuaan Suomeen hän viimeisinä elinvuosinaan kirjoitti muistelmiaan Tampereen vuosistaan 1862–1880, jotka ensin ilmestyvät ruotsin kielellä vuonna 1902 teoksena Muntra minnen från mellersta Tavastland ja myöhemmin suomeksi käännettynä Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä.

Huvilaelämää Näsijärven rannoilla 1800-luvun loppupuolelta

Suomalaisilla on jo 1800-luvun loppupuolelta ollut tapana muuttaa kesäisin kolmeksi kuukaudeksi maaseudun rauhaan. Tamperelainenkin ”herrasväki” alkoi muuttaa maalle 1800-luvun puolivälin vaiheilla. Ensinnä hakeuduttiin tuttavien ja sukulaisten luo, sitten alettiin vuokrata pienrakennuksia tai yläkertahuoneita maalaistaloista. Lopuksi ostettiin tai vuokrattiin maata ja rakennettiin oma huvila. Ensimmäiset huvilat rakennettiin Tampereen kaupungin alueelle tai sen läheisyyteen. Myös Kauffmann lomaili kesän 1876 ensin perheineen Teiskolan kartanon yläkerrassa ja rakennutti kesäasuntonsa Sommarbon (Kesämaja) Teiskoon Teiskolanlahden rannalle talvena 1876-77 Teiskolan kartanon omistajattaren Aina Tammelanderin (1846-1912) suostumuksella. Kauffmannin huvila sijaitsi siihen aikaan poikkeuksellisen kaukana kotoa Tampereelta; Teiskoon oli vesiteitse matkaa n. 25 kilometriä.

Soutua ja kirkkovenesoutua ennen

Kauffmannin_uistin

Kauffmannin omatekoinen uistin. Kuva lehdestä ”Tidskrift för jägare och fiskare” 30.3.1898

1800-luvulla tärkeänä kulkuvälineenä Teiskon vesistöisellä seudulla oli vene, jolla tehtiin kesäisin kirkko- ja markkinamatkat. Soutuvenettä tarvittiin järviseudulla luonnollisesti myös kalastukseen, sillä liikuttiin lähiseuduilla ja retkeiltiin. Soutuvene oli Kauffmannillekin Teiskon huvilakesinään tärkeä kulku- ja kalastusväline Näsijärven vesillä. Kauffmann mainitsee rakennuttaneensa taitavalla ruoveteläisellä veneenrakentajalla haapaisen, järvimatkoihin soveltuvan soutuveneen. Myös matkat Tampereelta Teiskoon taittuivat ensi alkuun soutaen omaa höyrypurtta odottaessa. Apuvoimana oli tuttu 18-vuotias ”vahva ja tottunut selkien soutaja” Tampereen konepajalta. Aikaa n. 25 kilometrin soutumatkaan kului kolmisen tuntia Kauffmannin vetäen toisinaan uistinta veneen perässä saaden kalansaaliiksi haukea tai suuria ahvenia. Oheisessa kuvassa Kauffmannin omatekoinen uistin, jota hän käytti kalastusretkillään. Kauffmannin toimitukseen lähettämä kuva on julkaistu metsästys- ja kalastuslehdessä ”Tidskrift för jägare och fiskare” 30.3.1898.

Kirkossakäynnillä ja kirkkoveneillä on ollut tärkeä rooli teiskolaisten elämässä. Talot ja kyläkunnat käyttivät monihankaisia yhteisveneitä. Kirsti Arajärven mukaan suuressa osassa säilyneitä talojen peruluetteloita mainitaan osuus kirkkoveneeseen ja yleisimmin osuus veneestä oli puolet. Torppien osuus oli yleensä 1/3 veneestä. Länsiteiskolaiset kulkivat kirkolle suurilla veneillä yli Näsijärven. Kauffmann kertoo nähneensä näitä suuria, tusinan airoparin suuruisia kirkkoveneitä, joihin mahtui 60-70 henkeä. Niitä soutivat pyhäpukuiset miehet ja naiset ja ”joku kunnianarvoisa isäntä peräsimessä”. Usean veneen muodostamat venesoutueet saattoivat kisailla keskenään nopeusparemmuudesta. Tätä erikoista tapahtumaa tultiin ihmettelemään jopa höyrylaivalla kirkkosunnuntaisin. Liekö tällaisesta huvimatkasta ollut kyse heinäkuisena sunnuntaina vuonna 1866, jolloin höyryalus Storfursten Wladimir mainosti matkaa Tampereelta Teiskolan sillalle oheisella ilmoituksella. Kyseinen kanuunavene oli  Ilmarisen jälkeen Kauffmannin seuraavana työnään 1863-64 rakentama alus .

Huwimatka_Storfursten_Wladimir_Teiskolan_siltaan

Höyrylaivaliikenteen alku 1860-70-luvulla

Alkuun perheet rakensivat omia pieniä höyrypursiaan päästäkseen sujuvasti perille huviloilleen. Näin teki myös Kauffmannin perhe. Höyrylaivaliikenteen Näsijärvellä alettua 1860-70-luvulla lisääntyi hiljalleen myös huvilarakentaminen etenkin Tampereelta pohjoiseen Teiskon ja Aitolahden suuntaan. Laivat kulkivat ensin harvakseltaan ja suorinta reittiä tiettyihin laitureihin. Joskus ne saattoivat kuitenkin tarvittaessa pysähtyä keskellä Näsijärven selkää poimimaan matkustajia suoraan veneestä. Myöhemmin höyrylaivaliikenne sekä reitit lisääntyivät ja Näsijärven rannoille ja saariin rakennettiin useita laivalaitureita. Reittilaivoilla päästiin käymään asioilla kaupungissa ja sen kautta kulki myös posti ja tilatut kauppatavarat. Höyrylaivaliikenne jatkui Näsijärvellä vilkkaana liki sata vuotta. Nykyisin säännöllisessä reittiliikenteessä Näsijärvellä liikennöi vielä vuonna 1908 rakennettu höyrylaiva Tarjanne ns. Runoilijan tie -reittiä Tampereelta Muroleen kanavan kautta Ruovedelle ja Virroille.

Kauffmannin muutto huvilalle koleana juhannusaattona 1877

Hermann Kauffmann kuvailee keväisiä tuntojaan ja kesäloman kaipuutaan 1870-luvun Tampereella seuraavasti: ”Kun talven viimeiset kinokset ovat hävinneet voittoisan kevätauringon säteissä, ja kirkkaat päivät pitenevät, kun yhä enemmän lämmittävä ja elävöittävä valo leikkien houkuttelee esiin raitista vihreyttä, ja hennot, vaaleat lehdet värisevät heränneen salaperäisen kehitysviettinsä lumoissa, kun kuohuvan elinvoiman selviä merkkejä näkyy kaikkialla luonnossa, kalankudussa, linnun lemmenlaulussa, ja hennon lehvän ja kukan tuoksu leviää laajalle hiljoilleen hyväilevän leppeän tuulenleyhkän siivissä – silloin on sivistyksen rasittuneen orjan aika palata luontoon, etsimään sen helmasta terveyden parannusta ja voimien uudistumista – lähteä kesälomalle.” Kesäloma ja kesänvietto Teiskon maaseudun rauhassa kesämökillä oli luontoa arvostavalle Kauffmannille toiveiden täyttymys.

Tampereen konepajalla Kauffmann rakennutti oman Göta-nimisen höyrylaivan perheensä kesä- ja muuttomatkoja varten. Kevät ja kesän alku 1877 oli poikkeuksellisen kolea ja tuulinen, minkä vuoksi lähtö uudelle kesäasunnolle Teiskoon viivästyi. Muuttomatkalle lähdettiin kuitenkin juhannusaattona varsin epämiellyttävässä säässä; Näsijärven tuuli yltyi kaupungista etäännyttäessä myrskyksi ja lämpötila oli rakeitten sekaisessa lumiräntäsateessa 3-5 astetta. Raskaaksi lastattu höyrylaiva Göta oli kukkuroilleen täynnä muuttotavaraa ja lisäksi katolle oli kytketty perheen piano. Laivan miehistönä toimi Kauffmann ja hänen apunaan konepajalta Teiskoon myös matkaava Gustaf Adolf Öster (1829-1889). Kauffmannien palvelustyttö majaili merisairaana myrskyssä keikkuvan laivan keulakojussa. Öster luotsasi lumen peitossa ollutta Götaa taidokkaasti Ylöjärven puoleisen rannikon ja saarten suojassa. Matka venyi puolestatoista tunnista neljän tunnin pituiseksi, mutta lopulta märkä ja kylmänkangistama perhe selviytyi onnellisesti kesäasunnolleen suojaiselle Teiskolanlahdelle.

Kesänviettoa kalastusretkineen huvilalla 1800-luvun lopulla

Kauffmannin kuvaama kesänvietto Teiskossa liittyi pääosin hänen mielipuuhiinsa kalastuksen, kravustuksen ja metsästyksen parissa. Näillä retkillä hänellä oli mukanaan koirineen Öster, luotettava ”tuhattaituri”, joka teknisten taitojen lisäksi osasi kuljettaa höyrylaivaa, tunsi vesiväylät, osasi metsästää ja oli jo lapsuudesta lähtien tottunut kalastaja. Huvilalla oli mukana perhe: rouva, lapset ja palvelustyttö, joka muiden taloustöiden lisäksi huolehti esim. kalasaaliiden perkauksesta.

”Herrasväen” kesänvietto yleensä 1800-luvun loppupuolella sujui maaseutuhuviloilla saman aikataulun mukaan kuin talvisinkin kaupungissa. Rouva organisoi talouden ja päivän ohjelman järjestäen puuhaa koko huvilaväelle sekä kutsujen ja vierailujen järjestämisen seuraelämän ollessa vilkasta. Ruoanvalmistus ja muut taloustyöt kuuluivat palvelusväelle, joka oli muuttanut kaupungista perheen mukana. Arkisin syötiin maalaiseen tapaan vaatimattomasti, kalaa oli tarjolla usein ja eri muodoissaan. Kaupungista tilattiin ja tuotiin ne ruokatarvikkeet, mitä lähitaloista ei saatu. Kauffmann kertoo muistelmissaan elintarvikkeiden saannin olleen vaikeaa. Lauantaina kaupungista tuodun ruokalastin piti kestää koko seuraavan viikon. Perhe saattoi ostaa taloista ainoastaan voita, maitoa ja ruisleipää. Maalaiset soutivat huvilan ohi kaupunkiin lauantain vastaisena yönä myymään ruokatarvikkeitaan. He kuitenkin harvoin suostuivat myymään tuotteitaan edes kaupunkihintoja kalliimmalla. Kauffmannin mukaan ”arvattavasti siitä syystä, että maalainen olisi menettänyt kaupunkimatkansa huvin ja aiheen”.

Muistomerkki Teiskon kahden ensimmäisen kirkon paikalla Myllyniemessä.

Kalastusretket suuntautuivat mm. läheiselle Kirkkojärvelle, johon pääsee alittamalla Teiskolansalmen yli johtavan maantiesillan. Kauffmannin aikaan silta oli vielä puinen, kunnes se korvaantui nykyisellä v. 1894 valmistuneella kaksiholvisella Teiskolan kivisillalla, joka on arkkitehti Georg Schreckin (1859-1925) suunnittelema. Sillalta Kirkkojärveen johtavassa salmessa on Myllyniemi, jossa sijaitsi Teiskon ensimmäinen ja toinen kirkko ennen nykyisen kolmannen rakennusmestari Matti Åkerblomin (1740-1819) rakentaman Teiskon kirkon valmistumista vuonna 1788 Kirkkojärven rantaan. Ohessa Myllyniemessä sijaitseva graniittinen muistomerkki, jossa lukee: ”TEISKON KIRKON PAIKKA 1621, 1669-1787. JUMALAN NIMI ON VAHVA LINNA. HIC STETIT TEMPLUM PRIMUM TEISKOENSE. SALUS A DEO NOSTRO EST SEDENTE IN THRONO ET AGNO.”

”Onnellisia ja muiston arvoisia olivat kesäkaudet Teiskossa”

Kauffmann muistelee runollisesti kesänviettoa Teiskossa: ”Verratonta nautintoa on sille, joka osaa luonnon kauneutta ymmärtää, katsella valoisana rauhallisena kesäiltana omasta luonnonkauniista pikku kesämajastaan luonnon juhlatunnelmaa, tyyntä järveä monine kauniine lahtineen ja saarineen, maita ja metsiä. Onnellinen se, jolla siihen on tilaisuutta! Illan viileässä istutaan kodikkaasti yhdessä, nautitaan olemassaolosta, keskustellaan minkä mistäkin, hyttysten tanssin hyristessä ja sammakoiden kevätlaulun kuuluessa lammikosta taikka koiran luskuttaessa etäisessä maalaistalossa. Siinä on iltatunnelman levollista ja rauhallista sävyä, joka päivän vaivojen jälkeen virkistää vaivaantuneita hermoja ja vaimentaa niitä hiljalleen öiseen lepoon. Ei tehtaan pilli, ei junan eikä höyrylaivan vihellys, joka muistuttaisi uudesta työstä ja ponnistuksesta, häiritse nautintoa; rauhoittavasti ja idyllisesti kalkahtaa lehmänkello läheiseltä maantieltä, missä kotiin palaava karja säyseästi vaeltaa ohi. Kaukaisen kirkon tapulista tuo leppeän illan tuulenhenki heleitä, juhlallisia säveleitä, jotka hiljalleen häipyvät etäiseen kaukaisuuteen, julistaen alkavaa lepopäivää ja kehoittaen hartauteen ja rauhaan. Ne kaikuvat vieläkin muistossa jo muinoin menneitten nautintorikkaitten päivien tervehdyksenä. Onnellisia ja muiston arvoisia olivat kesäkaudet Teiskossa.” Tähän toteamukseen on helppo yhtyä vielä 140 vuotta myöhemmin.

Tässä video Teiskolansalmen nykymaisemasta: reitti seuraa postikorttinäkymän kirkkoveneiden soutureittiä Kirkkojärveltä Teiskolan sillan alitse Teiskolanlahdelle.

Lähteitä:

  • Kirsti Arajärvi: Messukylän – Teiskon – Aitolahden historia. Tampereen kaupunki, Teiskon ja Aitolahden kunnat, Tampere 1954
  • Hermann Kauffmann: Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä. Pakinoita höyrylaivoista, metsästyksestä ja kalastuksesta. Suom. Kaapo Murros. Tampereen Historiallisen Seuran julkaisuja IV, Tampere 1939
  • Marjo-Riitta Saloniemi: Kesäpäivä huvilalla. Julkaisussa Herrasväen kesäretki s. 29-42. Tampereen museoiden julkaisuja 32. Tampere 1994
  • Leena Willberg: Huviloita Näsijärven rannoilla 1870−1910 -luvuilla. Julkaisussa Herrasväen kesäretki s. 21-28. Tampereen museoiden julkaisuja 32. Tampere 1994
  • Kartanon mailla, Axel Tammelanderin kuvia Teiskolasta -verkkonäyttely, Tampereen kaupunki, Vapriikin kuva-arkisto
  • Koskesta voimaa -verkkojulkaisu, Tampereen yliopiston historiatieteen laitos
  • Tampereen kaupunki: Tampereen Aitolahden ja Teiskon rakennuskulttuuri,  Tampere 2008
  • Tampereen Sanomat 1866
  • Tidskrift för jägare och fiskare 1898

 

Nokikolareita ja nokivalkeita vanhan Tampereen savupiipuissa

1902_Kauppatoria_nuohoojaNuohooja astelee Kauppatorilla (nyk. Keskustori) kohti Sandbergin taloa, jonka katolla näkyy toistakymmentä savupiippua. Nimipäiväonnittelut ovat kulkeneet Eliisabetilta 26.10.1902 Amandalle Tampereelle. Kortin kustantaja W. Toivosen kirjakauppa, Tampere

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Postikortin kertomaa 1800- ja 1900 -lukujen vaihteen Kauppatorilta

Nuohouksella oli yhä tärkeämpi merkitys paloturvallisuuden kannalta kehittyvässä savupiippujen ja tehtaiden kaupungissa. Postikortissa näkyy nuohooja astelemassa keskellä Kauppatoria (nyk. Keskustoria) kohti Sandbergin taloa (nyk. Kekäleen taloa), jonka katolla näkyy toistakymmentä savupiippua. Nuohooja varusteineen on helposti tunnistettavissa. Nuohoojien harjat, käsiluudat ja pidemmät laskuluudat tehtiin koivunvarvuista vielä 1900-luvun alkupuoliskolla. Harjat sidottiin varvuista ennen työhön lähtöä ja mukaan kainaloon otettiin koivunvarpuja harjan rikkoontumisen tai palamisen varalta.

Postikortin näkymä on talviselta Kauppatorilta, mikä on suhteellisen harvinaista, koska valtaosa aikakauden korteista kuvaa kesäisiä näkymiä. Torilla näkyy torikauppiaita ja muita kulkijoita hevosineen.

Keskeisenä rakennuksena kortissa komeilee apteekkari Thomas Wilhelm Clayhillsin (1844-1908) rakennuttama ja Tampereen kaupunginarkkitehti Frans Ludvig Caloniuksen (1833-1903) suunnittelema Sandbergin talo. Rakennus valmistui kolmessa vaiheessa vuosina 1882, 1892 ja 1897. Viimeisin vaihe, postikortissa näkyvä Kauppatorin puoleinen siipirakennus, valmistui 1897. Tästä voidaan päätellä, että postikorttikuva on otettu vuosien 1897 ja 1902 välisenä aikana. Vasemmalla kortissa näkyy kulma Tampereen Raatihuoneesta, joka valmistui 1890 arkkitehti Georg Schreckin (1859-1925) suunnittelemana. Äärimmäisenä oikealla näkyy osa apteekkari Karl Molinin (1842-1919) vuonna 1875 rakentamaa puutaloryhmää, joka tunnettiin Molinin talona.

Nuohouksen historiaa Tampereella

Tampere oli saanut vuonna 1826 vahvistetun palojärjestyksen, joka velvoitti maistraatin palkkaamaan nuohoojan. Nuohouksen olivat aiemmin hoitaneet talonomistajat sekä kiertävät nuohoojat. Lämmitysuunien ja takkojen savuhormit piti nuohota talvisin joka toinen kuukausi ja liesien hormit kerran kuussa ympäri vuoden. Nuohoojia oli aluksi vajaan 2000 asukkaan kaupungissa yksi kun taas pareittain kaupunkia kiertäviä palovartijoita eli ”pranvahteja” kahdeksan. Tampereen kaupungin vuosikirjojen 1881-1882 mukaan vuodesta 1873 lähtien kaupunki oli jaettu kahteen palotoimiston alaiseen nuohouspiiriin ja nuohoojia oli kaksi kun taas palovartijoiden määrä oli noussut 20:een.

Nuohoojien velvollisuutena oli myös tulisijojen ja hormien tarkastus ja niistä havaituista puutteista piti tehdä ilmoitus. Vuoden 1899 palojärjestyksessä myös mainittiin, että nuohooja joutuisi maksamaan sakkoa huolimattomasti tehdystä työstä.

Nokivalkeat eli nokipalot vaarana paloturvallisuudelle

Vuonna 1893 nuohoojien palotoimistolle tekemän ilmoituksen pohjalta Tampereella ryhdyttiin ehkäisemään lisääntyneitä nokipaloja polttamalla savujohtojen ja -hormien pinnalle tarttunutta pikeä, jota ei nuohouksella onnistuttu irroittamaan. Polttaminen oli vaarallista puuhaa: mukaan oli varattava tarvittavat sammutuskalut ja miehistö tulipalojen varalta. Talonomistajat velvoitettiin hankkimaan paikalle vettä ja talon paloruiskut omalla kustannuksellaan.

Kuulutus. Koska kaupungin nuohoojat ovat palotoimistolle ilmoittaneet kaupungista löytywän paljon sawujohtoja, joista ilmaantuwista nokiwalkeista he eiwät woi wastata niiden pinnalle kokoontuneen tahmean terwan tähden ja joka nuohoomalla ei lähde pois, on Palotoimisto päättänyt antaa nuohoojain polttaa terwa pois näistä piipuista, jollei talonomistaja toisella muodolla tahdo piippua puhdistaa ja tulee heidän mukanaan olemaan tarpeelliset sammutuskalut ja miehistö mahdollisesti tapahtuwan tulipalon ehkäisemiseksi. Talonomistajien on piippuja poltettaessa hankkiminen lämmintä wettä, talon ruiskun y.m. paikalle. Kustannukset yllämainituista töistä tulewat Talonomistajien maksettawaksi. Yleisölle huomautetaan, ettei näiden sawujohtopolttojen tähden palokuntia hälytetä. Tampereella 1 p. helmik. 1893. Palotoimiston puolesta: Fredrik Procopé.”

Nokivalkeita eli nokipaloja tapahtui ympäri kaupunkia. Nokitulia 1899Lokakuussa 1899 Tampereen Sanomat kirjoitti palokunnan hälytyksistä mm. pastori Grönbladin luokse Läntiselle Pitkäkadulle eli nykyiselle Näsilinnankadulle sekä taloon Läntisen Puistokadun varrelle silloiselle Esplanadille eli nykyiseen Hämeenpuistoon. Nokivalkeiden syttyessä pyydettiin välttämään palokellojen soittamista, jotta koko palokunta ei joutuisi lähtemään liikkeelle: ”parasta on telefoonin kautta ilmoittaa palokunnalle asiasta”.

Nokikolari onnistui sammuttamaan nokivalkean hoitolaitoksen naapurissa Aamulehden mukaan helmikuussa 1894:

”Nokiwalkea tuprutteli keskiwiikkoiltana kauan kipinöitään Aleksanterin asylin wiereisessä rakennuksessa Mustanlahden kadulla. Wasta paikalle haettu nokikolari sai sen sammumaan. Kuumuudesta oli uuninpiippu jo kuitenkin saanut halkeaman.”

Rakennustavan haasteita nuohoukselle

Vuonna 1906 ilmestyneessä Brandluren, Palotorvi -lehden artikkelissa nuohooja ilmaisi huolensa tulipesien rakennustavasta. Nokiluukkuja ei rakennettu lähinnä ulkonäöllisistä syistä tulisijoihin riittävästi tai ne olivat nuohouksen kannalta väärissä paikoissa. Hankaluutta aiheuttivat myös liian pienet ja epäselvät savujohdot. Kun nuohooja ei päässyt tekemään asianmukaista puhdistustyötä savukanavissa, syntyi helposti nokipaloja. Nuohooja muistuttaa, että arkkitehtien ja uuniseppien tulisi toiminnallaan mahdollistaa nuohoojien työ. Nuohoojien kanssa olisi tarpeellista neuvotella jo talon rakennusvaiheessa savu- ja ilmatorvien, tulisijojen ja kattojen järjestämisestä ”nytkin tehdään katot sellaisiksi ettei niillä enää kunnollisesti pysy linnutkaan”,

Brandluren / Palotorvi 1906Tuohon aikaan kiinnitysvaljaiden käyttö ei ollut vielä tunnettua korkealla työskenneltässä, kuten nykyään. Tampereen Sanomat kirjoitti lokakuussa 1890 nuohoojille tapahtuneesta tapaturmasta:

”Täällä Tampereella heitti myrsky kaksi nuohoojaa savupiipulta alas, toisen maahan asti, toisen katolle. Maahan heitetty oli nuohoojan sälli, Matti Newalainen, joka nuohosi puutarhuri Gauffinin sawipiippua, josta lensi pitkälle maahan, niin että jalka ja poski loukkaantuiwat arweluttawasti. Katonpäälle heitetylle nuohoojalle ei mitään tapaturmaa sattunut.”

Kolmas nuohooja virkaansa 1899

Vuonna 1895 Tampereella oli kaksi nuohoojaa kahdessa nuohouspiirissä. Aamulehdessä kirjoitettiin 30.1.1895 Talonomistajain yhdistyksen kokouksesta, jossa oli ilmaistu huoli kahden nuohoojan riittävyydestä ja päätetty ehdottaa kolmannen ottamista. Lisäksi oli päätetty seuraavaa:

”Tämän yhteydessä päätettiin kääntyä palotoimiston puoleen pyynnöllä, että tämä ryhtyisi sellaisiin toimenpiteisiin, että nuohoojat käyttäisiwät korottomia jalkineita nuohoomassa ollessaan, ettei kuten nyt on tapahtunut kattohuova särkyisi heidän allaan ja he siten tuottaisi tuntuwan wahingon talojen omistajille”. 

Kolmas nuohouspiiri perustettiin ja kolmas nuohoojan virka laitettiin hakuun, mistä kertoo oheinen ilmoitus Tampereen Sanomissa marraskuussa 1898. Virkoja_haettavana_1898Virkaan pyrkijän tuli olla palotoimiston vaatimusten mukaan joko nuohoojamestari tai nuohoojan sälli eli apulainen.

Tampereen Uutiset kertoi joulukuussa 1898 kolmannen nuohoojan palkkaamisesta ”Kolmanneksi nuohoojaksi kaupunkiin otti palotoimisto eilen pitämässään kokouksessa 18 hakijasta nuohoojan sällin Bruuno Heleniuksen Helsingistä”.

Virranta kirjoittaa Nuohoojan käsikirjassa nuohoustoiminnan ajautuneen Tampereella kriisiin 1910-luvulla nokipalojen lisäännyttyä merkittävästi. Työt jäivät näiden takia tekemättä ja paloturvallisuus vaarantui. Kunnallinen nuohouslaitos aloitti Tampereella 10 nuohoojan voimin vuonna 1920.

Lähteitä:

  • Aulis Holmala: Keskustorin kiinteistöt – vuosisata kaupunkikuvaa. Kiinteistötoimisto Seppo Leuku Oy LKV, Tampere 2010
  • Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, Tampereen museoiden julkaisuja 51, Tampere 1999
  • Petteri Virranta (toim.), Nuohousalan keskusliitto: Nuohoojan käsikirja. Savuhormien savuhormien ja tulisijojen nuohous ja tarkastus. Opetushallitus, Keuruu 2009
  • Sanoma- ja aikakauslehdet:
    • Aamulehti, ks. artikkeli
    • Brandluren / Postitorvi, ks. artikkeli
    • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
    • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Joulutervehdys Tampereelta! Pyynikin Ilomäen näkötorni joulukortissa

Joulutervehdys_tontut_ilomaen_nakotornilla_pyynikki

Hilpeät joulutontut leikkimässä lumisotaa Ilomäen näkötornin edustalla Pyynikillä. Samat tontut seikkailevat yhdeksässä muussa vanhan Tampereen nähtävyyksiä ja maisemia kuvaavassa joulukortissa. Tämä kortti on lähetetty Tiinalta Tampereelta Renkoon Haapamäelle 1900-luvun alussa.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Ilomäen puisesta näkötornista voit lukea lisää aiemmasta artikkelista täältä. Tonttuja Tampere-postikortissa näet vanhan Hospits Emmauksen liepeillä tässä artikkelissa.

Hyvää – ja toivottavasti lumista – joulua!

Konsulinsaaren ravintola – entisaikojen viihdekeskus Tammerkoskessa

Konsulinsaari_ravintolaKonsulinsaaren ravintola keskellä Tammerkosken keskiputouksen kuohuja lännen ja Finlaysonin tehtaiden suunnasta. Konsulinsaari jäi osittain v. 1900 valmistuneen Satakunnansillan alle suunnilleen kuvassa näkyvän huvimajan kohdalta. Ruotsinkieliset korttikuulumiset ovat kulkeneet Keuruun kautta Helsinkiin vuonna 1906. Kortti painettu Saksassa, Knäckstedt & Näther, Hamburg.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Konsuli F. E. Wahlgrenin saari eli Konsulinsaari

Ferninand Eugen Wahlgren (1830-1883, ks. kuva Koskesta voimaa -sivustolla) oli Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 1869 vuoteen 1881 toimittuaan sitä ennen kauppiaana Porissa. Hän oli syntyjään ruotsalainen ja toimi Ruotsin ja Norjan varakonsulina. Pellavatehtaan isännöitsijänä hän hoiti Tammerkosken keskiputouksessa sijainnutta Koivusaarta, minkä vuoksi saarta alettiin kutsua Wahlgreninsaareksi ja Konsulinsaareksi,  millä nimellä se vielä nykyäänkin tunnetaan. Saaren nimi on vaihdellut aikojen saatossa: Voionmaan Tampereen historiassa mainitaan I. J. Inbergin koskikartalla v. 1871 sen nimen olleen Marieholm. Vanhoissa sanomalehdissä saarta nimitetään myös Koskensaareksi ja ”Pikkusillan vieressä olevaksi saareksi”. Ruotsin kielellä saari on tunnettu nimillä Konsulsholmen ja Strömparterren.

”Ei wäkewäin juomain anniskelulaitos” Konsulinsaarelle

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti keväällä 1881 rakennuttaa saarelle kahvilahuoneiston, ”ei wäkewäin juomain anniskelulaitoksen” ja vuokrata sen sitten eniten tarjoavalle. Kahvilaa tarjottiin vuokralle jo saman vuoden kesänä siinä vielä kuitenkaan onnistumatta. Seuraavana keväänä tarjottiin julkisella huutokaupalla kahviravintolaoikeutta saareen, jonka sai Johan Brynolf Grönqvist. Tampereen Sanomat uutisoi 15.4.1882:

”Kahwirawintolanpito Konsulin saarella myönnettiin toissapäiwänä hotelli Suomen pitäjälle hra Grönqwist’ille 271 m:kalla wuotuista weroa.”

Kahvila avattiin heti toukokuussa 1882.  Aamulehti uutisoi 3.6.:

”Luonnon ihana ja wirkistäsaari koskessa ja sen kahvila owat kunnioitettavan yleisön käytettäwänä joka päikello 8:sta aamulla kello 10:een asti illalla. Henkilöt, joiden säädyllistä käytöstä epäillään, owat kielletyt saareen tulemasta.”

Saari_Koskessa_Konsulinsaari_valaistuAsiakkaiden viihtyvyyteen panostettiin alusta alkaen. Etenkin loppukesän tummina iltoina Konsulinsaari värillisine lyhtyineen keskellä Tammerkoskea on varmasti ollut tunnelmallinen näky. Ohessa ravintoloitsijan kaksikielinen ilmoitus paikallislehdessä loppukesästä 1882.

Ilmeisesti kahvilanpito saarella osoittautui ensimmäisenä vuonna lupaavaksi, koska sen jälkeen Grönqvist anoi saarta 12 vuodeksi vuokralle, mihin seuraavana keväänä 1883 kaupungin valtuusmiesten kokouksessa myönnyttiin. Grönqvist sai myös jatkossa kahvila-ravintolalleen anniskeluoikeudet.

Tampere-lehti kuvailee uutta ravintolarakennusta ja kaunistettua saarta toukokuussa 1883:

”N. k. ”Konsulin saari” Tampereen koskessa on saanut muhkean ja soman rakennuksen, jonka saaren wuokraaja, rawintolan pitäjä hra Grönqwist on rakennuttanut. Rakennus sisältää, paitsi pienempiä itse tarwittawia huoneita, kuudella akkunalla warustetun ison waloisan ja kauniiksi maalatun salin, joka on rawintola wieraita warten, rakennettu kahden saaren päälle siten, että koski wirtaa alatse. Hra Grönqwist aikoo sen ensi sunnuntaina awata yleisölle täytäntöön. — Saari sijaitsee luonnon ihanalla paikalla, juuri Tampereen kosken kowimman kuohun pyörteessä; on muutenkin kaunistettu ja istuimilla warustettu, joten wirwoitusta haluawain kelpaa huwitella itseänsä raittiissa suwilmassa ja ihailla kuohuwan kosken hyrskyn nostamia sekä auringon säteiden heijastamia eriwärisiä wesipisaroita, jotka luowat ihanan näyn katselijalle. Paitsi sitä kaunistetaan saarta tuuheakoivupuistolla, joka kesän helteeltä varjostaa huwittelijaa.”

Konsulinsaaren_ravintola_pikkusilta_pellavatehdas

Konsulinsaaren ravintola vasemmalla ja vuonna 1858 rakennettu puinen jalkasilta, Pikkusilta, joka johti Uudenkadun eli nykyisen Satakunnankadun päästä kosken yli suoraan kuvan Pellava- eli liinatehtaalle. Pikkusillalta oli myös yhteys Konsulinsaarelle. Postikortti vuodelta 1901. Granbergs K.A. Stockholm.

Konsulinsaaren ravintolanpitäjä J. B. Grönqvist

Johan Brynolf Grönqvist toimi Tampereella eri toimialoilla. Vuokratessaan Konsulinsaaren ravintolan hän piti myös Hotelli Suomi -nimistä majoitusliikettä Kauppakadun ja Esplanadin (nyk. Hämeenpuiston) kulmassa sijainneessa ns. Spriitehtaan talossa. Samoihin aikoihin v. 1883 hän perusti myös säilykekaupan, joka oli lajissaan ensimmäisiä Tampereella.

Viihdetarjontaa soitosta ilotulituksiin

Konsulinsaari ravintoloineen oli avoinna kesäisin yleensä toukokuusta aina lokakuulle asti. Sanomalehdet kertovat monipuolisesta viihdetarjonnasta Konsulinsaarella. Asiakkaiden viihdyttämiseksi oli ruoka- ja juomatarjoilun lisäksi erilaisia konsertteja, kesäjuhlia, ilotulituksia, raketteja, Bengalin tulia. Vuonna 1886 Tampereen Sanomat kirjoitti uudesta viihdykkeestä:

”Uudenaikaisen palloradan on herra Grönqwist awannut yleisölle Konsulinsaaressa. Tällainen rata olikin, luullaksemme, usealta kaupunkilaiseltamme ikäwällä kaiwattu.”

Tampereen musiikkielämässä merkittävästi vaikuttanut saksalaissyntyinen kapellimestari Ernest Schneewoigt (1835-1905) soittokuntineen esiintyi myös monesti Konsulinsaaressa. Alla pari esimerkkiä ilmoittelusta:

 Päivällisiä ja soitantoa Herra Schneevoigtin toimittamana Konsulinsaaressa. Torvimusiikkia ja ilotulitusta Konsulinsaaressa. Ernst Schneevoigt     

Konsulinsaaren mainontaa 1880-luvulla suomen- ja ruotsinkielellä:
Päivällisiä ja soitantoa herra Schneevoigt’in soittokunnan toimittamana, torvimusiikkia ja ilotulitusta.

Konsulinsaaren vetonaulojen Matti- ja Maija-hylkeiden seikkailut Tammerkoskessa

Toukokuussa 1891 Tampereen Uutisissa huomio kiinnittyi ilmoitukseen, jossa kerrotaan  Konsulinsaaren avaamisesta kesäkaudelle.  Aterioiden lisäksi ravintoloitsija J. B. Grönqvist mainitsee tarjottavan ”kuuttisia”. Kuuttisia Konsulinsaaressa 1891Samoihin aikoihin uutisoitiin Pietarsaaresta kotoisin olleen kalastajan myyneen kaksi hylkeenpoikasta eli kuuttia ravintoloitsija Grönqvistille sijoitettavaksi Konsulinsaareen. Hylkeille oli rakennettu saareen aitaus keskelle kosken pyörteitä. Totta vai tarua, mutta ainakin mielenkiintoisia juttuja näistä Matiksi ja Maijaksi kutsutuista hylkeistä saivat tamperelaiset lehdistä lukea.

Kauaa hylkeet eivät uutisointien mukaan saaressa pysyneet. Ensin kesäkuussa karkasi Tammerkoskeen Maija-hylje, myös Maijuksi kutsuttu. Muutama päivä myöhemmin kirjoitettiin oudosta vesieläimestä, jonka oli nähty uiskentelevan jo kauempana Pyhäjärvellä, mm. Maivaselällä. Vedenpinnan yli päätään kohottanut eläin oli lähelle veneitä tullessaan säikytellyt ihmisiä. Kyseessä arveltiin olevan herra Grönqvistin Maija-hylkeen. Aamulehti uutisoi pari viikkoa myöhemmin 7.7.1891 Matti-hylkeen lähteneen Maijan perään:

Matti, Koskensaarenhylje, on lähtenyt toissa yönä Maijaansa hakemaan Pyhäjärven wesistöstä. Oli vähitellen järsinyt karsinansa seinään lowen, josta koskeen ja alkoi wiereskellä alas. Maanantaina aamupäivällä oli sitä nähty werkatehtaan kohdalla, vaan kiinni ei saatu mitenkään. Wapaus kaiketi tuntui hauskalta.”

Kovin hauskasti ja pitkään ei hylkeiden elämä kuitenkaan Pyhäjärven vesistöissä jatkunut. Elokuussa uutisoitiin Maijun joutuneen ilmeisesti ammutuksi. Liekö Mattikin sitten jakanut myöhemmin saman kohtalon. Aamulehti kirjoitti 12.8.1891:

”Maijun kohtalo. Kuten lukijamme muistanewat, karkasi kesäkuun alkupuolella Koskensaaresta hylje ”Maiju” ja heti sen jälkeen toinenkin, ”Matti”. Kauwan ei ”Maiju”-rukka saanut kuitenkaan wapauttaan nauttia. Wesilahden järwille suuntasi se matkansa, mutta joutui siellä ankaran wainon alaiseksi, peljättiin sen nimittäin kaikki kalat kadottawan. Useita kertoja sitä pyssymiehet ahdistiwat ja wihdoin se tawattiinkin kuolleena järwellä kellumasta. Suotiin toki ”Maijulle” kunniallinen hautaus. Se wietiin maihin ja haudattiin erääsen mäen rinteesen. Tämä tapahtui Pajulahden perukassa. ”Matti” kuuluu wiimeksi nähdyn Sorwan selällä ja antarasti sitäkin ahdistellaan samasta syystä kuin Maijuakin.”

Ilkivalta ravintoloitsijan riesana

Sanomalehdet kertovat toistuvista Konsulinsaaren ravintolaan kohdistuneista vahingonteoista: ikkunaruutuja viskottiin kivillä rikki vieressä kulkevalta Pikkusillalta, saareen johtavaa porttia retuutettiin pois paikoiltaan ja harjoitettiin kaikenlaisia ”vallattomuuksia ja rosvontöitä”. Ravintoloitsija Grönqvist lupasi palkkioita ilkitöiden harjoittajien todistettavasta ilmiannosta.

Kiinnisaatujen ilkityöntekijöiden rangaistukset olivat eri luokkaa kuin nykypäivänä. Tampereen Uutiset lokakuussa 1896 kirjoitti:

Ilkityöntekijät saaneet tuomionsa. Ne pojat jotka wiime wiikolla oliwat käyneet roswontöitä tekemässä Konsulinsaaren rawintolassa saiwat tuomionsa raastuwanoikeuden wiime keskiwiikkoisessa istunnossa. Työmiehen poika Matti Matinpoika Olkkala tuomittiin ensikertaisesta törkeästä warkaudesta pidettäväksi 4 kk. wankeudessa ja työm. poika Arwid Werner Andersson niinikään warkaudesta 4 kuukaudeksi wankeuteen sekä wahingonteosta 150 mk. sakkoon eli kaikkiaan 4 kk. 18 päiwäksi wankeuteen. Molemmat owat he sen jälkeen 2 wuotta todistajiksi kelpaamattomat. Neljä samassa rikoksessa osallisista pojista tuomituin kahtena päiwänä perätysten julkisesti piiskattawaksi ja 3 siirrettäwäksi kaswatuslaitokseen.”

Satakunnansillan rakentaminen lopettaa ravintolatoiminnan

Satakunnansilta_Konsulinsaari_Frenckellin_patoKonsulinsaari oikealla Satakunnansillan takana v. 1915 jouluntoivotuksena kulkeneessa postikortissa,  M. St Berlin. Vasemmalla Finlaysonin Kuusvooninkinen ja oikealla Pellavatehtaan rakennuksia. Etualalla Frenckellin paperitehtaan veden säästämiseksi rakennettu pato.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Insinööri Karl Snellmanin (1855-1928) suunnitteleman Uudenkadun sillan eli Satakunnansillan rakennustöiden alettua J. B. Grönqvistille ei enää myönnetty ravintolaoikeuksia Konsulinsaarelle kesäkaudeksi 1898. Uuden sillan valmistuttua syksyllä 1900 odotettiin vielä saaren avaamista yleisölle, kuten nimimerkki Koukku kirjoitti Tampereen Sanomissa:

”Vaikka uusi silta on nyt ilmoitettu olewan walmis ei se kuitenkaan sitä ole, sillä siitä puuttuu portaat Konsulinsaareen, waikka sellaiset päätettiin sillalta mainittuun saareen johtaa. Olisi wahinko jos niitä ei tehtäisi, sillä ihana ja hauska saari tulisi näin käyttämättömäksi. Toiwottawa on, että portaat saareen ensi kesänä tai mikä parempi jo tänä talwena tehtäisiin.”

Ravintolarakennus jäi tyhjilleen ja oli edelleen paikoillaan vielä vuosi Satakunnansillan valmistumisen jälkeen. Syksyllä 1901 rakennusta kaupattiin Grönqvistin konkurssihuutokaupassa ja 7.11.1901 Tampereen Uutiset kirjoitti rakennuksen purkamisesta:

”Niin katoo maailman prameus. Konsulinsaaressa täällä on alkanut häwityksen kauhistus. Tulisella kiireellä puretaan saaressa löytywää rawintolarakennusta ja tuskin kai tähän suosittuun saareen enään koskaan mitään mainittawampaa rakennusta kohoaa.”

Federleyn piirustukset uudeksi ”satulinnamaiseksi” Konsulinsaaren paviljonkirakennukseksi v. 1901

Professori Paula Kivinen kertoo teoksessaan arkkitehti Birger Federleyn tekemistä piirustuksista uudeksi Konsulinsaaren paviljonkirakennukseksi. Paviljonkisuunnitelman oli Federleyn laskun 7.11.1901 mukaan tilannut rouva Emmi Ivanoff Tampereelta. Suunnitelma on jostain syystä jäänyt toteuttamatta. Kirjassa nähtävistä muutamasta piirustuksesta Kivinen kirjoittaa:

”Piirustusten mukaan rakennus on hahmotettu saaren suuntaisesti ja myös sen muotoa noudatellen. Portaat laskeutuvat ravintolaan Satakunnansillan ensimmäisen ja toisen silta-arkun väliltä Tampellan puolelta lukien. Pääsisäänkäynti on lounaan puolella katetussa avovilpolassa. Ensimmäisen kerroksen tiloihin kuuluu eteisen yhteydessä oleva ”bufetti”, keittiö, juhlasali, johon aukeaa ”veranda”, sekä neljä pientä huonetta, kaikki uuneilla lämmitettäviä. Juhlasali on kahden kerroksen korkuinen, ja sen toisessa päässä on verannan yläpuolelle sijoitettu soittolava. Lisäksi on toisessa kerroksessa kuusi huonetta. Komero- ja saniteettitiloja on varattu molempiin kerroksiin. Perspektiivikuvasta selviää rakennuksen satulinnamainen romanttisuus. Näköalatasanteita on eri suuntiin, suurin Satakunnan siltaa korkeammalle nousevalla katolla. Täältä kuohujen keskeltä olisi Tammerkoski varmaan ollut mahtava näky.”

Nykyinen Konsulinsaari Tammerkosken kansallismaisemassa

Entisen loistonsa menettänyt, kooltaan kutistunut ja Satakunnansillan alle osittain jäänyt Konsulinsaari on hoitamattomana ja hylättynä metsittynyt. Allaolevia kuvalinkkejä klikkaamalla näet nykyisen saaren ympäristöineen VirtualTampereen panoraamakuvista koostetussa verkkopalvelussa:

Vasemmalla Konsulinsaari ilmasta käsin, oikealla kuvattuna Satakunnansillalta. Kuvat ja linkit VirtualTampereen verkkopalvelu

Alla videokuvaa risuttuneesta Konsulinsaaresta (video kuvattu Satakunnansillalta keväällä 2014):

Lähteitä:

  • Hermann Kauffman: Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä, Tampere 1939
  • Paula Kivinen: Tampereen Jugend, arkkitehtuuri-taideteollisuus, Keuruu 1982
  • Koskesta voimaa -verkkojulkaisu, Tampereen yliopiston historiatieteen laitos
  • Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998,  Tampere 1998
  • Väinö Voionmaa: Tampereen kaupungin historia, osat 2 ja 3, Tampere 1929 ja 1932
  • Sanomalehdet:
    • Aamulehti, ks. artikkeli
    • Tammerfors Aftonblad, ks. artikkeli
    • Tampere, ks. artikkeli
    • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
    • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Hotelli Central Commercen talossa – elegantteja huoneita 1900-luvun alun Tampereella

Hotelli Centralin mainospostikortti Tampereelta Helsinkiin vuonna 1910:  ”Elegantteja matkustajahuoneita * Puhelin ja sähkövalaistus joka huoneessa * Tilaa purkamista varten”.
Huomaa Centralin mainoskyltti rakennuksen toisen kerroksen kulmassa. Alakerroksen liikehuoneistoissa mm. myöhemmin Ensimmäisenä apteekkina tunnetuksi tullut apteekki, Procope & Soivio -asianajotoimisto sekä kahvila.

Commercen eli Kaupan talo

Commercen asuin- ja liiketalo valmistui vuonna 1899 Tampereen Kauppatorin eli nykyisen Keskustorin länsilaidalle. Commerce on ranskaa ja tarkoittaa kauppaa, joksi taloakin on suomalaisittain kutsuttu. Tämän tiilityön taidonnäytteen suunnitteli helsinkiläinen arkkitehtitoimisto Andersin, Jung ja Bomanson, rakennuttajana oli Kiinteistöosakeyhtiö Commerce. Arkkitehtuuriltaan rakennus edustaa siirtymäkautta ennen varsinaista jugendia. Siinä on nähtävissä professori Paula Kivisen mukaan eurooppalaista kerrostalojugendia, mikä johtuu rakennuksen kolmen arkkitehdin opiskeluaikanaan Saksassa saamista vaikutteista.

Hulda Nordströmin Hotelli Central

Hallituskadulla sijainneen Puistoravintolan rahastonhoitajana toiminut neiti Hulda Amalia Nordström avasi Hotelli Centralin Commercen taloon 31.12.1907. Avajaisilmoitus Tampereen Sanomissa:

Hotelli Centralin avajaisilmoitus 31.12.1907

Hotelli sijoittui ensivaiheessa rakennuksen toiseen kerrokseen ja huoneita oli yksitoista. Myöhemmin hotelli laajeni talon kolmanteen kerrokseen. Tampereen Sanomat arvioi hotellia avajaispäivänä seuraavasti: ”Kaikki näyttää täysiarwoiselta ja hywältä. Huoneita on eri kokoisia, yhtä ja kahta henkeä warten ja owat ne kaikki warsin awarat ja iloiset. Varsin miellyttäwä on eräskin suuri suoja makuualkooweineen, joka täysin wastaa sitä, mitä tällä alalla on ensi luokkaisissa hotelleissa tottunut näkemään  meikäläisiä suuremmissakin oloissa. Kaikissa huoneissa on sitäpaitsi telefoni matkustawien mukawuudeksi, sekä myöskin kirjekuoret ja kirjepaperi talon puolesta”.

Hotelli Centralin huone nro 24Hotelli Centralin huone 24 kuvattuna mainospostikortissa vuonna 1918.

Hotelli Centralin vaiheista

Hotelli Centralin alkuaikoina hotellivieraille ei ollut varsinaista ruokatarjoilua, mutta saatavilla oli teetä, kahvia, voileipiä, maitoa, munia y.m. Tarjoilu tapahtui joko hotellihuoneissa eli ”matkustajasuojissa”, tai eteisen vieressä sijainneessa huoneessa, joka samalla toimi luku- ja kirjoitushuoneena sanoma- ja aikakauslehtineen.

Sanomalehtiarkisto kertoo Hulda Nordstömin yritteliäisyydestä hotellin ja sen palvelujen kehittämiseksi. Keväällä 1909, puolitoista vuotta hotelli Centralin perustamisen jälkeen, hän onnistui saamaan pitkään anomansa anniskeluoikeudet. Aamulehti kertoi toukokuussa 1909 Tampereen vähittäismyynti- ja anniskeluosakeyhtiön ilmoittaneen maistraatille sopimuksesta Hulda Nordstömin kanssa. Sen mukaan Hotelli Centralissa sai anniskella väki- ja mallasjuomia hotellin asukkaille ja heidän vierailleen 1.6.1909 alkaen. Anniskelusta ei hotellin omistajalle kertynyt voittoa, vaan juomat myytiin anniskeluyhtiön laskuun sen määräämillä hinnoilla. Hyöty hotellille tuli sitten palvelujen monipuolistumisen ja sitä kautta asiakasmäärien lisääntymisen kautta.

hotelli_central_hotellia_laajennettu_ilmoitus_helsingin_sanomat_17_10_1908Ilmoitus Helsingin Sanomissa 17.10.1908 kertoo Hotelli Centralin nopeasta laajennuksesta

Hulda Nordstöm mainosti hotelliaan ja sen palveluja aktiivisesti maan eri puolilla ilmestyneissä sanomalehdissä. Marraskuussa 1909 julkaistiin komea kuvallinen mainos myös kaupallisen alan Mercator- aikakauslehdessä. Siinä kerrotaan kesän aikana laajennetusta hotellista, suuremmasta ruokasalista ja kahvilasta sekä täysistä anniskeluoikeuksista hotellivieraille. Myöhemmin lehden saksan- ja englanninkielisissä julkaisuissa Hotelli Centralin mukavat huoneet ja loistava ravintola saivat myös palstatilaa, kuten v. 1910: ”A hotel confortable house, at which to put up is the Central, presided over by Miss Hulda Nordström not only are the rooms confortable, but the restaurant is quite excellent.” 

hotel_central_mainos_mercator_15_11_1909Hotelli Centralin mainos Mercator-lehdessä v. 1909

Hotelli Centralista Centrumiksi

Aulis Holmalan mukaan Hulda Nordström omisti hotellia vuoteen 1918 asti, minkä jälkeen ravintoloitsija Arthur Lönnqvist vuoteen 1928 ja Abel Andersson vuosina 1929-30. Hotelli Centralin nimi muuttui myöhemmässä vaiheessa Centrumiksi.

Lähteitä:

  • Aulis Holmala: Keskustorin kiinteistöt – vuosisata kaupunkikuvaa: Sumelius, Selin, Palander, Commerce, Sandberg, Tampere 2010
  • Paula Kivinen: Tampereen Jugend, arkkitehtuuri-taideteollisuus, Keuruu 1982
  • Aamulehti 16.5.1909
  • Helsingin Sanomat 17.10.1908
  • Mercator, tidskrift för Finlands näringsliv, nro 22, 15.11.1909
  • Mercator : the trade journal of Finland no 6, 1.6.1910
  • Tampereen Sanomat 31.12.1907

Joselininniemen kesäkahvila Pyynikillä

Pyynikin Joselininniemessä kesäkahvilana v. 1905-1907 toiminut entinen soittopaviljonki ”Tampere. Joseliinin niemi” -postikortissa. Onnittelut ovat kulkeneet Hiljalle Tyyneltä ns. nyrkkipostina kansanlaulun sanoin: ”Sä kasvoit neito kaunoinen, isäsi majassa, kuin kukka kaunis suloinen, Wihreellä nurmella.” Kortti Förlag Max Stein Berlin S. 14. No. 588.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Emanuel ja Emilia Joselinin ravintola Joselininniemessä vuodesta 1867

Ravintoloitsija Emanuel Joselin (1836-1873) rakensi ravintolansa vuonna 1867 Pyynikin niemeen tulitikkutehtaan isännöitsijän, kauppias Knut Oskar Laurénin (1836-1874) vuokramaalle. Paikalla sijaitsee nykyisin Pyynikin kesäteatteri. Niemen nimeksi vakiintui Joselininniemi. Joselinin ravintola-hotelli oli suosittu musiikki- ja juhlatilaisuuksineen, biljardeineen ja keilaratoineen. Ympäristössä järjestettiin lisäksi soutu- ja uintikilpailuja sekä talvisin hiihto- ja luistelukilpailuja. Emanuel Joselinin kuoltua vain 36-vuotiaana hänen puolisonsa Emilia Sofia Joselin (1839-1910) jatkoi menestyksekkäästi ravintolan pitoa vielä reilut parikymmentä vuotta.

Joselininniemen kärjessä sijainnut Pyynikin laivalaituri, jossa Pyhäjärvellä kaupungin ja Viikinsaaren väliä liikennöineet höyryalukset poikkesivat. ”Lämmin tervehdys Idalle ja monta ilosta Idan päivää siellä, toivoo Aina.” Onnittelut postitettu Idalle 14.9.1907. Kortti M. St. Berlin 14. No. 632.

Ravintola tuhoutuu tulipalossa joulukuussa 1897

Lauantaina 18.12.1897 oltiin Joselinin ravintolassa valmistelemassa hääjuhlaa. Kesken valmistelujen salin suuri kattokruunu putosi lattialle ja öljylampuista levinnyt tuli poltti ravintolarakennuksen nopeasti maan tasalle. Tammerfors Nyheter uutisoi tulipalosta 21.12.1897 seuraavasti: Eldsvåda. Senaste lördag kl 5,40 e. m. ljödo brandsignaler. Snart erfors, att eld utbrutit i enkefru Joselins sommarrestaurant i Pyynike. De väldiga flammor, som kort efter det signalerna hörts, syntes mot västra horisonten, gåfvo vid handen, att elden tagit god fart och att alt släckningsarbete skulle aflöpa resultatlöst. Ett par timmar senare återstod af Joselins villa knapt annat än förkolnade rester. Den i villan befintliga lösegendomen blef äfvenså nästan totalt lågornas rof. Uthusbyggnaderna lyckades däremot brandkåren, ehuru’ icke utan svårighet, rädda. Fru Joselins villa var försäkrad i allmänna brandstodsbolaget för landet till 20,000, lösegendomen och dryckesvarorna i Svea för 12,000 mk. Orsaken till eldens löskomst var den att en takkrona nedföll och oljan i dess lampor fattade eld. Försök att dämpa elden gjordes, men aflupo fruktlöst.”

Lyhyt suomennos edelläolevasta uutisesta: Tulipalo. Viime lauantaina klo 5,40 iltapäivällä kaikuivat palohälytykset. Pian saatiin tietää, että palo oli syttynyt leskirouva Joselinin kesäravintolassa Pyynikillä. Pari tuntia myöhemmin oli Joselinin huvilasta jäljellä tuskin muuta kuin hiiltyneet jäänteet. Huvilan irtaimisto tuhoutui tulipalossa lähes täysin. Palokunnan onnistui sen sijaan, vaikkakaan ei vaikeuksitta, pelastaa ulkorakennukset. Rouva Joselinin huvila oli vakuutettu. Syy tulen irtipääsyyn oli, että kattokruunu putosi ja öljy sen lampuissa syttyi tuleen.

Päivälehdestä löytyy Emilia Joselinin ilmoitus tulipaloa seuraavana keväänä 22.5.1898: Herrat Ravintoloitsijat Huomatkaa! Lähellä Tamperetta luonnonihanalla paikalla sijaitseva vuokratontti (huvila Joselin) Pyynikillä sekä muutamat palon jälkeen jälellä olevat rakennukset myydään nyt heti. Tontilla, jonka kaupunki on luovuttanut yleiseksi kävelypaikaksi, on kolmekymmentä vuotta harjoitettu ravintolaliikettä ja on siinä kaupunkilaisia hyvin runsaasti käynyt. Vuokra-aikaa on vielä kaksikymmentä vuotta. Lähempiä tietoja antaa rouva E. Joselin, Tampere.”

J.V. Saloharjun kesäkahvila Joselinin soittopaviljonkiin kesäksi 1905

Joselinin ravintolan tulipalosta jäi jäljelle ulkorakennuksia. Liikkeenharjoittaja Johan Vihtori Saloharju (1866-1957) piti kahvilaa palolta säästyneessä soittopaviljongissa kolmena kesänä vuosina 1905-1907. Kahvilassa oli tilava ja avoin terassi, jolle johtivat päädystä rakennuksen molemmilta puolilta nousevat portaat. Kahvi- ja teeannoksien lisäksi tarjolla oli monipuolisesti virvoitusjuomia asiakkaille, joita vieraili kahvilassa runsaasti etenkin iltaisin ja sunnuntaisin.

J.V. Saloharju piti aikanaan kahviloita Tampereella Hämeenkatu 4:ssä ja 7:ssä ja sittemmin Hämeenpyörä-hotellia. Myöhemmin hänen omistuksessaan ja hoidossaan oli kaupunkitaloja.

Näkymä Joselininniemeen lahdenpoukaman (ent. Viipurinlahti) vastarannalta. Kesäkahvila vasemmalla lähellä nykyistä Pyynikin kesäteatteria. Lapset Pyynikin rantakallioilla koreineen viettämässä kesäpäivää. Kortti on lähetetty Helsingistä Tampereelle vuonna 1911. M St Berlin S 14 No. 1171.

Kahvilan ilmoittelua sanomalehdissä

Saloharjun kahvilalla on ollut monta nimeä, kuten ilmoitukset tamperelaisissa sanomalehdissä osoittavat. Kahvilaa on kutsuttu Pyynikin raittiuskahvilaksi, Pyynikin kahvilaksi sekä Joselinin kahvilaksi.

Pyynikin raittiuskahvila avattiin ensimmäisenä kesänä v. 1905 jo pääsiäiseksi, joka ajoittui sinä vuonna huhtikuun loppupuolelle. Ilmoitus Tampereen Uutisissa 21.4.1905.

Virvoitusjuomavalikoima oli monipuolinen: kruunuoluen lisäksi myös simaa mainostettiin olevan aina saatavilla. Ilmoitus Tampereen Sanomissa 10.6.1905.

Kahvila oli toiminnassa vielä kolmantena kesänä v. 1907, jolloin se avattiin Vapunpäivänä. Ilmoitus Aamulehdessä 1.5.1907.

Joselininniemen entistä paikannimistöä: Likosaari, Kaisaniemi, Viipurinlahti

Kyllikki Helenius kertoo kirjassaan Tarinoita Tampereelta, että alueen vanhimman nimitiedon mukaan nykyinen Joselininniemi on ollut saari, Likosaari. Ennen vakiintumistaan Joselininniemeksi niemi on ollut nimeltään Kaisaniemi. Kauppias Robert Magnus Lindholm (1817-1863) oli nimennyt huvilarakennustaan varten vuonna 1857 vuokraamansa niemen Kaisaniemeksi puolisonsa Katarinan (Kaisa) mukaan. Kyseinen 50 vuoden vuokrasopimus oli ensimmäinen Tampereen kaupungin tekemä vuokrasopimus alueesta. Myöhemmin leskeksi jäänyt rouva Lindholm myi huvilaniemen vuokraoikeuden ja alueen rakennukset kauppias Gustaf Oskar Sumeliukselle vuonna 1874.

Tampereella komissionimaanmittarina toiminut Henrik Reinhold Klingstedt (1810-1892) on piirtänyt alueelta kartan vuonna 1857. Karttaan on lisätty myöhemmin paikannimiä. Saatuaan vuokraoikeuden kauppias Lindholm merkitsi Kaisaniemeksi nimeämänsä huvilaniemen myös karttaan. Niemen länsipuolen lahdesta on tullut Badhusviken (Uimahuoneenlahti). Samaan karttaan merkityn niemen idänpuoleisen, nykyisin nimettömän lahden nimi on ollut Wiborgsvik (Viipurinlahti). Kyllikki Helenius kirjoittaa lahden nimestä seuraavasti: ”Kun sitten purjehduksesta kehittyi suosittu kesähuvi, tehtiin niemen itäsuunnan lahdesta purjehdussatama. Siinä tilanteessa lahti sai nimen Wiborgsvik, Viipurinlahti. Nimi merkittiin myös Klingstedtin piirtämään karttaan. Lahdelle nimeä pohdittaessa lienee ravintoloitsijalle tullut mieleen syntymäseudultaan Suomenlahden itäosasta Viipurinlahti, joka selittää oudon nimen Pyynikin maisemissa. Lahti menetti nimensä taas Joselinien jälkeen ja on edelleen nimeä vailla.”

Joselininniemi purjeveneineen ja huvimajoineen idästä purjehdussatamana toimineen taannoisen Viipurinlahden (Wiborgsvik) vastarannalta. Nyrkkipostia Signe Liljalle Emmaukseen Tampereelle. Kortti M L Carstens Verlag Hamburg, Serie 104, Nr.2.

Lähteitä:

  • Kyllikki Helenius: Tarinoita Tampereelta, Tampere-Seuran julkaisuja 63, Tampere 1991
  • Uuno Sinisalo: Joselininniemen vaiheita, Tammerkoski 9/1957
  • Uuno Sinisalo: ”Koskahan minä pääsen Tampereelle?”, J.V. Saloharjun haastattelu, Tammerkosken Joulu 1954
  • J.V. Saloharju, Tammerkoski 9/1957
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia III, Tampere 1932
  • Aamulehti, ks. artikkeli
  • Päivälehti, ks artikkeli
  • Tammerfors Nyheter, ks. artikkeli
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
  • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Pajasta purjehduspaviljongiksi – Pajasaari postikorteissa

Pajasaari ja siinä sijainnut paja Tammerkosken niskalla Tampereen Rautatiensilta -aiheisessa postikortissa (W.T. 666). Oikealla vuonna 1895 avatun Tampere-Pori -rautatien silta. Pajasaaren ja Myllysaaren välissä laiva matkalla Näsijärvelle.
Kortti lähetetty Tampereelta Nokian kartanoon v. 1916.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Pajasaari-nimen alkuperästä

Pajasaari on saanut nimensä siellä sijainneesta pajasta. Paja on ilmeisesti paloturvallisuuden takia rakennettu erilliseen saareen 1800-luvulla. Varsinaista takomoa saaressa ei enää 1900-luvun puolella ollut, ainoastaan pajan ahjo eli tulisija jäänteenä menneiltä ajoilta. Viimeiset vuosikymmenet pajassa poltettiin koivuhaloista hiiliä, joita Pajasaaren lähellä kosken länsirannalla sijainnut viinapolttimo käytti viinan puhdistukseen.

Uusi rautatiesilta oli suosittu aihe 1900-luvun alun postikorteissa (MKH No. 1140). Vasemmalla Milavida-palatsi Näsikalliolla. Sillan molemmin puolin viinapolttimon rakennuksia. Oikealla polttimon päärakennus ja Pajasaari pajoineen.

Onnettomuuksia koskenniskalla

Tammerkosken virtaus yläjuoksulla, koskenniskalla, on ollut erityisen voimakasta. Etenkin kosken keskivirtaan joutuminen on aiheuttanut monia hukkumisia. Tampereen Sanomat kirjoitti 6.8.1878 Pajasaaren kohdalla sattuneesta onnettomuudesta seuraavasti:

”Hengenwaara lähellä. Wiime tiistaina tuli päiwälliselle Pajasaaresta erästä halkolaiwaa purkamasta yhdessä weneessä 8 waimo-ihmistä ja yksi mies. Laiwasta käwi tukewa nuora Mältinrannan laiturilla olewaan pylwääsen, jonka siwua pitkin wetiwät wenettään saaresta mannermaan rantaan. Muuan naisista sattui astumaan weneen laidalle, niin että siihen loiskahti wettä, se kaatui ja kaikki eläjät joutuiwat wesi-ajolle. Mies pelasti itsensä pulasta ja yksi nainen pääsi kumoutuneen weneen pohjalle, jossa alkoi lilliä kosken nielua kohti – sillä sama paikka on liki kosken niskaa -, mutta toiset jäiwät roikkumaan nuoraan, joka seitsemän hengen painosta laskeutui liki weden pintaa. Hätähuuto kuului, apua tuli ja jokikinen noukittiin läpimärkinä rannalle. Kertomus ei tiedä kiittiwätkö touwissa riippuneet pelastajiansa, waan siitä se on warma että weneenpohjalla makaaja, jonka wirta ohjasi kauniisti loukkaantumatta rantaan, sanoi maalle päästyään: ’luulin äsken juoneeni wiimoisen kahvikupillisen’.”

Näsijärven Purjehdusseura Pajasaareen

Vuonna 1898 perustettu Näsijärven Purjehdusseura – Näsijärvi Segelsällskap ry. oli ollut pitkään vailla vakituista satamapaikkaa. Ensimmäiseksi venesatamapaikaksi oli suunniteltu Kiikkisen saarta Aitolahdella. Suunnitelmasta kuitenkin pian luovuttiin pitkän matkan ja huonojen laivayhteyksien vuoksi. Vuonna 1899 seuralla oli käytössään Soukanlahdessa hirsistä tehty uiva aallonmurtaja, jonka päälle laitettujen kuusien piti lieventää kovaa Näsijärven aallokkoa. Rakennelma ei kuitenkaan käytännössä toiminut eikä täyttänyt aallonmurtajalle asetettuja vaatimuksia.

Vuonna 1908 seuran jäseneksi tullut insinööri K. J. Karlsson alkoi etsimään seuralle sopivaa venesatamapaikkaa ja tonttia pursimajalle.  Karlssonin ehdotus Pajasaaresta tarkoitukseen sopivana paikkana hyväksyttiin. Seuran hallituksen kokouksessa 20.5.1910 päätettiin teettää majaa varten luonnokset, jotka lupasi tehdä seuran jäsen arkkitehti Birger Federley (1874-1935) . Samana vuonna Tampereen kaupunki vuokrasi Pajasaaren purjehdusseuralle 40 vuodeksi 70 silloisen markan vuosivuokralla. Toukokuussa 1911 tehtiin päätös paviljongin rakentamisesta Pajasaareen ja syksyllä Federley esitteli seuran hallitukselle täydelliset piirustukset. Pajasaaressa sijainnut paja purettiin purjehduspaviljongin tieltä.

Purjehdusseuran paviljongin vihkiäiset 30.6.1912

Purjehdusseuran paviljonki valmistui aikataulussa 15.6.1912 mennessä arkkitehti Birger Federleyn piirustusten mukaan. Hän oli piirtänyt myös paviljongin huonekalut. Valmistunut paviljonki oli satulakattoinen punahonkarakennus, jossa nelikulmainen torni, avovilpola ja monikulmainen kuisti. Myöhemmin rakennus maalattiin vaaleaksi. Vuonna 1912 rakennettiin Pajasaaren edustalle myös aallonmurtaja.

Birger Federley oli seuran kommodori vuosina 1901-1904 ja 1923.  Muutettuaan Helsingistä Tampereelle vuonna 1898 hän oli myös pian liittynyt Näsijärven Purjehdusseuran jäseneksi ja siirtänyt Circe-veneensä Näsijärvelle.

Uuden paviljongin vihkiäisjuhlaan kokoonnuttiin 30.6.1912. Seuran historiikissa kerrotaan vihkiäistunnelmista seuraavasti: ”Sää oli kuten vihkiäisjuhlassa pitääkin, loistava! Aurinko loisti kirkkaansiniseltä taivaalta ja kevyet tuulenväreet vain vilvoittivat kesän lämmössä. Lähes kaikki seuran sekä purje- että moottoriveneet olivat ankkuroituina täydessä juhlaliputuksessa paviljongin edessä, purjeveneet yhdessä rivissä, moottoriveneet toisessa, arvo- ja arvokkuusjärjestyksessä.” – ”Kello 12 pamahti laukaus seuralle lahjoitetusta uudesta starttitykistä. Musiikin ja eläköönhuutojen saattelemana lippu nostettiin paviljonkitorniin.”

N.S.S. paviljong ingivning – Näsijärven Purjehdusseuran paviljongin vihkiminen kuvattuna postikortissa (Foto Atelier Laurent, Tammerfors). Purjehduspaviljongilta Helsinkiin 1.9. (vuosi/leima puuttuu) lähetetyissä terveisissä kerrotaan sunnuntaisesta kilpapurjehduksesta: ”Många hälsningar från Tammerfors Segelpaviljong. Wi ha kapsegling i Sönda. E.K. ”

Purjehduspaviljonki Tampereen Navigaatioseuralle

Näsijärven Purjehdusseuran toimittua Pajasaaressa viitisenkymmentä vuotta tilat olivat jäsenmäärän kasvettua käyneet pieniksi ja puutteellisiksi. Paviljonkia laajennettiin vuonna 1962 arkkitehti Jaakko Tähtisen piirustusten mukaan. Purjehdusseuran vuokrasopimus Tampereen kaupungin kanssa päättyi vuonna 1974 ja seuran lippu laskettiin Pajasaaressa viimeistä kertaa 20.9.1974. Paviljonki ja muut rakennelmat Pajasaaressa myytiin kaupungille. Näsijärven Purjehdusseura rakensi itselleen uudet tilat Jänissaareen, missä sen kotisatama on nykyäänkin.

Tampereen kaupunki vuokrasi paviljonkirakennuksen Tampereen Navigaatioseuralle, joka on perustettu vuonna 1966. Navigaatioseura toimii Pajasaaressa edelleen. Siellä on seuran toiminnallinen keskus, jossa järjestetään mm. laivuri- ja veneilykursseja. Pajasaari toimii myös seuran koulutusaluksen kotisatamana.

Katso nykyistä maisemaa Pajasaaresta ja sen ympäristöstä seuraavasta videosta:

Lähteitä:

  • Paula Kivinen: Tampereen Jugend, arkkitehtuuri-taideteollisuus, Keuruu 1982
  • Eino Nironen: Mältinrannan entisiä oloja ja elämää, Tammerkoski 2/1966
  • Näsijärven Purjehdusseura-Näsijärvi Segelsällskap ry 1898-1988, Mänttä
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli

Näsilinna Hämeen museona

Näsilinnan palatsi Hämeen museona Tampereelta Saloon vuonna 1915 lähetetyssä ns. kehyspostikortissa (MKH N:o 111).

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Hämeen museo Näsilinnaan v. 1908

Vuonna 1899 valmistunut Karl August Wreden (1859-1943) suunnittelema, Peter von Nottbeckin (1858-1899) perheelleen yksityisasunnoksi rakennuttama uusi Milavida-palatsi myytiin Tampereen kaupungille vuonna 1905. Omistajavaihdoksen myötä Milavidan nimi muuttui Näsilinnaksi. Lue vanhan Milavidan puuhuvilasta sekä siinä pidetystä ravintolasta ja täysihoitolasta aiemmasta artikkelista täältä.

Näsilinnan tiloissa avattiin 18.4.1908 historiallinen ja kansantieteellinen Hämeen museo, joka oli perustettu paria vuotta aiemmin ja oli ollut vailla sijoituspaikkaa. Museolle löytyi tilat Tampereen kaupungin omistamasta Näsilinnasta.

Tampereen Sanomat uutisoi Hämeen museon avajaisista seuraavana päivänä: ”Hämeen museon awajaiset. Siikajoen taistelun wuosipäiwäksi sattui merkkitapaus Hämeen siwistyshistoriassa. Eilen awasi näet Hämeen museo kokoelmansa yleisön katseltawaksi. Tilaisuuteen oli saapunut runsaasti juhlapukuisia kutsuwieraita, jotka täyttiwät Näsinlinnan salit ja käytäwät ihastuksen huminalla. Museon runsaat ja arwokkaat aarteet jokaista hämmästyttiwät. Ne owat todistuksena siitä, ettei Tampereen kaupunki ole turhaan tehnyt suuria uhrauksia tämän laitoksen hywäksi. Kun juhlawieraat oliwat luoneet torwisoiton säestyksellä yleiskatsauksen kokoelmiin, toimitettiin yksinkertaisella juhlallisuudella museon awajaiset.”

Aloitteen museon perustamisesta oli tehnyt Helsingin Yliopiston Hämäläis-Osakunnan kuraattori Julius Ailio (1872-1933). Museoesineistön runko, n. 5200 esinettä, oli kerätty pääosin osakunnan oppilaiden ja opettajien keräysmatkoilla Hämeen maaseudulle. Museon kokoelmat siirtyivät museon avauduttua Hämäläis-Osakunnalta Hämeen Museoseuralle, jonka ensimmäinen puheenjohtaja oli Axel Tammelander (1865-1926). Kansantieteellisen osaston kiinnostavimpia nähtävyyksiä oli 1800-luvun alun asumistapaa kuvaava hämäläinen savupirtti, ”Hämeen Pirtti”. Museo oli myös tunnettu laajasta ryijykokoelmastaan. Hämeen museon ensimmäisenä intendenttinä toimi vuodesta 1908 vuoteen 1952 asti taiteilija, professori Gabriel Engberg (1872-1953).

Hämeen museon kokoelmat laajenivat vuosien myötä ja kattoivat 1950-luvun alussa koko Näsilinnan rakennuksen. Näyttely uudistettiin täysin vuonna 1952.

Hämeen museo suljettiin säästösyistä vuonna 1998, minkä jälkeen Näsilinna oli varastona. Nykyään se on tyhjillään.

Näsilinna sisällissodan taistelujen näyttämönä

Suomen sisällissodan aikana vuonna 1918 Näsilinna vaurioitui pahoin. Maaliskuussa 2012 saa ensi-iltansa Tampereen taisteluista kertova draamadokumentti Taistelu Näsilinnasta 1918.

Nykyinen Näsilinna virtuaaliesittelyssä

Astu sisään nykyiseen Näsilinnaan virtuaalisti tästä tai klikkaamalla allaolevaa kuvaa. Pääset palatsin sisätilojen virtuaaliesittelyyn VirtualTampereen vuorovaikutteisessa verkkopalvelussa.

Klikkaa kuvaa astuaksesi Näsilinnaan. Kuva ja linkki VirtualTampere -verkkopalvelu.

Näsilinnan säilyttämisen puolesta – Pro Näsilinna

Kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtonisesti merkittävä Näsilinnan palatsi ränsistyy hoitamattomana Tampereen Näsikalliolla. Adressi Näsilinnan pelastamiseksi löytyy täältä.


Lähteitä:

  • Lauri Santamäki: Uudistettu Hämeen museo,
    Tammerkoski 1/52
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998,  Tampere 1998
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli

Tammerkoski, Tampereen Mylly ja pyykkilaitos 1890-luvulla

Talvista Tammerkosken maisemaa vuonna 1899 lähetetyssä ns. kuutamokortissa. Maisemakuvan pohjalta tehtyyn postikorttiin on taiteiltu öinen tähtitaivas täysikuineen ja kosken pintaan kuvastuva kuunsilta. Keskellä Tampereen Mylly, jonka edustalla pyykkilaitos. Oikealla vesijohtolaitoksen pumppuasema. Vasemmalla Frenckellin paperitehtaan rakennuksia, takana Finlaysonin puuvillatehtaan Kuusvooninkinen torneineen.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Tampereen Mylly ja pyykkilaitos Tammerkosken keskiputouksella

Tampereen Myllyn punatiilinen rakennus valmistui Tammerkosken keskiputouksen itäpuolelle vuonna 1891. Lähiseudun maanviljelijät hevosineen toivat viljojaan myllyyn jauhettavaksi. Myllyn siipirakennuksessa toimi alivuokralaisena sähkölaitos. Mylläri asui kosken itärannalla sijainneessa Myllypirtissä, jossa majailivat myös myllyllä kävijät. Mylly purettiin vuonna 1909 ja sen tilalle rakennettiin voimalaitos. Oikealla Tampereen Myllyn ilmoitus myytävistä tuotteistaan Tampereen Uutisissa maaliskuussa 1897 .

Tammerkoski palveli kaupunkilaisia myös pyykinpesupaikkana. Keväällä 1898 rakennettiin Tampereen Myllyn edustalle kosken alajuoksun puolelle pyykkilaitos, jota kutsuttiin myös pyykinvirutushuoneeksi. Tampereen Sanomat uutisoi asiasta 19.6.1898 seuraavasti: ”Uusi pyykkilaitos, joka kewäällä walmistui ja sijaitsee myllyn alapuolella kosken suwantowedessä, näyttää oleman kaikin puolin tarkoitustaan wastaawa. Se on noin puolitoistakymmentä metriä pitkä, lähemmäs 8 metriä leweä, ja sitäpaitsi katolla ja seinillä warustettu, jonne ei pesijäin tarwitse pelätä tuulta eikä säätä. Sisässä on lautta, joka on metrin werran erillään seinistä waatteitten huuhtelemista warten. Sen reunoilla on 24 noin puolen metrin sywyistä tynnyrimäistä aukkoa, joissa pesijät saawat olla huuhdellessaan pesujaan, tämän kautta ei nyt enää pesijöitten tarwitse polwillaan wedessä waatteita kartuta.” Pyykkilaitos purettiin samaan aikaan myllyrakennuksen kanssa.

Joulun ja uudenvuoden toivotukset on lähetetty Tampereelta jouluksi 1899 tohtorinna Sofie von Bonsdorffille Helsinkiin. Kyseessä mahdollisesti Tampereella piirilääkärinä toimineen
Karl Edvard von Bonsdorffin (1829-1894) puoliso.
Kortti: Wesanderin kirjakauppa, Wesanderska bokhandeln.

Lähteitä:

  • Mylly toimi sähkölaitoksen paikalla, Sulo Virtasen haastattelu, Tammerkoski 1/1962
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia III, IV, Tampere 1932, 1935
  • Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, Tampere 1998
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
  • Tampereen Uutiset, ks. artikkeli

Hämeensilta ja Koskipuisto 1900-luvun alun talvisessa postikorttimaisemassa

Hämeensilta (Isosilta) ja Koskipuisto Tampereen talvisessa maisemassaTalvinen näkymä Ruuskasen talon kulmalta kohti Kauppatoria (nyk. Keskustori) 1900-luvun alun väritetyssä postikortissa. Hämeensillalla erottuu hevosajuri eli vos(s)ikka. Huomaa myös kioski Koskipuistossa nykyisen ravintola Rosson paikkeilla.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Maisemapostikortissa on kuvattuna vuonna 1884 rakennettu Tammerkosken ylittävä Hämeensilta, joka tunnettiin alunperin nimellä Isosilta (erotukseksi jalankulkijoiden käyttämästä puisesta Pikkusillasta yläputouksella). Isosilta oli Tampereen ensimmäinen rautarakenteinen silta ja leveydeltään 12 metriä. Sen korvasi nykyinen vuonna 1929 rakennettu teräsbetoninen 28,5 metriä leveä Hämeensilta. Vanhan kirkon vieressä oleva tontti odottaa vielä tyhjillään Tampereen teatterin valmistumista vuonna 1912.

Postikortti on lähetetty uudenvuoden 1908 toivotuksena rouva Lindströmille  ”Wartiotornikadulle” Tampereelle. Kyseinen Vartiotorninkatu oli Kyttälän asemakaavassa vuodesta 1886 vuoteen 1936, jolloin se muutettiin nykyiseksi Huhtimäenkaduksi. Katu oli aikoinaan saanut nimensä alueelle suunnitellusta palovartiotornista.

Lähteitä:

  • Akseli – Pirkanmaan teollisuushistoriaa -verkkojulkaisu, Tampere
  • Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, Tampereen museoiden julkaisuja 51, Tampere 1999
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Tampereen kaupunki: Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, Tampere 1998


Nyt loppuvat ”makiain leipäin päivät” – Hospits Emmaus postikortissa 7.1.1912

Hospits Emmaus kuvattuna 7.1.1912 lähetetyssä Tampere-postikortissa. Kristillisen matkailijakodin lisäksi talossa sijaitsi NNKY eli Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys. Oven yläpuolella näkyvän kyltin mukaan talossa oli myös Lakki- ja hattukauppa. Lue lisää Emmauksesta aiemmasta artikkelista täältä.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kortissa Göstan tervehdys Tampereelta herra Väinö Hakaselle Turkuun: ”Tampere 7/1-12 H.V! Monet kiitokset kortista! Nyt ne ovat taas pian lopussa ne makiain leipäin päivät, kohta siellä taas tavataan! Monet tervehdykset ja onnea vuodelle alkavalle”. Kortti Tampereen Kirkollinen Kirjakauppa.

Rauhallista joulua vuonna 1908 Tampereelta – Hospits Emmaus tonttupostikortissa

Hospits Emmaus Tampere-aiheisessa tonttupostikortissaJoulutontut kävelyllä rautatieaseman tienoilla ja Hämeenkadun itäpäässä Tampere-aiheisessa joulukortissa. Taitaapa yksi tontuista vetää joululahjapaketteja reessään. Ruotsinkieliset rauhallisen joulun ja hyvän uudenvuoden toivotukset lähetettiin Tampereelta Uuteenkaupunkiin jouluksi 1908. Vasemmalla Hospits Emmaus, jonka kristillinen matkailijakoti avattiin syyskuussa 1907. Korttiaihe oli yksi kymmenestä tuon ajan vanhaa Tamperetta kuvaavasta tonttukortista.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Bauerin hotellista Hospits Emmaus syksyllä 1907

Tampereen kaupunginvaltuusto toimeenpani Tampereella kunnallisen kieltolain 1. kesäkuuta 1907 alkaen. Samalla päättyivät myös ravintoloitsija Nikolai Bauerin anniskeluoikeudet vuonna 1892 rakennetussa hotelliravintolassaan rautatieasemaa vastapäätä. Paikalla oli aiemmin sijainnut Bauerin jo vuonna 1883 perustama Hotelli Wasa, joka oli saanut nimensä Tampereelta Vaasaan valmistuneen rautatien mukaan.

Anniskeluoikeuksien lakkauttamisen vuoksi Bauer päätti myydä hotellirakennuksensa tontteineen, jotka siirtyivät samana kesänä Emmaus osakeyhtiölle eli Tampereen kaupunkilähetykselle, NMKY:lle ja NNKY:lle. Uudistustöiden jälkeen rakennuksessa avattiin Emmauksen kristillinen matkailijakoti 13. syyskuuta 1907. Aamulehdessä julkaistiin aiheesta ilmoitus:

Tampereen Sanomat kirjoitti ensivaikutelmistaan avajaisia seuraavana päivänä 14. syyskuuta 1907 seuraavasti: ”Käytyämme sisälle Rautatienkadun puoleisesta pääowesta, tulemme eteiseen, jossa tulijaa terwehtivät sanat: Terwetuloa Herran nimeen! Eteisestä oikealle owat ruokailu- ja kahwilahuoneet, kaksi tilawaa salia. Huonekalusto näissä on suoraa ja hauskaa tyyliä, maalattu waalean wiheriäksi. Seinällä on wertauskuwallisia maalauksia ja raamatunlauseita.”

Aamulehti totesi samana päivänä: ”Emmaus-yhtiö on todella tehnyt kiitettävän työn perustaessaan Tampereelle Hospits Emmauksen tapaisen majalan eli hotellin. Siellä voi rauhaa ja hiljaisuutta rakastawa matkustaja wiettää yönsä lewossa, tarwitsematta peljätä tawallisista hotelleista niin perin yleistä hälinää ja häiritsemistä juopottelewien hotelliwierasten puolelta.”

Hotelli Emmauksesta Suomen suurin hotelli

Arkkitehti F.L. Caloniuksen (1833-1903) Bauerille suunnittelema rakennus oli kulmastaan kaksikerroksinen kivirakennus, jonka molemminpuolin sijaitsi yksikerroksinen puurakennus. Emmauksen matkustajakoti laajeni lisätilojen ja -rakennusten myötä vajaan parinkymmenen vuoden aikana alun 12 huoneesta 60 huoneeseen.

Uuden rautatieaseman rakentaminen ja Hämeenkadun itäpään madaltaminen tekivät välttämättömäksi uuden hotellirakennuksen rakentamisen. Vanha Bauerin rakennus purettiin vuonna 1935 ja uusi Hotelli Emmaus valmistui seuraavana vuonna 1936 tarjoten hotellivieraille jo 117 huonetta. Suosittu hotelli kasvoi ja kehittyi vuosien myötä ja oli 1950-luvulla jo Suomen suurin hotelli. Hotelli Emmaus myytiin 80-luvun alussa Yhtyneille Ravintoloille ja tiloissa toimii nykyisin hotelli Scandic Tampere City.

Hospits Emmaus Tampere-aiheisessa tonttupostikortissa, postileimatPostileimojen mukaan rouva Ellen Nielsenille osoitettu joulupostikortti lähti matkaan Tampereelta 23.12.1908 klo 12 ja saapui Uuteenkaupunkiin kahden päivän kuluttua
joulupäivänä 25.12.1908.

Lähteitä:

  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia III, Tampere 1932
  • Suomen suurin hotelli, Tammerkoski 10/1957
  • Aamulehti, ks. artikkeli
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli


Liutun tilan vaiheita osana Tampereen Teiskon historiaa

Nimipäiväonnitteluja lähetettiin v. 1907 tässä Teisko, Liuttu -aiheisessa postikortissa (W.T. No. 300). Kuvassa hevosnäyttely Liutun tilalla Teiskon Pohtolassa v. 1906. Talon silloinen yritteliäs isäntä Heikki Liuttu tunnettiin myös kuuluisana hevosmiehenä. Keskellä olevassa pytinkirakennuksessa toimi Pohtolan kansakoulu vuosina 1902-1906. Vasemmalla nykyinen Liutun Juhlatalo, joka on rakennettu 18oo-luvun alkupuolella.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kyläkauppaa Liutun tilalla 1800-luvun loppupuolella

Liutun tila sijaitsee Tampereen Teiskon Pohtolassa, Paarlahteen kuuluvan Sisaruspohjan lahden rannalla. Vuoden 1540 kantatila on ollut saman suvun hallussa 1700-luvulta lähtien.

Heikki Liuttu (1860-1940) ja hänen vaimonsa Auroora Liuttu alkoivat talonpidon ohella 1800-luvun lopulla pitää tilalla kauppaa, jota ei entuudestaan kylällä vielä ollut. Isäntä toimi tavaranhankkijana ja emäntä hoiti myynnin. Kauppa toimi tilalla kolmisenkymmentä vuotta. Sittemmin Teiskon Kauppa Oy:n uusi myymälä sijoittui Liuttuun v. 1924, ja sen yhteydessä toimi myös leipomo. Myymälä muutti myöhemmin Ylä-Korpulaan ja sieltä syksyllä 1939 uuteen Pohtolan kaupparakennukseen Ranniin, jossa toiminta jatkui 1960-luvun alkuun saakka. Siitä kauppatoiminta jatkui yksityisin voimin aina vuoteen 1975 asti, jolloin kauppa lopetettiin.

Pohtolan koulu aloittaa vuokralla Liutun pytinkirakennuksessa vuonna 1902

Ennen vuonna 1866 julkaistua kouluasetusta opetus Teiskossakin hoidettiin ns. kiertokouluna. Opettaja kiersi kylästä toiseen, jolloin koulutilana toimi useimmiten joku kylän taloista. Teiskon ensimmäinen koulurakennus oli vuonna 1870 rakennettu Padustaipaleen koulu, jossa Heikki Liuttukin kävi Pohtolasta käsin. Hän oli myöhemmin muistellut koulunkäyntiänsä: ”Opin minä siellä turakkaa pelaamaan ja kiekkoo lyömään”.

Matkaa Pohtolasta Padustaipaleelle tuli toistakymmentä kilometriä. Pohtolalaiset pyysivät v. 1897 kirjelmässään Padustaipaleen koulun johtokunnalle puoltolausetta koulun perustamiseksi Pohtolaan. Vuonna 1900 piirivaliokunta kävi sitten tarkastamassa sopivaa koulun paikkaa Ylä-Korpulan, Liutun ja Ala-Korpulan mailla. Sopivimmaksi ja edullisimmaksi koulun paikaksi osoittautui ns. Pohtolan kallio Ala-Korpulan mailla, jonka puolentoista hehtaarin alasta tehtiin sopimus Kalle ja Miina Korpulan kanssa. Pöytäkirjaan merkittiin lisäksi ”Opettajan lehmän suvilaitumesta talon maalla maksaa kunta 10 mk vuosittain, mutta jos opettaja tahtoisi käyttää lehmäänsä yhdessä talon karjan kanssa, niin siitä maksaisi opettaja 5 mk vuodessa.”

Uuden Pohtolan koulun rakentamista odotellessa päätettiin koulutyö aloittaa Pohtolassa vuokrahuoneissa. Sopiva paikka löytyi Liutusta vapaana olleesta pytinkirakennuksesta, jonka Heikki ja Auroora Liuttu vuokrasivat Teiskon kunnalle viideksi vuodeksi. Vuokrasopimukseen kirjattiin ”vuokraamme pytinkirakennuksen kokonaisesti, jossa on 7 lämmintä huanetta, porstua ja kuisti käytettäväksi 5 vuoden ajaksi tässä piirissä kansakouluna lukein elokuun 1 tä päivästä 1902. Ulkohuaneiksi 1 puadi ja pienempi pää liiteristä ja osa yhteishuaneeseen.” Tässä rakennuksessa Pohtolan koulu aloitti syksyllä 1902. Johtokunnan päätöksellä kouluun otettiin suomenkielinen opettaja. Ensimmäisenä opettajana toimi Nikolai Salminen. Pohtolan koulu lakkautettiin v. 1969 ja siirtyi Teiskon kunnalta yksityisomistukseen.

Isäntä Heikki Liuttu – kuuluisa hevosmies

Heikki Liuttu oli innokas hevosmies ja Liutun talli oli monesti täynnä hevosia. Muutamista hänen kasvattamistaan hevosista tuli kuuluisia juoksijoita. Keväällä 1884 syntyneestä Pujo-nimisestä oriista kehittyi Heikin menestyksekkäin juoksija ja koko pitäjän ylpeys. Heikki kilpaili usein Tampereella ja ympäristökunnissa ja menestystä tuli kauempanakin, kuten Valtion ajoissa Jyväskylässä ensimmäinen palkinto v. 1893. Helsingissä v. 1895 Heikki ajoi Pujollaan myös ensimmäisen palkinnon, 400 markkaa, mikä oli siihen aikaan huomattava summa. Aamulehti kirjoitti menestyksestä seuraavasti 22.2.1895:

Tämänpäiväisiin kilpa-ajoihin otti osaa 12 hewosta. Kaksi palkintoa jaettiin. Ensimmäisen palkinnon, 400 markkaa sai Liutun, Teiskosta, Pujo II, ennätys 6 m. 14 sek.

Teiskossakin oli jo 1880-luvulla kilpa-ajoja. Aamulehti kirjoitti 11.4.1883: ”Kertoelma Teiskon kilpa-ajosta, joka tapahtui huhtikuun 4nä pnä 1883. Kilpailuun otti osaa 16 hewosta, oriita, tammoja ja walakoita. Palkinnoita oli määrä jakaa neljä, waan ensimmäistä palkintoa ei voitu jakaa. Toisen palkinnon sai torppari Kalle Heinäsen Teiskosta tamma, joka juoksi mainitun määrän 4 minuutissa ja 32 sekunnissa. Kiitoslauseen saiwat talollinen Heikki Liuttu oriistaan pikaisesta juoksusta ja talollinen Juuse Alasääski tammansa kauniista juoksusta. Lopuksi perustettiin hewosystävien yhtiö Teiskossa. Warsinaiseksi jäseneksi kirjoitti itsensä paikalla 19 henkilöä. Toimitus päättyi eläköön huudolla.”

Lähteitä:

  • Kirsti Arajärvi: Teiskon satavuotinen kunnallishistoria
    1865-1971, Vammala 1979
  • Heikki Naappila: Liutun Heikki – taitava talonasuja, maankuulu hevosmies, Teiskon Joulu 1960, artikkeli
  • Iire Pirilä: Teiskon kansakoulujen historia vuosilta 1870-1950, Tampere 1951
  • Teiskon Joulu 1968, kuvateksti
  • Aamulehti 1883 (ks. artikkeli)
  • Aamulehti 1895 (ks. artikkeli)

Vanha Milavida – Näsilinnan Ruoka- ja kahvisalit Mustanlahden kalliolla

Näsilinnan ruoka ja kahvisalit vuonna 1915 lähetetyssä postikortissa Näsilinnan ruoka- ja kahvisalit kuvattuna vuonna 1915 Iidalta Pitkäniemestä neiti Bergille Kuopioon lähetetyssä Tampere-postikortissa (MKH No. 100). Rakennuksen seinässä olevassa kyltissä on alkuperäisessä kuvassa lukenut myös ”huoneita matkustavaisille”. Korttipainatuksessa tämä on poistettu.

♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Von Nottbeckien Milavida Tampereen kaupungille

Tampereen kaupunki oli ostanut Milavida-palatsin eli Näsilinnan sekä sen mukana puuhuvilan, vanhan Milavidan, vuonna 1905 Finlaysonia johtaneelta suvulta von Nottbeckeiltä. Perhettä kohdanneiden murheellisten tapahtumien seurauksena vastikään valmistunut uusbarokkityylinen palatsi oli jäänyt ilman asukkaitaan. Perheen molemmat vanhemmat olivat kuolleet lyhyen ajan sisällä, ensin äiti Olga von Nottbeck (1861-1898) kaksosten synnytykseen ja sitten isä Peter von Nottbeck (1858-1899) umpisuolentulehdukseen. Neljä pientä lasta jäi orvoiksi.

Milavidaa kaavailtiin sairaalakäyttöönkin. Näsilinnan palatsiin avattiin lopulta Hämeen museo v. 1908 ja puuhuvila annettiin vuokralle. Tampereen Sanomat kirjoitti valtuuston päätöksestä 28.4.1906: ”Waltuuston kokouksessa eilen illalla käsiteltiin seuraawia asioita: Milawidan puutalo. Sen johdosta että kysymys Milawidan käyttämisestä sairaalaksi on rauennut, esitti rahatoimikamari, että waltuusto waltuuttaisi kamarin wuokraamaan Milawidan puutalon kokonaan enintään 5 wuoden ajaksi wähintään 2,000 mk:n wuotuisesta wuokrasta. Rahatoimikamarin esitys hyväksyttiin.”

Peter von Nottbeckin perheen entinen asuinrakennus vanha Milavida sijaitsi Mustanlahden kallion eli nykyisen Näsikallion etelärinteellä silloisen Läntisenkadun, nykyisen Näsilinnankadun pohjoispään kohdalla.

Mustanlahden kallio ja Esplanadin, nykyisen Hämeenpuiston pohjoispäätä vuonna 1911 Tampereelta Helsinkiin lähetetyssä postikortissa (E.G.S.i.S.). Ylhäällä kalliolla v. 1899 valmistunut Karl August Wreden suunnittelema, Peter von Nottbeckin perheelleen rakennuttama Milavida-palatsi eli Näsilinna. Oikealla Näsilinnan Ruoka- ja kahvisalit vanhassa Milavidassa.

Vanha Milavida vuokrataan Raittiselle

Tampereen Sanomat kertoi 23.6.1906 rahatoimikamarin kokouksessa tehdystä päätöksestä: ”Milawidan eli Näsilinnan puurakennus on päätetty wuokrata kauppias N. Raittiselle.” Kahta kuukautta myöhemmin samasta lehdestä löytyi Emilia Raittisen ilmoitus ruokatarjoilun ja kahvilan avaamisesta yleisölle 1.9.1906 alkaen.

Tampereen Sanomat 23.8.1906: Ilmoituksia - Näsilinnan (Milavida) ruokatarjoilu ja kahvila avataan arvoisalle yleisölle 1 päivästä syyskuuta.

Emilia Raittinen (1867-1939) piti vanhassa Milavidassa ravintolaa ja täysihoitolaa vuosina 1906-09. Hänen miehellään kauppias Nikodemus Raittisella (1856-1916) oli Mustanlahdenkadulla eräs aikansa suurimpia sekatavaraliikkeitä  Tampereella, minkä lisäksi tämä harjoitti puutavarakauppaa. Yrittäjäpariskunta Nikodemus ja Emilia Raittisella oli suurperhe, 14 lasta (joista 2 kuoli pienenä). Perheen isän sairastuttua oli äidin ryhdyttävä toimeen perheen toimeentulon takaamiseksi, minkä vuoksi hän ensin ryhtyi pitämään ravintolaa ja täysihoitolaa. Myöhemmässä vaiheessa Emilia Raittinen taitavana ompelijana ryhtyi valmistamaan liivejä ja perusti Tampereen ensimmäisen korsettineulomon.

Suosittu ja viihtyisä täysihoitola ”kuin maalla”

Raittisen täysihoitola oli hyvin suosittu ja talon ruokasalissa pidettiin monenlaisia kokouksia sekä juhlatilaisuuksia häistä hautajaisiin. Puisessa Milavidassa oli täysihoitolaisille vuokrattavissa 6 huonetta isäntäväen oman asunnon ja palvelusväen asuntojen lisäksi. Kallion reunalla sijainneessa rakennuksessa keittiö ja palvelusväen asunnot olivat ensimmäisessä kerroksessa. Eräs täysihoitolassa asunut henkilö on muistellut viihtyisää asumista: ”Siellä oli kuin maalla. Ikkunastakin saattoi mennä sisälle. Ruokaa tarjoiltiin kolme kertaa päivässä ja täysihoito maksoi 65 mk kuukaudelta.”

Emilia Raittisen lopetettua täysihoitolan pitämisen, sitä jatkoi Ellen Gustafsson loppuvuodesta 1909. Aamulehdessä oli asiasta lyhyt uutinen 14.10.1909: ”Näsilinnan puurakennus. Wuokraoikeus Näsilinnan puurakennukseen on siirretty rouwa Ellen Gustafsonille”. Heinäkuussa 1913 rakennuksessa syttynyt tulipalo vaurioitti rakennusta siinä määrin, että talo sen jälkeen purettiin. Muistona vanhasta Milavidasta on rinteellä edelleen nähtävissä maakellari.

Videopäivitys maaliskuussa 2012, edellä mainittu maakellari:


Lähteitä:

  • Helvi Jokinen: Milavidan herroja ja palvelijoita, Tammerkoski 8/1953
  • Naemi Levas: Emilia Raittinen, Tammerkoski 10/1961
  • Näsilinnan vaiheita 50 vuoden aikana, Tammerkoski 10/1948
  • Hävinnyttä Tamperetta, Näsilinnan kahvila,
    Tammerkoski 9-10/1955
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja, Tampere 1947
  • Väinö Voionmaa: Tampereen historia IV, Tampere 1935
  • Tampereen Sanomat, ks. artikkeli
  • Aamulehti, ks. artikkeli

%d bloggers like this: